torstai 3. tammikuuta 2013

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

"Olen elossa mutta silti kuollut."
    
  
Tämä kirja aloittaa 30 000 sivun lukuhaasteen: 360/30 000. 
  
Lukemani painotuote oli siskontytöltä lainassa sen aikaa, kun vierailin äitini luona vuoden vaihteen aikaan, ja teos piti siis siinä välissä lukea. Luin kirjan lähes kertaistumalla (toisena päivänä n. 60 sivua ja toisena loput 300), vaikka en ollut kovinkaan vaikuttunut siitä. Tahdoin kuitenkin lukea tämän sarjan päätökseensä. Petyin moneen juonenkäänteeseen ja kirjan kohokohdiksi jäivät mitä eriskummallisimmilla tavoilla toteutetut (massa)kuolemat. Collinsin sarja on ensimmäisen osan hienon aloituksen jälkeen jäänyt latteasi kun huonosti kohonnut kakku. Yhtä pahasti petyin viimeksi, kun luin Houkutus-sarjan päätösosan, Aamunkoin.
 
Matkijanärhessä on paljon samaa kuin Condien dystopia-trilogian toisessa osassa Rajalla, sekä Oliverin niin ikään trilogian keskimmäisen teoksen Pandemonium - Rakkaus on kapinaa kanssa. Collinsin teos on ilmestynyt noita kahta aiemmin, mutta ei yllä samalle tasolle etenkään Pandemoniumin kanssa. Kaikkia sarjoja yhdistää mm. n. 17-vuotiaan päähenkilö tytön ja kahden pojan kolmiodraama ja pinnan alla kytevä kapina. Jos nuorten dystopia jää pidemmäksikin trendiksi, toivon, että tällainen linja saa rinnalleen jotain uutta. Katniss joutuu valitsemaan Galen ja Peetan välillä, ja mikä vain päätös tuntuu olevan lukijalle väärä. Tapa jolla asia ratkaistaan kirjassa oli kuitenkin sangen epätyydyttävä.      
    
Minusta on epätodennäköistä, että me kaikki kolme selviämme tästä sodasta hengissä. Ja jos niin, se on Katnissin päänsärky. Siis kumman hän valitsee. (s. 306)
     
Hahmona Katniss on varsin hankalasti samaistuttavissa, sillä hän on tunteeton tai ei ainakaan ilmaise muita tunteita kuin ahdistusta. Hänestä luodaan kömpelö mielikuva ohjauksen alaisena, päätöksiä vastustaen, mutta vapaana hän loistaa eikä ole suotta saanut nimeä palava tyttö. Siskontyttöni on lukenut kirjan ja hän on nyt vasta yhdeksänvuotias. En silti suosittele kirjaa kaikkein nuorimmille tai herkimmille lukijoille, sillä teos sisältää mm. paljon kieroa valehtelemista, manipulointia ja kiduttamista. Uusia hahmoja esitellään ja tapetaan samaa tahtia, mukaan mahtuu myös muutaman yllättävän hahmon kuolema. 
    
Arvosana:
    
Takakannesta:
”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. Capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto…

He kaikki haluavat, että asettuisin kunnolla rooliin joka minulle on suunniteltu. Vallankumouksen symboliksi. Matkijanärheksi. Ei riitä, että olen jo aikaisemmin uhmannut Capitolia Nälkäpelissä ja luonut siten ihmisiä yhdistävän tekijän. Minun täytyy nyt ryhtyä oikeaksi johtajaksi, vallankumouksen kasvoiksi, ääneksi ja ruumiillistumaksi. Useimmat vyöhykkeet ovat nyt avoimessa sodassa Capitolia vastaan, ja minun on oltava se, jonka he uskovat johtavan meidät voittoon.”
  
