Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tapahtumat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. marraskuuta 2019

Muistikirjan sivuilta: Raportti Helsingin kirjamessusuilta 2019

Messuillla eka, messuilla vika... Ensimmäisenä päivänä Messukeskuksen edessä oli paljon ihmisiä, sunnuntaina lähdettyäni viimeisen lavaohjelman jälkeen ulkona satoi ja joku oli tuonut pääoven eteen lätäkköön söpön minikumiankan!
     
Kolmisen viikkoa sitten lukeva kansa kokoontui Messukeskukseen, Helsingin kirjamessuille. Minäkin olin kirjahumussa mukana, nyt jo viidennettä kertaa. Kiitos Kirjamessuille ja Messukeskukselle bloggaajapassista, jonka avulla pääsin tälläkin kertaa osallistumaan joka päivä! Sen verran aikaa on ehtinyt jo tapahtumasta kulua, että en enää saa täysin punaista lankaa kiinni kaikista muistiinpanoistani, joten jos jokin vaikuttaa raportissani epäjohdonmukaiselta, siinä syy. 
  
Tässä postauksessa käyn läpi kiinnostaviampia lavaohjelmia, joita kävin kuuntelemassa. Tällä kertaa messuhallia halkoi keskeltä kaksi nurkasta nurkkaan kulkevaa mattoa, toinen pinkki, toinen sininen ja nämä diagonaaliset reitit olivatkin näppäriä suunnistamisen kannalta - ei sillä, että messuilla olisi koskaan vaikeaa navigoida edes ihmismassojen keskellä. Hyvin kyllä huomasi, että messut tekivät kävijäennätyksensä! 
  
Toisin kuin viime vuonna, Töölö-lavalla ei ollut mattolaitureita, eli kuormalavoja, joiden päällä räsymattoja. Visuaalisestihan sellainen on oikein miellyttävää, istumismukavuuden kannalta ei niinkään. Normaaleille selkänojallisille penkkiriveille myös mahtuu enemmän kiinnostuneita. Siksi olikin harmi, ettei suosikkilavani, messujen ehdottomasti parasta ohjelmaa tuottava KirjaKallio tarjosi edelleen vain säkkituoleja, muovijakkaroita ja kuormalavoista kyhättyjä istuimia. 
  
Kuulin lavaohjelmaa katsoessani monen aikuisen (sillä Kallion lava houkuttaa myös muitakin kuin teinejä) valittelevan, kuinka jakkaroilla nököttäminen sattuu selkään ja itsekin olin jäykkä messupäivien jälkeen. Totesipa muutama, ettei edes pääsisi ylös moisilta, jos niille sattuisikin istumaan. Toivottavasti ensi vuonna Kalliossakin nähtäisiin ihan tavallisia tuoleja. Messujen suosikki lavani kun voisi helposti tuplatankin sen ihmismäärän, mitä nyt ja joka vuosi näkee kymmeniä ihmisiä seisomassa lavan reunoilla, kun paikat loppuvat suosittujen kirjailijoiden haastattelujen ja kiinnostavien paneelien aikana. 
  
Fatboyt saavat toki jäädä, ne ovat kiva lisä, jotka saattavat houkuttaa lavan kohderyhmää paikalle muita istuimia tehokkaammin. Harmillisesti näin tänä vuonna, kun joku nuori henkilö heitteli karkkeja ympäriinsä säkkituolissa istuessaan. Siis, jos joku kylvää tahallaan karkkinsa maahan, ei hän ole vonut koskaan olla köyhä tai nälkäinen, taikka ajattele ruokansa hiilijalanjälkeä. Itse en koskaan kehtaisi tuhlata vähiä rahoja karkkeihin, joita en edes viitsisi sitten syödä! 
  
Muutoin en messuilta löytynyt valituksen aihetta, tai no, ehkä yhden kuitenkin: olisi kivaa, jos messuohjelmaa jaettaisiin paremmin. Tänäkin vuonna kun olin messuilla torstaina kahdeksan tuntia, lauantaina ja sunnuntaina kävin katsomassa vain yhdet haastattelut. Onneksi ei mennyt yhtään kiinnostavaa ohjelmaa päälekkäin, kuten joskus aikaisemmin. 
  
Messujen kohokohtia olivat, kun sain tavata Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan hakiessani heiltä signeeraukseen Sensored Reality -sarjan toiseen osaan Glitch, joka minulla on vielä kesken lukemisen. Olin hämmentynyt, että olin AINOA nimmaria hakemaan tullut. Niinpä sitten jutustelin kirjailijakaksikon kanssa vartin verran. Oli kyllä ihanaa vaihtaa ajatuksia rennossa meiningissä. 
  
Sain kuulla kiitoksia kirjabloggaajien edustajana, kuinka teemme kollektiivisesti hienoa työtä, kun kukaan ei oikein nykyään puhu nuortenkirjoista. Esimerkiksi kun Finlandia-palkitoehdokkaat julkaistiin, ei lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden paljastustilaisuutta striimattu tai nauhoitettu ollenkaan! Huolipuhetta nuorten lukemisesta kyllä riittää, mutta ei mitään oikein tekoja. No, onneksi on Lukuklaania ja muita, jotka sentään yrittävät parantaa tilannetta, mutta mediaa ei näytä kiinnostavan. 
  
Muita kohokohtia olivat, kun sattumalta Anu Holopainen, teinivuosieni suuri idoli, käveli vastaan ja moikkasi! (Toivottavasti en erehtynyt, ja hän moikkailikin jotakuta takananai.) Oli myös hienoa päästä kuuntelemaan ensimmäistä kertaa kansainvälistä kirjailijaa, nimittäin ruotsalaista Mats Strandbergiä, jota haastateltiin onneksi englanniksi eikä ruotsiksi. Kallion lavalla kun oli tänä vuonna myös ruotsinkielistä ohjelmaa. (Teemamaa Ranska ei kyllä näkynyt messuilla...)
  
On myös mainittava samaan aikaan olevat Ruoka ja viinimessut, joilla vierailimme puolison kanssa. Söimme niin hyviä falafeleja, että aloin spontaanisti itkemään, eikä minulle ole koskaan käynyt niin aikaisemmin! Tuon lisäksi itkin, kun maistoin saaristolaisleipää. Leipää pitikin ostaa matkaan paketillinen. Unohtumattomat messut siis!
  
Torstai 24.10.
      
  
Helena Waris: Jäänvartija (Konetrilogia #3)
  
Ehdin lukemaan Helena Wariksen Jäänvartijan hyvissä ajoin ennen messuja, toisin kuin muutaman muun kirjan, joiden tekijöiden haastatteluja kuitenkin kävin kuuntelemassa. Konetrilogia on ollut minulle kiinnostava kokemus siinä, kuinka ensimmäinen osa ei vielä lumonnut, mutta kirja kirjalta teosten maailma tuntui kiinnostavammalta ja tarinankerronta koukuttavammalta. Tästä kolmannesta pidin paljon ja oli kivaa kuulla kirjailijan mietteitä.
  
Kallion lavan ohjelmasta vastaavat Kallion ilmaisutaitolukion opiskelijat. He kysyvät aina mielenkiintoisimmat ja kirjailijaa haastavimmat kysymykset. Nuoret kysyivät Warikselta, olisiko Kone ratkaisu ilmastonmuutokselle. Kirjailija totesi, että kyseessä on poliittinen kirja, joka syntyi huolesta tulevaisuudesta. Hän toivoi, että ihmisiä ohjaliltaisiin kovemmalla kädellä esimerkiksi verotuksella ja lihan syönnin kieltämisellä. Vapaata tahtoa ja systeemiä ei kuitenkaan voi asettaa vastakkain, koska asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Toisaalta Wariksen mielestä teoknologialla on jo nyt liikaa valtaa meistä ja totesi olevansa Facebook-vastainen. 
  
Waris kommentoi, että vaikka teosten maailma muistuttaa omaamme, se on silti aivan oma todellisuutensa, jossa muutamat asiat vain ovat samantapaisia, kuten Huippuvuorilla sijaitsevaa siemenpankkia muistuttava rakennus pohjoisella mantereella. Hän jätti lopun tarkoituksella avoimeksi, eikä kalunnut maailmaa tyhjäksi, jotta lukija voisi itse täyttää aukot. 

"Sopivassa suhteessa totta ja humpuukia."

Waris oli hyvin vaatimaton kirjastaan, suorastaan yllättynyt, että tuli sellaisen kirjoittaneeksi. "Tämmöinen tästä tuli." Hän kirjoitti trilogian kolmannen osan kolmessa kuukaudessa, mikä ainakin minusta kuulostaa todella nopealta. Edellisen kirjan jälkeen Waris ei vielä tiennyt mihin suuntaan veisi tarinaa, mutta hänellä oli mielessään kolme asiaa, jotka tahtoi kirjaan: toteemieläimensä jääkarhun, siemenpankin ja helikopterin.  

