Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilastoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilastoja. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. tammikuuta 2021

Joulukuun luetut ja vuosikooste 2020

   
Tämän postauksen kirjoittamiseen kului aivan liikaa aikaa siihen nähden, mitä se sisältää, kiitos Bloggerin päivittyneen editorin, joka kaatuu Chromessa joka ikinen kerta, kun linkitän jotain tai copy/pastetan tekstin osia eri paikkoihin (tässä isoin syy siihen, miksi bloggasin viime vuonna vähemmän kuin aiemmin ja miksi bloggaamattomat kirjat keikkuvat työpöytäni nurkalla pelottavan korkeana pinona), joten jouduin käyttämään linkityksiin Firefoxia, jossa Bloggerilla on sitten taas ihan omat ongelmansa. Lisäksi hiireni rulla päätti ottaa lopputilin... RIP
  
Harvoin on vuoden vaihtumisesta iloittu niin paljoa kuin nyt, kun vuosi 2020 on takana. Samat ongelmat pandemian kanssa toki jatkuvat vielä niin kauan kunnes kaikki on rokotettu (talouden elpymisestä yms. puhumattakaan), mutta valoa on jo nähtävissä tunnelin päässä - ainakin toive päivänvalon lisääntymisestä, kun menemme taas kohti kesää. Sitä ennen on nautittava lumesta ja kylmimmäksi povatusta talvesta kymmeneen vuoteen! 
  
Ja ennen kaikkea koota joulukuun ja koko vuoden 2020 kirjalliset kuulumiset. Joulukuussa luin kymmenen kirjaa (2316 sivua). Parhaita lukuhetkiä tarjoilivat Monstress-sarjakuva, Myrskynvartijan saari, Domowik ja Yöjuna
  • Karin Erlandsson & Peter Bergting: Yöjuna
  • Hilkka Liitsola: Kajonsaari
  • Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari
  • Hannele Lampela: Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous
  • Vuokko Hurme: Tiukun salaisuus
  • Ilkka Auer: Domowik
  • Kore Yamazaki: Velhon morsian 12
  • Kirste Paltto: Luohtojärven merkillinen maailma
  • Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress vol. 2 - The Blood & Monstress vol. 3 - Haven
  
Kirjavuosi 2020 oli vallitsevasta maailmantilaasteestakin johtuen erityinen. Luin yhteensä 153 kirjaa, joista peräti kuudelle annoin täydet 5/5. Edellisen kerran olen antanut kirjalle saman arvosanan 2018, kun luin Holly Bournen Mitä tytön täytyy tehdä? Ehkä upposin tavallistakin syvemmin kirjojen tarjoamaan eskapismiin tai sitten luin vain poikkeuksellisen hyviä kirjoja. Tein jossain vaiheessa vuotta havainnon, että olen lukenut todella paljon ja hyvää suomalaista kirjallisuutta, etenkin lastenosastolta.
 
Osallistuin lukuisiin lukuhaasteisiin, kuten kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierroksille 10 (Octavia E. Butler: Aamunkoitto) ja 11 (Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut) sekä Klassikkokesä -haasteeseen Instagramissa. Osallistuin myös kahteen sarjakuvahaasteeseen (Kesän 2020 sarjishaaste ja #sarjakuvasyksy2020), jotka nostivat luettujen kokonaismäärää, kun luin sarjakuvia haasteiden ulkopuolellakin - kaikki yhteenlaskettuna huimat 42 teosta.
  
Tähän mennessä parhaiten sujuneen Helmet -lukuhaasteen kooste löytyy täältä (sain haasteesta merkittyä 46/50 kohtaa luetuiksi). Lisäksi vuoteen mahtui Joka päivä on naistenpäivä -haaste, dekkariviikko, naistenviikko, YA-lukuhaaste, kirjabloggaajien joulukalenteri (joka on kyllä ehkä enemmin tempaus kuin haaste) ja Popsugar reading challenge, jota suoritin siskojeni kanssa. Lukumaratoneja kertyi viisi. 
  
Vedin vuosittain toistuvat Minna Canth -lukuhaasteen, Pride -lukuhaasteen (joka oli tänä vuonna vielä tärkeämpi, koska kulkueita ei järjestetty. Tein haasteen tiimoilta yhteistyötä Kuopion kaupunginkirjaston kanssa vinkkaamalla sateenkaarevaa luettavaa Zoomissa, Kallion kirjastossa järjestettiin kirjanäyttely top 20 LGBTQ+ lemppareistani ja myös lähikirjastosta täällä Oulussa bongasin sateenkaarikirjahyllyn, missä mainostettiin haastettani) ja Halloween-lukuhaasteen. Scifi-lukuhaasteeni päättyi ja pidin muutaman kuukauden taukoa ennen kuin julistin uuden vuoden mittaisen lukuhaasteeni eli Kirja, jota en halunnut lukea (päättyy elokuun 2021 lopussa).
  
Lukupiiri joutui pandemian takia tauolle, kunnes syksyllä elvytin sen virtuaalimuodossa Discord-ryhmänä. Luin siis vuoden aikana vain viisi lukupiirikirjaa (keväällä Rainbow Rowellin Eleanor & Park ja Judith Kerrin Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin, syksyllä Maja Lunden Sininen, Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä ja Colin Greenlandin Harmin tiellä, joka tosin minulla on vielä vähän kesken). Äänestin myös Blogistanian kirjallisuuspankintoehdokkaita ja toimin Blogistanian Kuopuksen ääntenlaskijana. Palkintojenjakoa ei viime vuonna sattuneesta syystä tehty.
  
