Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. elokuuta 2016

Liebster Award -tunnustus

  
Sain tämän Liebster Award -tunnustuksen MarikaOksalta, Oksan hyllyllä -blogista. Kiitos! En muista, olenko saanut tämän haasteen jo aikaisemmin, mutta muuttuvien kysymysten myötä tämä tunnustus on aina yhtä ihanaa ottaa vastaan. 
  
Haasteen säännöt:
  1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
  2. Laita tunnustuksen logo esille blogiisi.
  3. Vastaa tunnustuksen antajan esittämään 11 kysymykseen.
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat tunnustuksen (ja joilla on alle 200 lukijaa).
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin listaamasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
  6. Lisää tunnustuksen säännöt postaukseen.
  7. Ilmoita listaamillesi bloggaajille tunnustuksesta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
    
MarikaOksan esittämät kysymykset: 
  
1. Kerro kirjasuositus jokaiselle vuodenajalle eli kirja kesään, syksyyn, talveen ja kevääseen. 
  
Kevät: Andy Weir: Yksin Marsissa
Kesä: Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
Syksy: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Talvi: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
  
2. Jos sinulla olisi ajallisesti mahdollista perustaa uusi blogi, millaisen blogin perustaisit?
  
Minulla itseasiassa on nytkin kirjablogin lisäksi muitakin blogeja (esim. koruihin ja käsitöihin keskittyvä Vedenhenki) ja muutama blogiprojekti on myös vuosien aikana käynnistynyt ja sammunut pois. 
  
3. Oletko kiinnostunut Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksista sen vuoksi, että heille on myönnetty ko. palkinto?
  
En anna suurta painoarvoa palkinnoille. Nobel-palkituilta kirjailijoilta en muista lukeneeni mitään, mutta esim. Finlandia-palkittuja sekä ehdokkaina olleita teoksia olen muutaman lukenut, mutta näissäkin tapauksissa kirja on kiinnostanut joko ennen ehdokkuutta/voittoa tai siitä riippumatta. 
  
4. Minkä kirjan sivuille haluaisit hypätä mukaan osaksi tapahtumia?
  
Uh, ihanan haastava kysymys! Ensimmäisenä tulivat mieleen Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogia sekä J.K. Rowlingin Harry Potter-sarja. Molemmissa maailmoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. 
  
5. Mainitse muutama kirja, jonka kansikuva on mielestäsi erityisen hieno ja sinun silmääsi miellyttävä.
  
Blogistani löytyy tägi Kauneimmat kansikuvat. Sieltä poimin Jeff Vandermeerin pöllökannellisen Hyväksynnän ja Takashi Hiraiden Kissavieraan, jota koristaa Satu Konttisen taiteilema kissa.
  
  
6. Onko jokin kirjagenre tai -laji (esim. muistelmat tai historialliset romaanit) erityinen suosikkisi?
  
Tähän vastaaminen on helppoa. Koko blogin olemassaolon ajan olen ollut ihastunut dystopioihin.
  
7. Tykkäätkö tehdä listoja asioista? 
  
Olen listafriikki. :) Nautin lukusuunnitelmien tekemisestä, pitkistä lukuhaasteista, kuten Helmet 2016 ja ennen matkaakin listaan, mitä täytyy ottaa mukaan - kirjoja unohtamatta! 
  
8. Mainitse 1-3 kirjailijaa, joiden uusista kirjoista olet todella kiinnostunut.
  
- Magdalena Hai
- Anu Holopainen
- Hugh Howey
  
9. Mikä on suosikkimakusi jäätelökioskilla?
  
Pidän paljon lakritsi- ja salmiakkijäätelöistä, mutta tänään söin aivan uskomattoman herkullista metsämarja-juustokakku Minetti-jäätelöä
  
10. Seuraatko olympialaisia? Jos seuraat, mitkä lajit sinua kiinnostavat?
  
En ole oikein penkkiurheilun ystävä, mutta joskus satunnaisesti seuraan lajeja (kesän 2016 olympialaisten ulkopuoleltakin) kuten jousiammunta, ratsastus, golf, curling, taitoluistelu, voimistelu, ja biljardi.
  
11. Mikä tuoksu tai maku kuvaa parhaiten viimeksi lukemaasi kirjaa?
  
Viimeisimmäksi luin J.K. Rowlingin Harry Potter ja Feeniksin kilta. Sitä kuvailee parhaiten Bertie Bottien joka maun rakeet, sillä teoksen tunnelmat muuttuvat niin usein 1050 sivun aikana. 
  