Hän kertoi kirjoittaneensa tähän osaan paljon intiimejä kohtauksia hahmojen välillä, mutta kustannustoimittaja pyysi karsimaan niitä, koska kirja on nuorille. Tätä vähän harmittelin, sillä pari viime vuoden nuortenkirja suosikkiani, Magdalena Hain Kolmas sisar ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous sisälsivät todella taidokkaasti kirjoitettuja seksikohtauksia. Kyllä nuorillekin voi kirjoittaa seksistä! 

Waris olisi halunnut sarjaan neljännen kirjan, jonka näkökulmahahmo olisi ollut Jesber, mutta kustannusopimus kattopi vain kolme osaa. Näin lyhkäisiä kirjoja olisi kyllä mielellään lukenut enemmänkin. Wariksen mukaan tähän maailmaan ei kuitenkaan enää tulee lisää, vaikka totesikin, että "jäi hyvä maailma, olisi voinut kirjoittaa enemmänkin". Ensi keväänä Aarikselta tulee ensimmäinen lastenkirja, Olafin pentupäiväkirjat – Pässit pullakahveilla, johon hän on saanut inspiraation omista kotieläimistään. 

"En kaipaa sivistynyttä yhteiskuntaa."
  
  
Solarpunk - Toivon tieteiskirjallisuutta -paneeli
  
Solarpunk-paneelia oli vetämässä Vesa Sisättö, keskustelijoina kirjailijat Taru Kumara-Moisio, Mia Myllymäki ja Risto Isomäki. Solarpunk oli Isomäelle uusi ja hieno käsite, vaikka osa hänen tuotannostaan olevista elementeistä onkin kyseiseen genreen laskettu. Teema löytyy niin Kumara-Moision Ihmisversoista kuin Myllymäen seuraavasta teoksesta.

Sisättö julkaisi tammikuussa artikkelin, jossa esitteli joukon solarpunk-teoksia, joista osa on vähän vanhempiakin (kuten 1970-luvun ympäristöutopiat), eikä termiä varmasti tulloin vielä ollut edes keksitty. Ne ovat kuitenkin karkeasti kuvattuna toiveikkaita tulevaisuuskuvitelmia. Genressä ei kirjoja kuitenkaan ole tuhottoman paljon, sillä dystopiat ovat kirjoittajalle ja lukijalle mehukkaapia kuin utopiat ja usein yhden utopia on toiden dystopiaa. Onkin haastavaa kirjoittaa toiveikkaita futuristia kirjoja, sillä mitä koukuttavaa ja jännittävää voisikaan taopahtua, kun kaikki on hyvin. Isomäkikin totesi, että paniikki ydinvoimalssa on paljon jännittävämpi kuin paniikki tuulivoimalassa.

"Voihan plörö."

Myllymäki pohtikin, että utopia ei ole suora synonyymi solarpunkille, vaikka ratkaisuja isoihin ongelmiin on jo keksitty. Hän kertoi, että on olemassa myös termit hopepunk ja protopia, joista jälkimmäinen tarkoittaa matkaa kohti parempaa. Tähän genreen laskisin esimerkiksi Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality-sarjan, sillä kirjoissa kerrotaan, kuinka vedenpinta on noussut, mutta ilmastonmuutos on saatu hillittyä niin, että ilmassa on enemmän happea kuin koskaan sitten dinosaurusten vielä asuttaessa maata. Myllymäen mielestä solarpunkissa voi ideoida laajalla skaalalla innovatiivisesti, sillä se on kirjallisuustyyppinä hyvin avara. 

"Uskalla unelmoida."

Kumara-Moisio kertoi, että idea Ihmisversiohin syntyi, kun hän havahtui siihen, kuinka synkäksi nuortenkirjallisuun on mennyt. Hän tahtoi herättää ajatuksia ja toivoa, pienin askelin yhteen hiileen puhaltamista, sillä nuorten arvomaailma on muuttumassa. (Hyvin samoilla sanoilla totesi Katherine McGee Tuhat kerrosta-kirjasarjan syntyä.) Isomäki sanoi, että epätoivo ilmastoasioissa on vaarallista. Ilmastonmuutoksen on sanottu mm. olevan itseään toteuttava, sillä ilmiön todistusainesto herättää voimakkaan vastareaktion.

Myllymäki kertoi olevansa kyllästynyt kauhistuttaviin uutisiin. Hänelle tulee fyysinen pahaolo ja hän kaipaa positiivista kirjallisuutta, hyviä uutisia ja valoa elämään. Hän peräänkuulutti yhteisöllisyyttä ja historian hyväksymistä. Lopuksi Kumara-Moisio kertoi, että jatkoa Ihmisversiolle on tulossa, samoin isomäki on julkaisemassa uutta, joukossa kenties jopa visio paremmasta yhteiskunnasta.

"Hulluja presidenttejä." 
   
   
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch (Sensored Reality #2)
   
Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality -sarjan toinen osa Glitch oli minulla kesken matkatessani messuille. Otin kirjan mukaan, jotta voisin saada siihen nimmerit kirjailijoilta ja yllätyin, kun oli ainoa, joka tuli signeerauspiteelle. Sainkin sitten jutella leppoisasti kahden kirjailijan kanssa. 
  
Vacklin ja Parhamaa kertoivat, etteivät olleet osanneet lopettaa ensimmäistä kirjaansa, mutta se oli ollut niin jännittävä kustantajan mielestä, että heille tarjottiin jatkosopimusta kahden kirjan verran. Hyvä niin, sillä olen ainakin itse pitänyt paljon heidän luomastaan maaimasta, vaikka se muistuttaakin vähän Ernest Clinen Ready Player Onea, eikä siten ole täysin uniikki. Kirja ei kuitenkaan kaksikolle ollut tuttu ennen kuin siitä tehtiin elokuva.

Sarjan alkuperäinen nimi oli ollut Suited Reality, sama nimi kuin kaksikon lyhytelokuvalla, mutta sen ei uskottu toimivan englanninkielellä, jos kirjaa joskus käännettäisiin. En kyllä osaa samaistua väitökseen, sillä kyllä "puettu todellisuus" olisi varmasti ollut ihan yhtä hyvä nimi kuin "aistittu todellisuus" (joskin nimessä on myös hauska kielileikki, joka viittaa myös sensurointiin).

Kirjailijat puhuivat myös pelaamisesta, minkä merkitys tulevaisuudessa tulee heidän mielestä kasvamaan. onhan pelaaminen tarinankerronnan tavoin tärkeä osa ihmisyyttä. Pelit myös vievät teklnologiaa eteenpäin (mm. vr = virtuaalitodellisuus ja ar = augmented reality eli lisätty todellisuus). Kirjailijoiden mielestä ilmastonmuutokseenkin voisi varautua keräämällä selviytymistaitoja pelaamalla. Pelit myös kasvattavat empatiakykyä, kun astuu hahmojen saappaisiin. Heidän mielestään peleistä puhutaan tarpeettoman paljon pahaa, ei koskaan hyvää, vaikka esimerkiksi epäonnistumiset ovat merkittävä oppimiskokemus.

Teosten maailmassa ihmiset ovat valloittaneet lähiplaneettoja, esimerkiksi Venuksen kasvihuoneilmiö on hillitty. Eri paikoista tulevat ihmiset ymmärtävät toisiaan englannin tapaisen "yleiskielen" ansiosta ja futuristiset silmäimplantit toimivat myös virtuaalikääntäjinä. Kirjailijat eivät olleet laskelmoineet hahmostaan tulevan orpoa, vaikka vanhemmattomuus onkin hyvin tyypillistä kirjallisuudessa. Se on hyvä keino saada hahmo kohtaamaan vaikeuksia.

En malta odottaa, että sarjan kolmas osa Replica ilmestyy ensi vuoden toukokuussa.
 
  
Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja

Taru Kumara-Moision Ihmisversoja en ennen messuja ehtinyt lukemaan, mutta se odottelee lukupinossa, teos nimittäin sopii mainioisti meneillään olevaan Scifi-lukuhaasteeseeni. Kumara-Moision kaksi lavaohjelmaa saivat minut vielä aikaisempaakin kinnostuneemmaksi teoksestaan, johon on kuulemma tekeillä jatko-osakin.

Kumara-Moisio kertoi vierailleensa japanissa ja ihastuneensa maahan sekä sen kulttuuriin (minkä lisäksi tyttärensä on mangan ja animen fani), miksi myös kirjassa on paljon japani-viittauksia. Hän kertoi kirjan kirjoittamisen olleen pitkäaikainen haave, mutta oli ensin hankkinut järkevän ammatin äidinkielen- ja kirjallisuudenopettajana. Kumara-Moisio kertoi myös harrastavansa larppaamista, jota käyttää myös opetusmenetelmänä.

