"Sinun täytyy tehdä se, mitä muut eivät voi, ja sen takia minä itken sinun vuoksesi."
Susikuningatar on Magdalena Hain Gigi ja Henry-trilogian päätösosa. Hai on harvoja suomalaisia kirjailijoita, jotka ovat tarttuneet maailmalla suosittuun steampunk-tyylilajiin. Kovin hc-steampunkista ei kuitenkaan ole kyse, se on vain oivallinen lisämauste 1800-luvulle sijoittuvalle vaihtoehtohistorialle. Sivuilla voi törmätä niin ilmalaivoihin, höyryllä käyviin hevosiin ja jopa kyborgeihin. Viimeisillä sivuilla Hai kertoo jälleen taustatietoja mikä maailmassa on hänen keksimäänsä ja kuinka se niveltyy todelliseen historiaan.
Päähenkilönä seurataan umbrovialaista, vallasta syöstyn kuningasperheen prinsessa Gigiä, eli virallisemmin Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininaa. Gigi on kahdessa aikaisemmassa sarjan osassa joutunut onnettomuuksiin, joiden vuoksi hänen isänsä on korvannut tyttärensä vasemman silmän ja suuren osan oikeaa käsivartta metallilla ja rattailla. Silmänä toimivan kiven ansiosta Gigi on saanut aivan uudenlaisen näkökulman elämäänsä. Tuskin koskaan kirjailija muokkaa hahmojaan näin radikaalisti sarjan edetessä. Tästä voisikin antaa Haille silinterihatun noston.
Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas olivat raaoista teemoistaan huolimatta vielä laskettavissa lastenkirjallisuuteen, on Susikuningatar suunnattu selvästi vanhemmalle lukijalle. Kolme vuotta edellisen teoksen jälkeen sijouttuvassa sarjan kolmannessa osassa Gigi on jo viisitoistavuotias ja hänen ajatusmaailmansa sekä kokemuksensa ovat aikaisempaa synkempiä ja paikoin jopa makaabereja. Kaikein pimeyden keskeltä löytyy myös rakkautta, josta merirosvo Murtaugh heittelee välillä varsin kaksimielisiä vitsejä.
Paitsi Gigi, myös Hai itse on kasvanut kirjojen myötä. Siinä missä Kerjäläisprinsessa oli ohukainen ja kevyesti ahmittava välipala, sarjan paksuimpana osana Susikuningatar on täyteläinen kuin kallisarvoinen tryffeli, josta täytyy nauttia säännöstellen, haikeissa tunnelmissa. Teoksessa päästään viimein Gigin ja ihmissusien, varcolacien, synnyinmaahan - lumiseen Umbroviaan. Kuten eeppiselle trilogialle sopii, mahtuu tähän yhden tarinalinjan päättävään romaaniin myös mahtava lopputaistelu. Taistelukoulutusta saanut Gigi joutuu kohtaamaan perheensä vihollisen, Andros Luopion, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.
Teoksen tapahtumien miljöö vaihtuu usein. Aluksi kuljetaan Pariisin sokkeloisilla kaduilla, mutta matkaa taivalletaan niin Unkarin pustan kuin Karpaattienkin maisemissa. Lukija saa tutustua teoksen aikana myös muihin tavallisesta maailmasta poikkeaviin hahmoihin kuin vain ihmissusiin. Kirjailija on taitavana sanan käyttäjänä heittänyt soppaan mukaan niin demoneita kuin vaeltavien romanien henkiolentoja. Vaikka realistisemman kerronnan joukkoon onkin heitetty näitä yliluonnollisia olentoja, ne tuntuvat silti uskottavavalta osalta kokonaisuutta.
Susikuningattaren myötä jätämme jäähyväiset monille hahmoille, sillä Hai on kertonut, ettei enää palaa jatkamaan heidän tarinaansa. Luotua maailmaa hän ei kuitenkaan hylkää vaan saattaa kirjoittaa edelleen novelleja, joissa sivutaan trilogiassa mainittuja paikkoja ja ilmiöitä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että teoksessa tavataan pienessä sivuroolissa myös Jules Verne, eräs steampunkin esi-isistä. Sára Kötelekin kansi on jälleen hurmaavan yksityiskohtainen.
