sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Paine ihmisessä - Peto ihmisessä?
Pahuus ihmisessä - Pimeys ihmisessä?
Pienuus ihmisessä - Pyhä ihmisessä?
 
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkastu Risingshadow-sivustolla.
Tunnelmamusiikkia: Omnia: I Don't Speak Human
 
Minä elän Anne Frankin elämää, mutta minulla ei ole salaista siipeä, minulla ei ole päiväkirjaa eikä minulla ole toivoa. (s. 5)
  
Siri Kolun dystopia on vahva ja yhteiskunnallisesti kantaaottava. On ilahduttavaa lukea näin tasokasta kotimaista dystopiaa, joka pärjää hienosti vertailussa ulkomaalaisten genresisartensa kanssa. Kolu on taitava sanankäyttäjä, jonka kevyesti virtaava kieli ja sanaleikittely uppoavat eri-ikäisiin lukijoihin (joskaan itse en puhekielisyyttä suurestiarvosta). Vaikka välillä lukijan mieleen nousee kysymys, voisivatko alle 18-vuotiaat todella puhua näin kypsästi, ei heidän suuhunsa kirjoitettu teksti missään vaiheessa ylitä uskottavuuden rajaa.
 
Teoksen päähenkilönä seurataan 16-vuotiasta Pilviä, joka on sairastunut P-influenssaan. Tauti muuttaa ihmisen eläimelliseksi niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kaikki sairastuneet eivät muutu samalla tavalla, vaan muistuttavat Annukka Salaman Faunoidit-sarjaa siinä, että eri ihmiset saavat eri eläinten kykyjä. Pilvi näyttää päällisin puolin ”tavalliselta” ihmiseltä, eikä häntä olisi helppoa epäillä sairastaneen P-influenssaa. Todellisiksi uhreiksi teoksessa nousevat yhteiskunnan piiriin elämään jääneet P-sukulaiset, jotka saavat kakkosluokan kansalaisen statuksen. Heidät leimataan geneettisesti huonommaksi kuin muut ja esimerkiksi Petri näkee tulevaisuutensa mahdollisuudet rajallisina. Kolun kuvaileman vierauden pelon kohteeksi on helppoa asettaa mikä vain todellinen ihmisryhmä, joka on joutunut kohtaamaan erottelemista, syrjintää tai pakkosiirtoja.
 
Yhteiskunta vain siivoaa meidät ulos ja viimeinen osoite on roskakuilu. (s. 24)
 
Yhteiskuntaan ja mahdolliseen parannuskeinoon luottava Pilvi ilmiantaa itsensä ja menee oma-aloitteisesti verikokeisiin. Infektoituneita pakkosiirretään, sillä ei tiedetä kuinka kauan mutatoiva virus on tarttuva. Pilvin kaltaiset P-ihmiset, pihmiset, varastoidaan piiloon kuin ydinjäte - poissa silmistä, poissa mielistä. Pihmisoikeuksia puolustamaan jääneitä sympatisoijia pidetään yhtä vaarallisina, ellei vaarallisempina kuin sairastuneita. Maan alla elävät pihmiset organisoivat uuden, miniatyyriyhteiskunnan, jonka päätöksistä vastaa Vanhimman johdolla toimiva paneeli, johon Pilvikin pyydetään mukaan. Teoksessa kuvataan usein, kuinka häntä käytetään työkaluna vähän samaan tapaan kuin Suzanne Collinsin Nälkäpelin Katnissia. Teoksessa esiintyvä Näin muutut - Syntyy uusi pihminen -opas viittaa hienosti Yrjö Kokon klassikkoteokseen Pessi ja Illusiaan.
 
- Toinen luola, minulta pääsee.
- No tietenkin toisia Luolia on, Tuulikki puuskahtaa. - Ajattelitko, että vain kaksisataa otettiin talteen? (s. 142)
  
2009 sikainfluenssan torjuntaan.
Täysin ilman rakkautta ei tämäkään kirja ole, siitä pitää huolen muuan mystinen Largo: Hän on mustasilmäinen kyy, kaunis, kaunis lisko pimeässä auringonvalossa. (s. 179). Kolu onnistuu kuvaamaan uskottavasti, kuinka muuttuneet kehot ja rajalliset elinolosuhteet vaikuttavat ryhmädynamiikkaan ja kuinka niihin lopulta sopeudutaan, tunteet leimahtelevat ihastumisista aina hengenvaarallisiin yhteenottoihin. Pilvi kommentoi välillä ihanan sarkastisesti sitä, millaiseksi pihmisiä ajatellaan ja mitä he välillä ajattelevat itsekin olevansa: he ovat kuin säilykkeitä, jotka odottavat pilaantumistaan, sinistyneitä perunoita tai infektoituneita kärpäsiä. Eläimelliset pihmiset ovat raikas vastapaino zombeille.
  
Kirjan avoin loppu jättää tilaa jatkolle ja olisi yllättävää, jos Kolu ei saisi toista osaa julkaistuksi vuoden sisällä. Kaikkea ei paljasteta kerralla - kirjailija ei selitä liikaa, vaan antaa lukijan olettaa paljon. Jännitettä, jota ensimmäisen osan aikana paisutetaan, ei pureta sen lopussa. Odotettavissa onkin erittäin mielenkiintoinen toinen osa, jossa on mahdollisesti räjähtävä alku.
 
    
Arvosana:

   
Takakannesta:
PETRI: Ensin me ajateltiin, että Pilvi on siellä kaverillaan. Sitten me kuultiin, että se oli käynyt testeissä. Ja sitten me kuultiin, että se oli vapaaehtoisesti jäänyt Keskukseen sairastuneiden kanssa, eikä suostunut vastaanottamaan meidän viestejä eikä tahtonut nähdä meistä ketään. Mun on saatava se sieltä pois. Jokaisessa järjestelmässä on reikä, ja sen mä aion etsiä.
 
PILVI: Saako näin sanoa. Largoa minä katsoin, jo silloin, ensimmäisenä iltana. Hiljaista nuorta miestä, joka oli aina siellä, mihin katsoin. Treenattu valppaus. Hänen nopeutensa ja minun voimani.
 
TUOMAS: Papereiden, julisteiden ja banderollien aika on ohi. Me tarvitaan tiirikoita. Me tarvitaan sytytyslankaa ja rohkeaa mieltä.
 
Millaista on elää maailmassa, joka perustuu pelkoon? P-influenssa muuttaa kaikkien elämän. Muuttaako se myös rakkaimmat vihollisiksi?
 
Asiasanat:  dystopia, klaustrofobia, influenssa, pandemia, välitilat
 
Samantyylisiä kirjoja: Hugh Howey: Siilo,  Max Brooks: Sukupolvi Z, Ally Condie: Perillä, Annukka Salama: Faunoidit-sarja
   
284 sivua, Otava 2013 
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Turun Sanomat, Taikakirjaimet, Vinttikamarissa, Kirjaneidon tornihuone, Kirjavalas, Kirjaston kummitus 

2 kommenttia:

  1. Vaikka olenkin saanut lievän dystopiayliannostuksen, tätä voisi harkita lukulistalle. Tässä on aika mielenkiintoisia elementtejä. Kiitos kiintoisasta arviosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! ♥

      Tässä varsinainen hc dystopia ei ole aivan niin suuressa roolissa. Voin kyllä suositella, jos kantaaottavuus ja ihmismielen monimuotoisuus kiinnostavat. Tämä antaa varsin tuoreita näkemyksiä. :)

      Poista