    
Haastan seuraavat bloggaajat:
  
Vinopino kirjoja -blogin Lotta
Neverendingly -blogin Mira
Hurja hassu lukija -blogin Jassu
Lukujonossa -blogin Sannalle
  
Kysymykseni:
  
1. Onko sinulla suomalaista suosikkikirjailijaa?
2. Kirja vai siitä tehty elokuva/tv-sarja? Kerro myös paras kirjan pohjalta tehty adaptaatio.
3. Käytätkö Goodreadsia
4. Kenen kirjailijan teoksia et missään nimessä tahdo lukea? Miksi?
5. Jos voisit soittaa puhelun kenelle tahansa kirjailijalle, elävälle tai kuolleelle, kenelle soittaisit?
6. Mikä kirja jokaisen tulisi lukea?
7. Käytätkö kirjanmerkkejä? Millainen on suosikkisi?
8. Kenen kirjallisuuden hahmon kanssa voisit kuvitella olevasi parisuhteessa?
9. Listaa kolme teosta, jotka ovat omat kirjahyllysi aarteita.
10. Aiotko lukea kahdeksannen Potter-tarinan, Harry Potter and the Cursed Child alkuperäiskielellä tai käännöksenä?
11. Onko sinulla suosikkisitaattia? Mistä kirjasta se löytyy?
   

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

      
Sain Blogger Recognition Awardin sekä Unelmien aika -blogin Katriinalta, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatalta että Taikakirjainten Raijalta. Paljon kiitoksia! ♥ 
  
Säännöt:
  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen 
  2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen 
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille 
  4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi 
  5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi
    
Blogini täytti viisi vuotta kuukausi sitten, 10.5. ja synttäripostauksessa muistelinkin jo bloggaamisen alkuaikoja. Kerrataanpas lyhyesti: Aloitin bloggaamisen Vedenhenki-nimimerkillä vuonna 2010. Ensimmäinen blogini käsitteli kuitenkin kirjojen sijaan tekemiäni koruja ja muita käsitöitä. Seurasin kyllä jo tuolloin korubloggaajien lisäksi monia kirjablogeja ja haavenani oli aloittaa oman kirjablogin kirjoittaminen. 
  
Vuoden verran keräsin rohkeutta kirjoittaa kirjoista ja niin sitten keväällä 2011 lopulta syntyi Yöpöydän kirjat. Heti alusta oli jo selvää, että tulen bloggaamaan paljon dystopiasta, sillä olihan jo ensimmäinen bloggauksenikin Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta. Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana, niin bloggaamisesta, kirjablogiyhteisön vertaistuesta kuin kirjallisuudestakin. 
  
Viime aikoina on alkanut kiehtoa ajatus kirjalogin laajentamisesta YouTubeen kirjavideoiden muodossa, mutta täytyy malttaa mielensä siihen, että olemme ensin muuttaneet. Nykyisessä asunnossa ei nimittäin ole vielä mahdollista järjestää mieleistäni vloggaussettingiä. Suomalaisia kirjavlogeja ei vielä ole paljoa, mutta kiinnostus niitä kohtaan tuntuu olevan nousussa. 
  
Ohjeiksi blogin perustamiseen minulla ei ole pajoa sanottavaa. Ensimmäiseksi kannattaa silmäillä millaisia kirjablogeja on jo olemassa. Yllätyin, kuinka samantyyppisiä persoonia löysin kirjabloggaajien joukosta. Kirjablogi voi esimerkiksi olla lukupäiväkirja, kriittinen kirjallisuusmielipiteiden arkisto tai yleisemmin kirjallisuudesta ja kulttuurista keskusteleva. Ihan sellainen kuin kirjoittaja kokee sopivimmaksi. Useimmat kirjablogit ovat sekoitus kaikkea tätä ja vielä enemmän. 

Pohjalle voi halutessaan opiskella Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen Kirjablogikirjan, jossa on kaikenlaista tilastotietoa ja insighttia kirjablogien maailmasta. Ja jos jokin bloggaamiseen liittyvä askarruttaa mieltä, kannattaa rohkeasti kysyä toisilta pidempään bloganneilta tai etsiä Facebookista kirjablogisti-ryhmiä, niitä löytyy useita.  
  