Kuten viimeksikin, "virallisen" Top nine -listan sijaan valitsin tänäkin vuonna omat yhdeksän suosikkiani kirjakuvista, joita vuoden aikana julkaisin Instagram tililläni. 
  
  

Vuoden parhaat kirjat 

  1. Marja Aho: Puunhalaaja
  2. Vuokko Hurme: Kiepaus
  3. Kim Liggett: Armonvuosi
  4. Hilkka Liitsola: Kajo, kuunvalo ja kolmikolkka
  5. Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo
  6. Anniina Mikama: Tinasotamiehet
  7. Beth O'Leary: Kimppakämppä
  8. Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan
  9. Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
  10. Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  11. Neal Shusterman: Scythe
  12. Jen Wang: The Prince and the Dressmaker
  

Suomikumma -haaste 2020

  1. Kirjassa esiintyy kissa - Jemina Kuisma: Terra Antiqua
  2. Kirjan henkilöillä on erikoisia kykyjä tai voimia - Maria Turtschaninoff: Maresi
  3. Kirja on luokiteltu fantasiaksi - Aila Meriluoto: Vihreä tukka
  4. Kirja on novellikokoelma - Magdalena Hai: Haiseva käsi
  5. Kirjassa joku kuolee - Salla Simukka: Lukitut
  6. Kirja kirjailijalta, jota fanitat - Anniina Mikama: Tinasotamiehet
  7. Kirjassa ollaan avaruudessa - Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja 
  8. Kirjassa sukulaisuus tai vanhemmuus ovat tärkeitä - Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
  9. Kirja on dystopia - Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan
  10. Kirjassa on homo-, lesbo-, bi- ja/tai panseksuaalisuusteemoja - Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta 
  11. Kirja on luokiteltu lasten- tai nuortenkirjaksi - Vuokko Hurme: Kiepaus
  12. Kirjassa on ihmissusia - Ilkka Auer: Domowik
  13. Kirjassa käsitellään suomalaista kansanperinnettä - Sami Makkonen: Kalevala - Sampo
  14. Kirja on osa jotain sarjaa - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana
  15. Kirjassa ollaan aavikolla
  16. Kirjassa on seksikohtaus tai useampia - Susanna Hynynen & Dess terentjeva: Neonkaupunki
  17. Kirja sijoittuu Nyky-Suomeen - Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous
  18. Kirja on vaihtoehtohistoriallinen - Briitta hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille
  19. Kirjassa kuvataan tiedettä ja tutkimusta - Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
  20. Kirja kuvaa ilmastonmuutosta - Piia Leino: Yliaika 
  21. Kirjassa ollaan metsässä - Vuokko Hurme: Kaipaus
  22. Kirjan on julkaissut pienkustantamo - Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
  23. Kirjassa käsitellään sukupuolirooleja - Anne-Maija Aalto: Korento
  24. Kirjassa on yliluonnollista kauhua - Hertta Vierula: Kuollut tyttö ja muita tarinoita Maatuvanlaaksosta
  25. Kirjassa eläimillä on tärkeä rooli - J.S. Meresmaa: Dodo
  26. Kirjassa on rakkaustarina - Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Ei-valkoisten ja ei-miesten kirjoittamat kirjat -haasteen kooste

  
Luin haasteeseen sopivia teoksia peräti 17. Suurin osa on sarjakuvia, mutta joukkoon mahtui myös kuvakirja, lasten- ja nuorten romaaneja, novellikokoelma, uutuuksia ja klassikoita, suomeksi ja englanniksi. Parhaita lukemiani olivat Monstress-sarjakuva, Harmaata valoa, The Prince and the Dressmaker, Persepolis 1 ja Taikuuden talo
  
Tulkitsin haastetta niin, että rodustetuksi voivat tulla myös esimerkiksi Yhdysvalloissa syntyneet kirjailijat, joilla on yksi tai useampi aasialainen vanhempi. Rodullistamisessa kun on kyse siitä, kuinka joku tulkitsee ihmisen ulkonäköä, eli aasialaisia piirteitä omaavat ihmiset ovat mitä luultavimmin, harmillisesti kohdanneet rasismia jossain määrin ulkonäkönsä takia. Mukana on myös niin juutalaisia, saamelainen, israelilainen, iranilainen kuin trans- ja muunsukupuolinenkin kirjailija, sillä haasteeseen sopivat hyvin monenlaiset ihmisryhmät.
  

  

Kauneimmat kannet 2020

  • Anne-Maija Aalto: Korento
  • Marja Aho: Puunhalaaja
  • Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky
  • Karin Erlandsson & Peter Bergting: Yöjuna
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki
  • Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
  • Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
  • Brian Selznick: Wonderstruck
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa
   

Tilastoja vuoden 2020 luetuista:

