perjantai 31. heinäkuuta 2020

Elokuun lukumaraton 1.8.2020 (päättynyt)

  
Oksan hyllyltä -blogissa huhuiltiin osallistumaan mukaan jo perinteeksi muodostuneelle kirjabloggaajien kesälukumaratonille ja saatuani pari lukuprojektia alta pois (Naistenviikko, Klassikkohaaste ja arvosteltava teos Risingshadowlle), huomasin, että minulla on erittäin passeli viikonloppu osallistua maratonille. Ja lukupinoni tutisevat. 
  
Olen nimittäin liki huomaamatta hamstrannut todella paljon kuvakirjoja ja lastenromaaneja, eli niitä tulen enimmäkseen lukemaan, mutta olen myös varautunut Sarjakuvahaasteeseen mangalla ja muulla sarjakuvalla. Tarkoituksenani olisi lukea mahdollisimman monta noista, mutta todellisuus on, etten varmasti ehdi lukemaan aivan kaikkea. Potentiaalisia teoksia kun on 26, vaikka suurimmassa osassa onkin vain vähän sivuja. 
   
Maraton alkaa 31.7. klo 21:00 Barbara Cantinin teoksella Mortina ja ällöttävä serkku
  
    
Klo 21: 20 Sivuja luettu 46. Mortinassa on ihana kuvitus väreineen ja yksityiskohtineen ja näissä on hurmaavaa huumoria The addam's Familyn tyyliin. Seuraavaksi luettavaksi valikoitui Nagaben manga The Girl from the Other Side 1
     
  
Klo 22:00 Sivuja luettu 226. Olipas tässä mangassa kiinnostava maailma, joka jakaantunut valoon (Insiders) ja varjoon (Outsiders). Varjossa asuvat kamalat hirviöt, jotka voivat kosketuksesta tartuttaa pahuutensza valossa asuviin. Silti muurin ulkopuolella asuu pikkuinen tyttö hirviön nimeltään opettaja kanssa. Se, kuka on hirviö, riippuu usein kummalta suunnalta asiaa katsoo. Tulee tästä kaksikosta vähän mieleen Velhon morsian. Jatkankin tästä suoraan osan 2 pariin.
  
    
Klo 22:45 Sivuja luettu 400. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 3. Sen jälkeen ehkä jotain muuta (sarjaa olisi vielä 3 seuraavaakin osaa odottamassa, enempää ei kirjastoon oltu näitä hankittu). 
  
  
Klo 23:25 Sivuja luettu 580. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 4. Alkaaa tarina käydä niin jännittäväksi, että pakko jatkaa vielä tämän sarjan parissa. 
  
      
Klo 1:00 Sivuja luettu 762. Seuraavaksi The Girl from the Other Side 5, josta varmaan osa jää aamulle. 
  
  
Klo 10:00 Sivuja on kertynyt saldoon 1042. Uusi aamu ja maraton jatkuu. Luin viidennen osan The Girl from the Other Side manga-sarjasta loppuun ja seuraavaksi hyppään kuudennen ja viimeisen kirjastosta löytyvän osan pariin. 
  
     
Klo 11:45 Sivuja luettu 1122. Seuraavaksi ruokatauko, tehdään puolison kanssa pizzaa! Tauon jälkeen vuorossa Shuichi Tsunodan Azuki - Valloittava kääpiösiili. Nyt jäi kyllä mietityttämään, mitähän sarjassa vielä tapahtuukaan. En kuitenkaan haluaisi ostaa jatko-osia tai varata kaukolainana, jka maksaa muistaakseni 2€/kirja.
     
    
Klo 14:00 Sivuja kasassa 1250. Azuki oli ihan söpöinen kirja, etenkin kun siilin palleroinen poseerasi kurptsojen tai kirjojen kanssa. tekstiä on todella vähän, enimmäkseeni siileille annettujen humorististen repliikkien muodossa, mutta ne eivät olleet kovinkaan huvittavia. menee kuitenkin esim. suomalaisten Sämpy-kissan ja Seppo-koiran kirjojen kanssa samaan kimppaan. Seuraavaksi vuorossa Jyri Paretskoin K15 - Muutoksia

  
Klo 16: 30 Sivuja luettu 1333. Sarja alkoi kankeasti, mutta tämä on parantunut kirja kirjalta. Tämä osa on varmaan suosikkini tähän mennessä. Roni haluaa tyttöystävän, nyt heti, mutta ei halua uskoa, ettei se ole ihan niin helppoa. Hän päätyy juttelemaan naapurin tytön kanssa, joka on tuttu jo varhaisilta hiekkalaatikkoleikeiltä. Nämä keskustelut olivat todella kivaa luettavaa. Seuraavaksi Kati Närhen Ei mikään.
  
