keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

  "Oletko sinä ikinä nähnyt rumaa vampyyriä?" 
Pudistin päätäni. "Nimenomaan, sellaisia ei ole."
   
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkastu Risingshadow-sivustolla.
Inspiroivaa musiikkia: Scooter: Rebel Yell, Marilyn Manson: This Is The New Shit
     
Oxfordin yliopistossa englantia opiskeleva Abigail Gibbs aloitti kirjoittamisen 15-vuotiaana. Illallinen vampyyrin kanssa ilmestyi aluksi nettiteksteinä. Ne saivat paljon suosiota, joten ei ole yllättävää, että teos ja sen tuleva jatko-osa saivatkin kustannussopimuksen kirjailijan ollessa vasta 18-vuotias.
  
Kyseessä on nuori kirjailija, ja on luonnollista, että tämä näkyy myös tekstissä: juoni on paikoin ennalta-arvattava ja se kantaa mukanaan Stephenie Meyerin tunnetun Houkutus-vampyyrirakkauskertomuksen luomaa laahusta. Toisin kuin Meyerin paikoin sisäsiistin säyseät vampyyrit, Gibbsin vampyyrit purevat ja toisinaan myös tappavat ihmisiä, eivätkä kieltäydy intiimeistäkään puuhista – ehkäisyä unohtamatta! Tekstissä esiintyy myös fantasian kliseitä, esimerkiksi tuhansia vuosia aikaisemmin laadittu ennustus, joihin päähenkilö itsekin välillä kommentoi ironisesti. 
  
Sinä et tajua että juuri nyt voisin napsauttaa sinun kaulasi poikki ja imeä sinut kuiviin. Sinä et tajua, että olet ruokaa ja että joudumme ponnistelemaan, jotta näkisimme sinut elävänä olentona. tasavertaisena. Koska sinä et ole. (s. 118)
  
Teoksesta nousee silti esiin kirjallisuuden kentälle huomion arvoisia seikkoja. Se tarjoaa uudenlaisen ja yllättävän uskottavan vampyyrirepresentaation, jolla on kuitenkin selvät juuret aina Valakian Vlad Seivästäjään saakka. Teoksella on myös annettavaa fantasiagenrelle laajemminkin. Sen esittämä malli yhdeksän ulottuvuuden muodostamasta todellisuudesta on raikas. Tämä puoli antaa - paranormaalille romantiikalle tavanomaisen vampyyrin ja ihmisen suhteen lisäksi - näkökulman muihin maailmoihin ja olentoihin.
  
Vampyyrit ovat fantasiaa, typy. Mikä tahansa on mahdollista.  (s. 201)
 
Päähenkilönä seurataan aikuisuuden kynnyksellä olevaa Violet Leetä, joka on nimetty violettien silmiensä mukaan. Teoksen alussa hänet tempaistaan mukaan maailmaan, jossa vampyyrit ovat todellisia. Hän tapaa yliluonnollisen komean vastinparinsa, vampyyriprinssi Kaspar Varnin, jonka kanssa luonnollisesti syntyy jännitettä pitkin tarinaa. Toki mukaan mahtuu myös pieni kolmiodraaman poikanen; mitä olisikaan nuortenkirjan ilman jahkailua kahden miehen välillä. Violet jää yläluokkaista brittienglantia puhuvien vampyyrien panttivangiksi ja näkee näiden pimeyden olentojen hyvät kuin huonotkin puolet. Violetin ja Kasparin vuorotteleminen kertojina tarjoaa laajan kuvakulman kirjan tapahtumiin.
   
Minä vielä viettelen sinut jonakin päivänä, Violet Lee. (s. 203)
  
Teos käynnistyy hieman hitaasti, mutta viimeistään puoleen väliin mennessä kerronta vie mukanaan pienistä käännöksellisistä kömpelyyksistä huolimatta. Yhtenä käännösvirheenä mainittakoon eräs kirje, johon ahkera taitteleminen on synnyttänyt repeämiä. Käännöksessä kerrotaan, kuinka paperiin on muodostunut pieniä kyyneleitä, joka tuntui vähän oudolta. Tears = kyyneleet TAI repeämät. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että kyyneleistä kyllä puhuttiin kyseisen kirjeen yhteydessä vähän aikaisemmin. Mutta olisihan tämä pitänyt maalaisjärjellä huomata. Harmittaa, että monet kääntäjät joutuvat hoppuilemaan käännöstyössä, huonolla palkalla - ja se näkyy laadussa!
   