  • Luin 62 suomalaista, 73 käännettyä ja 20 englanniksi kirjoitettua teosta
  • Klassikoita luin 12, vuonna 2020 ilmestyneitä 70 joista arvostelukappaleena olin pyytänyt tai saanut 38 teosta
  • Kirjastosta lainasin 110 teosta ja omasta hyllystä luin 7 kirjaa, tosin näistä vain neljä oli hyllynlämmittäjiä
  • Vanhimmat teokset olivat Minna Canthin novelli Hanna (1886), Aili Somersalon lastenkirjaklassikko Mestaritontun seikkailut (1919) ja Tove jansson muumikirja Taikurin hattu (1948)
  • Teoksista 59 oli suunnattu lapsille ja 39 oli nuortenkirjoja tai YA:ta
  • Fantasiaksi luokittelin oli 26 kirjaa ja 23 oli scifiä tai dystopiaa (sarjakuvista en näitä laskenut), dekkareita luin kaksi ja kauhua peräti 9, suurimman osan halloweenina, novelleja tai novellikokoelmiakin kertyi 4, säeromaaneja luin yhden ja sarjakuvia 42
  • Top kotimaiset kustantamot olivat WSOY (18 teosta), Otava (15 teosta), Tammi (11 teosta), Punainen Jättiläinen (7 teosta), Karisto (7 teosta) ja S&S (6 teosta), mikä kattaa jo melkein puolet vuoden luetuista. Luin kaksi tai useamman kirjan myös seuraavilta kustantamoilta: Arktinen Banaani, Atrain & Nord, Aula & Co, Aurinko kustannus, Bazar, Egmont, Gummerus, Jalava, Kumma kustannus, Lasten Keskus, Like, Myllylahti, Mäkelä, Nemo, Sangatsu Manga, Sitruuna ja Teos. Lisäksi luin yhden kirjan 21 muulta kotimaiselta entiseltä tai nykyiseltä kustantamolta. 
  • Luin kaksi tai useamman kirjan 19 kirjailijalta, joista suomalaisia oli 9. Sarjakuvapuolelta luin 6 teosta Nagabelta, 4 Yukito Kishirolta ja 3 Marjorie Liulta. Kirjoista eniten luin Vuokko Hurmeen tuotantoa 4 teoksen verran ja Magdalena Hailta 3. 
  • Arvostelin yhden teoksen Nörttitytöille (Kassandra Montag: Tulvan jälkeen), neljä Tähtivaeltajaan (Anne-Maija Aalto: Korento, Magdalena Hai: Kuolleiden kirja, Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki, Liliana Lento: Koivu ja pihlaja) ja yhden Risingshadowlle (Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika)
    

   

Luetut #hyllynlämmittäjä -haasteen teokset

  • Julie Murphy: Dumplin
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
   

Kirjahyllyn aarteet 2 -haasteen kooste:

  • Colin Greenland: Harmin tiellä - Tämän luin lukupiirissä. Kirja jää omaan hyllyyn, mutta ei siksi, että lukukokemus olisi ollut niin hyvä, vaan muistoksi tästä vuodesta. Ostin sen nimittäin kirpparilta keväällä juuri ennen kuin meni koronan takia kiinni. 
  • Aila Meriluoto: Vihreä tukka - Tämänkin olen ostanut kirpparilta, mutta Helsingistä, kun Hel-YA järjestettiin toista kertaa. Kirja etsii uutta kotia.
  • Julie Murphy: Dumplin - Tämän ostin Helsingin kirjamessuilta, kahden euron osastolta 2019. Kirja ei jää omaan hyllyyn. 
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park - Samaan aikaan kuin löysin Dumplinin ostin tämänkin. Ei saa pysyvää paikkaa hyllystä.
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri - Ja vuoden 2017 Kirjamessujen 2€ laareilta tämäkin. Ei ole tämäkään jäämässä hyllyyn. 
  • Maria Turtschaninoff: Maresi - Tämän ostin kirpparilta 2019 Helsingin kirjamessujen aikaan, mutta en Messukeskukselta vaan Fidasta. Tämä on siirtynyt jo seuraavalle lukijalle. 
  • Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä - Tämäkin on kirppariostos, jonka tein kaksi vuotta sitten uudenvuoden vaihteessa käydessäni vierailemassa Kuopiossa äitini ja siskoni perheen luona. Tämä jää omaan hyllyyn muiden tyttökirjaklssikoiden kanssa. 
     

Tammikuun lukupino


Vuoden ekassa lukupinossa on joukko viime vuoden lukupinoista lukematta jääneitä ja mm. klassikkohaasteen teos.
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Kosminen kauhu
  • Ørjan Nordhus Karlsson: Peilin takana
  • Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta
  • Chris Rylander: Gregin kohtalo
  • Christal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
  • Thomas taylor: Gargantis
  • Ilona Tomi: Muuria ei ole
  • Evie Wyld: Me olemme susia
  

perjantai 3. tammikuuta 2020

Joulukuun luetut ja kooste vuodesta 2019

   
Tervetuloa uudelle vuosikymmenelle! On aika koota menneen vuoden luetut, nostaa esille parhaat lukukokemukset, kauneimmat kansikuvat ja käydä läpi, kuinka vuoden lopussa päättyneille haasteille kävi. Vuoden aikana luin 145 teosta ja 31 088 sivua. Joulukuussa luin mahdottoman hyviä kirjoja. 14 teoksesta (3553 sivua) peräti viisi sai neljä tähteä tai enemmän. Näitä olivat Kymnaasi, Varjo ja riipus, Lumisisko, Taikuri ja taskuvaras sekä Veren ja luun lapset. Suosittelen lukemaan, jos eivät vielä ole tuttuja!
  • Jyri Parteskoi: K15 - Lupauksia (postaus tulossa)
  • Ilkka Auer: Kymnaasi (postaus tulossa)
  • Kore Yamazaki: Velhon morsian 9-11
  • Yukito Kishiro: Gunnm 4) Mies liekkimeressä, 5) Koston vuodenaika
  • Leigh Bardugo: Varjo ja riipus (postaus tulossa)
  • Matt Haig: Joulupukki ja minä
  • Maja Lunde: Lumisisko
  • Cecilia Heikkinen: Kissa Lempisen joulukiemura
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (postaus tulossa)
  • Nonna Wasiljeff: Tomupoika (postaus tulossa)
  • Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset (postaus tulossa)
     
"Virallisen" Top nine -listan sijaan valitsin omat yhdeksän suosikkiani kirjakuvista, joita vuoden aikana otin. Näistä kaikki paitsi yksi on ollut myös Instagram-tililläni, tuo vasemman alakulman kuva oli yhtenä viikkokuvana Kotimaiset kirjablogit -sivustolla, jonka yhtenä ylläpitäjä olen toiminut.
 
