keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Magdalena Hai: Susikuningatar

"Sinun täytyy tehdä se, mitä muut eivät voi, ja sen takia minä itken sinun vuoksesi."

 
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
   
Susikuningatar on Magdalena Hain Gigi ja Henry-trilogian päätösosa. Hai on harvoja suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat tarttuneet maailmalla suosittuun steampunk-tyylilajiin. Kovin hc-steampunkista ei kuitenkaan ole kyse, se on vain oivallinen lisämauste 1800-luvulle sijoittuvalle vaihtoehtohistorialle. Sivuilla voi törmätä niin ilmalaivoihin, höyryllä käyviin hevosiin ja jopa kyborgeihin. Viimeisillä sivuilla Hai kertoo jälleen taustatietoja mikä maailmassa on hänen keksimäänsä ja kuinka se niveltyy todelliseen historiaan.

Päähenkilönä seurataan umbrovialaista, vallasta syöstyn kuningasperheen prinsessa Gigiä, eli virallisemmin Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininaa. Gigi on kahdessa aikaisemmassa sarjan osassa joutunut onnettomuuksiin, joiden vuoksi hänen isänsä on korvannut tyttärensä vasemman silmän ja suuren osan oikeaa käsivartta metallilla ja rattailla. Silmänä toimivan kiven ansiosta Gigi on saanut aivan uudenlaisen näkökulman elämäänsä. Tuskin koskaan kirjailija muokkaa hahmojaan näin radikaalisti sarjan edetessä. Tästä voisikin antaa Haille silinterihatun noston.

Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas olivat raaoista teemoistaan huolimatta vielä laskettavissa lastenkirjallisuuteen, on Susikuningatar suunnattu selvästi vanhemmalle lukijalle. Kolme vuotta edellisen teoksen jälkeen sijouttuvassa sarjan kolmannessa osassa Gigi on jo viisitoistavuotias ja hänen ajatusmaailmansa sekä kokemuksensa ovat aikaisempaa synkempiä ja paikoin jopa makaabereja. Kaikein pimeyden keskeltä löytyy myös rakkautta, josta merirosvo Murtaugh heittelee välillä varsin kaksimielisiä vitsejä.

Paitsi Gigi, myös Hai itse on kasvanut kirjojen myötä. Siinä missä Kerjäläisprinsessa oli ohukainen ja kevyesti ahmittava välipala, sarjan paksuimpana osana Susikuningatar on täyteläinen kuin kallisarvoinen tryffeli, josta täytyy nauttia säännöstellen, haikeissa tunnelmissa. Teoksessa päästään viimein Gigin ja ihmissusien, varcolacien, synnyinmaahan - lumiseen Umbroviaan. Kuten eeppiselle trilogialle sopii, mahtuu tähän yhden tarinalinjan päättävään romaaniin myös mahtava lopputaistelu. Taistelukoulutusta saanut Gigi joutuu kohtaamaan perheensä vihollisen, Andros Luopion, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.

Teoksen tapahtumien miljöö vaihtuu usein. Aluksi kuljetaan Pariisin sokkeloisilla kaduilla, mutta matkaa taivalletaan niin Unkarin pustan kuin Karpaattienkin maisemissa. Lukija saa tutustua teoksen aikana myös muihin tavallisesta maailmasta poikkeaviin hahmoihin kuin vain ihmissusiin. Kirjailija on taitavana sanan käyttäjänä heittänyt soppaan mukaan niin demoneita kuin vaeltavien romanien henkiolentoja. Vaikka realistisemman kerronnan joukkoon onkin heitetty näitä yliluonnollisia olentoja, ne tuntuvat silti uskottavavalta osalta kokonaisuutta.

Susikuningattaren myötä jätämme jäähyväiset monille hahmoille, sillä Hai on kertonut, ettei enää palaa jatkamaan heidän tarinaansa. Luotua maailmaa hän ei kuitenkaan hylkää vaan saattaa kirjoittaa edelleen novelleja, joissa sivutaan trilogiassa mainittuja paikkoja ja ilmiöitä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että teoksessa tavataan pienessä sivuroolissa myös Jules Verne, eräs steampunkin esi-isistä. Sára Kötelekin kansi on jälleen hurmaavan yksityiskohtainen.