Päähenkilönä seurataan umbrovialaista, vallasta syöstyn kuningasperheen prinsessa Gigiä, eli virallisemmin Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantininaa. Gigi on kahdessa aikaisemmassa sarjan osassa joutunut onnettomuuksiin, joiden vuoksi hänen isänsä on korvannut tyttärensä vasemman silmän ja suuren osan oikeaa käsivartta metallilla ja rattailla. Silmänä toimivan kiven ansiosta Gigi on saanut aivan uudenlaisen näkökulman elämäänsä. Tuskin koskaan kirjailija muokkaa hahmojaan näin radikaalisti sarjan edetessä. Tästä voisikin antaa Haille silinterihatun noston.
Kerjäläisprinsessa ja Kellopelikuningas olivat raaoista teemoistaan huolimatta vielä laskettavissa lastenkirjallisuuteen, on Susikuningatar suunnattu selvästi vanhemmalle lukijalle. Kolme vuotta edellisen teoksen jälkeen sijouttuvassa sarjan kolmannessa osassa Gigi on jo viisitoistavuotias ja hänen ajatusmaailmansa sekä kokemuksensa ovat aikaisempaa synkempiä ja paikoin jopa makaabereja. Kaikein pimeyden keskeltä löytyy myös rakkautta, josta merirosvo Murtaugh heittelee välillä varsin kaksimielisiä vitsejä.
Paitsi Gigi, myös Hai itse on kasvanut kirjojen myötä. Siinä missä Kerjäläisprinsessa oli ohukainen ja kevyesti ahmittava välipala, sarjan paksuimpana osana Susikuningatar on täyteläinen kuin kallisarvoinen tryffeli, josta täytyy nauttia säännöstellen, haikeissa tunnelmissa. Teoksessa päästään viimein Gigin ja ihmissusien, varcolacien, synnyinmaahan - lumiseen Umbroviaan. Kuten eeppiselle trilogialle sopii, mahtuu tähän yhden tarinalinjan päättävään romaaniin myös mahtava lopputaistelu. Taistelukoulutusta saanut Gigi joutuu kohtaamaan perheensä vihollisen, Andros Luopion, jolla ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.
Teoksen tapahtumien miljöö vaihtuu usein. Aluksi kuljetaan Pariisin sokkeloisilla kaduilla, mutta matkaa taivalletaan niin Unkarin pustan kuin Karpaattienkin maisemissa. Lukija saa tutustua teoksen aikana myös muihin tavallisesta maailmasta poikkeaviin hahmoihin kuin vain ihmissusiin. Kirjailija on taitavana sanan käyttäjänä heittänyt soppaan mukaan niin demoneita kuin vaeltavien romanien henkiolentoja. Vaikka realistisemman kerronnan joukkoon onkin heitetty näitä yliluonnollisia olentoja, ne tuntuvat silti uskottavavalta osalta kokonaisuutta.
Susikuningattaren myötä jätämme jäähyväiset monille hahmoille, sillä Hai on kertonut, ettei enää palaa jatkamaan heidän tarinaansa. Luotua maailmaa hän ei kuitenkaan hylkää vaan saattaa kirjoittaa edelleen novelleja, joissa sivutaan trilogiassa mainittuja paikkoja ja ilmiöitä. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että teoksessa tavataan pienessä sivuroolissa myös Jules Verne, eräs steampunkin esi-isistä. Sára Kötelekin kansi on jälleen hurmaavan yksityiskohtainen.
Arvosana:
Takakannesta:
Umbrovian prinsessa Gigi on valmistautunut Susikuningattaren tehtävään opiskelemalla kolme vuotta taistelutaitoja Pariisissa. Kun Umbroviasta kantautuu yhä huolestuttavampia tietoja vallananastaja Andros Luopion mielivallasta, on Gigin ja hänen uskollisten ystäviensä Henryn ja ihmissusi Mussovitsin pakko lähteä vaaralliselle matkalle kohti viimeistä yhteenottoa…
Asiasanat: steampunk, ihmissudet, kuninkaalliset, 1800-luku, sota, Pariisi, Keloburg, Umbrovia
Samantyylisiä kirjoja: Philip Reeve: Kävelevät koneet-sarja
447 sivua, Karisto 2014
Kirja luettu mm. täällä: Risingshadow, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa, Routakoto, Nareskan kirjanurkkaus,
Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Kerjäläisprinsessa (2012), Kellopelikuningas (2013)