 
Vuoden parhaat kirjat

Luin tänä vuonna niin paljon hyviä kirjoja, että en voinut nostaa vain yhtä kirjaa jokaiselta kuukaudelta, niinpä mainitsekin kaikki, jotka tekivät suurimman vaikutuksen, jäivät vahvimmin mieleen, koukuttivat vahvimmin tai yllättivät isoimmin. Osast viime vuonna luetuista en ole vielä ehtinyt blogiin kirjoittamaan. Yhtenä kuvitettu Liekehtivä pikari, jonka postaus saanee jäädä vielä hetkeksi luonnoksiin sen jälkeen, kun J.K. Rowling päätti julkaista transfobisen tviitin.
   
 
Tilastoja vuodesta 2019:

  • Luin 57 suomalaisen kirjoittamaa kirjaa ja 43 käännöstä, englanniksi luin 5 teosta.
  • Lainasin kirjastosta 79 kirjaa ja sain arvostelukappaleena 43, omasta hyllystä luin 10 teosta.
  • Luin 22 lastenkirjaa ja 40 nuorten- ja YA-kirjaa, 11 tietokirjaa, 41 sarjakuvaa, 2 runokokoelmaa ja 3 säeromaania, 3 novelliteosta/-kokoelmaa ja yhden näytelmän.
  • Luetuista 17 oli fantasiaa ja 17 scifiä, dystopiaa/post-apokalyptisiä teemoja oli 18 teoksessa.
  • Klassikoita luin 8 ja dekkareita 3, 7 kirjoista oli historiallisia ja 7 kauhua.
  • Luin 33 eri kustantamon kirjoja, joista eniten WSOY:ltä (20), Tammelta (10), ja Karistolta (9), myös Otavalta, Likeltä, S&S:ltä, Jalavalta, Myllylahdelta, Gummerukselta, Osuuskummalta, Aula & Co:lta, Innolta ja Teokselta luin kaksi tai useamman teoksen, 19 kustantamolta vain yhden. 
  • Bloggaamatta vuoden lopussa oli 68 (enimmäkseen sarjakuvia) ja niistä 13:sta olisi tarkoitus vielä julkaista postaus alkuvuoden aikana.
  • Arvostelin 6 teosta Tähtivaeltajaan ja kaksi Nörttityttöjen blogiin ja ainakin osasta niistä olen kirjoittanut jo erillisen jutun myös oman blogin puolelle, lopuista sellainen on vielä tekeillä.
  • 2019 ilmestyneitä kirjoja luin 59, 2010-2018 ilmestyneitä 23 ja 1960-2000 ilmestyneitä 10. vanhimmat teokset olivat ilmestyneet 1831-1909 (7 teosta), joista vanhin on Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo ja nuorin Virginia Woolfin Oma huone
  • Vaikka suurin osa lukemistani teoksista onkin Suomesta ja englanninkielisistä maista, luin myös muunkin maalaista kirjallisuutta. Etenkin Japani on hyvin edustettuna mangan asiosta (33 teosta), mutta Pohjoismaatkin ovat ihan hyvin edustettuna, Ruotsi neljällä ja Norja kolmella teoksella. Venäjäkin on mukana yhdellä kirjalla. Yksi mielenkiintoisimpia kirjoja tuli Argentiinasta (Agustina Bazterrican Rotukarja). 
  • Kiehtovia olivat myös Yhdysvaltoihin muuttaneiden tai siellä syntyneiden eli toisen sukupolven kansalaisten kirjoittamat teokset, joita luin neljä: Elizabeth Acevedon Runoilija X (Dominica), Nicola Yoonin Aurinko on tähti (Jamaica), Leigh Bardugon Varjo ja riipus (Jerusalem) ja Tomi Adeyemin Veren ja luun lapset (Nigeria). 
  
  
Kauneimmat kannet top 10
  1. Elizabeth Acevedo: Runoilija X
  2. Sini Helminen: Maan povessa
  3. Claudia Gray: A Million Worlds With You
  4. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
  5. Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
  6. Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi
  7. Gerry B. Ilvesheimo: Ilmestyskirja
  8. Ilkka Auer: Kymnaasi
  9. Josh Malerman: Lintuhäkki
  10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
   
Helmet-lukuhaaste 2019 (Suoritettuja kohtia: 39/50)