Olen kirjoittanut muistiinpanoihini seuraavan katkelman, mistä en saa aivan enää kiinni alkuperäistä sanomaa, mutta haluan tarjota tämän teille joka tapauksessa: "kansainvälisyys -> maapallon pieneminen, ei rajat kiinni nationalismia". Teokset hahmot ovat eri puolilta, monia etnisyyksiä, mutta ei tarkkaa kuvausta tai määrittelyä, sillä kirjailija haluaa antaa tilaa lukijan päättää.

  
Sini Helminen: Maan povessa
 
Sini Helmisen Maan povessa päättää neliosaisen Väkiveriset-sarjan. Tällä teoksellaan Helminen halusi ottaa kantaa kaivostoimintaan ja ympäristöteemoihin. Hän olisi halunnut aloittaa kirjan heti maahisten maailmasta, mutta lukijan olon helpottamiseksi tarina alkaa meidän maailmastamme. Maahisilla kieltämättä oli sen verran erikoinen maailma, että tämä ratkaisu oli ehkä ihan hyvä.

Hän kertoi kirjoittavansa tarina edellä, ei tarkoituksenaan perehdyttää nuoria suomalaiseen kansaperinteeseen, vaikka onkin tahallaan joissakin haastatteluissa näin väittänytkin.

Sinipiika Tuulian nokkela sanailu  pohjaa kirjailijan omaan mieltymykseen. Helminen kertoi, että antaa juoksulenkillä tarinoiden ja hahmojen virrata, sillä vailla lukeminen ja elokuvien/tv-sarjojen katsominenkin auttaa, täytyy teokselle antaa aikaa.
  
  
Nonna Wasiljeff: Tomupoika

Nonna Wasiljeffin Tomupoika on yksi tämän vuoden eniten odottamiani teoksia. Sen nimittäin oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä, mutta julkaisu siirtyi syyskaudelle, mikä on varmasti kirjan kannalta ihan hyvä. Näin kirjailijalle jäi enemmän aikaa hioa kirjaa kustannustoimittajan kanssa. Wasiljeff tosin oli alkanut saamaat muokkaamisesta jo tarpeekseen.
 
"Me hinkattiin ja hinkattiin niitä vitsin kohtia."
 
Eniten häntä riipaisi taistelukohtausten vähentäminen. Hän on harrastanut lapsesta saakka judoa, mitä kautta hänellä oli edes etäinen käsitys oikeasta taisteluista. Wasiljeff kertoi varjoissa liikkumisen saaneen inspiraation suomalaisesta mytologiasta, metsänpeitosta. Tarinan oli alunperin tarkoitus sijoittua tulevaisuuteen, mutta lopulta miljööksi muodostui vääristynyt 1940-luku.

"Ensin otetaan ote ja sitten satutetaan sitä toista."

Wasiljeff kertoi, että samaan maailmaan sijoittuva jatko-sarja on tekeillä ja näkökulmahahmo tulee vaihtumaan.
  
Perjantai 25.10.

  
Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä

Mikko Koirasen esikoisteoksen Nauhoitettava ennen käyttöä ehdin lviimein ukemaan tässä kuussa, ihan muutama päivä sitten ja postaus siitä onkin tulossa pian. Koiranen oli saanut idean kirjan kirjoittamiseen nyt niin mediaseksikkäästä huolesta, kun pojat eivät lue (hän toivoo kuitenkin, että muutkin kuin nuoret lukisivat kirjan). Tästä syntytarinastaan huolimatta tarina oli kuitenkin ihan loistava!

Poikien tavoittaminen on Koirasen mukaan vaikeaa, etenkin jos on sellainen kuin kirjailija itse, joka ei lue fantasiaa, dekkareita tai urheilukirjoja. Hän haki kosketuspintaa nuorten elämään YouTuben kautta, sillä omat pojat ovat vielä liian pieniä. Kirjassa onkin paljon aikalaisilmiöitä, joita Koiranen ei halunnut vältellä monien muiden tavoin. Hän ei pelkää niiden vanhenevan vaan kokee niiden tekevän kirjan maailmasta uskottavamman.

Ouluun sijoittaminen keksityn paikan sijaan oli Koirasen mukaan laiskuutta, mutta pääsipä samalla käyttämään Oulun murretta. Hän yritti kirjoittaa teoksensa mahdollisimman realistisesti, vaikka siinä onkin yhtenä teemana aikamatkustaminen. Kirjailijan väite, ettei teos ole scifiä on vähän hankala, sillä kyllä itse laskisin tämän scifiin samalla periaatteella kuin maaginen realismikin on fantasiaa. Spefiä se ainakin on.

Koiranen kertoi kirjoittaneensa ensimmäisen version kirjasta kynällä vihkoon. Hän hyödyntää tunnin mittaiset työmatkansa joukkoliikenteessä kirjoittamalla. Hänen tapansa kirjoittaa on kiinnostava: hän tietää kuinka jokin kohtaus alkaa ja loppuu, välit vain tulevat. Last Action Hero on  hänen suosikkielokuviaan ja lempikirjakseen hän mainitsi Stephen Kingin 22.11.63. Uusi kirja on jo tekeillä, jään sitä odottamaan varsin kiinnostuneena. 

  
Mats Stansdberg: Loppu

Mats Standbergin Loppu on kertomus maailmalopusta. Maata kohti tulevaa asteroidia ei voi torjuua millään ja kahden näkökulma henkilön kautta seurataan tapahtua viimeisten viikkon ajalata. Standberg kertoi rakastavansa katastrofileffoja vaikka olisivatkin niin huonoja kuten 2012 ja The Day After Tomorrow (itsekin pidän niistä plajon!).

Päähenkilöistä toinen, Simon, on saanut käyttäytymismallinsa siitä, kuinka Strandberg lettaisi otse suhtautuvansa vastaavassa tilanteessa. Toinen päähenkilö, Lucinda, on saanut piirteitä hänen ystävältään, jolla oli ollut vakava keuhkotauti.

Strandberg kertoi olevansa ilmastoahdistunut ja hän pelkää maailmaloppua. Kirjan asteroidi edustaa todellisen maailman ongelmia, se on vain paljon konkreettisempi. Tapahtumista kirjoittaminen oli ollut vapauttavaa, eikä ollenkaan niin masentavaa kuin voisi luulla. Strandberg kertoi, että hahmot käyttäytyivät kirjoitusprosessin aikana eri tavoin kuin oli aluksi odottanut.

Strandberg ei ajattele teostaan ensisijaisesti YA-kirjana vaan kirjoitti sen tarina edellä. Kirjalle löytyy myös soundtrack Spotifysta! (Jos joku löytää sen, linkatkaa.) Stranderg kertoi, että hän on allerginen koirille, mutta kuinka hänen vanhempansa olivat hankkineet heti koiran, kun hän muutti pois kotoa. (Jos käsitin oikein, tuo koira toimi kirjankoiran  Bombomin esikuvana.)

"Mahtavatko he vihata minua?"
 
Strandberg kertoi, että koska on itsekin LGBTIQ+ -ihminen, hän yritti luoda kirjaan paljon erilaisia hahmoa, koska sellainen on kiinnostavaa.
 
  
Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

Johanna Hulkon Suojaava kerros ilmaa on niitä teoksia, joita en ennen messuja ehtinyt lukemaan, mutta luin sen sitten tässä kuussa ja bloggasinkin jo siitä. Sain haastattelun pohjalta kuvan, että teoksen 14-vuotias päähenkilö Kerttu eli Kepa olisi ylipainostaan huolimatta tosi positiivinen hahmo, suorastaan motivaatiopuhuja kurvikkaille naisille. Näin en kuitenkaan itse kirjaa kokenut.

Hulkko kertoi, ettei ajattele lapsia lapsina vaan ihmisinä. Hänen mukaansa maailma tarvitsisi enemmän armollisuuta, sillä monet itsetunto-ongelmat syntyvät ulkoisista paineista. Kepa ei "parannu" lihavuudesta tai tule onnelliseksi laihduttamalla.  Hänellä on hyvin henkilökohtainen kokemus ylipainosta. Hulkko kertoi itkeneensä kirjoittaessaan. Hän kertoi teoksen olevan kohotettua todellisuutta eli kokemusmaailma on tiivistynyttä.

"Nuori Johanna asuu minussa edelleen, näiden harmaiden hiusten allakin. Meissä on monta minää ja aika-kautta."

Hulkosta on sääli, etteivät aikuiset lue lasten- ja nuortenkirjoja. "Olisi syytä, herättelisi paljon keskustelua. Kelaaminen tekee kaikille hyvää." Aikuisten virhe on olettaa, että nuoret olisivat homogeeninen massa, he ovat yksilöitä siinä missä muidenkin (ikä)ryhmien edustajat. Kirjoittamalla (ja lukemalla) pystyy hyppäämään toisen ihmisen saappaisiin.