Arvosana:
   
Takakannesta:
Umbrovian prinsessa Gigi on valmistautunut Susikuningattaren tehtävään opiskelemalla kolme vuotta taistelutaitoja Pariisissa. Kun Umbroviasta kantautuu yhä huolestuttavampia tietoja vallananastaja Andros Luopion mielivallasta, on Gigin ja hänen uskollisten ystäviensä Henryn ja ihmissusi Mussovitsin pakko lähteä vaaralliselle matkalle kohti viimeistä yhteenottoa…
    
Asiasanat: steampunk, ihmissudet, kuninkaalliset, 1800-luku, sota, Pariisi, Keloburg, Umbrovia
  
Samantyylisiä kirjoja: Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja
  
447 sivua, Karisto 2014

  

Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Kerjäläisprinsessa (2012), Kellopelikuningas (2013)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Anni Polva: Taitaa olla rakkautta, Tiina

"Tytöllä tuntui olevan taas murheita Juhansa kanssa. Ne kaksi olivat niin eri mallia, 
että saisivat hioa pitkään toisiaan, ennen kuin molempien kylki olisi sileä."
    

  
Logon suunnittelu: Niina Tolonen

Anni Polvan syntymästä on tänään kulunut 100 vuotta. Kirjabloggaajat päättivät kirjalilijan juhlapäivän kunniaksi heittää haasteen lukemaan Polvan laajaa tuotantoa. Täältä pääsee klikkailemaan muiden lukukokemuksiin.

Hyppäsin mukaan lukemalla ensimmäisen Tiina-kirjani. 18-vuotta vanhempi isosiskoni kehui näitä lapsuutensa nostalgisia suosikkeja ollessani ala-asteella - jostain syystä eivät ne eivät nuorempaa, heppatyttö-minua kiinnostaneet tuolloin. Valitsin haasteteoksekseni viimeisen Tiina-kirjan, sillä se ilmestyi syntymävúonnani 1986. 
 
Tiina-kirjoja on ilmestynyt yhteensä 29, kirja vuodessa tahdilla. Samaan aikaan Polva julkaisi myös useita aikuisemmalle lukijakunalle suunnaatuja romaaneja, joiden nimet ovat varsin mielenkiintoisia, kuten Otan sinut vaikka väkisin (1964), Älähän pyristele, kultaseni (1968), Taisin erehtyä ovesta (1978) ja Älähän änkee (1981). 
  
Viimeisessä kirjassa Tiina on yläasteikäinen tyttö, jolla on veli, nimeltään Veli ja useita vuosia nuorempi pikkusisko Tinttamari (jonka nimen n-kirjain oli aluksi hieman erikoinen). Tiinan elämään kuuluu useita kirjoissa toistuvia hahmoja, joista kenties värikkäin on hänen ystävänsä Juha. Poika asuu samassa kerrostalossa Tiinan kanssa, mutta käy eri koulua. Tässä kirjassa tehdään kuitenkin viimeistään selväksi, että kyseessä on ehkä enemmänkin kuin vain ystävyyttä.
  
Vaikka en Tiina-kirjoja aikaisemmin ollut lukenutkaan, olin kuvitellut ne raikkaiksi tyttökirjoiksi, joissa on klassinen lapsen maailma, jossa ei olisi kaikkia aikuisten maailman ikäviä puolia. Siksi olikin yllättävää huomata, kuinka erikoisia piirteitä tässä teoksessa oli. Juha on ankaran mustasukkainen Tiinasta. Tytöllä ei saisi olla muita ystäviä, ainakaan jos nämä sattuvat olemaan vastakkaista sukupuolta. (#tervesuhde)
    
Tiinalla kuitenkin on kaksi hyvää ystävää luokan poikien joukossa: Antti ja Matti. Antti lähettelee Tiinalle toisinaan kirjeitä, jotka voisi tulkita nuoren pojan rakkaudentunnustuksiksi, mutta Tiinasta ne ovat vain hassutuksia. Kun Juha saa yhden kirjeistä käsiinsä, hän uhkailee iskevänsä "kilpailijansa" silmän mustaksi! Toisaalta tilanteen voi tulkita hormoonien aiheuttamaksi tyhjäksi uhitteluksi, mutta ihmettelinpä teosta lukiessani useampaan kertaan Polvan tarkoitusperiä tehdä Juhasta niin vaikeasti pidettävä hahmo.
  
