tiistai 1. kesäkuuta 2021

Toukokuun luetut


    
Toukokuu oli hyvin erikoinen kuukausi. Blogini täytti 10 vuotta 10.5.2021 (työn alla on postaus kymmenen vuoden kohokohdista). Kuukautta vaivasi ristiriitaisesti lukujumi, vaikka sainkin luettua paljon - 43 kirjaa (5762 sivua). Romaaneja kuitenkin luin vain kaksi ja puoli, loput olivat sarjakuvaa ja kuvakirjoja eli ns. helppoa luettavaa, joista parhaat hetket tarjoilivat Armstrong, A man & His CatHännäkääntötemppu ja Hirmuinen jumimies. 
  
Christina Sweeney-Bairdin Viimeiset miehet oli jännittävä lukukokemus: vaikka teoksen maailmassa pandemia tappaa vain miehiä, se tuli hieman liian lähelle todellisuutta (ja ehkä jopa ratsasteli todellisella pandemialla) ja äärimmäisen harvinaisesti se myös itketti. Skaalan toisessa päässä on Elly Griffithsin kahdeksas Ruth Galloway -mysteeri Siniviittainen nainen, joka oli sarjan heikoin osa tähän mennessä. Todella paljon kyseenalaista sisältöä ja varsin tylsä mysteeri, lisäksi kirjaa vaivasi arkeologian vähäinen mukana olo.
  
Kesäkuussa on luvassa koko kuukauden kestävä Pride-lukuhaaste ja 7.-13.6.2021 vietetään kirjablogeissa dekkariviikkoa. Mukaan voi osallistua myös blogittomana eri somealustoilla tai listaamalla luetut teokset haasteiden koostepostauksiin.
  
      
Kaikki toukokuussa luetut:
  • Tillie Walden: Spinning
  • Asahi Tsutsui: Jumping 1
  • Tanabe Gou: Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita
  • Magica Quartet & Hanokage: Puella Magi Madoka Magica 1
  • Yoko Nogiri: Minun susipoikani 1
  • Nagabe: Nivawa ja minä 1
  • Spica Aoki: Kaiju Girl caramelise 2
  • Clamp: Tokyo Babylon
  • Yukiru Sugisaki: D.N.Angel 1
  • Emilia Erfving: Roskakasa
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja hame
  • Jessica Love: Julius on merenneito
  • Nalle Valtiala & Maarit Gunnevall: Jonna ja ihmepuu
  • Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Olematon Olga
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Hirmuinen Jumimies
  • Shaun Tan: The Lost Thing
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
  • John Allison & Lissa Treiman: Giant Days 1
  • Noelle Stevenson, Grace Ellis & Brooke Allen: Lumberjanes 1 - Beware the Kitten Holy
  • Tilly Temple & Sean Julian: Tämä on maailmasi
  • Torben Kuhlmann: Armstrong - Erään hiiren kuuseikkailu
  • Julia Savtchenko: Unohdettu ötökkäkirja - Professori Melesin merkilliset muistiinpanot
  • Emilia Dziubak: Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa
  • Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu
  • Tuuli Hypén & Vesa Kataisto: Karu kissakirja
  • Sarah Andersen: Herding Cats
  • Konomi Wagata: Yhdessä kotiin Eläimiä kerrakseen
  • Umi Sakurai: A Man & His Cat 1
  • Sakae Esuno: Mirai Nikki 1
  • Mikiyo Tuda: Princess princess 1
  • Roger Leloup: YokoTsuno - Supertykki & Ajan pyörre
  • Christine Sweeney-Baird: Viimeiset miehet 
  • Nana Shiiba: Naapurirakkautta 
  • Nana Shiiba: Kuinka susi kesytetään 
  • Mie Washio: Kuumaa kahvia ja kuumia tunteita
  • Kayoru: Rakastunut robottiin 1
  • Jinsei Kataoka & Kazuma Kondou: Deadman Wonderland 1
  • Elly Griffiths: Siniviittainen nainen 
  • Raina Telgemeier: Ghosts
  • J.C. Mézières & P. Christie: Pahat unet & Liikkuvien vetten kaupunki
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa - Leena Virtanen & Sanna pelliccioni: Eeva! - Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
31. Jännityskirja tai dekkari - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
    

  
Kesäkuun lukupinossa:
  • Elly Griffiths: Maan alla 
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät  autiolla saarella  ja Geoetsivät ja vesiseikkailu 
  • Eeva Joenpelto: Ralli
  • Emma Luoma Perhosten aika
  • Josh Malerman: Malorie 
  • Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus 
  • Nouse Luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II 
  • Alice Oseman: Heartstopper 2 & 3
  • Jessica Schiefauer: Pojat
  • Sabrina Symington: First Year Out - A Transition Story
  • Gengoroh Tagame: My Brother's Husband 1
  • Mila Teräs: Amiraali
  • Tillie Walden: Are You Listening?
  • Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
    

2 kommenttia:

  1. Onnea hienosta saavutuksesta! Minulla on tuo Galloway-sarja vielä kesken, kun ei niitä uudempia osia ikinä saa kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Minulla on Griffithsin kirjoihin kiehtova viha-rakkaussuhde. Ovat toisaalta todella nopeaa luettavaa, arkeologia kiinnostaa ja marskimaa puhuttelee, mutta toisessa vaakakupissa on kaikki kirjan kyseenalanien fatsheimaus ja muu ryönä. Silti tekee mieli lukea näitä, ja blogipostausissa käyn läpi kaiken ongelmallisen.

      Poista