tiistai 8. marraskuuta 2016

J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

"Ne joita rakastamme eivät koskaan kokonaan jätä meitä."
   
   
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Lukuharjoituksia -haaste: luettuja näytelmiä 5
   
Kuten tässä vaiheessa kaikki jo tietävätkin, on tämä kahdeksas Harry Potter -tarina aiemmasta poiketen näytelmäkäsikirjoitus eikä romaani. J. K. Rowlingin lisäksi teoksen kirjoistustyössä ovat olleet mukana John Tiffany ja Jack Thorne. Tästä huolimatta teos tuntui eheältä, kirjoittajat ovat selvästikin onnistuneet saavuttamaan yhteisen äänen ja Harry Potter ja kirottu lapsi tuntui liittyvän aiempien seitsemän teoksen perään saumattomasti. Jaana Kapari-Jattaa mukaellen, tämä näytelmä ei eroa niin paljon aiemmista teoksesta kuin voisi luulla, sillä siinä on yllättävän paljon tuttua.  
  
Sain teoksen ennakkoon jo 3.11. ja luinkin sen ennätysnopeasti loppuun yhdessä päivässä. Sen jälkeen jouduin istumaan käsieni päällä, kun en voinut kertoa kenellekään mitä olin teoksesta ajatellut - ennen kuin nyt. Voin suositella teosta lämpimästi  niillekin, jotka eivät aikaisemmin näytelmiä ole lukeneet, sillä sen verran mukaansatempaavasta tarinasta on kyse. Hahmot puhuvat toki repliikein ja heidän ajatuksistaan ei saa samanalla tavoin tietoa kuin romaaneissa, mutta en usko sen tuntuvan hankalalta, kun alkuun pääsee. 
  
Tämä on varmasti yksi blogiaikani hankalin teos blogattavaksi, sillä haluaisin keskustella siitä, mitä luin, mutta tiedän, etten voi paljastaa liikaa ja pahimmassa tapauksessa pilata jonkun lukukokemuksen. Kuten Scorpius teoksessa ilmaisee: "Vau. Iik. Nörtti minussa tärisee." Yritän siis kirjoittaa sisällöstä maltillisesti, mutta jos et ole lukenut tätä aiempia tai sarjan osia, teksti voi viitata joihinkin aiempiin tapahtumiin. 
  
Aikaisempien teosten päähenkilöt ovat nyt nelikymppisiä aikuisia, joilla on omat haasteensa työn ja lastenkasvatuksen kanssa. Kirottua lasta tähdittää Harryn toinen poika Albus, joka on lähdössä ensimmäistä kertaa Tylypahkaan. Teos alkaa siis siitä, mihin Kuoleman varjelukset päättyi. Junassa hän tapaa loppuelämän ystävänsä, Scorpiuksen, joka paljastuu Draco Malfoyn pojaksi (vaikka lapsen syntymästä onkin liikkeellä outoja huhuja). Harry pelkää olevansa huono isä Albukselle ja heidän suhteensä kipuilu on keskeistä teoksessa.
  
Albus lajitellaan ensimmäisenä Potterina Rohkelikon sijaan Luihuiseen, mutta onneksi Scorpius on samassa tuvassa. Pojat muistuttavat kovasti Harrya ja Ronia, joutuen aika isoihinkin ongelmiin. Hermionea edustaa hänen ja Ronin tytär Rose, vaikka hän ei niin suureen rooliin teoksessa nousekaan. Uusien tuttavuuksien lisäksi moni hahmo aiemmista teoksista vilahtaa tekstissä. 
  
Tapahtumat saavat välillä paljon vauhditusta ja Albuksen kahdesta ensimmäisestä kouluvudesta kerrotaan vain muutamia katkelmia, kunnes kolmannen vuoden alussa päästään itse asiaan ja varsinainen seikkailu alkaa. Sen jälkeen miljöö vaihtuukin pökerryttävää tahtia ja voin vain kuvitella millaisia haasteita teos asettaa lavastajille. Itse näin tapahtumat mielessäni elokuvana, aiempia filmatisointeja mukaellen.
  
Suosikkihahmokseni tuli yllättäen Draco, sillä hänestä nähdään vielä aiempaa enemmän se herkkä puoli, joka rakastaa ja huolehtii, eikä hän halua kävellä isänsä viitoittamaa tietä. Isän varjo onkin yksi teoksen vahvoista teemoista, sillä molemmilla päähahmoillakin on vaikeaa löytää oma äänensä odotusten ja verenperinnön vuoksi.
  