Hulkon mielestä lastenkirjoihin kuuluu onnellinen loppu, nuortenkirjoissa loppu voi olla avoinkin, mahdollistaen monta tulkintaa. (Itsehän en ole kauhean suuri avointen loppujen fani, ainakaan jos kirjailija ei tarjoile riittävästi pureskeltavaa joka jää mieleen pyörimään viimeisen lasueen jälkeen.)

Samastuin kovasti Hulkkoon, etenkin kun hän sanoi että "puhun paljon, jos ette ole vielä huomanneet!"
    

Myös nämä kävin kuuntelemassa:

  • Sanna Isto: Sirpale
  • Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus -paneeli 
  • Eino Nurmisto: Homopojan opas
  • Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
  • Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

torstai 10. lokakuuta 2019

Tärppini Helsingin kirjamessuille 2019

  
Tänä vuonna on jo viides kerta, kun osallistun Helsingin kirjamessuille. Ensimmäisen kerran pääsin maistamaan messuhuumaa 2015. Ihanaa päästä taas keskelle kirjallisuuspöhinää ja tapaamaan toisella puolella Suomea asuvia kirjabloggaajatuttuja. Tässä postauksessa nostan tuttuun tapaan esiin tärppejä lavaohjelmista, jotka olen alustavasti suunnitellut meneväni katsomaan.  
  
Tänäkin vuonna torstai on päivistä kaikkein kiinnostavin ja olenkin koko päivän juoksemassa paikasta toiseen (joskin Kallion lukiolaisten lava houkuttaa eniten, kuten aina). Ainakin perjantaina minua saa nykäistä hihasta, jos haluaa moikata! Kannattaa seurata messukuulumisiani myös Instagramista, jonne tulen päivittämään liikkumisiani. Sunnuntaista en ole varma käynkö vielä pyörähtämässä messuilla vai autanko anoppia muuttopuuhissa, jotka myös osuvat lokakuun loppuun. 
  
Torstai 24.10.
  • 10:30-11:00 Kallio | Helena Waris: Jäänvartija
  • 12:30-13:30 Kumpula | Eva Frantz: Osasto 23
  • 14:00-14:30 Punavuori | Solarpunk - Toivon tieteiskirjallisuutta
  • 14:30-15:00 Kallio | Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch - Sensored Reality 2
  • 15:00-15:30 Punavuori | Fantasian vahvoja naisia
  • 16:30-17:00 Kallio | Taru Kumara-Moisio: Ihmisversoja
  • 17:00-17:30 Kallio | Sini Helminen: Maan povessa
  • 18:00-18:30 Kallio: Nonna Wasiljeff: Tomupoika

   
Perjantai 25.10.
  • 11:30-12:00 Kallio | Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä
  • 14:00-14:30 Kallio | Mats Strandberg: Loppu
  • 16:30-17:00 Kallio | Eino Nurmisto: Homopojan opas - Kaikki mitä sinun tulee tietää, ja vähän muutakin
  • 17:30-18:00 Kallio | Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • 18:00-18:30 Hakaniemi | Seksistä kirjoittamisen sietämätön vaikeus
  • 18:30-19:00 Kallio | Sanna Isto: Sirpale
  
   
Lauantai 26.10.
  • 13:00-13:30 Kallio | Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli
  • 16:00-16:30 Kallio | Eppu Nuotio & Maami Snellman: Salasana: Rakkaus
  • 19:00-19:30 Kruunuhaka | Päivi Laitinen: Reissunaisia
   
   
Sunnuntai 27.10.
  • 13:00-13:30 Kruunuhaka | Artemis Kelosaari: Kannibalismin historia
  • 14:00-14:30 Punavuori | Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki 
  • 16:30-17:00 Kallio | Minna Canth - Historian todellinen supernainen

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Ehkä parhaat Helsingin kirjamessut - messuraportti (viimein)

  
Osallistuin neljättä kertaa Helsingin kirjamessuille, jotka tänä vuonna olivat 25.-28.10. Kuten aiempinakin vuosina, sain messuille bloggaajapassin, kiitos! Olin poikkeuksellisesti messuilla vain torstaita lauantaihin, sillä olin ostanut edulliset lentoliput ja lento Helsingistä Ouluun oli aikaisin sunnuntaiaamuna. Tapahtumaraporttini tulee pienellä viiveellä, kiitos messuilta (tai lennoilta) nappaamani ärhäkämmän hengitystie-infektion takia, joka kaatoi minut kuumeisena sängynpohjalle ja nyt viimein alkaa olo tuntua paremmalta.
  
Kuten otsikko kertookin jo, pidin tämän vuoden messuista erityisen paljon. Messut uudistuivat, koska tapahtumaohjaaja vaihtui. Ronja Salmi astui isoihin saappaisiin ja onnistui ainakin minusta tehtävässään upeasti. Messuilla tehtiin kävijäennätys (yli 85 000!) ja pidin paitsi hienosti päivitetystä lastenalueesta (josta Luetaanko tämä -blogin Kia teki videon Kirjakultin kanavalle), myös messujen valoisammasta asettelusta. Käytävät tuntuivat leveämmiltä ja tila oli otettu paremmin haltuun. Minua tosin välillä Kallio-lavan ohjelmaa kuunnellessa harmitti lasten alueelta liian kovalla soiva musiikki, joka meinasi peittää alleen kaiken muun. 
  
  
Lavojen nimeäminen Helsingin kaupunginosien mukaan kirjailijoiden sijaan oli minulle pitkälti yhdentekevää. Mieheni tokaisikin valituksiin, joita somessa näin (Helsinki-keskeisyys, muualta tulevat eivät tiedä alueiden persoonallisuuksia jne.), että sama vaikka lavat olisi nimetty A, B, C jne. ja olen tästä samaa mieltä. Kyllähän lavoista tavallaan näki, millaisena alueena kutakin aluetta pidetään, Punavuori on hipstereille, Töölössä on mattolaituri... Eikä tällainen mielikuvamarkkinointi haittaa minua, vaikka se ei olisikaan kaikille itsestään selvää. Isompi miinus minulle oli oikeiden tuolien puuttuminen. 
  
Kuuntelin ohjelmaa vain kolmella eri lavalla ja niinpä en voi kommentoida kuin niiden osalta. Punavuoressa oli aivan ihanat tuolit, joita takapuoleni ja selkäni kaipasi Töölössä (kuormalavoista tehdyt, matoilla peitellyt istuinrivit, lisäksi muutama metallijakkara) ja KirjaKallion lavalla (FatBoyta, kuormalavoja ja puisia jakkaroita). Vaikka en olekaan vasta kuin vähän päälle kolmekymppinen, niin useamman puolituntia kestävän ohjelman kuunteleminen putkeen jakkaralla tai kuormalavalla nököttäen - puhumattakaan lattialla istumisesta - ei tehnyt hyvää alaselälleni, joka oli venyttelystä huolimatta iltaisin superkipeä. 
  
Sitä paitsi epätavallisilla istumisjärjestelyillä menetetään todella paljon tilan potentiaalia. Kallion FatBoyt ovat hyvä lisä, joka houkuttelee nuoria kuuntelemaan juuri heille suunnattua ohjelmaa, mutta kun ohjelmaa kuuntelee parikin sataa ihmistä useista eri ikäryhmistä, tavalliset penkkirivit mahduttaisivat samaan lattiapinta-alaan niin paljon enemmän ihmisiä, kuin kuormalavat. Siispä toiveeni: ei kiitos kuormalavoja enää ensi vuonna!
  
  
Torstai 25.10.
  
Torstaina olin messuilla koko päivän, klo 11:30-18:30. Tarkoitus oli olla tuntia pidempään, mutta väsytti liikaa, niinpä vetäydyimme puolisoni kanssa anoppilaan nukkumaan. Kuten kaikkina vuosina, KirjaKallion lavalla on eniten minua kiinnostavaa ohjelmaa, torstaina kävinkin kuuntelemassa Kallion lukiolaisten järjestämään ohjelmaa peräti kuusi kertaa, Punavuoressa neljä ja Töölössä kaksi. Käyn tässä postauksessa läpi kiinnostavimmat keskustelut.
  
Anders Vacklin oli edustamassa kirjailijakaksikkoa Vacklin-Parhamaa Sensored Reality-sarjan ensimmäisen osan Beta tiimoilta. Sarjan toinen osa Glitch ilmestyy huhtikuussa 2019. Vacklin kertoi olevansa intohimoinen Assassin's Greed -pelaaja ja kirjan ideakin syntyi sitä kautta. Hän on halunnut teoksella rikkoa pelaajastereotypioita, etenkin naisiin kohdistuvia. Koska naispelaajat ja -pelihahmot saavat edelleen kauheasti lokavettä niskaansa, niin otan kyllä mielelläni vastaan tällaisen hyväksyntää henkivän teoksen, Vacklin totesi myös olevansa feministi. Vacklin kertoi lukeneensa Ernest Clinen teoksen Ready Player One ennen Betan kirjoittamista ja kieltämättä romaanin vaikutus näkyy. 
  