- Portille asti se ei uskalla kenenkään kanssa tulla, mikäli ei halua kaverille mustaa silmää. (s. 52)
  
Tiina on Juhan mielestä ainoa kiva tyttö, sillä tämä ei pelkää pientä nyrkkien heiluttelua, vaan antaa takaisin samalla mitalla. Poikatyttö Tiina tahtoisikin osallistua judo-kuirssille, mutta perheellä on rahahuolia, ja äidin mielestä tyttö tappelee jo valmiiksi liikaa eikä tämä siis pääse kurssille. Sarja huokuu klassisisia sukupuolirooleja: äiti hoitaa kotia, laittaa ruokaa ja ompelee vaatteita, isä tienaa rahat käymällä töissä. Tiinakin pyrkii tekemisillään miellytämään Juhaa oman tahtonsa kustannuksella. (#moderninainen)
  
Miten hän saisi aikansa kulumaan ja mitä hän tekisi, jos Tiinaa ei olisi! Eiväthän muut tytöt osanneet mitään, eivät edes keskustella. Eikä ne uskaltaneet mitään. Ei kiivetä puihin, eikä kallioille, ei sukeltaa eikä hypätä hyppyristä, ja jos joku näytti niille nyrkkiä, ne alkoivat kirkua ja juoksivat karkuun. (s. 135-136)
    
Teos keskittyy Tiinan luokkaretkeä varten järjesttävien myyjäisten ja vanhemmille suunnatun ohjelman suunnittelemiseen, sekä toteuttamiseen. Itse luokkaretkelle Tiina ei pääse, sillä Juha suuttuu toisten poikien läsnäolosta "sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä matkan aikana voi tapahtua" ja pakottaa Tiinan jäämään pois matkalta. Tiina tahtoisi kuitenkin päästä matkalle Turkuun, ikävä hammaskipu matka-aamuna kuitenkin estää tämän. Kun Tiina on jäänyt pois bussista, hammaskipukin katoaa - se oli Tiinan mukaan vain Juhan aiheuttamasta mielipahasta johtuvaa.
  
Retkelle lähteminen on vapaaehtoista, niin että sinne sinä et mene, hän ilmoitti kuin itsestään selvänä asiana. (s. 64-65)

Tiina-sarja koettiin jo 80-luvulla hieman vanhahtavaksi ja nyt viimeistään sen edustama maailma on kovin kaukainen tämän hetken nuorille. Minullekin teos jäi etäiseksi ja kylmäksi, sillä pelkäsin koko ajan Juhan tekemisiä. Kirjan parhaana antina on kuitenkin Tiinan jalous koditonta koiraa kohtaan. Resuinen, mutta ystävällinen koira saa lopulta kodin varsin erikoisten tapahtumien myötä.
  
Aivan kirjan lopussa Juha tunnustaa rakkautensa Tiinalle ja nuoripari päätyy viimein suutelemaan. Kohtaus, jota moni Tiina-sarjaa aktiivisesti seurannut joko odotti tai pelkäsi. 1956 alkaneen sarjan 30 vuotisen historian aikana Tiina varttuu 10-vuotiaasta lapsesta 14-vuotiaaksi nuoreksi. Mitä hänelle tämän jälkeen tapahtuisi jäi avoimeksi. Plättä-palkittu Anni Polva kuoli vuonna 2003.
 
Lukuhaaste 30. A book that came out the year you were born
          

Takakannesta:
Tiina on innoissaan, sillä hänen luokkansa on lähdossä kevätretkelle Turkuun, ja varoja on päätetty kerätä myyjäisillä ja järjestämällä juhla. tiinalla pitää kiirettä: olisi kudottava sukat myyjäisiin, tehtävä arpalippuja, harjoiteltava ohjelmaa.. Kaiken touhun keskellä hän havahtuu yhteäkkiä huomaamaan Juhan suhtautuvan koko kevätretkiajatukseen peräti nyreästi!