Tämä on vasta alkua. (s. 477)
  
Gibbs on ärsyttävän nerokkaasti päättänyt teoksen cliffhangeriin, joka takaa lukijoiden paluun hänen luomaansa universumiin sarjan toisen osan ilmestyessä. Illallinen vampyyrin kanssa on teos, joka takuulla jakaa lukijoidensa mielipiteet: osa rakastuu tarinaan, mutta toiset tulevat vihaamaan sitä. Suosittelen tätä erityisesti paranormaalin romantiikan ystäville
  
Arvosana:
   
PS. Teoksessa esitellään Violetin keksimä uudissana kasparillinen, joka tarkoittaa jotain, joka on "sen verran huikaiseva että tyrmää joka ikisen ja jättää heidät haukkomaan henkeään" Tässä minun näkemykseni siitä, mille Kaspar näyttää (älkää välittäkö siitä, että Kasparilla ei ole partaa tai viiksiä):
       
Photo by: Brice Hardelin
Model: Gilles Chevalier
Saoirse Ronan olisi puolestaan mainio Violet, jos tästä tehtäisiin elokuva:
Photo by: Gary Friedman / Los Angeles Times
Actress: Saoirse Ronan
Takakannesta: 
    
Kuolematon rakkaustarina on tullut lihaksi ja vereksi.
  
"Suljin silmäni ja tunsin hänen veitsenterävien hampaidensa keveän painalluksen vasten kurkkussani sykkivää valtimoa ennen kuin toinen niistä puhkaisi ihoni ja painautui syvemmälle."

Abigail Gibbs (s. 1994) julkaisi romaaninsa netissä pala palalta, loppua lukuun ottamatta. Tarina sai 17 miljoonaa sivulatausta ja 24 000 kommenttia lukijoilta. 18-vuotiaana Gibbs teki kahdesta kirjasta sopimuksen HarperCollins-kustantamon kanssa ja kirjan oikeudet on jo myyty moneen maahan. Jatko-osa on jo tekeillä.
  
Asiasanat: vampyyrejä, kielletty rakkaus, paranormaali romantiikka
   
Samantyylisiä kirjoja:  Stephenie Meyer: Houkutus-sarja, Charlaine Harrison: Sookie Stackhouse-sarja, J.R. Ward: Mustan tikarin veljeskunta-sarja, Matt Haig: Radleyn perhe, Nora Roberts: Kuuden piiri-sarja, Veera Laitinen: Surunsyöjät, Flavia Bujor: Ennuskivien mahti
      
Suomentanut: Kari Koski, 540 sivua, Otava 2013
    
Alkuperäinen nimi: The Dark Heroine: Dinner with a Vampire (2012)
   
Kirja luettu mm. täällä: Risingshadow, Lukukeskus, Kirjavinkit, Tarinoiden syvyydet, Kirjapinot, Jos vaikka lukisi..., Mustemaailmani, Blood manifest, Kirjahovi,

14 kommenttia:

  1. Jossain Mary Sue -listalla mainitaan aina erikoisen väliset silmät, varsinkin violetit. Mutta Mary Suehan on nykyään kuollut, sillä kaikki hahmot voidaan tulkita Mary Sueksi. :D

    Vampyyritarinat ovat aina kiinnostaneet minua, mutta enemmän se raaka puoli kuin seksikäs-nahkaan-pukeutuva-rokkistara-puoli.

    Tuo suomennos kyllä vaikuttaa vähän tökkivältä. "Typy"... Englannin kielessä on varmasti luonnollista sanoa "babe" tai vastaavaa, mutta suomessa se heti särähtää korvaan. Harmi kun kääntäjien palkat kuulostavat olevan niin kehnot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita violetteja silmiä riittää. Yleensä se naishahmo, joka on jollain tapaa erityinen omaa tälllaiset silmät. Esim. Stravaganza- ja Septimus Heap-sarjojen kuninkaalliset tyttäret.

      Tässä on raakuttaa enemmän kuin esim. Houkutuksessa, joka on vampyyriskaalalla aika sylikoiratasoa. Seksikin on enemmän 50 Shades of Greyn tyyppistä (teosta lukematta).

