tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kesän lukumaraton 3.7.2021

       
Kesän lukumaraton tulee hieman nopealla aikataululla, mutta ensi viikonloppuna olisi tilaisuus osallistua kesän mukavimpaan lukutempaukseen ihan omalta kotisohvalta, terassilta, pihamaalta, tai missä nyt kukainenkin ikinä tykkääkään uppoutua kirjoihin. 
  
Tämä maraton ei ole kilpailu siitä, kuka lukee eniten, eikä tarkoituksena ole suorittaa veren maku suussa, vaan viettää päivä ihanan lukuharrastuksen parissa. Jos et ole ikinä ottanut osaa mihinkään lukuhaasteeseen, tähän on todella helppoa lähteä matkaan! 
  
Maratonin säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: sen aikana luetaan 24 tunnin ajan itselle sopivimpana yhtäkestoisena spruttina tai useammassa lyhyemmässä pätkässä maraton-päivämäärien aikana. Voit luonnollisesti pitää taukoja (kuten syödä ja nukkua), mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan. Aloittaa voi jo perjantaina 2.7. tai lopettaa sunnuntaina 4.7., kunhan edes osa maratonista osuu lauantain 3.7. puolelle. 
   
Lukea saa mitä vain, esimerkiksi romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa tai äänikirjoja. Kirjaa ylös lukemasi teokset ja niiden sivumäärä, äänikirjoista kuunneltu aika. 
    
Maratonista voi halutessaan pöhistä etukäteen, päivittää kuulumisia sen kuluessa ja tehdä koosteen jälkikäteen. Voit esitellä kirjapinoa ja lukunurkkausta, kertoa tunnelmista ja vinkata hyviä  kirjoja tai lukunaposteluun sopivia herkkuja ja välipaloja sosiaalisen median alustoilla. Maratonin lopuksi ilmoita lukemasi teokset, sivumäärä ja/tai kuunneltu aika tai linkitä oma koosteesi tähän postaukseen. 
   
Ilmoittaudu mukaan tässä postauksessa. Voit osallistua myös ilman blogia (kuten Instagramissa tai Twitterissä) ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa. Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton ja #kesälukumaraton2021, maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevia kuvia. 
  
Maratonilla ovat mukana: 
  

30 kommenttia:

  1. Kirsin Book Club mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän maratonjuttumme ensimmäisen versio on julkaistu, ja se päivittyy täällä: https://kirsinbookclub.com/2021/07/keskikesan-lukumaraton-luetaan-yhdessa-hengastymatta/

      Poista
  2. Olen Taikakirjaimissa mukana, mutta hyvin väljällä lukuaikataululla, sillä olen menossa retkeilemään kansallispuistoon. Ehkä siinä lomassa ja ennen tai jälkeen ehdin lukea ja kuunnella jonkusen sivun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Lukumaratonien ihanuus onkin siinä, että jokainen voi oman tilanteensa mukaan osallistua. :)

      Poista
  3. Mukana oon, instassa tili. Mutta täällä ei.

    VastaaPoista
  4. Yritän olla mukana: kuunneltua.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Spontaanisti hyppään minäkin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maratonkoosteeni löytyy täältä: http://lasisipulissa.blogspot.com/2021/07/kesan-lukumaraton-paivittyva-postaus.html

      Kiitos emännöinnistä, oli mukavaa! :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. @kirjastakiinni kiittää maratonista, mukavaa oli! :) Lopullinen sivumäärä 511. Maratonilla aloitettuja kirjoja 6 ja niistä loppuun asti luettu 2 :)

      Poista
  7. Elämä on ihanaa ilmoittautuu mukaan. :)

    https://mannilainen.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! ♥

      Poista
    2. Lopullinen luettu sivumäärä 281. Päivitysraportti löytyy täältä:

      https://mannilainen.blogspot.com/2021/07/kesan-lukumaratonin-paivitysraportti.html

      Kiitos lukumaratonin vetämisestä. :)

      Poista
  8. Kirjagram-tili @ireadlikephoeberuns / Mira mukana! :)

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan blogilla tyhjakirjahylly.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Mukana mutta luultavasti instan puolella tällä kertaa. @narseskasbookgram 😎

    VastaaPoista
  11. Olipa mukava lukumaraton! Kiitos järjestämisestä. Luin kolme kirjaa ja yhteensä 949 sivua 😌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun osallistuit! ♥ En nyt pääse Instassa kommentoimaan, kun päättivät rajoittaa taas toimintaani. On se kirjgrammaaminen niin epäilyttävää! :D

      Poista