  
Klo 17:00 Sivuja kasassa 1420. Olipas Ei mikään huima lukukokemus. Sana- ja sivumääräänsä suurempi teos, joka itselleni kolahti kovaa korona-vuoden takia. Kuinka voi niin vähällä herätellä niin paljon ajatuksia? Seuraavaksi kuvakirjakimara. Jos ehdin lukea kaikki, ennen maratonin loppumista, aloitan vielä jonkin lastenkirjan tai sarjakuvan pinosta. 

Luetut kuvakirjat:
  • Laura Ruohosen & Erika Kallasmaan Otus opus
  • Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
  • Emilia Erfving: Kasa
  • J.S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa
  • Agnieszka Stelmaszyk: Kissakopla 
  • Hédi Fried & Stina Wirsén: Bodrin tarina
  • Minna ja Sannimaria Kurttila & Carolina Morera: Hammaskeiju ja kadonnut hammas
  
Klo 21:00 Lukumaraton päätyy. Luin pinosta 17 kirjaa joiden yhteenlaskettu sivumäärä on 1726. Numeraalisesti mitattuna tämä oli siis runsain lukumaratonini niin sivuissa kuin teoksissakin, mutta kun ottaa huomioon teosten laadun (kuvakirjoja, sarjakuvaa, alle 100 sivuinen romaani), ei se tokikaan vastaa samaa sivumäärää romaaneissa. Olen silti erittäin tyytyväinen, että sain madallettua keikkuvia pinoja ja vain pieni osa jäi odottamaan toista lukuhetkeä. 

10 kommenttia:

  1. Onpa kivan oloinen aloituskirja! Lukuintoa maratonille - sinulta ei selvästikään lopu lukemiset kesken. :) Itse pääsen aloittamaan maratonin vasta huomenna iltasella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olenkin nyt täynnä lukuenergiaa. ♥ Tuli ehkä hieman kirjaöverit, kun löysin yhdestä blogista, jonka nimen olen jo onnistunut unohtamaan, useamman kivan lastenkirjan, jotka varasin... Mutta eipä tosiaan ole pula vaihtoehdoista. :)

      Meillä on siskojen kanssa ollut tämän koronakevään aikana tapana kerran viikkoon (yleensä lauantaina) laittaa pystyyn Zoom-miitti ja vaihtaa kuulumisia. Nyt kuitenkin piti aikatauluttaa miitti perjantaiaamuun yhdeksäksi. Alunperin olin siis ajatellut aloittavani jo aikaisemmin tänään, mutta eipä tässä, monta hyvää lukutuntia vielä jäljellä.

      Poista
  2. Hyvin on maraton sinun osaltasi alkanut. Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Oli oikein suotuisa lukuflow. ♥

      Poista
  3. Hienoja kansia tuossa moniosaisessa sarjassa, ykkönen ja varsinkin kakkonen ovat minun silmääni todella upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi minut saikin tuohon manga-sarjaan tarttumaan. En vaan enää muista, mistä vinkin nappasin. Mutta epäilen, että tuli Twitterissä vastaan.

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta sarjalta, varsinkin kun sen noin koukuttaa lukemaan kaikki osat kerralla. En olekaan koskaan tainnut lukea mangaa, pitäisi kokeilla. (Joskus yritin poikien Narutoja, mutta en innostunut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli aivan oivallinen idea. Harmi vain, etten voi lukea sarjaa loppuun, sillä ainakin kaksi osaa on kuudennen jälkeen ilmestynyt, mutta niitä ei kirjasto ole hankkinut. Narutoa minäkin luin varmaan vain kolme osaa, ei ole minun juttuni. Tykkään enemmän esim. taikatytöistä kuten Sailor Moonista, Magic Knight rayearthista ja Tokyo Mew Mewistä sekä kissasarjoista kuten Chi's Sweet Home ja Neiti Koume, tiikerinraita. Kannattaa kokeilla vaikkapa Maagista suklaapuotia, a girl's melancholya tai Finlandiaa (jossa opiskellaan Suomessa joulupukeiksi ja tonttuapureiksi).

      Poista
  5. Onpas jäätävän iso sivumäärä - olkoonkin, että on ollut nopealukuisia kijroja! Ei mikään on tosi hieno, pieni kirja, aika erikoinen tarina ja hyvin kuvitettu. Aikuisten kuvakirjat oli minulle aivan uusi genre, mutta tämmöisiä lukisi mieluusti enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä, kun ynnäilin sivuja yhteen pääsi lopputulos yllättämään. Taisin bongata tuon Ei mikään sinun blogistasi. Minullekin aikuisten kuvakirja oli aivan uusi ilmiö.

      Poista