Beta pohjaa lyhytnäytelmään ja koska idean paisuttaminen täyspitkäksi elokuvaksi olisi vaatinut miljoonabudjetin, idea taipui romaaniksi, jolloin maailman kanssa pystyi leikittelemään paremmin. Saadakseen uskottavuutta teoksen taistelukohtauksiin, oli Vacklin käynyt aasialaisten kamppailulajien peruskursseilla. Ihan yhtä paljon panostusta ei teoksessa esiintyvien kuvitteelisten pelien nimeämisten kanssa oltu tehty. Kirjoitin arvistelussani: "Harmillisesti suuri osa nimistä tuntuu keinotekoisilta, aivan kuin satunnaisgeneraattorin viime vuosien suosituimpien pelien nimistä luomilta." Ja sainkin kuulla, että näin asia todellakin on.
  
  
Kallio-lavan ensimmäinen paneeli oli teemalla Ilmasto muuttuu - meidän pitäisi. Ilmastonmuutos on nyt kuuma aihe, monessakin merkityksessä. Panelistitkin totesivat, ettei kyseessä ole enää "jääkarhuasia" vaan se tulee iholle suomalaisillakin, viittauksena viime kesän superhelteisiin. Teeman toivottiin olevan seuraavien vaalien aikana esillä, ja täysi-ikäisten kansalaisten toivottiin reagoivan ja äänestävän ilmastoasioita esille nostavia ehdokkaita. Myös alaikäisillä koettiin olevan vaikutusvaltaa. 
  
Aivan kuten JP Koskisen teoksessa Matilda pelastaa maailman sain huomata, panilistien mukaan lapset ja nuoret ovat kierrätys- ja ympäsristöasioissa vanhempiaan valveutuneempia ja häpeilevän, jos perheessä ei kierrätetä tai kulutetaan tarpeettomasti ympäröivää luontoa ja resusseja. Muutosten koettiinkin olevan vaikeaa aikuisille, etenkin yli nelikymppisille poliitikoille, jotka ovat "housut kintuissa ilmastonmuutoksen kanssa"
  
Vihreiden arvojen kriittinen massa on lähestymässä eli riittävän moni tekee niin paljon, että asiasta tulee uusi normi. Eräs panelisteista totesi, että vaikka downshiftaisi oman kulutuksensa ja hiilijalanjäkensä nollaan, pelkkä elossa oleminen on suomalaisella päästöjä tuottavaa. Joka vuosihan uutisoidaan, kuinka Suomi on kuluttanut koko vuoden uusiutuvat lunnonvarat jo kevättalvella. Kannattaa kuitenkin miettiä omia valintojaan, vaikka "ei halua ottaa itseään hengiltä". 
  
Panelistit pohtivat, millainen on hyvinvointiyhteiskunta. Se ei perustu taloudelliseen kasvuun vaan perheen yhdessäoloon, hyvään mielenterveyteen ja muuhun aineettomaan. Ihmisten mielenkiinnon ylläpitäminen ympäristöteemoissa koettiin haasteeksi. Tempauksilla ja kampanjoilla, kuten Earth Hour ja lihaton lokakuu saadaan hetkellisesti huomiota, mutta pitkäaikaisia muutoksia ei ole vielä saavutettu.
 
  
Johanna Sinisalo haastatteli mm. Auringon ydintä englanniksi, tsekiksi ja latviaksi kääntänyttä naista. Oli kiva kuulla miten teoksia oli käännetty kuhunkin kulttuurin sopivaksi. Haastattelu tehtiin muuten kokonaan suomeksi ja kääntäjillä oli ihanat aksentit. Keskustelussa kävi ilmi, että kääntäjä lukee kirjan tarkemmin kuin kirjailija tai kustannustoimittaja (ja joskus vasta käännettäessä huomataan virheitä, jotka eivät ole aikaisemmin tarttuneet silmään), sillä kääntäminen ei ole mekaanista vaan luovaa ja kääntäjä kirjoittaa koko teoksen uudelleen. Kääntäjät kiittelivät Sinisaloa siitä, että hän oli vastaillut kääntäjien kysymyksiin niin tiiviisti, sillä osa kirjailijoista ei ole ollut ollenkaan mukana teoksensa käännöstyössä.
 
Kääntäjät kertoivat, kuinka heidän oli pitänyt käyttää luovuutta Suomi-spesifien asioiden kanssa. esimerkiksi lastenloru "ABC, kissa kävelee" oli vaihdettu Bob Dylanin laululyyrikkaan "Build a Ladder to the Stars" kappaleesta Forever Young. Yhden hahmon nimi oli myös pitänyt vaihtaa. Teoksessa Ennen päivänlakua ei voi on änkyttävä mies nimeltään Hämäläinen eli "Hämä-hämäläinen", jota kiusataan hieman samalta kuulostavan hämä-hämähäkki -laulun takia, hahmo viittaa myös Pessi ja Illusia -teoksen ristilukkiin. Käännöksessä hahmosta tehtiin Petteri Parkkinen, jolloin hämähäkkiviittaus kohdistetaan Spidermaniin (Peter Parker).
 
 
Esko Valtaoja haastatteli Maarit Verrosta, jonka romaani Hiljaiset joet on yksi kirjavuoteni kohokohtia. Kyseessä on Valtaojan sanoin täydellinen maailmanloppu, kuulas ja rauhallisen toteavasti kirjoitettu. Teoksen hahmot ottavat maailmanlopun omakseen, eikä Valtaoja ollut aikaisemmmin lukenut vastaavaa, mutta vertasi teosta muutaman vuoden takaiseen kehuttuun Neal Stephensonin teokseen Seveneves.. Verronen oli halunnut välttää scifin pahimpia kliseitä, eikä hän miellä itseään scifin kirjoittajaksi. Valtaoja ihmetteli teoksen harvinaista väkivallattomuutta, kuinka muodollisesti dystooppinen teos on lopussa myös utopiaa, ja hän koki teoksen kritiikkinä nykymaailmaa kohtaan.
 
"En tiedä mistä tämä toivo tuli." - Maarit Verronen
 
 
Perjantai 26.10.
 
Kävin kuuntelemassa, kun KirjaKallion lukiolaiset haastattelivat Näkymätön sukupuoli - ei-binäärisiä ihmisiä -teoksen tekijöitä Pii Anttosta, Kimmo Lustia ja Kaisu Tervosta. Keskustelu olikin todella kiinnostavaa. Sain kuulla, että muunsukupuolisia vanhempia ei ole paljoa, tietokirjassa henkilökohtainen ote sekä sarjakuvia. Keskustelussa nostettiin esiin ihmisoikeuksien vastainen translaki ja kuinka poliittinen tahto sen muuttamiseksi jumittaa.
 
"Sukupuoli on harmillinen kuriositeetti, johon ihmiset kiinnittävät ihan liikaa huomiota." - Pii Anttonen
 
 
Minulla oli mukana matkalukemisen Terhi Tarkiaisen esikoisteos Pure mua ja niinpä kävin myös kuuntelemassa kirjailijan haastattelun. Sain myös nimmarin kappaleeseeni! En ollut ehtinyt lukea kirjaa aivan loppuun asti ja olinkin pudota tuoliltani, kun kuulin, että teos aloittaa sarjan! Kirja on kaleidoskooppimainen sekoitus chik litiä, vampyyrejä ja Suomen sisällissotaa höytettynä ihmisoikeuksilla - ja yllätyin kuinka paljon tästä tykkäsin. Filemon ja Hande tulivat kuuntelemaan ohjelmaa kanssani ja Hande jopa osti kirjan itselleen kommenttieni perusteella.

"Tästähän tämä vasta alkaa!" - Terhi Tarkiainen

Kirjasta ehdin toivottavasti kirjoittamaan pian postauksen, mutta sen verran voin sanoa, että jos yhtään kiinnostaa niin lue ihmeessä. Tarkiainen on Buffyn fani. Hän harmitteli, kuinka vähän aikuisille on vampyyrikirjoja (Ward ja Mustan tikarin verljeskunta mainittiin, mutta Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjaa ei). Hän halusi poimia mytologioista vain itseä kiinnostavimmat piirteet ja ehkä tuoda jotain uuttakin vampyyrilegendaan. Hänen vampeillaan ei esimerkiksi ole kulmahampaita, vaan ihan normaalit ihmishampaat.
 
 
Lauantai 27.10.
 
Toinen KirjaKallion paneeleista, joita kuuntelin oli Mitä jos teiniangsti ei lopu. Yllä olevassa kuvassa vasemmassa reunassa istuu koomikko Iikka Kivi, joka sanoi, että "Suomessa mielenterveysongelmia vähätellään, kuitataan angstina, normaalina". Tällä hän tarkoitti sitä, että oikeat, vakavatkin mielenterveyden häiriöt koetaan esimerkiksi nuoren vanhempien, ystävien ja opettajien toimesta normaaleina, eikä apua tarjota ja ehkä ajatellaan kuin mielenterveyden ongelmat olisivat kuin vesirokko, että kaikkihan sen saavat joskus.
 
Panelistit olivat toisaalta yhtä mieltä siitä, että nykyään mielenterveydestä puhutaan paljon enemmän ja monilla tavoilla, eikä sairastuminen ole enää tabu tai stigmatisoiva. Nuoret tietävät enemmän mielenterveydestä ja osaavat hakea apua ja kertovat kavereillekin aikaisemmin, kun asiat menevät huonosti. Nuorten oireilulle nähtiin myös ukopuolisia lähteitä, kuten ilmastonmuutoksen myötä epävarma tulevaisuus. Nuorten koettiin kuitenkin olevan rakentamassa parempaa maailmaa nähtyään aikaisempien sukupolvien virheet.
 
Mielenterveysongelmien kanssa painiskelevien jako tyttöihin ja poikiin koettiin ongelmallisena. Poikien ei ole sallittu tuntea tiettyjä tunteita ja heidän huono käytöksensä hyväksytään helpommin "pojat on poikia"-tyyliin syvempiä syitä tutkimatta. Panelistit toivoivatkin, että nähtäisiin kuinka sukupuolesta riippumatta nuoria ahdistaa ihan yhtä paljon vaikka tavat ilmaista huonoa oloa eroavatkin.
 
Loppupuolella panelistit keskustelivat sote-uudistuksesta, kuinka haastavaksi avun hakeminen on tehty, kun ei ole 112-tyyppistä tiettyä numeroa minne soittaa, kun ahdistaa (Sekaisin-chatti tosin tiedetään laajalti), yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus vaikuttaa hoidon saamiseen, koska hyvätuloiset voivat mennä yksityispuolelle. Panelistit toivoivat, että ihmiset oppisivat itsemyötätuntoa ja että huipulle pyrkiminen ei välttämättä tee onnelliseksi.
 
Panelistit kehuivat, kuinka esimerkiksi YouTuben isot nimet kertovat avoimesti mielenterveyden ongelmistaan. Yksi heistä on Sita Salminen (kuvassa kolmas oikealta). Olen ollut Sitan kanssa samoilla kirjallisuuden kursseilla ja on ollut hienoa nähdä kuinka hän on tehnyt uraa Tubessa.
 
 
Kuulin Anu Holopaisen uusimmasta teoksesta Sydänhengitystä Hel-YA:ssa ja kiinnostuneena pyysin siitä arvostelukappaleen. Kirja kertoo Tiirasta, joka tulee vahingossa raskaaksi ja haluaa abortin. Tästäkin pitäisi lähiaikoina kirjoittaa blogiin. Holopainen kertoi, että halusi kirjoittaa nuorille abortista kaunistelematta ja kiihkottomasti, niin kuin asiat ovat. Hän sanoi inhoavansa sanaa "mukavuusabortti", sillä eihän abortissa ole mitään mukavaa sillä hetkellä, kun sen tekee (paitsi, että ei ole enää raskaana).
 
Kiitos Timo Soinin, aborttikeskustelu on nyt varsin tulehtunutta, mutta Suomessa on edelleen ihmisoikeus päättää omasta kehostaan ja raskautumisestaan. Olen vapaaehtoisesti lapseton eli vela sekä feministi ja olen iloinen, että saan edelleen pitää kohdun itselläni välittämättä mokomista käppäukoista. Abortista puhutaan aivan liian vähän, onhan se varsin yksityinen kokemus. Suomessa tehdään vuosittain 9000 aborttia. Eniten abortteja tehdään pienten lasten äideille, ei teineille, niin kuin yleisesti luullaan. Holopaisen piti etsiä kirjaansa varten vertaiskokemuksia anonyymeiltä keskustelupalsoitoilta, sillä abortin tekijää kritisoidaan edelleen niin paljon.
 
 
Myös näitä nuortenkirjailijoita kävin kuuntelemassa: ylärivillä 1) Sini Helminen (oik.), 2) Salla Simukka (vas.), 3) Elina Pitkäkangas (oik.), alarivillä 4) Elina Rouhiainen (vas.), 5) Nonna Wasiljeff (vas.) ja Anniina Mikama (vas.). Monet heistä olin nähnyt jo Hel-YA:ssa, josta kirjoitin raportin Nörttityttöjen blogiin. Niinpä en tässä käy sen tarkemmin läpi puhuttua, mutta mainitaan pari tulevaa kirjaa: Helmisen Väkiveriset -kirjasarjan päätöosa Maan povessa sekä Wasiljeffin Tomupoika ilmestyvät helmikuussa 2019 ja Mikakaman toinen teos Huijarin oppipoika maaliskuussa.
 
Parasta messuilla on lavaohjelmien lisäksi kahden euron kirjat ja tietysti bloggaajatuttujen tapaaminen. Minun kirjaostossaaliini on useasta eri kahden euron kirjojen myyntipisteestä, mutta en enää muita mikä mistäkin. Johanna Sinisalon Iron Sky - Renaaten tarinasta olen kirjoittamassa Tähtivaeltajaan 1/2019. Alemmassa kuvassa muut messuostokseni. Sulkakynä Alnilamilta, pinssit Hensingin Science Fiction seuran kojusta, kirjamerkki Sammakko-kustannuksen osastolta ja vanhan hyönteiskirjan sivut (tauluiksi) muistaakseni Runebergin antikvariaatista.
 

torstai 11. lokakuuta 2018

Tärppini Helsingin kirjamessuilla 25.-28.10.2018

   
Tässä postauksessa nostan esiin tärppejä Helsingin kirjamessuilta, eli nämä lavaohjelmat olen alustavasti suunnitellut meneväni katsomaan.  Tänä vuonna torstai on päivistä kaikkein kiinnostavin ja olenkin siellä koko päivän juoksemassa paikasta toiseen. Pari juttua menee päällekkäin, enkä ole vielä päättänyt, kumpaan haluan mennä. Perjantaina ja lauantaina minua saa nykäistä hihasta, jos haluaa moikata, etenkin bloggaaja-aamiaisella varmaan nähdään monien kanssa. Kannattaa seurata messukuulumisiani myös Instagramista. Sunnuntaina en tänä vuonna ole messuilla, sillä sain niin hyvät lentolipputarjoukset, että matkustan jo sunnuntaiaamuna takaisin Ouluun. 
   
Torstai 25.10.
  
Klo 10:30-11:00 Kallio | Erika Vik: Nefrin tytär
Klo 11:30-12:00 Kallio | Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta - Sensored Reality 1
Klo 12:00-12:30 Kallio | Paneeli: Ilmasto muuttuu - meidän pitäisi
Klo 13:30-14:00 Töölö | Kyllä nuoret lukevat! / Kallio | Helena Waris: Vedenkehrääjä
Klo 14:00-14:30 Töölö | Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Klo 15:00-15:30 Punavuori | Fantasiakeskustelu
Klo 15:30-16:00 Punavuori | Kauhua lapsille ja nuorille
Klo 16:00-16:30 Senaatintori | Don Rosa: Ankkalegenda / Kallio | Sini Helminen: Veden vallassa
Klo 16:30-17:00 Kallio | Elina Pitkäkangas: Ruska
Klo 17:00-17:30 Kallio | Elena Mady: Varjelija
Klo 17:30-18:00 Punavuori | Maailmanloppu Maarit Verrosen ja Esko Valtaojan mukaan / Kallio | Tusina
Klo 18:00-18:30 Punavuori | Maailmanloppu peruttu
Klo 19:00-19:30 Punavuori | Piia Leino: Taivas
  
  
Perjantai 26.10.
  
Klo 11:30-12:00 Kallio | Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä
Klo 12:00-12:30 Töölö | Lukutaito - mielesi supervoima
Klo 14:00-14:30 Punavuori: Terhi Tarkiainen: Pure mua
Klo 14:30-15:00 Kallio | Elina Rouhiainen: Aistienvartija
  
    
Lauantai 27.10.
     
Klo 11:30-12:00 Kallio | Salla Simukka: Sammuta valot! /Sytytä valot!
Klo 12:00-13:00 Kallio | Paneeli: Jos teiniangsti ei lopu
Klo 14:30-15:00 Kallio | Anu Holopainen: Sydänhengitystä
Klo 16:00-16:30 Kallio | Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Klo 16:30-17:00 Kallio | Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
  

lauantai 22. syyskuuta 2018

Hel-YA 2018 | Mitä odotan Hel-YA vol. 2:lta

  
Viime vuonna suomalaiset young adultin lukijat saivat nauttia ensimmäisestä YA-kirjallisuuteen keskittyvästä tapahtumasta, joka kantaa nimeä Hel-YA. (Katso raporttini edellisvuoden tapahtumasta täältä.) Olikin mahtavaa huomata, että tapahtuma saa jatkoa tänä syksynä, tasan viikon päästä eli 29.9. Kiinnostaa kovasti, mihin suuntaan YA-kirjallisuuskeskustelu tällä kertaa menee, niinpä tässä postauksessa hypetän ennakkoon odottamiani ohjelmia. Tänä vuonna uutena on ainakin vuoden parhaiden kotimaisten YA-kirjojen palkitseminen eri kategorioissa. Annoin itsekin ääneni, ja on mielenkiintoista kuulla, mitä teoksia on nostettu esiin.
  
  
Ohjelma alkaa heti kiinnostavasti dystopiateemalla. Tästä tekee vielä kiinnostavamman se, että  K.K. Alongin, Nonna Wasiljeffin ja Helena Wariksen tuotanto on minulle tuttua. Heistä ainoastaan Wasiljeffia en ole nähnyt kirjallisuustapahtumissa, sillä hänen esikoisensa ilmestyi tämän vuoden keväällä. Dystopia on suosikkigenreni, josta tutut ilmiöt alkavat olla jo hieman liian realistisia todellisessakin maailmassa. Tämä keskustelu voi mennä moneen suuntaan, eikä yksikään niistä voi olla huono.
  
Seuraavaksi ohjelmassa on luvassa katsaus feminismiin viimeksi kuluneiden sadan vuoden ajalta. Essi Ihosen kirjoja en ole lukenut, Laura Lähteenmäkikin on minulle vähän tuntemattomampi, mutta Anu Holopaisen mukana olo nostaa odotukset korkealle. Holopainen on nuoruuden kirjallisuusidolini. Sanoin keväällä ensimmäistä kertaa ääneen, että olen feministi, vaikka olenkin kannattanut feminismiä jo vuosia. Niinpä kaikki keskustelu, joissa kirjallisuus ja feminismi kohtaavat kiinnostaa.
  
Kuinka usein tuleekaan todettua, että tästä kirjasta saisi tosi hyvän elokuvan, tv-sarjan tai pelin. Enkä ole ilmeisesti ainoa, sillä Elina Rouhiainen, Aleksi Delikouras ja Kaisa Happonen keskustelevat aiheesta. Minusta on ollut ihanaa, kun nuortenkirjoista tehdään jatkuvasti leffa-adaptaatiota, vaikka harmillisen usein ne eivät toimikaan. Esimerkkinä kesällä ensi-iltansa saanut The Darkest Minds. Luin kirjan kylmiä väreitä herättävän trailerin takia. Kirja olikin ihan ok, mutta leffasta alkoi pian tulla todella pettyneitä kommentteja. Niinpä en sitten käynyt sitä katsomassa, vaikka tarkoitus olikin kesätöiden päätyttyä.
  
Tämän jälkeen huomioni kiinnitti nuortenkirja-paneelikeskustelu, jossa ovat mukana kirjabloggaaja Bookish Tea Party ja tubettaja Kalenterikarju sekä kirjailija Sini Helminen! Tämä saattaa olla todella hedelmällinen keskustelu, sillä ah, kuinka minuakin ärsyttää nuortenkirjojen lukemisen vähättely ja keinot nuorten heikentyneen lukemisen parantamiseen sälytettynä kirjailijoiden harteille.
  
Nörttityttönä en voinut olla kiinnostumatta pelit ja kirjat yhdistävästä keskustelusta Aulassa, mutta sitä tuskin ehdin kokonaan kuuntelemaan, sillä ohjelma Salissa jatkuu fantasiakirjallisuuden yhteiskunnallisuudesta ja puhumassa on monta kiinnostavaa nimeä: Magdalena Hai, Erika Vik ja Elina Pitkäkangas. Yleensähän scifissä puhutaan yhteiskunnallisista teemoista, kuinka vaikkapa dystopiaan poimitaan nykyhetken huonoja puolia ja kärjistetään niitä, mutta enpä ole aiemmin ajatellut, millaisia yhteiskunnallisia tasoja fantasiassa on joko teoksen oman maailman sisällä tai viittauksina todelliseen maailmaan.
  
Illan edetessä homma menee vieläkin kuumemmaksi, sillä viimeinen ohjelma, jonka olen ajatellut kuunnella on, kun Salla Simukka ja Siri Kolu kyselevät toisiltaan ne kysymykset, joita kukaan ei koskaan kysy. Voin vain kuvitella, kuinka kirjailijoita ärsyttää, että heiltä kysytään aina uudelleen yhdet ja samat kysymykset, jotka eivät välttämättä alunperinkään ole kovinkaan hedelmällisiä, saati viidenteenkymmenenteen kertaan esitettyinä. Mutta mitä kirjailijat itse haluaisivat heiltä kysyttävän? 
  

maanantai 3. syyskuuta 2018

Elokuun luetut, kuulumisia ja syyskuun suunnitelmia

 
1. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on todella kaunis teos, jonka tarina on kerrottu kiehtovasti kirjeiden muodossa.
2. Ihmisiä jonottamassa Gamescomiin. Minulla ja puolisollani oli VIP-liput, joiden avulla pääsimme suoraan sisään.
3. ja 8. Luin Saksassa ollessani - pelitapahtumaan sopien - Ernest Clinen Armadaa. Otin jälkimmäisen kuvan kirjasta Düsseldorfissa, puistoaukiolla nimeltään Corneliusplatz. Kuvassa näkyy Triton-suihkulähde 1800-luvun loppupuolelta. Tägäsin kuvan Instagramissa #GoodreadsWithAView ja se päätyi Goodreadsin Twitter-tilille!
4. Osa ostoksistani. Nämä syyssisustukseen hankkimani ihanuudet ovat Woolworthilta ja maksoivat yhteensä 8,50€. Tuo yksisarviskassi oli ihan pakko ostaa! Ostin myös toisenkin kassin, siitä kuvaa myöhemmin.
5. Oulun Muusajuhlat. Olin puhumassa pääkirjastolla 19.8. Muusat lavalla: Mihin kirjallisuusblogeja tarvitaan? ohjelmassa.
6. Tusina -novellikokoelman aloitin ennen matkaa ja luin loppuun Suomeen palattuani. Tämä on kirjoitettu erityisesti yläasteen ja lukion äikäntunneille apuvälineeksi (mikä on novelli, eri genrejä), mutta toki muutkin nuoret ja aikuiset voivat sen lukea.
7. Ehdin ennen matkaa vaihtaa kaikkien kukkien mullat.
  
Elokuu oli harvinaisen hiljainen blogissa, vaikka luinkin paljon. Kesätyöt (koulukirjastossa) ja vajaan viikon mittainen Saksan matka verottivat voimia niin paljon, että en jaksanut kirjoittaa lukukokemuksista blogiin asti. Syyskuussa siis tulossa tiiviiseen tahtiin postauksia! Elokuun kohokohtina olivat pelimessujen lisäksi vierailu Kertojan ääni -podcastissa ja Muusa juhlien Muusat laiturilla: Mihin kirjallisuusblogeja tarvitaan? -lavaohjelmassa.


    
Elokuussa luin 7 kirjaa, 857 sivua. Parhaat hetket vietin Kirjallisen piirin ja Painajaispuodin kanssa. Molemmille annoin neljä tähteä.
  • Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 
  • Erika Vik: Seleesian näkijä 
  • Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville 
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti ja kamala kutituspulveri 
  • Jyri Paretskoi: K15 
  • Ernest Cline: Armada 
  • Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina 
  
Olimme tosiaan mieheni kanssa Saksassa, Gamescomissa, joka on yksi Euroopan suurimmista pelitapahtumista. 11 hallia kattavassa tapahtumassa esitellään tulevia pelejä sekä alan ihmisille, influensereille, YouTubettajille ja streamaajille että ihan tavallisille pelaajillekin. Tiistaista lauantaihin kestävässä tapahtumassa käy yli puoli miljoonaa ihmistä. Pelien lisäksi paikalta voi bongata cosplay asuisia ihmisiä ja myyntiosastolta monenlaista peleihin, kirjallisuuteen, tv-sarjoihin ja elokuviin liittyvää tavaraa. Itsekin ostin Korpinkynsi-t-paidan. 
    
 
1. Minulla on ollut perinteenä ostaa Helsingin kirjamessuilta TY:n Halloween-pehmo. Gamescomissa myytiin pari vuotta vanhan malliston isoa pehmoa viiden euron hintaan ja olihan se pakko ostaa. 
2. Luin elokuun aikana Osuuskumman uutta Naamiot -antologiaa, mutta viimeiset kaksi novellia menivät syyskuun puolelle. Tästä kirjoittelen sitten vuoden viimeiseen Tähtivaeltaja-lehteen. 
3. Tämän kirjakassin ostin Düsseldorfissa olevasta isosta kirjakaupasta. Talossa oli viisi kerrosta kirjoja. Yhdessä pelkästään englanninkielisiä teoksia, yhdessä kalentereita ja toimistotarvikkeita ja kellarista löytyi lasten ja nuorten kirjat, missä oli kokonainen osasto Harry Potter -kirjoille ja oheistavaralle. 
4. Maija Haaviston Perhonen vatsassa kertoo harvinaista suolistosairautta sairastavasta nuoresta. 
5. Erika Vikin Seleesian näkijän lukeminen on venynyt. Aloitin kirjan jo viime vuoden puolella, mutta alun kankeuden jälkseen sain sen viimein luettua. Tästä on tulossa artikkelini Risingshadow -sivustolle jossain vaiheessa. 
6. Uusin Tähtivaeltaja (mistä voi löytää kaksi kritiikkiä minulta) ja Oulun kirjastojen uusi söpö kettukassi. Nämä ilahduttivat viimeisellä työviikolla. 
7. Toimistotarvikkeet! ♥ Tässä saalista aiemmin mainitusta kirjakaupasta, eurokaupasta, askartelun erikoisliikkeestä sekä japanilaisesta kirjakaupasta (washiteippi). 
8. Näin tämän Korpinkynsi-paidan jo ekana Gamescom-päivänä, mutta ostin sen vasta viimeisenä. Onneksi oli vielä sopivan kokoisia jäljellä.
  

Syyskuusta


Oletteko menossa 29.9. Hel-YA:han? Minä ainakin olen, eli mahdollisesti nähdään siellä!
 
Syyskuun lukumaraton on 8.9. Lukevan peikon emännöimänä. Tapahtuma löytyy Facebookista. Olen ajatellut lukea maratonilla ainakin kuvitetun version Salaisuuksien kammiostaAjattomia satuja ja tarinoita 3 päättyy 30.9., ja siihen olin ajatellut lukea vielä ainakin pari teosta, äskettäin kuolleen Eduard Uspenskin klassikon Fedja setä, kissa ja koira sekä E.B. Whiten Lotta ystäväni
    
Syyskuun lukupinossa on niiden lisäksi:
  • Cecelia Ahern: Täydellinen
  • Mari Ahokoivu: Oksi
  • Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba
  • Michael Morpurgo: Sotahevonen
  • J.K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja salaisuuksien kammio 
  • Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
  

torstai 10. elokuuta 2017

Raportti Hel-YA festistä

   
Ensimmäinen nuortenaikuisten eli young adult kirjallisuuteen keskittyvä Hel-YA fest oli lauantaina 5.8. Helsingissä. Minä olin tietysti mukana (vaikka matka-aika Oulusta pääkaupunkiin onkin bussilla sellaiset 7,5 tuntia), sillä paikalle saapui monia nuortenkirjakirjailijoita, joiden tuotanto oli tuttua. Paneelikeskustelujen lisäksi ohjelmassa oli videoterveisiä ulkomaalaisilta kirjailijoilta, kuten Cassandra Clarelta ja Estelle Maskamelta sekä Holly Bournen Skype-haastattelu.
  

Kohokohtia:
  • Oli mahtavaa tavata bloggaajia aamupalalla ennen tapahtumaa, osa oli jo tuttuja, osan kanssa pääsin keskustelemaan ensimmäistä kertaa.
  • Sain Erika Vikin nimmarin!
  • Kirjakassista löytyi Angie Thomasin Viha jonka kylvät (The Hate U Give), joka ilmestyy virallisesti 6.9. Luin kirjan lähes kokonaan paluumatkalla kotiin. Lisää tästä silmiä avaavasta teoksesta sitten syyskuussa.
  • Sain myös Harry Potter-pinssin
  
Linkkejä muiden bloggaaajien raporttehin:
  
Paikalle noin sata kiinnostunutta osallistujaa houkutellut tapahtuma alkoi paneelikeskustelulla, jossa kirjailijat Mintie Das, Salla Simukka, Emmi Itäranta, Johanna Valkama ja Erika Vik kertovat maailmojen luomisesta. Erika Vik aloitti luomaan omaa maailmaansa jo 20 vuotta sitten! Pahoittelen tapahtumassa ottamieni kuvien heikkoa laatua, täppärini kamera ei ole erityisen hyvä.
   
   
Toisena paneelikeskusteluna pohdittiin Tytöille, pojille, muille? Onko kirjoittajan sukupuolella merkitystä lukijalle? Voiko mies kirjoittaa uskottavan tyttöhahmon? Miettivätkö kirjailijat jo kirjoittaessaan kenelle kirjoittavat? Mukana keskustelemassa olivat mm. Elina Rouhiainen ja Siri Kolu. 
  
Siri Kolu perään kuulutti chick-litiä, jossa olisi demiseksuaali tai aseksuaali päähenkilö. Keskustelun loppupäätelmänä oli, että YA-kirjat ja kirjailijat tarjoavat monipuolisen kuvan sukupuolesta ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Ja lukijat haluavat lisää tätä. 
  
  
Seuraavaksi kirjailijat Juuli Niemi, Katri Alatalo ja Siri Kolu kertoivat, kuinka heistä tuli kirjailijoita.
  
"Kirjallisuus on supervoima." ~ Siri Kolu
  
Tämän jälkeen annettiin vinkkejä omaa kirjaa kirjoittavalle. Tuli jälleen olo, että täytyisi työstää omaa, vuonna 2004 aloittamaani fantasiaromaanin käsikirjoitusta ja teinkin jo suunnitelmia, että marraskuussa NaNoWriMossa aloittaisin työstämään tekstiä taka-ajatuksena, että tarjoaisin sitä ehkä jo keväällä 2018 muutamille kustantamoille.
  
   
Iltapäivän puolella kirjailijat Salla Simukka, Elina Rouhiainen, Emmi Itäranta ja Mintie Das keskustelivat seksistä nuortenkirjallisuudessa.
  
"Space always makes everything better." ~ Emmi Itäranta 
  
Millaista on kirjoittaa kuuma seksikohtaus ya-kirjaan? Jotta voi kirjoittaa hyvän seksikohtauksen, on osattava nauttia sen kirjoittamisesta. Mintie Das kertoi pitävänsä hyvin kirjoitetusta eroottisesta kirjallisuudesta, eikä 50 Shades of Grey sitä kuulemma ole. Hän myös peräänkuulutti terveitä ihmissuhdemalleja ya-kirjallisuuteen ja toivoi ettei tyydyttäisi vain yhdentyyppisiin perheisiin ja parisuhdemuotoihin.
  
Kuinka kirjoittaa seksistä nuorille? Saako kaikesta kirjoittaa ja kuinka visuaalisesti? Mikä on sopiva määrä kuvailua, jotta ei lipsahda pornon puolelle? Keskustelussa nousi esille, että fanfictionissa  on usein kuumempia kohtauksia hahmojen välillä kuin alkuperäisissä tarinoissa, jotka usein vain kiusoittelevat lukijaa. Tähän toki vaikuttaa kustannettujen teosten rajoitukset. Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä suomalainen YA-on muotoutumassa uusiin suuntiin.
  
Salla Simukalla on homo agenda - "Hell yeah!" 
Hän haluaa kirjoittaa monipuolisia hahmoja.
  
  
  
Lopuksi puhuttiin vielä fantasiasta, paneelissa Erika Vik, Katri Alatalo, Sini Helminen ja Elina Pitkäkangas. 
   
Miksi kirjoittaa fantasiaa? Fantasioissa pääsee irtautumaan arjesta, leikittelemään, käsittelemään asioita etäännyttämisen kautta, laajentaa todellisuutta, sillä kaikki on mahdollista. Fantasiat ovat tarinoita inhimillisyydestä ja ne tarvitsevat realismiakin. Erika Vikin mukaan suomalaisen fantasian ero ja samalla vahvuus on luontokovauksessa.
  
Elina Pitkäkangas on töissä kirjakaupassa. Hän kysyi kuinka fantasian ikärajat määritellään, sillä genren teokset päätyvät aivan liian usein automaattisesti lasten- ja nuortenosastolle. Kuinka aikuisempi lukija löytää teokset kirjastosta tai kirjakaupasta, jos niille osoitettu hyllyväli on tyhjä ja nuorimpien lukijoiden ulottuvilla on teoksia, joiden käsittelemät asiat ovat hieman liian rankkoja?
  
Linkkejä tapahtumassa mukana olleiden kirjailijoiden teoksiin blogissani:
    
Kiitos Hel-YA fest! Ensi vuonna uudelleen?