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Katja Kettu: Kätilö
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Chris Rylander: Gregin legenda
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos - Agustina Bazterrica: Rotukarja
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset (Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -palkinnon ehdokas 2011, Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokaslistalla 2012.)
6. Rakkausromaani - Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Harri Itsván Mäki: Peilipatsas (Praha)
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Nicola Yoon: Aurinko on tähti
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Virginia Woolf: Oma huone
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Laura Lähteenmäki: Yksi kevät (Suomen sisällissota)
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Eva Frantz: Osasto 23
17. Kirjassa on kaksoset - Sarah Crossan: Yksi
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Ørjan Nordhus Karlsson: Yön ja päivän välissä
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Miklu: Paras kirja ikinä
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Helena Waris: Jäänvartija
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Mats Strandberg: Loppu
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Siri Pettersen: Odininlapsi
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - Henrik Fexeus: Menetetyt (Viimeinen illuusio #1)
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Elly Griffiths: Korppikuningas
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Elizabeth Acevedo: Runoilija X
32. Kirjan nimessä on ammatti - Minna Canth: Papin perhe
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Mia Myllymäki & Anu Krpinen (toim.): Metsän kronikka
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat
36. Kirjassa ollaan yksin - Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
37. Pienkustantamon julkaisu - Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki (Osuuskumma)
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Kate Chopin: Herääminen
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Nefetiti Malaty: Ei äitimateriaalia
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Sanna Isto: Sirpale
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja (80 s.)
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Nonna Wasiljeff: Tomupoika
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
     
Mennään metsään -lukuhaaste (Suoritettu taso: Korpimetsän kulkija)
  
1. Siri Pettersen: Odininlapsi
2. Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
3. Sini Helminen: Maan povessa
4. Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
5. Elly Griffiths: Korppikuningas
8. L.M. Montgomery: Anna ystävämme
9. Nora Roberts: Toinen koitos
10. Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet
11. Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Zombiparaati
12. Johanna Hulkko: Geoetsivät ja vaeltava aave
13. Anu Holopainen: Kilikorven vampyyri
14. Mia Myllymäki & Anu Korpinen (toim.): Metsän kronikka
15. Tomi Rantala: Metsäläiset
16. Ilkka Auer: Kymnaasi
17. Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
18. Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
   
  • Sarah Crossan: Yksi (Linja: Omien keskellä)
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras (Linja: Taikapiiri)
         
YA-haaste 
  • Sijoittuu toiseen maailmaan: Henrik Fexeus: Ontot
  • Kotimainen kirja: Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • LGBTQ+ aihe: Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä
  • Pohjoismainen kirjailija (ei Suomi): Mats Strandberg: Loppu
  • Kirja listalta Top 100 YA Books: Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
  • Historiallinen romaani: Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
  • Oma suosikkigenre: Helena Waris: Jäänvartija
  • Sijoittuu nykyaikaan: Jyri Paretskoi: K15 - Lupauksia
  • Rodullistettu kirjailija: Nicola Yoon: Aurinko on tähti
  • Blogista tai Instagramista bongattu: Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
  • Kirja omalta TBR-listalta: Nonna Wasiljeff: Tomupoika
  • Esikioskirja: Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • Julkaistu vuonna 2018: Sarah Crossan: Yksi
  • Julkaistu vuonna 2019: Kirsti Kuronen: Merikki
   
Bingon sain rivillä: Pohjoismainen kirjailija - Sijoittuu nykyaikaan - Kirja omalta TBR-listalta - Esikoiskirja - Julkaistu vuonna 2019
   
 
Kirjahyllyn aarteet -lukuhaaste 
   
    
Vuodelle 2020 jatkuvat lukuhaasteet
  
Marko Suomi haastoi Twitterissä olevat kirjaihmiset lukemaan ja jakamaan kokemuksensa edes yhdestä YA-kirjasta vappuun 2020 mennessä aihetunnisteella #yahaaste. Se tulikin hyvään saumaan, kun tuo toinen YA-haaste loppui nyt tammikuun alussa. 
 
#Hyllynlämmittäjä 2020
  
Hauskasti hyllynlämmittäjä pinooni valikoitui tällä kertaa perätin kolme sarjojen jatko-osaa, joiden edellisen osan olen lukenut niin ikään hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Viime vuonna luin pinostani neljä kirjaa, mikä ei ole ollenkaan huono saavutus sekään. Luetut olivat Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Routasisarukset, Siri Pettersenin Odininlapsi, Susan Cooperin Yllä meren, alla kiven ja L.M. Montgomeryn Anna ystävämme. Näistä peräti kolme on myös vuoden parhaita lukukokemuksia! Kuusi tämän vuoden pinon teoksista ostin Helsingin kirjamessuilta viime syksynä, eli pitkään eivät ehtineet unohtua hyllyjen uumeniin, mutta ehkäpä se ei tämän haasteen aikana haittaa. Löydätkö muuten kuvan kirjoista sen, jonka selkämyksessä on typo?
  

  • Agatha Christie: Kurpitsajuhla
  • Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Hiekkasotilaat
  • John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Sara Pennypacker: Pax
  • Siri Pettersen: Mätä
  • Aprilynne Pike: Wings
  • Philip Pullman: Salaperäinen veitsi
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Annukka Salama: Käärmeenlumooja
  • Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
  • Maria Turtschaninoff: Maresi
    
Tammikuun lukupinossa
    
  • Octavia E. Butler: Aamunkoitto
  • Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
  • Vuokko Hurme: Kiepaus
  • Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  • Santa Montefiore & Simon Sebag Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit
  • Heather Morris: Auschwitzin tatuoija
  • Rainbow Rowell: Eleanor & Park
  • Chris Rylander: Gregin kirous

perjantai 11. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 kooste

Muutamia suosikkejani viime vuonna julkaisemistani Instagram-kuvista.

Kirjavuosi 2018 oli aika huikea. Luin 185 kirjaa / 38 156 sivua (35 kirjaa yli Goodreadsiin asettamani "tavoitteen"), kiitos toinen toistaan innostavampien lukuhaasteiden, kuten Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaaste, joka innoitti lukemaan peräti 62 sarjakuvateosta.