Pitkästä aikaa luin teoksen, joka sai kyyneleet kihoamaan silmiini. Siksi laitoinkin postauksen tunnuksiin Nenäliinavaroitus-tägin. Huumoria teoksesta ei kuitenkaan puutu ja välillä se yllättää aivan odottamattomissa tilanteissa. Kokonaisuutena siis oikein onnistunut teos, joka syventää valhomaailmaa ja laajentaa sitä, mistä Kuoleman varjelusten viimeinen luku antoi maistiaisen. Aivan kaikkia hahmoja ei tähän ole saatu mahdutettua, mutta oikein toimiva ja oivaltava lisä, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.
 
  
Lisäys 31.12. 
Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
 
Harry Potter ja kirottu lapsi on Harry Potter -sarjan kahdeksas tarina, joka jatkaa suoraan siitä, mihin septologian viimeinen romaani Kuoleman varjelukset jäi. Merkittävin ero on siinä, että kyseessä on romaanin sijaan näytelmäkäsikirjoitus, jonka kirjoittamiseen osallistuivat J. K. Rowlingin lisäksi John Tiffany ja Jack Thorne. Hahmot puhuvat siis repliikeillä ja miljöön kuvaus on minimalistista. Lukukokemuksena näytelmä on kuitenkin hyvin samanlainen kuin jos kyseessä olisi romaani, sillä vaikka näytelmät eivät olisikaan tuttu kirjallisuuden laji, erilaiseen sivunäkymään tottumisen jälkeen teos on hyvin nopealukuinen.
 
DUMBLEDORE: Ne joita rakastamme eivät koskaan kokonaan jätä meitä, Harry. on asioita joihin kuolema ei voi koskea. Maali... ja muisti... ja rakkaus. (s. 361)
 
Päähenkilöinä ovat Harry Potterin ja Draco Malfoyn pojat, Albus ja Scorpius. Mukana on myös joukko muita tuttuja hahmoja, joskin vanhempina kuin aikaisemmin. Kuoleman varjelusten lopussa Harry ja monet muut samaan aikaan Tylypahkassa opiskelleet ovat saattamassa omia lapsiaan koulujunaan ja tästä asetelmasta näytelmän tarina käynnistyy. Albus on Harryn ja Ginny Weaslyn toinen lapsi. Hän on lähdössä ensimmäistä kertaa kouluun ja hieman peloissaan esimerkiksi siitä, mihin tupaan hänet lajitellaan. Junassa hän tapaa Scorpiuksen, ja kuten Harry ystävystyi Ronin kanssa junamatkan aikana, tulee näistäkin kahdesta pojasta erottamattomat. Hermionen roolia edustaa hänen ja Ronin tytär Rose, mutta hän ei ole aivan niin merkittävässä roolissa.
 
ROSE: Al, meidän pitää keskittyä.
ALBUS: Mihin meidän pitää keskittyä?
ROSE: Siihen kenen kanssa ystävystymme. Minun äitini ja isänihän tapasivat sinun isäsi, kun olivat ensimmäistä kertaa tylypahkan pikajunassa...
ALBUS: Eli meidän täytyy nyt valita ystävämme lopuksi elämää? Aika pelottavaa.
ROSE: Päinvastoinm jännittävää se on. Minä olen Granger-weasley ja sinä olet Potter - kaikki tahtovat meidän ystäviksi, voimme valita kenet tahansa. (s. 23-24)
 
Albus on ensimmäinen Potter, joka lajitellaan Luihuiseen ja tämä vaikeuttaa lisää Harryn ja Albuksen jo valmiiksi haastavaa suhdetta. Vanhemmuus onkin yksi teoksen teemoista, kuten myös isän varjo, jonka lankeaa molempien poikien ylle. Harry pelkää olevansa yhtä epäonnistunut taikaministeriön työssään kuin isänäkin ja Albus etsii seikkailuja ollakseen isänsä veroinen velho, joka jo nuorena pystyi vaikuttamaan taikamaailmaan. Paljastamatta liikaa teoksen keskeisiä käänteitä, voidaan sanoa, että Albus uhkaa toiminnallaan suistaa koko taikamaailmaan kaaokseen, mutta lopussa asiat palaavat oikeille urilleen.
 