Tyylilaji: dystopia, scifi, rakkaus
  
Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Rajalla, Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa, 
  
Suomentanut: Helene Bützow, 360 sivua, WSOY 2010
  
Alkuperäinen nimi: Mockingjay (2010)
  

14 kommenttia:

  1. Päätösosa jakaa mielipiteitä. Joidenkin mielestä se on sarjan paras osa, loput taas ovat olleet todella pettyneitä siihen. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Katniksen taisteluntahto tuntui kokonaan latistuvan kolmannessa kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta. Suurin osa vastaan tulleista kommenteista hehkuttaa tätä päätösosaa, mutta minä en hihkunut innosta. Katniss oli ensimmäisessä osassa mielenkiintoinen hahmo, mutta tässä viimeisessä en löytänyt monestakaan henkilöstä tarttumapintaa. Finnick oli lopulta mieleenjäävin ja kiinnostavin hahmo.

      Poista
  2. Olen samaa mieltä! Matkijanärhi oli minulle todella iso pettymys, kun luin sen ja muutenkin kirja oli tylsä. Ainoat hyvät kohdat ehkä oli kirjan aloitus ja loppu. Mielestäni paras oli ensimmäinen osa. Jotenka tämä kirja ei ehkä ollut niinkään minun tyyppiäni. Aamunkoi oli taaskin mielestäni paras osa Twilightista ja olen sen lukenut suurin piirtein 10 kertaa :D Minustakin Matkijanärhi, Vihanliekit ja nälkäpeli muistuttaa kovasti sitä Rajalla kirjaa, en siis näköjään ole ainoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nälkäpeli-sarja olisi voinut jäädä ensimmäiseen osaan, sillä jatko-osat eivät antaneet mitään lisää, pikemminkin päin vastoin. Condien sarjassa ensimmäinen osa oli jatko-osaansa parempi, saa nähdä kuinka tuo sarja päättyy, ei näytä lupaavalta tuollainen laskeva käyrä. Oliverin sarja puolestaan vain paranee vanhetessaan. Todella suuret odotukset päätösosan suhteen!

      Muistelimmekin Jaanan kanssa, että Aamunkoi oli uponnut sinuun. Keskustelimme kirjasarjasta käydessäni Kuopiossa. Houkutus oli vahvin teos, jatko-osat taas olivat 50/50 sekoitus hyvää ja huonoa kerrontaa.

      Poista
  3. Minä luin kaikki osat putkeen, ikään kuin yhtenä kirjana, niin siksi varmaan suhtauduin tähänkin positiivisemmin. Kyllä jos näitä alkaa eritellä, olihan ykkösosa selkeästi paras ja päätösosa pohjimmainen, muttta toisaalta en kyllä keksi miten viimeisen osan olisi voinut toteuttaa erilailla (paitsi poistanut osan sitä Peeta-Gale-Peeta-Gale -jahkaamista).

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä olen minäkin. Tämä oli kaikista huonoin osa tässä sarjassa. Koko ajan toivoi, että menisi tämä nyt paremmaksi, mutta ei. Ja sitten se loppu ei ollenkaan ollut minun mieleeni. Vähän latisti nämä jatko-osat sarjaa vaikka ekasta osasta tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli todella outoa se muutos, mihin suuntaan Galen hahmo vietiin, samoin tapa, jolla Katnissin päätös Peeta-Gale valinnassa tapahtui. Onhan siinä omalla tavallaan jaloutta, kun verrataan esim. "jos minä en saa häntä, et saa sinäkään"-metodiin. Mietin jo Vihan liekkejä lukiessani, etten välttämättä tahtoisi loppuun lukea tätä sarjaa, mutta sain kirjan lainaan niin luin sitten.

      Poista
  5. Itsekin kuulun Matkijanärheen pettyneisiin. Siitä jotenkin puuttui kaikki se jännitys, mikä oli ensimmäisessä osassa, ja jopa toisessakin osassa jännitystä oli. Oikeastaan koko kirja jätti minut hyvin kylmäksi. Siinä jahkailtiin liikaa Peetan ja Galen välillä (ja minun mielestäni Katniss vielä valitsi väärin, mutta se on oma fanityttömielipiteeni), ja loppu oli hieman sekava. Kirja oli myös liian ahdistava, ja minä vielä nautin ahdistavien kirjojen lukemisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en nauti ahdistavista kirjoista ja esim. Houkutus-sarjassa Bellan angstaaminen otti vaan päähän. Matkijanärhestä ei syntynyt edes suurta viha tai inho reaktiota. Ainoa tunne, jonka kirja pettymyksen lisäksi jätti määrittyy sanaan "määh". Minä kuulun kanssasi siihen porukkaan, joka todennäköisesti olisi mieluummin nähnyt sen toisen miehen Katnissin kanssa.