Osallistuin paitsi seitsemälle lukumaratonille (ystävänpäivänä, toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa sekä syyskuussa ja Harry Potter -maratonille) myös Helmet-lukuhaasteeseen, Marjatta Kurenniemen 100-vuotisjuhlintaan lukemalla Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, Puuhiset sekä Onnelin ja Annelin talven, Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierroksille kuusi ja seitsemänYA-bingoon, Ajattomia satuja ja tarinoita kolmannelle kierrokselle, Runohaasteeseen, ja kirjabloggaajien yhteiseen joulukalenteriin luukkulla 20.
 
Vedin useamman haasteen itsekin: vuosittaiset Pride-viikonHalloween ja Minna Canthin päivän -lukuhaasteen sekä Kirjabloggaajien dekkariviikon. Näiden lisäksi vedin kertaluontoiset elokuun lukumaratonin ja Ajattomia satuja ja tarinoita toisen kierroksen. Viime vuonna alkanut Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste jatkuu vielä helmikuun loppuun. Muita vuoden kohokohtia olivat tapahtumista Blogistanian kirjaäänestysHelsingin kirjamessut, Hel-YA ja Gamescom.

Lukupiirissä luin yhdeksän teosta, R.J. Palacion Ihmeen, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillisen tapauksen, Robert C. O'Brienin Hiirirouvan ja ruusupensaan viisaat, Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin, Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasemman käden, Philip K. Dickin Blade Runner - Palkkionmetsästäjän, Sally Greenin Puoliksi pahan sekä Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkerin
  
Luetut kuukausittain ja parhaat lukuhetket:
 
Kauneimmat kansikuvat:

   
Tilastoja vuodesta 2018:
  
  • Luin kotimaisia teoksia 68 ja käännösteoksia 117, jotka oli käännetty englannin lisäksi mm. japanista, ruotsista, ranskasta, venäjästä, norjasta ja yksi oli intialaiselta kirjailijalta
  • 126 kirjaa lainasin kirjastosta, 52 sain arvostelukappaleena ja omasta hyllystä luin 7 kirjaa (joista Arkadi ja Boris Strugatskin Stalker - Huviretki tienpientarelle oli hyllynlämmittäjä-pinosta), lisäksi lainasin yhden kirjan eli Sally Greenin Puoliksi pahan siskontyttäreltäni
  • 2018 ilmestyneitä luin 71, 2017 ilmestyneitä 45, 2000-2016 ilmestyneitä 51 ja 1900-1999 ilmestyneitä 16, vanhin teos oli Minna Canthin novelli Agnes vuodelta 1892
  • Romaaneista 22 oli luokiteltu ensisijaisesti aikuisille, 29 YA- tai nuortenkirjallisuudeksi ja 22 lapsille tai varhaisnuorille
  • Lisäksi luin 8 teosta englanniksi, 63 sarjakuvaa, 18 runokokoelmaa, 4 novellikokoelmaa, 3 tietokirjaluokituksen saanutta teosta, joista kaksi oli sarjakuvaa (Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet, Liv Strömquist: Kielletty hedelmä), yhden selkokirjan (Mervi Heikkilä ja Marjo Nygård: Kissatalon asukit), 5 helppolukuista ja 5 kuvakirjaa
  • Genreittäin eniten luin fantasiaa / maagista relismia (16), feministisiä teoksia (16), klassikoita (15), dystopiaa / post-apokalyptisiä teoksia (14) ja scifiä (12). Dekkareitakin luin seitsemän eli yllättävän paljon. 
  • 6 kirjaa, jotka luokittelisin vitsikkäiksi, mutta joista en yhdestäkään postannut (näitä olivat  Lauri Luomasen Aasiakas ei ole koskaan oikeassa, Jen Campbellin Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa, Anne Taintorin Onhan tässä palaustusoikeus?, Adam Mansbachin Nyt vittu nukkumaan, Alice Beavenin Kelvottomia ohjeita pienten pilttien kasvatukseen ja Ines Lukkasen Taidevandalismi)
  • Luin kirjoja 45 eri kustantamon kustantamina, kärjestä löytyy 35 mangalla Punainen Jättiläinen ja Sangatsu Manga, jotka laskin yhteen. En ollut yllättynyt kärjen muista kustantamoista, ainoastaan listan viimeinen on ns. musta hevonen: Otava (21), Tammi (17), WSOY (16), Gummerus (13) ja Sammakko (8). Yhden teoksen verran edustettuina oli liki puolet eli 20 kustantamoa.  
  • Bloggaamattomia teoksia oli yhtensä 59, mutta parista näistä tulee postaus vielä vuoden 2019 alkupuolella paitsi omassa blogissa, myös Risingshadow-sivustolle arvosteltuna. Tähtivaeltajaan kirjoitin viisi kritiikkiä (Siri Pettersenin Kuplasta, Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään, Taru Kumara-Moision, Anne Leinosen ja Minna Roinisen toimittamasta antologiasta Naamiot, Risto Isomäen Viiden meren kansasta ja Johanna Sinisalon Renaten tarinasta). 

lauantai 6. tammikuuta 2018

Vuosikooste 2017

Muutama kuva Instagram -tililtäni vuoden varrelta.
  
Taas on yksi vuosi takana. Vuosi 2017 oli pääosin tosi kiva. Asetin tavoitteeksi ottaa parempia kirjakuvia ja omasta mielestäni onnistuin siinä ihan hyvin. Aloitin syyskuussa työharjoittelun, joka vähensi lukuaikaani hieman, joskin ainoa kuukausi, joka oli selvästi vähälukuisempi oli tuo syyskuu. Tämän vuoden tavoitteenani on lukea enemmän hyviä kirjoja, eli yritän välttää niitä "ihan kiva"-kategorian teoksia siinä missä yhden tai kahden tähden teoksiakin. 
  
