torstai 10. lokakuuta 2019

Tärppini Helsingin kirjamessuille 2019

  
Tänä vuonna on jo viides kerta, kun osallistun Helsingin kirjamessuille. Ensimmäisen kerran pääsin maistamaan messuhuumaa 2015. Ihanaa päästä taas keskelle kirjallisuuspöhinää ja tapaamaan toisella puolella Suomea asuvia kirjabloggaajatuttuja. Tässä postauksessa nostan tuttuun tapaan esiin tärppejä lavaohjelmista, jotka olen alustavasti suunnitellut meneväni katsomaan.  
  
Tänäkin vuonna torstai on päivistä kaikkein kiinnostavin ja olenkin koko päivän juoksemassa paikasta toiseen (joskin Kallion lukiolaisten lava houkuttaa eniten, kuten aina). Ainakin perjantaina minua saa nykäistä hihasta, jos haluaa moikata! Kannattaa seurata messukuulumisiani myös Instagramista, jonne tulen päivittämään liikkumisiani. Sunnuntaista en ole varma käynkö vielä pyörähtämässä messuilla vai autanko anoppia muuttopuuhissa, jotka myös osuvat lokakuun loppuun. 
  
Torstai 24.10.
  • 10:30-11:00 Kallio | Helena Waris: Jäänvartija
  • 12:30-13:30 Kumpula | Eva Frantz: Osasto 23
  • 14:00-14:30 Punavuori | Solarpunk - Toivon tieteiskirjallisuutta
  • 14:30-15:00 Kallio | Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch - Sensored Reality 2
  • 15:00-15:30 Punavuori | Fantasian vahvoja naisia
  • 16:30-17:00 Kallio | Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  • 17:00-17:30 Kallio | Sini Helminen: Maan povessa
  • 18:00-18:30 Kallio: Nonna Wasiljeff: Tomupoika

   
Perjantai 25.10.
  • 11:30-12:00 Kallio | Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • 14:00-14:30 Kallio | Mats Strandberg: Loppu
  • 16:30-17:00 Kallio | Eino Nurmisto: Homopojan opas - Kaikki mitä sinun tulee tietää, ja vähän muutakin
  • 17:30-18:00 Kallio | Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • 18:00-18:30 Hakaniemi | Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus
  • 18:30-19:00 Kallio | Sanna Isto: Sirpale
  
   
Lauantai 26.10.
  • 13:00-13:30 Kallio | Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
  • 16:00-16:30 Kallio | Eppu Nuotio & Maami Snellman: Salasana: Rakkaus
  • 19:00-19:30 Kruunuhaka | Päivi Laitinen: Reissunaisia
   
   
Sunnuntai 27.10.
  • 13:00-13:30 Kruunuhaka | Artemis Kelosaari: Kannibalismin historia
  • 14:00-14:30 Punavuori | Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki 
  • 16:30-17:00 Kallio | Minna Canth - Historian todellinen supernainen

3 kommenttia:

  1. Kiva, että näemme varmasti taas messuilla! Menikö minulta jotain ohi, kun olin siinä käsityksessä, ettei bloggariaamiaista tänä vuonna järjestetä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tosiaan taas nähdä! Hups, jäi tähän ajastettuun postaukseen näköjään tuo maininta aamiaisesta, kirjoitin tämän ennen tietoa. Pitääpäs editoida se pois. Harmi, kun ei tänä vuonna onnistunut, mutta siinäkin kivointa on ollut nähdä muita bloggaajia. Onneksi voidaan sopia omat tapaamiset ja törmäillä sattumalta messuhulinassakin! Meillä on varmaan monta samaa lavaohjelmaa listalla. :)

      Poista
    2. Kyllä on! Ainakin Sirpale, Osasto23 ja Salasana rakkaus ovat minunkin listassani. Tosin saa nähdä, kuinka suuren osan tuosta viikonlopusta saan lopulta nipistettyä messuiluun.. Tapaamisiin. :)

      Poista