      Poista
  6. Minusta Matkijanärhi on ehdottomasti sarjan huonoin teos. Vihan Liekitkin oli Nälkäpelin jälkeen pettymys, mutta toivoin sarjan paranevan loppuhuipennuksen ollessa käsillä. Katnissin valinnat häiritsivät, samoin Peeta-Gale -säätö ja lukuisat noteeramatta jätetyt kuolemat. Olin myös hämmentynyt joistain juonen osalta tehdyistä valinnoista ja Katnissin tajunnan menettäminen traagisilla hetkillä alkoi käydä jo naurettavaksi. Ärsyttää, koska Nälkäpeliä iavan käsittämättömän paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kaikesta, mitä tarkoitat.

      Poista
  7. Voin yhtyä tähän kaikkeen Matkijanärhestä sanottuun kritiikkin. En nauttinut tämän kirjan lukemisesta kuten edellisistä Nälkäpeleistä, minulle tuli itse asiassa jo ensimmäisillä sivuilla tunne, että tästä puuttuu se jokin. Harmi, sillä minäkin odotin tältä päätösosalta paljon. Putosin jatkuvasti kärryiltä lukiessani ja minulta meni muutamia kohtia ihan ohitse..

    VastaaPoista
  8. Mulle Matkijanärhi oli niin järisyttävä kokemus ja se iski johonkin niin syvälle itseäni, etten lopulta pystynyt edes kirjoittamaan siitä. Vaikka sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta olinkin kirjoittanut.

    Matkijanärhi on raaka, sitä ei käy kieltäminen. Joitakin asioita ei perustella ehkä niin hyvin kuin olisi voinut, kuten sitä, miksi (SPOILAUS) Katniss ampuukin Coinin. Se jäi mua ehkä eniten askarruttamaan, mutta tulin lopulta mielestäni riittävään lopputulokseen.

    Kirjoitit, että "Katniss joutuu valitsemaan Galen ja Peetan välillä, ja mikä vain päätös tuntuu olevan lukijalle väärä". Musta ei ainakaan tuntunut tuolta, ei enää Matkijanärhessä. Gale paljasti sisäisen kovuutensa, jopa raakuutensa, eikä Katniss voinut sitä hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkijanärhi toimi elokuvana uskomattoman paljon paremmin kuin kirjana. Ymmärsin jopa joitakin asioita paremmin kuin lukiessani. Tosin minun piti lukea kirja hyvin lyhyellä aikataululla, kun se oli lainassa.

      Minulle tuo kohtaus, jossa Katniss ampuu Coinin oli hyvinkin ymmärrettävä. Itsekin olisin tehnyt samoin. Elokuvaa katsoessa olin muutamia kohtia jo unohtanut kirjasta, mutta tässä kohtauksessa kuiskailin leffateatterissa "Katniss, ammu Coin" ja koin suurta tyytyväisyyttä, että näin tapahtui.

      Minun mieltäni olisi miellyttänyt eniten ratkaisu, jossa Katniss ei valitse kumpaakaan pojista. En toivo hahmolle yksinäisyyttä, mutta olisi ollut kiehtovaa, jos Katniss olisi tavannut pojan (tai ehkä vielä tehokkaammin massassata erottuen tytön), joka ei olisi joutunut kärsimään sodassa tai Nälkäpeleissä niin paljon kuin Peeta ja Gale ja voisi siten tuoda erilaisen näkökulman parisuhteessa. Peetan ja Katnissin suhde tuntuu niin yksipuoliselta ja teennäiseltä (voisi jopa sanoa, että Katniss on Peetan kanssa säälistä ja koska haluaa eheyttää tätä), että en vain osaa nähdä siinä paljoa hyvää.

      Poista