torstai 1. helmikuuta 2018

Lukupiirissä | Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

"Tiesimme tietenkin - joskin aika pintapuolisesti - että olimme erilaisia kuin 
kasvattajat ja tavalliset ihmiset ulkomaailmassa: tiesimme ehkä senkin, 
että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa edessä olisivat luovutukset. 
Emme kuitenkaan todella tienneet, mitä se merkitsi."
 
  
Tammikuun Lukutoukat ja kirjanörtit kimppalukuteos, Helmikuun lukupiiriteos, Helmet 2018: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (vinkki Lukuopas -palvelusta), TBR 100
  
Tunnelmaan virittelevää musiikkia: Ólafur Arnalds: Þú Ert Jörðin
    
Teoksen löysin omakseni entisen kotikyläni pikkukaupan kirjavaihtohyllystä viime kesänä
  
Minulla on aina ollut sellainen mielikuva Kazuo Ishigurosta, että hänen teoksensa olisivat jotenkin todella haastavia. En olisi voinut olla enempää väärässä. Olen nähnyt teoksen pohjalta tehdyn elokuvaversion (josta pokkarin kansikuvakin) joitakin vuosia sitten, mutten muistanut siitä kuin yhden, mutta juonen kannalta sitäkin merkittävämmän kohdan. Katsoin elokuvan uudelleen, kun kirjoitin tätä postausta, sillä huomasin sen olevan Netflixissä. Leffa menee pikakelauksella kirjaan verrattuna, mutta ihan ok katsomiskokemus sekin on. 
  
Ole luonani aina etenee soljuvasti, kiehtovalla tavalla takaumien kautta. Tämä on niitä teoksia, joista haluaa kertoa mahdollisimman vähän, jottei joku, joka ei vielä ole tätä lukenut saisi liikaa juinipaljastuksia. Näin ollen teoksen käsittely on hieman haastavaa. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että varsin pitkään Ishiguro onnistuu salaamaan teoksen suurta käännettä ja teeman käsittely on todella onnistunut. Elokuvaversion nähneenä tätä yllätysmomenttia ei tietenkään minulle ollut, mutta odotin kovasti, kuinka kirjailija sen paljastaa. Hahmojen passiivinen suhtautuminen jakanee mielipiteitä, mutta minusta se sopii teoksen yleiseen tunnelmaan hyvin ja on siksi myös genressään melko poikkeuksellinen. 
  
Jokainen Hailshamin ulkopuolinen paikka oli meille siinä elämän vaiheessa mielikuvitusmaata. (s. 97)
  
Päähenkilö Kathy H. on alussa jo 31-vuotias. Oli varsin ilahduttavaa lukea hahmosta, joka on tämälleen samanikäinen kuin minä ja vieläpä muualla kuin chick lit -kirjallisuudessa. Suurimman osan teoksesta muodostavat Kathyn muistot vuosista Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannin syrjäisellä maaseudulla. Lapset elävät täysin eristyksissä muusta maailmasta, koska he ovat erikoistapauksia. Kathyn kanssa samaan aikaan oppilaina olleet Tommy ja Ruth ovat keskeisiä sivuhahmoja, joskin Ruth on mielestäni aika epämiellyttävä ihminen. Tommyn piirtämistä eläimistä tulee mieleen Kerby Rosanesin värityskirjat.

Ruth oli löytänyt sinä kesänä ihanan vanhan kirkon vajaan kilometrin päästä Mökeistä, ja kirkon takana oli villiintynyt alue jossa ikivanhat hautakivet lojuivat heinikossa. (s. 266)
    
Tämä hyvin melankolinen teos muistuttaa tietyiltä osin paljon Neil Shustermanin Unwind-romaania sekä elokuvaa The Island. Dystopiaksi kirja on varsin maistreamia, eli se sopii myös sellaiselle lukijalle, joka ei välttämättä hae lukukokemukseltaan futuristisuutta (teos sijoittuu 1970-90-luvuille) tai tieteellistä terminologiaa. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi ennakkoluulottomalle lukijalle, joka nauttii ajatuksia herättävästä kirjallisuudesta. Pidin paljon Ishiguron kielestä.
   
Käännös oli muutoin hyvä, mutta ihmettelin, miksi ihmisten kerrottiin käyvän työssä eikä töissä? Molemmat ovat varmaankin ihan yhtä oikein, mutta olen tottunut itse enemmän monikkomuotoon, joten aina kun näin tuon toisen muodon, se töksähti silmään.  
  
Arvosana:

  
Takakannesta:
Kathy, Ruth ja Tommy ovat oppilaita Hailshamin kodikkaassa sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Lapsia varjellaan siellä tarkoin ulkomaailmalta, ja heidät kasvatetaan uskomaan että he ovat erikoisia. Mutta minkä tähden he oikeastaan ovat siellä?
  
Vuosia myöhemmin, nyt 31-vuotiaan Kathyn muistoista rakentuu unohtumaton tarina siitä, miten he kolme vähitellen oivaltavat totuuden näennäisen onnellisesta lapsuudestaan ja heitä odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromaanien hurjimmille uhkakuville.
  
Suomentanut: Helene Bützow, 394 sivua, Tammi 2011 (1. painos 2005)

Alkuperäinen nimiNever Let Me Go (2005)
    
   
Samankaltaista luettavaa: Neil Shusterman: Unwind, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?, Marilyn Kaye: Replica-sarja, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Scott Westerfeld: Uglies, Anu Holopainen: Ihon alaiset, Jeff Long: Vuosi nolla, Margaret Atwood: Orjattaresi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti