Cecelia Ahern: Tapaaminen Elämän kanssa

"Minun olisi kohdattava elämäni kasvoista kasvoihin" 

   

Arvostelukaple suoraan kustantajalta. 

   

Kuten sanotaan, vaheella on lyhyet jäljet. Sen saa huomata myös Ahernin uuden teoksen päähenkilö Lucy. Hänen poikaystävänsä lähtö aiheuttaa valheiden kierteen ja hän valehtelee perheelleen, ystävilleen ja kolleegoilleen niin isoista kuin pienistäkin asioista. Lucyn pahin painajainen on, että hän jäisi kiinni valehtelustaan. Kun Elämä lähettää hänelle kirjeen, Lucy vihdoin tajuaa, että jonkin on muututtava. Kun Elämä alkaa pyörimään kuviossa mukana, salaisuuksien vyyhti purkautuu pikkuhiljaa, mutta ei sillä tavoin kuin voisi kuvitella. Aluksi Lucy ei pidä Elämästä, mutta pian yhteinen sävel luitenkin löytyy, ei kuitenkaan vailla pientä seikkailua.  

    

Silchesterin perhe on hyvin konservatiivinen ja kun kolmeakymmentä lähestyvä tytär ei noudatakaan peristeistä kaavaa (työ, mies, koti, lapset) he kutsuvat Elämän apuun. Lucy viettää aikansa töissä, vältellen vastuuta. Hän teeskentelee polttavansa tupakkaa, jotta saisi samat oikeudet taukoihin ja kun hän ei ole töissä, hän on kotona kissansa kanssa. Vuokraisäntä ei oikeastaan antaisi pitää lemmikkejä, mutta kadulta löytynyt pentu sai Lucyn sydämen puolellensa ja hän uskottelee itselleen, että ei yhdestä pienestä kissaasta voi paljoa ongelmia olla. Lucy tapaa myös ystäviään, mutta ei koskaan ole loppuun asti. 

   

Kyseessä ei ole aivan tavallinen chick lit, sillä Elämä on kirjassa todellinen hahmo (joskaan mitään selitystä hänen olemassaololleen ei ole). Teos on toki kevyttä luettavaa, vaikka hauskuuden takana piileekin kylmä totuus. Luin tämän hiukan tuhdimman kirjan hetkessä, sillä juoni vie mukanaan. Teosta voi siis suositella heillekin, jotka laillani välttelevät chick litiä. 

     

Lucy on kirjallisuudentutkimuksenkin kannalta mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on epäluotettava kertoja. Lucy valehtelee kuvailessaan tapahtumia (yleensä niin kuin hän toivoi, että asiat olisivat menneet) ja heti seuraavassa lauseessa kertoo, kuinka oikeasti tapahtui. Hän rakentaa lukijalle pilvilinnoja vain tuhotakseen ne. Hän ottaa myös kantaa kerrontaan, esim. sivulla 414: Olin klubilla Melanien kanssa, siltä vaaralta että uteliaiden lukijoiden mielenkiinto heräsi. Tämä tekee hänestä ssis myös metafiktiivisen kertoja.
  

Miksihän kaikissa Ahernin uudemmissa teoksissa on lila tai pinkki kansi, jossa on kiehkuroita? Karkottaa pois ne lukijat, jotka mahdollisesti teoksista pitäisivät, mutta kansi ei vetoa heihin. Jännää profiloitumista.

   

Arvosana:

Takakannesta:

Lucy Silchesterillä ei mene hyvin. Hänen elämänsä rakkaus jätti hänet, ja hän sai potkut unelmatyöstään. Lucy välttelee ystäviään, vihaa uutta työtänsä ja asuu pienessä vuokrakämpässä vain kissa seuranaan. Hänen elämänsä perustuu valheisiin: hän valehtelee työstään ja työssään, ystävilleen, vanhemmilleen, kaikille - eikä halua kenenkään näkevän, kuinka onneton hän oikeasti on.

Kaikki muuttuu, kun Lucy saa kutsun tapaamiseen oman Elämänsä kanssa. Yllätys on suuri, kun Lucysta kaiken tietävä Elämä osoittautuu nuoreksi mieheksi, jolla ei myöskään mene kovin hyvin. Lucyn ja Elämän yhteinen taival ei ala lupaavasti: jokaisesta valheesta, jonka Lucy elämästään kertoo, hänen Elämänsä kertoo muille jonkin totuuden. Lucy ei voi enää vältellä omaa elämäänsä ja kipeidenkään totuuksien kohtaamista.