Ennen koko vuoden koostetta, käydään vielä läpi joulukuussa luetut yhdeksän kirjaa (2542 sivua). Luin lukupiiriin Sydämen mekaniikan (joka oli kauniista kannestaan huolimatta pettymys), itsenäisyyspäivän kunniaksi upposin Koiramäen Suomen historiaan (josta aikuinenkin oppii uutta),  vaikutuin Iltasaduista kapinallisille tytöille (ja annnoin teoksen joululahjaksi mieheni siskon tytölle, jotta hän tietäisi pystyvänsä mihin tahansa), Kiven sisässä tartutti Minecfart-kuumeen, kimpppalukuteoksena tutustuin Kultaisen kompassin maailmaan (joka ei ihastuttanut kokonaan, mutta jonne saatan astua uudelleenkin), luin uudelleen Nälkäpeli-trilogian (ja huomasin, että joskus toisella teos voi olla parempi kokemus kuin ensimmäisellä) ja nautiskelin hylätyistä paikoista kertovasta antologiasta, josta pääsen kirjoittamaan erääseen paperilehteen. Siitä lisää sitten myöhemmin. 
  
  

Kuukauden luettujen määrä ja parhaat kirjat:

  
Tammikuu (11 kirjaa, 2629 sivua) 
Helmikuu (12 kirjaa, 3134 sivua) 
- Margaret Atwood: Orjattaresi
Maaliskuu (8 kirjaa, 1962 sivua) 
- Stephanie Garber: Caraval
Huhtikuu (16 kirjaa, 3853 sivua) 
- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
Toukokuu (9 kirjaa, 2055 sivua) 
- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa
Kesäkuu (18 kirjaa, 3925 sivua) 
Heinäkuu (8 kirjaa, 2234 sivua) 
Elokuu (7 kirjaa, 2055 sivua) 
- Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Syyskuu (3 kirjaa, 475 sivua) 
- Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan
Lokakuu (18 kirjaa, 2091 sivua) 
Marraskuu (7 kirjaa, 1958 sivua) 
- Cormac McCarthy: Tie
Joulukuu (9 kirjaa, 2542 sivua) 
- Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille
  
Muita suosikkeja vuoden ajalta:
  
Annoin harvinaisesti jopa kahdelle kirjalle täydet viisi kissaa (tähteä), Minä, Simon, Homo Sapiens ja Kaikki kaikessa. Olen bloggaushistoriani aikana antanut saman pistemäärän vain 10 kirjalle aiemmin. Kaikki vuoden aikana luetut teokset löytyvät täältä. Kuukausikoosteisiin pääsee klikkaamalla yltä kuukausien kohdalta. 
  

Vuoden kauneimmat kansikuvat

  

Tilastoja:


Luin vuoden aikana 29 332 sivua eli 127 kirjaa kokonaan. Pari keskeneräistä (luettu n. 50 sivua kumpaakin) siirtyi vuoden 2018 puolelle. Kirjoista 41 oli julkaistu vuonna 2017,  13 vuonna 2016, 24 vuosien 2010-15, 18 vuosien 2000-09 ja 27 vuosien 1900-99 välillä. Vanhimmat teokset olivat 1800-luvulta, Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen (1864) ja Minna Canthin Työmiehen vaimo (1885). Arvostelin Risingshadow-sivustolle 8 teosta, Nörttityttöjen blogiin kirjoitin 2 kirjapostausta ja kirjoitin kritiikin yhdestä teoksesta vielä tarkemmin määrittelemättömään paperilehteen.
  
Luettujen joukossa oli mm. 41 YA- ja nuortenkirjaa, 22 lastenromaania, 5 novellikokoelmaa, 10 sarjakuvaa ja 10 mangaa (joista suurimmasta osasta en blogannut, mutta yritän parantaa tapani tämän vuoden aikana, koska #sarjakuvahaaste), 11 kuvakirjaa, 1 näytelmä ja 1 elämäkerta. Teemoiltaan lukemani jakaantuivat seuraavasti: klassikkoja luin 17, dystooppiseen tai postapokalyptiseen maailmaan sijoittuvia tarinoita 22, maagista realismia (sis. suomikumman ja urbaanin fantasian) 17, varsinaista fantasiaa 15, historiaa 9, scifiä 8, dekkareita 7 ja steampunkkia, vaihtoehtohistoriaa, rinnakkaistodellisuuksia tai aikamatkustamista sisältäviä teoksia 11.
  
Kirjoista 40 oli suomalaisia (28 naista, 11 miestä ja yksi antologia, jossa molempia) ja 85 käännöksiä, 3 kirjaa luin englanniksi. Kaikkien luettujen sukupuolijakauma oli suunnilleen 2/3 naisia ja loput miehiä tai muita (esim. moni mangataiteilija käyttää nimimerkkiä ja pysyttelee anonyyminä). Lukemistani kirjoista 64 olen lainannut kirjastosta, 36 saanut arvostelukappaleina ja 22 löytyi omasta hyllystä. Kustantajat jakaantuivat seuraavasti: WSOY 28, Otava 15, Tammi 10, Karisto 10, Gummerus 9, Sangatsu Manga / Punainen jättiläinen 10 ja muiden kustantamoiden julkaisemia (alle 5 kirjaa/kustantamo) 38. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon suomessa onkaan pienempiä kustantamoita muutaman ison talon lisäksi. 
  