Lopulta hän yksinkertaisesti kieltää Tiinaa lähtemästä mihinkään! Ensin Tiinaa harmittaa, mutta sitten hän alkaa laittaa asioita mielessään järjestykseen ja kysyy itseltään, kumpi on hänelle tärkeämpi, luokkaretki vai Juhan ystävyys.

Asiasanat: lastenkirjallisuus, tyttökirjat, rakkaus, mustasukkaisuus, väkivalta
   
Samantyylisiä kirjoja: 
  
139 sivua, Karisto 1999 (7. painos, 1. painos 1986)
   
Muita ajatuksia kirjasta mm. täällä: Saran kirjat, Lastenkirjahylly

Anni Polva 100 vuotta | Yle

tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosi 2014 kirjoina

Ajattelin esitellä vuoden parhaimmat (ja myös ne vähemmän onnistuneet) lukukokemukset hieman perinteisestä listauksesta poikkeavalla tyllillä. Seuraavat 20 kirjaa jäivät menneestä vuodesta parhaiten mieleen.
  
  1. Trippaileva: Kurt Vonnegut: Teurastamo 5
  2. Hämmentävä: Steven Hall: Haiteksti 
  3. Omituisin alku: Riikka Pulkkinen: Iiris lempivaaran levoton ja painava sydän
  4. Suurimmat odotukset: Kass Morgan: The 100
  5. Suurin pettymys: Cassandra Clare: Luukaupunki 
  6. Yllättäjä: Veronica Roth: Kapinallinen
  7. Hajanainen: Hugh Howey: Siirros
  8. Huonoin lukukokemus: Nora Roberts: Varjojen ratsu
  9. Hauska: Anni Nykänen: Mummo 3
  10. Surullinen: Markus Zusak: Kirjavaras
  11. Pelottava: Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
  12. Ahdistava: Maarit Verronen: Karsintavaihe
  13. Haikein trilogian päätös: Magdalena Hai: Susikuningatar
  14. Lässähtänein trilogian päätös: Veronica Rossi: Yhä sininen taivas 
  15. Herättelevä: Jan Salminen: Äidinmaa 
  16. Omaääninen: Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
  17. Kaunein kansi: Jonna Ruuska: Kuovin huuto
  18. Musta hevonen: Dmitri Gluhovski: Metro 2033
  19. Koukuttava: Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  20. Paras: Hugh Howey: Siilo
  

Hyvää kirjallista uutta vuotta 2015!


lauantai 20. joulukuuta 2014

Kirjabloggaajien joulukalenteri luukku 20 - Tove Jansson: Taikatalvi

    
Joulukuun jo perinteiseksi muodostuneessa kirjablogaajien kalenterissa on avattu toinen toistaan persoonallisempia luukkuja. Edellinen luukku avautui Oksan hyllyltä-blogissa. Seuraavaa luukkua voi odotella osoitteessa Kirjakaapin avain. Neljä yötä jouluun on, laskin aivan itse... 
    
Tässä luukussa kurkistamme Tove Janssonin luomaan rakastettuun muumimaailmaan, jossa tapahtuu jälleen jotain vallan eriskummallista. Luin vähän aikaa sitten Taikatalven, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, ettei lunta taida löytää muualta. Teos alkaa siitä, kun muumitalon asukkaat ovat vaipuneet talviuneen, mutta Muumipeikko herää eikä saa enää uudelleen unta. Seuraa seikkailu, jollaista yksikään toinen muumi ei ole kokenut aikaisemmin.
   
   
Tässä muumikirjassa tavataan muiden muassa Tuutikki, näkymättömät myyrät, muumien esi-isä, Surku-koira ja hiihtävä hemuli. Unohtamatta kenties muumimaailman pelottavinta hahmoa, Jäärouvaa.

Muumitalo on pelottava paikka jos on pieni Muumipeikko ja aivan yksin. Jokainen varjokin näyttää vihamieliselle. Kuinka hän mahtaakaan selvitä pitkästä talvesta ilman Mammaa?
  
Muumit nukkuvat talviunta marraskuusta huhtikuuhun, eli luminen aika vuodesta jää heiltä yleensä näkemättä. Niinpä Muumipeikolle onkin vaikeaa uskoa Muumilaakson olevan sama paikka kuin se, millaisena hän se oli yleensä nähnyt. Lumi verhoaa kaiken muuttaen iloisen laakson synkäksi ja ahdistavaksi.
   