HARRY: Mutta eniten minua pelottaa, Albus Severus Potter, olla isä sinulle. Koska minä toimin tässä ilman käsikirjoitusta. Useimmilla on kuitenkin isä johon perustaa itsensä - ja yrittää olla joko samanlainen tai erilainen. Minulla ei ole mitään - tai hyvin vähän. Eli minä opettelen, okei? Ja yritän kaikin voimin - olla hyvä isä sinulle. (s. 428)
 
Tapahtumat rullaavat alusta asti nopeasti niin ajallisesti kuin paikallisesti, ja Albus varttuu pian ekaluokkalaisesta kolmasluokkalaiseksi. Siirtymien aikana lukija saa olla tarkkana, että pysyy kiivaassa tempossa mukana. Onneksi nopeutettuja kerronnan keinoja käytetään vain alussa ja pääosin tarina etenee rauhallisemmin, vaikka miljöö vaihtuukin usein ja tarjoaa toistuvasti tuoreita asetelmia. Moni hahmo kasvaa näytelmän aikana ja Draco Malfoysta paljastuu uusi, herkempi puoli, josta saatiin maistiaisia jo Puoliverisessä prinssissä ja Kuoleman varjeluksissa.
 
DRACO: -- eikä sinulla ole yhtään ystävää... olet ypöyksin. Ja yksin oleminen - se on vaikeaa. Minä olin yksin. Ja se vei minut todella pimeään paikkaan. Pitkäksi aikaa. Tom Valedrokin oli yksinäinen lapsi. Sinä et ymmärrä sitä, Harry, mutta minä ymmärrän - ja uskoakseni Ginnykin ymmärtää. (s. 194-195)
   
Vaikka Rowlingin panos näytelmässä on varsin pieni, Kirottu lapsi solmii yhteen irrallisia langanpätkiä, joita varsinainen Potter-sarja jätti jälkeensä. Näin ollen teos liittyy saumattomasti kokonaisuutteen, vaikka se takuulla jakaa mielipiteitä ja herättää syviäkin tunteita. Esimerkiksi Voldemortin historiasta paljastuu seikkoja, jotka herättävät uusia kysymyksiä. Edelleenkään ei kerrota aivan kaikkien rakastettujen hahmojen elämästä Tylypahkan jälkeen. Voikin olla, että tämä ei ole viimeinen kerta, kun palaamme taikamaailmaan. Kokonaisuutena näytelmä on eheä, vaikka muutamia epäloogisuuksia juonessa onkin. Jaana Kapari-Jatan käännös on sujuva ja jatkaa uusien loitsujen suomennoksissa aiemmista teoksista tutulla tavalla.
   
Arvosana:
        
Takakannesta:
Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.
  
Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.
    
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 446 sivua, Tammi 2016
   
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Cursed Child (2016)
  

6 kommenttia:

  1. En tiiä uskaltaako tätä lukea. Entä jos se pilaa Patterit? Toisaalta kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan minulla ei pilannut vaan täydensi. Aina ärsyttänyt se, miten seitsemäs kirja päättyy ja tämän ilmestyminen teki niin paljon miellyttävämmäksi Kuoleman varjelusten uudelleen lukemisen. Vaikka paljon olen kuullut negatiivista tästä, voin suositella lukemaan.

      Poista
  2. Jos haluat vaihtaa myös spoilaavia ajatuksia, niin laita mulle viestiä! :)

    Minäkin tykkäsin tästä aikuisesta Dracosta, Harrya kohtaan taas koin samaa turhautumista kuin niiden viimeisten kirjojenkin kohdalla. Ja nenäliinavaroitus on kyllä aivan paikallaan! Vaikka tarina oli jo englanninkielisestä versiosta tuttu, itkuksihan se meni taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Esim. se kuinka Harry lahjoi lapsiaan, joutui Albus tyytymään aika paljon hyödyttömämpään juttuun kuin sisaruksensa. Ei liene vaikeaa selvittää mistä poika tykkää ja lähentyä sillä tavoin. Olin myös pettynyt Harryn työmoraaliin. Sanoi itsekin jossain vaiheessa, että onko yhtä epäonnistunut isänä kuin paperitöissä. Tuntui että ei ollut oikein edes motivaatioita onnistua kummassakaan. Muutoin tykkäsin. :)

      Poista
  3. Ihana kirja oli, luin läpi yhdeltä istumalta! Ja itsekin eniten pidin Dracosta, voisin lukea hänestä kokonaisen kirjan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä kirjoja, joita ei vain malta laskea käsistään. :) Olisi kyllä kiinnostavaa lukea Dracosta ja Astoriasta lisää.

      Poista