Osallistuin vuoden aikana 8 lukumaratonille, luin 12 lukupiirikirjaa ja 4 kimppalukuteosta. Vedin 7 haastetta, mm. vuoden mittaisen Uudelleen luettua -haasteen sekä Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 4:n kierroksen. Osallistuin niiden lisäksi 10 muuhun haasteeseen, mukaan lukien Helmet-lukuhaasteeseen, Ylen kanssa yhteistyössä toteutettuun 101-kirjaa projektiin, luin lastenkirjallisuuden klassikoita ja omia suosikkelija kahdessakin haasteessa ja otin osaa #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tutustuttiin omaan kirjahyllyyn unohtuneisiin teoksiin. Kaikenkaikkiaan varsin haasterikas vuosi.

Tervetuloa kirjavuosi 2018!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kesäkuun luetut ja puolivuosikatsaus + Ajattomia satuja ja tarinoita kooste

Kesäkuussa olikin kaikenlaisia haasteita, joiden ansiosta luin huikeat 18 kirjaa (sis. 3 sarjakuvaa ja yhden lasten kuvakirjan), joista kertyi 3925 sivua. 
  
Emännöin kuukauden aikana kahta teemaviikkoa sekä kimppalukua. ja osallistuin myös kesän ensimmäiseen lukumaratoniin (näitä luvassa vielä kaksi, haasteita kannattaa seurata Haastavaa lukemista -blogista).  Linkit koosteisiin löytyvät alta: 
   
- Lukutoukat ja kirjanörtit -Facebook-ryhmän kesäkuun kimppaluku Margaret Atwood: Oryx ja Crake
  
Kuukauden parhaat hetket tarjosivat Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa, Kuolleet linnut eivät laula, joka aloittaa Flavian elämässä uuden jakson, Pasi Pitkäsen ihastuttava ja vauhdikas kuvakirja Kadonneiden eläinten saari, lapsuusnostalgiaa täynnä oleva Kaukametsän pakolaiset sekä hauska ja samaistuttava Nanna-sarjakuva. Kirjoitin lisäksi Tuomo Jäntin Versosta Nörttityttöjen blogiin, ja tännekin on tulossa myöhemmin erilaienn juttu siitä.
    
Tässä kaikki kuukauden aikana lukemani:
    

Kesäkuun loppuminen tarkoittaa puolivuosikatsausta luettuihin

  
Olen lukenut tähän mennessä 74 kirjaa, 17 558 sivua:
  • Tammikuu: (11 kirjaa, 2629 sivua)
  • Helmikuu: (12 kirjaa, 3134 sivua)
  • Maaliskuu: (8 kirjaa, 1962 sivua)
  • Huhtikuu: (16 kirjaa, 3853 sivua)
  • Toukokuu:  (9 kirjaa, 2055 sivua)
  • Kesäkuu (18 kirjaa, 3925 sivua)

Lyhyt tilasto luetuista:
  • 22 on suomalaisen kirjoittajan teoksia
  • 19 on sarjakuvia ja mangaa
  • 11 on klassikoita
  • Erikoisimmat maat Korea (Han Kang: Vegetaristi) ja Japani (Kaori Ekuni: Blink blink)

Parhaat lukukokemukset ovat olleet:
  1. Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
  2. Margaret Atwood: Orjattaresi
  3. Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula
  4. M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö
  5. Stephanie Garber: Caraval
  6. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (bloggaus tulossa)
  7. Nicole Yoon: Kaikki kaikessa

Katsaus Uudelleen luettua haasteeseen:

Suunnitellut:
  • Ann Aguirre: Enclave
  • Bernard Beckett: Genesis
  • Suzanne Collins: Nälkäpeli
  • Marianne Curley: Muinainen taika
  • Sylvia Louise Engdahl: Lumotar
  • Diana Gabaldon: Matkantekijä
  • Anu Holopainen: Kristallien valtakunta - Luettu (bloggaus tulossa)
  • Robin Jarvis: Kuolontuoksu
  • Stephenie Meyer: Houkutus - Luettu (bloggaus tulossa)
  • Susan Price: Sterkarmin poika
  • Philip Reeve: Kävelevät koneet
  • Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa

Suunnittelemattomat:

Heinäkuun haasteina ovat tulossa:

  

Heinäkuun lukupinosta löytyvät mm.:
  • K.K. Alongi: Ansassa
  • Agarha Christie: Hänet täytyy tappaa (lukupiiriteos)
  • Anu Holopainen: Molemmin jaloin
  • Tove Jansson: Näkymätön lapsi
  • Anne Leinonen: Kirjanoita
  • Julie Murphy: Dumplin
  • Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille
  • Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo 

  

Ajattomia satuja ja tarinoita kooste

  
Kirjojen pyörteissä -blogissa alkoi tammikuussa ihastuttava haaste, Ajattomia satuja ja tarinoita. En ehtinyt lukea haasteeseen aivan niin paljoa, kuin olisin halunnut. Lukupinossa on vieläkin muutama kiinnostavaa teosta (Kuten Keskiyön kansaa, Viisikko aarresaarella ja Lassie palaa kotiin - puhumattakaan hyllyyn hamstratuista tyttökirjaklassikoista) ja tulen varmaan lukemaan nekin loppuvuoden aikana, vaikka eivät haasteeseen pääsekään mukaan. Yhdeksään teokseen kuitenkin ehdin tutustumaan (muutaman olen lukenut jo lapsena) ja näistä hienoin lukukokemus oli Kaukametsän pakolaiset, joka oli minulle tuttu lapsuuteni animaatiosarjana.