      Typystä on joku muukin bloggaaja valittanut, nyt en muista kuka... Se kyllä vaivasi minuakin, kunnes siihen tottui. Jos olisin jumala tms. all mighty creature, niin laittaisin maailmanjärjestyksen uusiksi: yhtenä asiana olisi kääntäjien aseman parantaminen. :/

      Poista
  2. Minä ja tämä kirja emme tulleet ollenkaan juttuun. Lukeminen meni minulla todella vastakarvaan aina käännöksen huonosta laadusta hahmoihin, kirjan kehnoon rakenteeseen ja kliseisyyksiin asti. En vain osannut pitää tästä kirjasta ja minkäs sille tekee. Kaikille ei uppoa. Pitää kuitenkin nostaa hattua nuorelle kirjoittajalle. On hieno suoritus kirjoittaa yli 500 sivua tarinaa niin nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, miksi kirja ei tosiaankaan iske kaikille. Tämä nimittäin on todella mielipiteitä jakava teos ja itsekin lämpenin kerronnalle hitaasti. Parissa arvostelussa (taisivat olla englanninkielisiä) todettiin, että tekstissä on paljon aukkoja ja epäloogisuuksia ja minä en sellaisia hoksannut. Luin teoksen toisaalta pitkällä aikavälillä. Tai siis aloitin sen helmikuun alussa ja jostain sivulta 40 eteenpäin luin sitten loput parissa päivässä loppuviikosta viime viikolla.

      On tämä varmaan silti paras alle 20-vuotiaan kirjoittama teos Eragonin jälkeen. Toivon, että seuraava, Atheaneaan sijoittuva teos on kypsempi. Luen sen varmaan jokatapauksessa, sillä tahdon tietää lisää muiden (kiinnostavmpien) ulottuvuuksien olennoista.

      Poista
  3. Ensinnäkin aivan upeat kynnet ja sopivat todellakin kirjan kanteen! :)

    Siitä on aikaa kun kirjan luin, mutta muistelen, että kirja herätti ristiriitaisia tunteita. Pidin ja en pitänyt. Miinuksia taisi tulla juurikin ennalta-arvattavuudesta ja tyypillisistä kliseistä, mutta pidin siitä, että Gibbs piti vampyyrit vampyyreinä; petoina. Idea ennustuksesta oli ihan hyvä, vaikka hitaasti juttu lähtikin pyörimään ja minua kiinnostaa miten tarina jatkuu, eli jatko-osan aion lukea, mikäli se suomennoksen saa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siskontytölläni on taitoa. Ensimmäisen kerran minulla kirjan kannen kanssa mätsäävät kynnet. :D Nämä oli todella kivat ja kestivät melkein kuukauden,

      Minustakin vampyyrien villi, eläimellinen puoli kiinnosti ja arvostan tällaisia ei kesytettyjä petoja. Vaikka Kaspar on paikoin äärimmäisen ärsyttävä ja sadistinen, on hänellä toisaalta syy siihen. (Jossain YouTube reviewissa eräs lukija kertoi ärtymyksestään mm. Kasparin hahmoon ja valitti, ettei tämä kehittynyt tarinan aikana. Minusta tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa.) Seuraavan teoksen miljöö kiinnostaa todella paljon ja vaikka ulottuvuuksien maailmat ovatkin toistensa kopioita, niin että Lontoo löytyy kikista niistä, on maailmoissa pakko olla erojakin.

      Poista
  4. Mutta eihän typy ollut lainkaan niin huono sana kuin törppö...

    Pidin tästä. Olin sairaana kotona, kun tämä tippui lainattujen kasasta syliin ja aika nopeasti sain kahlattua läpi. Teksti (tai suomennos?) ei iskenyt, itse tarina oli kulunut ja näin päin pois, mutta oli tässä jotain raikasta. Kasparista en pitänyt juuri yhtään, mikä oli uusi juttu miespääosan kohdalla.

    Hienot kynnet! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah niin, törppö. :D Haluaisin kyllä tietää, mitä sanaa noissa kahdessa tapauksessa on käytetty englannin kielisessä versiossa.

      Minusta osa tektin kömpelöydestä tulee suomennoksesta, mutta ei varmaan kaikki. Tarina on vähän jo aikaisemmin kuultu ja ihan kaikkia ratkaisuja en purematta niele (heh heh). Mutta oli tässä tosiaan sitä raikkauttakin.

      Kaspar on vaikea hahmo. Ymmärrän hänen käytöstään aiemmin tapahtuneen valossa, mutta silti jokin hänessä on pohjimmiltaan ikävää. Eikä Fabia oikeastaan ole sen parempi. Vähän niin kuin lapsi, joka ei karkkikaupassa saakaan ihan kaikkea ja sitten suuttuu. :/ Monet miehet tässä teoksessa olivat muuten erittäin inhottavia, ällöttäviä tai muuten vaan rikkinäisiä.

