torstai 1. syyskuuta 2022

Elokuun luetut

  
Elokuu tuntui menevän ohi hurjaa vauhtia, vaikka luinkin useamman hitaasti etenevän kirjan. Osallistuin kahdelle lukumaratonille, mistä toinen oli kirjabloggaajien kesän kolmas ja viimeinen maraton venetsialaisviikonloppuna. Niillä luin yhteensä 12 teosta (joista 8 sarjakuvaa). Kesän lukuhaasteista päättyi Instgramin puolella ainakin Fantastinen kesä 2022, johon sain luettua kirjan jokaiseen ruutuun (lista luetuista löytyy linkin takaa).
  
  
Tein yhden kirjahankinnan. Asuinalueellemme avattiin kierrätysmyymälä ja löysin sieltä Peter Høegin Lumen tajun 0,50€ ja korkean oranssin maljakon eurolla. Myös keskustaan avattiin uusi kirppari ja sieltä löysin pari puista kynttilänjalkaa, puuhelmikaulakorun, jonka muutin sisutushelmiksi ja sisustuspalloja yhteensä 4,50€ (olen sellaisia palloja etsinyt jo vuosia ja ne olivat lisäksi puoleen hintaan -pöydästä!). Lisäksi ostin Tokmannista keltaisen mukin eurolla, syksyn teehetkiin. Kausivalotkin pääsivät jo käyttöön.
   
    
Syyskuussa alkaakin sitten tosi monta uutta haastetta (tulossa on myös yksi minun vetämäni vielä salainen haaste): Luonto sivuilla, #startoftheautumn22, #syyslukuhaaste ja #fallforbooks. Lukupiirissäni valittiin syyskauden kirjat: syyskuussa V.E. Schwabin Magian syvempi sävy, lokakuussa Yoko Ogawan Muistipoliisi, marraskuussa Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki ja J.S. Meresmaan Mifongin perintö. Näistä keskustelemme aina kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 18 Discordissa ellei toisin mainita. Mukaan pääsee laittamalla vaikkapa sähköpostia tai viestin Instassa.
  
    
Luin elokuussa 19 teosta. Niistä parhaat hetket tarjosivat The Girl from the SeaPuolikas ja The Promised Neverland 5
  
Kaikki elokuussa luetut:
  • N.K. Jemisin: Obeliskiportti
  • Tove Jansson: Vaarallinen matka
  • Tove Jansson & Per Olov Jansson: Outo vieras Muumitalossa
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
  • Rick Riordan: Syvyyksien tytär
  • Raina Telgemeier: Drama
  • Molly Knox Ostertag: The Girl from the Sea
  • Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls 5 & 6
  • Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu
  • Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Lappukaulatyttö
  • Julia Savtchenko: Puolikas
  • Yoshiki Tonogai: Judge 1
  • Keiko Ishihara: Prince Freya 3
  • Tuomas Kilpi: Avaruusasema Ithal
  • Kirsti Kuronen & Maria Laakso: Hännät
  • Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The Promised Neverland 4 & 5
  • Ingrid Law: Lahja
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla - Ingrid Law: Lahja
21. Kirja liittyy lapsuuteesi - Rick Riordan: Syvyyksien tytär
35. Kirjassa on oikeudenkäynti - Mary Shelley: Frankenstein
  
  
Syyskuun lukupinossa:
  • Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas 
  • Camilla Kantola: Linnunsolu 
  • Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulu 
  • Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme 
  • Kate Quinn: Timanttisilmä 
  • V.E. Schwab: Magian syvempi sävy 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti