"Dumbledore otti lippaan sisältä ison karkeatekoisen puupikarin. Se olisi ollut aivan mitättömän näköinen, jollei se olisi ollut piripintaan täynnä leimuavia sinivalkeita liekkejä."
Arvostelukappale
J.K. Rowlingin luoma velhomaailma ei ollut aluksi suosikkejani, sillä törmäsin Harry Potterin nimeen joka paikassa. Blogiani pitkään lukeneet sattavat tietääkin, etten pidä yleensä paljon hehkutetuista kirjoista sekä taustatarinan, kuinka minusta tuli Pottereiden lukija - mutta kerrataanpa uusien lukijoiden varalta.
Sarjassa ehti ilmestyä kolme osaa suomeksi, ennen kuin itse tutustuin Harryyn, mikä sekin tapahtui vanhimman isosiskoni sinnikkyyden ansioista. Hän on peruskoulun ensimmäisten luokkien opettaja ja tuntee hyvin lastenkirjallisuuden, minkä lisäksi hän perheeni muiden jäsenten tapaan innokas lukutoukka. Kun kerroin hänelle, etten ollut lukenut Pottereita, enkä oikein haluakaan, hän eräällä kahdeksannen luokan lomallani luonaan vieraillessaan istutti minut olohuoneen sohvalle, antoi ensimmäisen kirjan käteeni ja avasi sen pyytäen lukemaan edes enimmäisen sivun.
No, eihän sen perusteella voinut vielä mitään sanoa, niinpä luin vähän pidemmälle. Ja sille tielle jäin. Odottelinkin jo sitten innokkaana neljännen osan ilmestymistä ja sain sen kesällä 2001 lahjaksi toiselta isosiskoltani, oltuani lastenvanhtina hänen esikoiselleen, hänen itsensä ollessa synnyttämässä kummipoikaani. Kävin rippikoulun vain vähän ennen kastejuhlaa, vaikka en uskovainen olekaan. Se nyt vain sattui olemaan perheen tapa ja sainhan olla kesäleirillä samanikäisten nuorten kanssa.
Liekehtivään pikariin liittyy siis vahva tunnesiden ja kirja toimii joka lukukerralla. Tämä oli varmaan jo järjestyksessään 12. kerta, kun luin teoksen (en ole aivan varma, menin jossain vaiheessa sekaisin laskuissa, ollaan kuitenkin helposti yli kymmennessä lukukerrassa). Luin kirjan edellisen kerran 2016 ja postaus siitä löytyy täältä. Teoksen kuvitettu versio oli yksi kirjavuoteni 2019 odotetuimmista uutuuksista ja se tulee aina olemaan kirjahyllyni aarre. Olen lukenut myös kolme aiempaa kuvitettua versiota. Ne lainasin kirjastosta, mutten niistä tullut kirjoittaneeksi blogiin.
Harry oli heidän taloonsa yhtä tervetullut kuin homesieni. (s. 14)
Sarjassa ehti ilmestyä kolme osaa suomeksi, ennen kuin itse tutustuin Harryyn, mikä sekin tapahtui vanhimman isosiskoni sinnikkyyden ansioista. Hän on peruskoulun ensimmäisten luokkien opettaja ja tuntee hyvin lastenkirjallisuuden, minkä lisäksi hän perheeni muiden jäsenten tapaan innokas lukutoukka. Kun kerroin hänelle, etten ollut lukenut Pottereita, enkä oikein haluakaan, hän eräällä kahdeksannen luokan lomallani luonaan vieraillessaan istutti minut olohuoneen sohvalle, antoi ensimmäisen kirjan käteeni ja avasi sen pyytäen lukemaan edes enimmäisen sivun.
No, eihän sen perusteella voinut vielä mitään sanoa, niinpä luin vähän pidemmälle. Ja sille tielle jäin. Odottelinkin jo sitten innokkaana neljännen osan ilmestymistä ja sain sen kesällä 2001 lahjaksi toiselta isosiskoltani, oltuani lastenvanhtina hänen esikoiselleen, hänen itsensä ollessa synnyttämässä kummipoikaani. Kävin rippikoulun vain vähän ennen kastejuhlaa, vaikka en uskovainen olekaan. Se nyt vain sattui olemaan perheen tapa ja sainhan olla kesäleirillä samanikäisten nuorten kanssa.
Liekehtivään pikariin liittyy siis vahva tunnesiden ja kirja toimii joka lukukerralla. Tämä oli varmaan jo järjestyksessään 12. kerta, kun luin teoksen (en ole aivan varma, menin jossain vaiheessa sekaisin laskuissa, ollaan kuitenkin helposti yli kymmennessä lukukerrassa). Luin kirjan edellisen kerran 2016 ja postaus siitä löytyy täältä. Teoksen kuvitettu versio oli yksi kirjavuoteni 2019 odotetuimmista uutuuksista ja se tulee aina olemaan kirjahyllyni aarre. Olen lukenut myös kolme aiempaa kuvitettua versiota. Ne lainasin kirjastosta, mutten niistä tullut kirjoittaneeksi blogiin.
Mutta nyt hänen edessään seisoi lyhyt ja kiukkuinen velho, joka kieltäytyi suoralta kädeltä uskomasta että hänen viihtyisään ja säntilliseen maailmaansa voisi tulla särö - kieltäytyi uskomasta että Voldemort olisi voinut nousta taas. (s. 435)
Jokaisella lukukerralla kirjassa keskittyy eri asioihin, tunnelma on siis aina yksilöllinen. Tällä kertaa luennassa yhdistin Kuolonsyöjät ja äärioikeiston nousun, mikä antoi paljon synkempiä sävyjä kirjalle kuin koskaan aikaisemmin. Etenkin kun loppupuolella pimeyden lordin uutta tulemista kyseenalaistettiin paljon. Myös lehdistön sananvapaus ja fake news -ilmiö nousivat voimakkaammin esille reaalimaailman viimeaikaisten tapahtumien valossa. Jästilehdistäkin kun löytyy useampia Rita Luodikon oppikunnan kannattajia.
P.S. toivottavasti liimasimme tarpeeksi postimerkkejä.
--
Harryn oli vaikea pidätellä naurua. Kuori oli ääriään myöten täynnä postimerkkejä, lukuun ottamatta etupuolelle jätettyä neliötuumaa, johon oli piirreetty pienellä käsialalla Dursleyn osoite. (s. 20-21)
Toisin kuin kolmessa aikaisemmassa Potterissa, vaikka kirja käytännössä alkaa huispauksen maailmamestaruuskisoista. ei tässä kouluvuoden aikana ole lainkaan tupien välistä huispausta, velhomaailman keskeistä urheilulajia. Tylypahkassa, noitien ja velhojen koulussa nimitäin järjestetään pitkän tauon jälkeen kolmivehoturnajaiset. Linnaan saapuu kahden muun eurooppalaisen taikakoulun opiskelijoita ja jokaista koulua edustaa yksi oppilas. Mutta kuinka ollakaan, omituisten juonenkäänteiden myötä myös Harry päätyy kilpailijaksi.
Harry yritti olla ajattelematta murjottavaa Myrttiä syöksymässä putkea pitkin pytyn sisällön kera. (s. 291)
Harmilliseti kuvia oli vähän vähemmän kuin toivoin (etenkin lukujen aluissa oli kuvitus hyvinkin pelkistettyä aiempaan verrattuna) ja pari mielestäni hieman outoa kuvitusvalintaa oli päätynyt teokseen, kuten Dursleyden lentävä sähkötakka. Moni koko aukeaman kuva puolestaan oli sitten sitäkin onnistuneempia. Niihin täytyy palata uudelleen ja käydä läpi pienintäkin yksityiskohtaa myöden.
Pidin todella paljon Jim Kayn näkemyksestä Viktor Krumin, Cedric Diggoryn ja Draco Malfoyn suhteen. Harry itse ei aina ollut ihan edukseen kuvissa, vaan onnistui näyttämään todella epäilyttävältä. Hermionea en puolestaan voi kuvitella kuin Emma Watsonin näköisenä, mutta Kayn versio Hermionesta on kuitenkin paljon armollisempi kuin Mika Launiksen tai edes Rowlingin itsensäkään.
Rowlingista puheenollen, lukuintoni hänen teoksiaan kohtaan sai pahan kolauksen kirjailijan twiitattua tranfobisesti. Onkin sen jälkeen ollut hieman vaikeaa kokea olevansa Korpinkynsi tai erottaa kirjailijan persoonaa teoksistaan. Pottereiden ihanin puoli kun yleisesti tunnustaen on ollut se suvaitsevaisuus, jota erikoisemmatkin persoonat kokevat, vaikka mm. Luna ja Neville joutuvatkin silmätikuiksi.
"Kuulkaa", Harry sanoi lujasti. -- "muutama nauru maistuisi kyllä. Meille kaikille maistuisi muutama nauru. Minusta tuntuu että ennen pitkää tarvitaan tavallista enemmän naurua." (s. 450)
Tästä kuprusta huolimatta, oli ihanaa palata taas Tylypahkaan ja taikamaailmaan. Odotan innolla seuraavaan kuvitettua osaa ja suosittelen kaikkia lukemaan Potterit myös kuvitettuina, vaikka tarina olisi jo läpeensä tuttu. Kuvat kun antavat aivan uutta pureskeltavaa tekstin ohessa.
Arvosana:
Takakannesta:
Kolmivelhoturnajaiset kutsuvat!
Jim Kayn upeasti kuvittama neljäs Harry Potter -teos on täynnä taikaa.
"Koetuksia on kolme; ne ovat tasavälein kouluvuoden mittaan, ja niissä koetellaan ottelijoita monin eri tavoin... heidän taikataitojaan - urheuttaan - päättelykykyään - ja tietenkin kykyään pärjätä vaaratilanteissa."
Harry Potterin neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin koulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen. Kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu.
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 451 sivua, Tammi 2019
Kuvittanut: Jim Kay
Kuvittanut: Jim Kay
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Goblet of Fire (2000)
Ihailin tätä kirjaa kirjakaupassa. Kuvitus on loistava. Rakastan Pottereita tosi paljon. Outoa tviittailua kirjailijalta, joka kirjoittaa näin suvaitsevaisia kirjoja erikoisista persoonallisuuksista. Olisikohan siinä ollut joku väärinkäsitys, some on aika arvaaton?
VastaaPoistaTässä kuvitettujen Pottereiden sarjassa on kyllä ollut aikuisellekin paljon ihasteltavaa. Rowlinghan ei ole nyt edes ekaa kertaa kertonut tuollaisia kyseenalaisia mielipiteitä, vaan tämä on tapahtunut aikaisemminkin. Sääli, että kirjailijan omat ajatukset ovat niin erilaisia kuin kirjoissaan.
Poista