      Kiitos! ♥

      Poista
  5. Tämä vaikuttaa perusidealtaan niin kliseiseltä, että tekisi mieleni pysyä kaukana, mutta toisaalta houkuttelee, sillä kirjan vampyyrit vaikuttavat kerrankin jopa ihan hyvin kuvatuilta. :D Kävin juuri äsken kirjastossa, mutta tietysti unohdin lainata tämän.

    Olipa muuten kiva toi sun Noituri - bloggaus, yksi mun suosikkisarjoistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä kliseinen alkaen jopa takakansitekstistä, mutta jokin tässä kuitenkin puraisee. Mutta toisaalta pidin nuorempana (vuonna 2005) Houkutuksestakin. Nämä vampyyrit ovat kuitenkin pelottavampia ja vähemmän inhimillisiä - niin hyvässä kuin pahassakin. Suosittelen kyllä testaamaan, jos jaksat noin pitkän kirjan lukea sillä varauksella, että se saa välillä puhisemaan raivokkaasti. Loppufiilis oli kuitenkin pisitiivisesti yllättynyt, eli uskallan tätä suositella jos genre kiinnostaa.

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
    2. Jostain syystä (=tahdoin kirjoittaa siitä blogiin) luin kerran 700-sivuisen kirjan, joka oli mielestäni maailman tylsin ja ennalta-arvattavin. Pakko se oli silti lukea loppuun. Ei tämä voi oikeasti olla niin huono, joten pistän varauksella lukulistalle. Paranormaali romantiikka on parhaimmillaan tosi hauskaa luettavaa, mutta vampyyriromansseihin en jostain syystä ole hirveästi ihastunut. :( En ole oikeastaan tykännyt erityisemmin muista vampyyreja käsittelevistä kirjoista kuin Anne Ricen Veren vangit.

      Pitää varmaan lukea tämä ihan vain nuorta kirjailijaa kannustaakseen. Hieno saavutus tuo kustannussopimuksen saaminen noin nuorella iällä ja nettitarinan avulla. :)

      Poista
    3. Huh! Minä olen huono pakkolukemaan mitään. No, joitakin klassikoita olen joutunut lukemaan lähes veren maku suussani opinnoissa (tai arvostelukappaleena), mutta siviilielämässäni en jaksa lukea teosta, joka tuntuu torjuvan lukijansa esimerkiksi olemalla kliseinen, tylsä, ennalta arvattava, inhottava tms. En silti usein päätä jättää kirjaa lukematta.

      Vampyyrit ovat vaikea genre kirjoittaa hyvin. Etenkin Houkutuksen jälkeen. Teos aloitti buumin, jossa markkinoille tuotettiin yhä uusia representaatiota tuosta ns. alkuperäisestä teoksesta, josta kuitenkin löytyy jo itsessään paljon kirjallisuushistoriallisia viitteitä alkaen vaikkapa Romeosta ja Juliasta. Minulta ovat monet oijeat vampyyriklassikot (Ricet, Stocker) lukematta, ovat kyllä lukulistalla ja Draculan jopa löysin kirjaston poistona viime vuonna.

      Olen itse räpeltänyt yhden pöytälaatikkoromaanin kanssa vuodesta 2005, joten lukiessani en voinut kuin ihmetellä kirjailijan nuorta ikää ja taitoa siihen verrattuna. Esimerkiksi Veera Laitisen Surunsyöjät (kirjoittajat suunnilleen samanikäisiä) ei ole ollenkaan samalla viivalla, joskin siinäkin on joitakin hienoja ominaisuuksia. Se vain muistuttaa liikaa Houkutusta.

      Poista
  6. Kiinnostuin kirjasta julkaisun aikaan kovastikin, mutta niin se vain on jäänyt lukematta. Ehkä tuo kliseisyys epäilyttää ja myös se, että tämä on sarjan aloitusosa. Sarjoja on nytkin niin monta kesken, että en viitsisi aloittaa taas uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on ihan keskitason kirja, mutta jos ei koe kovasti intohimoja tämän hyvien puolien kaivamiseen, niin sitten en välttämättä suosittelisi. Minä viihdyin ajoittain hyvin, mutta osa tuntui liikaa vanhojen ideoiden kierrättämiseltä. Silti odotan positiiviesti ltaututeena seuraavaa osaa, sillä toivon kirjailijan iän mukanaan tuomaan viisauteen sekä hahmojen suurempaan kehitykseen mm. miljöön vaihtumisen takia.

      Poista