Koskettava, hauska ja osuva Tapaaminen Elämän kanssa kertoo mitä tapahtuu, jos jättää elämänsä huomiotta ja antaa periksi. Ahernin ainutlaatuinen taito yhdistää arkinen ja taianomainen ihastuttaa joka kerta.

"Yksi Ahernin parhaista kirjoista . . . Hauska ja koskettava kirja, jolla on tärkeä sanoma."

- Daily Express

Tyylilaji: chick lit, maaginen realismi, rakkaus
  

Samantyylisiä kirjoja: Helen Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna ja Bridget Jones - Elämä jatkuu,
  

Suomentanut: Terhi Leskinen, 519 sivua,  Gummerus 2012
  

Alkuperäinen nimi: The Time of My Life (2011)
   

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Mari A:n kirjablogi, Kirjakirppu, Kirjojen keskellä, 

Joulukalenteri - Luukku 12

  

Kävin eilen katsomassa entistä kissaani, jolle piti miehen allergian takia etsiä uusi koti. Tänään luukusta avautuu siis pari kuvaa Rontti-kisusta. Sain otettua parhaan haukottelukuvan tähän mennessä. 

  

Joulukalenteri - Luukku 11

  

Jälleen tiistai ja TTT:n aika. Jouluteemassa liikutaan edelleen ja tällä kertaa esittelen jouluherkkujen parhaimmistoa, tosin kyseessä eivät ole joulun maukkaimmat kirjat. Olipas hankalaa muistella mitä kaikkea erityisesti jouluun liittyvää herkkua sitä onkaan! :D

1. Piparminttukepit - Käytännöllisiä karkkeja, jotka voi ensin laittaa kuuseen koristeeksi ja sitten pikkuhiljaa napostella sieltä. 
2. Tikkunekut - Ripaus vanhaa joulua. Harvoissa nekuissa on paljon makua, mutta joskus löytää lakritsinekkuja ja voi ett,ä kun ovat niin hyviä. 
3. Vihreät kuulat - Ehdoton joulun merkki ovat vihreät kuulat. Muulloin vuodessa en edes muista näiden olemassa oloa, mutta jouluna vihertää.
4. Jouluomenat - Syön harvoin omenoita, mutta joulun aikaan on kaupoissa sellaisia omenoita, joista pidät, jauhoisia siis.
5. Glögi - Etenkin Marlin aromaattinen mustikka glögi lämmittää kylminä talvikuukausina. 
6. Luumurahka - Jos on syönyt liikaa ja olo käy tukalaksi, luumurahka helpottaa vatsan toimintaa. Ja minusta tämä maistuu tosi hyvälle. Pääsiäisenä vastaava herkku tehdään mämmistä. 
7. Piparit - Suosikkipiparini ei-itsetehtyjen joukossa ovat Annas Hjärtangoda pepparkakor. 
8. Suklaa - Jouluna tulee aina syötyä liikaa suklaata. Joulun erikoislaatuina mm. After Eight ja piparisuklaa kuuluvat asiaan, siinä missä jokaisessa vieraspaikassa tarjottavat konvehditkin. 
9. Joulutortut - Jouluherkku, jota itsekin teen, valmistaikinasta ja luumusoseesta tosin. Helppoja ja nopeita. Näitä kehtaa tuoda myös pikkujoulunyyttäreille. 
10. Graavilohi - Vaikka ei oikeastaan varsinainen herkku olekaan, on lohi joulun ehdoton om nom nom. Siivuja täytyy käydä viellä illalla hiipiä salaa jääkaapista popsimaan. 

Kirjablogien yhteinen joulukalenteri - Luukku 10

  

Eilen kirjablogien yhteisen joulukalenterin luukun avasi Salla puhumalla pukille. Huominen luukku paljastuu Kirjasfäärissä. On kyllä niin hienoja postauksia saanut nauttia, että paineet oman luukun lähestyessä olivat kovat! Onneksi apu tuli yllättävältä taholta. Luin Leena Krohnin kirjeistä koostuvaa teosta Tainaron kirjallisuuden esseetä varten ja sieltä löysin surullisen kauniita kohtia, joita ajattelin lainata tänään. 