Talvi on rankka laakson asukkaille ja ruoka on vähissä. Niinpä pakkasen paukkuessa suurin osa laakson asukkaista vaeltaa Muumitaloon. Mamma on syksyn aikana valmistanut paljon hilloa kellariin ja takaa näin monen otuksen hengissä pysymisen. 

Tuutikki rakentaa Jäärouvalle lumihevosen, joka herää henkiin.
Myös Pikku Myy herää kesken uniensa ja keksii lumileikkien ihanuuden. Hän kähveltää Mamman hopeisen tarjottimen ja käyttää sitä pulkkanaan. Hemuli yrittää saada Muumipeikonkin riemuitsemaan talviurheilusta. Hän laittaa pojan suksille, mutta arvata saattaa, ettei touhu luonnistu aivan niin kuin olisi tarkoitus. Hyperaktiivinen hemuli ärsyttää useimpia turvapaikan hakijoita ja niinpä hemuli juonitellaan pois kertomalla Yksinäisten vuorten mahtavistahiihtomäistä. Täysin ilman seuraa ei Hemuli kuitenkaan postu, vaan susi-veljien seuraan kaipaava Surku-koira liittyy hänen seuraansa.
  
Tuutikki asuu Papan rakentamassa uimamajassa ja on ilmeiseti tehnyt niin jo vuosia, ennen kuin asia käy ilmi Muumipeikolle. Hän lupaa, että Tuutikki saa asua majassa myös kesäisin, jos tämä haluaa. Kaapissa, jossa muumit säilyttävät uimaviittojaan asuu jokin omituinen otus. vastoin Tuutikin varoituksia, Muumipeikko avaa komeron oven ja vapauttaa esi-isänsä, joka muuttaa Muumitaloon, salongin kakluuniin. Esi-isä onkin yksi teoksen riemastuttavmpia hahmoja, vaikka tämä ei puhu edes yhtä sanaa.
  
Jos seurasit lapsena Muumilaakson tarinoita tv:stä, ovat muumikirjojen kertomat tarinat siinä tapauksessa suurelta osin tuttuja, sillä teoksen pohjalta tehdyssä jaksossa (37. Keskitalven kokko) tarinan kulku on hyvinkin uskollinen alkuperäisteokselle. 
   
Muumipeikko tuiskun armoilla.
  
Takakannesta:
Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, hämmentävään maailmaan ja sen asukkaisiin. Sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy taas. Muumipeikko herää kesken talviunien. Maailma on uusi ja outo, täynnä lunta, jäätä ja vaaroja. Hänen tuntemistaan olennoista vain pikku Myy sattuu olemaan valveilla. Mutta Muumilaaksossa on elämää: Tuu-tikki uimahuoneessa, urheilullinen Hemuli, pieni ötökkä Salome, Surku-koira… ja monta muuta, osa ankaran sään pakottamina tänne paenneita. Talveen kuuluu toki ilojakin. Ja sitten eräänä aamuna aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran lupauksena uudesta keväästä ja kesästä.
    
Alkuperäinen nimi: Trollvinter (1957), Suom. Laila Järvinen, suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010, Kuvittanut: Tove Jansson, 121 s. 27. painos, WSOY 2010
  

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joululahjakirjavinkit 2014

Postauksen aiheen sain blogiini osuneelta Google-haulta: joululahjakirjat 2014. Tässäpä siis listani sinulle, joka kaipasit vielä viimehetken kirjaostosvinkkejä. Nostan tähän 10 tänä vuonna ilmestynyttä, vahvimman vaikutuksen tehnyttä kirjaa, alkaen lasten ja nuorten teoksista edeten kohti aikuisempaa makua. Kannattaa katsastaa myös blogin muut tämän (sekä viime) vuoden uutuusteospostaukset. 
  
  
Perheen nuorisolle:
  
Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Ritari
Magdalena Hai: Susikuningatar 
Veronica Roth: Outolintu ja Kapinallinen
Veronica Rossi: Yhä sininen taivas
Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua
  
Kovia paketteja äidille ja isälle:
Risto Isomäki: Kurganin varjot
Hugh Howey: Siirros
Jonna Ruuska: Kuovin huuto