Lainaus kirjeestä seitsemäntoista: Suuri ikkuna

Oli ilta kerran kun olin lapsi, ulkona kadulla. Kaikki valot olivat syttyneet, katulamput, näyteikkunat, autojen lyhdyt; ja minä seisoin lelukaupan edessä. Sinä tiedät sen liikkeen, se on vieläkin jäljellä keskikaupungilla, ja sinun on täytynyt kulkea sen ohi monta kertaa tai ehkä olet poikennut sisäänkin joulunaluspäivinä.

Se ikkuna! Se oli valaistu tuhlailevan kirkkaasti ja ruutua pitkin valui kimaltelevia pisaroita; sadekuuro oli juuri kulkenut kaupungin yli ja kaikki oli puhdasta. ennennäkemätöntä. Nukkien, autojen, pallojen ja pelien eteen, heti lasin taakse, oli pantu esille runsas valikoima marmorikuulia, jotka oli asetettu kukan terälehtien muotoon. Eräät niistä olivat läpikuultavia, toiset kirjavia, toiset valkoisia kuin maito. (s. 83)

Lainaus kirjeestä yhdeksäntoista: Ohikulkija

Tänä aamuna miinut valtasi herättyäni, jo vuoteessa, kihelmöivä levottomuus, jonka syystä en heti päässyt perille. Istuin pitkään sänkyni reunalla ja kuulostelin. Vaikka aamu oli jo pitkällä, kaupunki vaikeni ikään kuin yksikään asukas ei olisi vielä noussut, ja kuitenkin oli arki ja tavallinen työviikko. (s. 90)

Launaus kirjeestä kaksikymmentäseitsemän: Talventörröttäjät

Me palelemme ja katsomme sisäänpäin, sillä halla on hengittänyt meihin ja kaupunki valmistautuu pitkään horroskauteen. Sesonki on ohi ja asukkaat vetäytyvät koteihinsa, ovia lukitaan, seurustelu vähenee. kaduilla liikkuu yhä vähemmän kulkijoita ja ajoneuvoja, ja kaikilla on tietty päämäärä.

Turisteja ei enää juuri näe. Keäpä huvittaisi kierrellä pimeässä ja kylmässä kaupungissa.

On ikävää, ikävää. Minusta Tainaronin valojen pitäisi loistaa nyt, kun aurinko näyttäytyy enää harvoin, entistä runsaampina ja värikkäämpinä, mutta sen sijaan kaupunki ympärilläni himmenee ja köyhtyy. Elämä pysähtyy riitteeseen kuin jäätynyt vesi ja harvojen ohikulkijoiden silmissä väikkyy vain ansaitun levon tarve, mutta minä olen levoton ja tahdon elää. (s. 126)

Joulukalenteri - Luukku 9

  

Tänään on 9. joulukuuta ja sarjakuvakurssin esseen deadline. Kirjoitin kirssasarjakuvista, lähinnä Simonin kissasta, mangasarjasta Chi's Sweet Home ja Karvisesta. Tämä on blogini 200 postaus ja sen kunniaksi ajattelin kertoa triviaalia tietoa minua ja Karvista yhdistävistä asioista. Me molemman inhoamme maanantaita ja me molemmat nukumme nallen kanssa. Minun nallellani on ikää lähes yhtä paljon kuin minulla, sain sen kummiltani ollessani alle vuoden vanha. 

  

Nalle on minulla aina mukana kun olen yökylässä, se on jopa  kiertänyt Eurooppaa kanssani. Jos nalle on illalla hukassa, se on etsittävä, sillä rutiinit ovat asioita, jotka takaavat hyvät yöunet. Nallen ansiosta kädet saa hyvää asentoon, eivätkä ne puudu yhtä helposti kuin ilman nallea nukkuessa. Minusta ei ole noloa myöntää, että aikuisenakin pitää maskottipehmoa. Postauksen lopussa on kuva minun vanhasta, rakkaasta nallestani, joka näyttää  itseasiassa paljon Karvisen nallelta.

  

Wikipedia kertoo Karvisen Nallesta seuraavaa: "Nalle on Karvisen lelunalle, jota Karvinen rakastaa yli kaiken, eikä anna sille tapahtua mitään pahaa."

  

Karvinen tapaa Nallen (engl. Pooky) ensimmäisen kerran:

  

Nalle! ♥