Kun löytää omaa silmää miellyttävän pohjamallin, kirjoitustyylin, joka tuntuu omalta ja rohkeutta painaa julkaise nappula on valmis kirjablogistaniaan. Vaikeinta itselleni oli blogin nimen keksiminen! Kesti aika kauan, ennen kuin sain ensimmäiset lukijani, mutta se ei haitannut, sillä kirjoitin lukukokemuksista itselleni, muistin jatkeeksi. Olikin jännittävää huomata, kun ihmiset sitten löysivät blogiini ja kommentoivat omista lukukokemuksistaan ja ehdottivat luettavaa. Tämä jälkimmäinen seikka kannattaa ottaa myös huomioon blogin kirjoittamista suunnitellessa: On hirvittävän helppoa lisätä kirjoja lukulistalle, kun joku samantyyppisistä kirjoista pitävä ihminen on vaikuttunut jostain teoksesta. 
  
Nämä 10 blogia ansaitsevat palkinnon, vaikka joku heistä on varmaankin sen jo saanut: 
  
4. Lumiomena 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Liebster Award

   
Sain Todella vaiheessa -blogin Reta Anna Marialta Liebster Award -tunnustuksen. Suuri kiitos siitä! Sääntöjen mukaanhan tunnustus tulisi antaa blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. Yöpöydän kirjoilla on lukijoita tänään yksi enemmän kuin eilen - yhteensä jo 215, eli minun kohdallani tämä ehti ei toteudu, mutta ehkä se ei haittaa. 
  
Liebster Awardin säännöt kuuluvat näin: 
1. Linkkaa haasteen antajan blogi postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.
   
1. Minkä elokuvan näit viimeksi?
Kävin tänään katsomassa Matkijanärhi 2:n Finnkinon teatterilla. End of an era! Huikea filmatisointi päätti trilogian henkeasalpaavasti. Päädyin pitämään tästä versiosta enemmän kuin kirjallista alkuperäisteoksesta. 
  
2. Kuvaile unelmakirjaasi.
Huh, hankala kysymys, johon yritän vastata parhaani mukaan. 
  
Arvostan teoksia, joiden kieli on kaunista, vailla kirjoitusvirheitä tai liian kummallisia sanaväännöksiä. Ajankuvaa ja miljöötä on kuvattu runsaasti, mutta ei raskaasti, jotta voin kuvitella maiseman mielessäni - haluan hengittää hahmojen kanssa samaa ilmaa. Samoin hahmojen tulee olla tarkasti kuvattuja, mutta ei luettelomaisesti, ulkoa ja etenkin sisältä. Nimissä on voimaa, eli unelmakirjailijani on panostanut niihin. Kerronnan tulee olla oivaltavaa, herättää uusia ajatuksia, paljastaa jotain syvempää lukijasta, hahmoista ja ehkä jopa kirjailijasta. 
  
Genren suhteen ei tässä ole niin merkitystä, sillä näitä kaikkia voi saada niin elämäkerroista, fantasiasta, sotaromaaneista kuin kovasta scifistä. Romantiikka ei ole pakollista, mutta tuoreesta näkökulmasta kerrottuna sekin on erittäin mielenkiintoinen lisä unelmateoksessa. Viimeiseksi täytyy mainita, että tällaisella elämää suuremmalla teoksella tulee olla myös huomiota herättävä, kaunis kansi, joka sopii yhteen sisällön kanssa.  

3. Liittyykö sinulla lukemiseen jotain rituaaleja? (Esim. aina pitää olla teetä tai kietoutuneena tiettyyn vilttiin.)
En ole koskaan ajatellut lukemiseen liittyviä rituaalejani. Luen usein nojatuolissa, joten aluksi täytyy nostaa ylimääräiset tavarat pois siitä, ennen kuin lukusession voi aloittaa. Syksyisin tykkään käpertyä tuoliin huopaan kääriytyneenä ja juoda teetä, mutta en joka päivä. Rituaalimaisin toimintamuotoni lienee oikean kirjanmerkin valinta. Haluan aina löytää kokoelmastani sen kirjanmerkin, joka sopii lukemaani kirjaan. 
  
4. Minkälainen ihminen olet juhlissa?
Riippuu vähän juhlista. Yleensä en niissä viihdy, ja jos satun olemaankin paikan päällä, pysyttelen vesilinjalla ja seinänvierustalla. Normaalisti olen hyvinkin puhelias, mutta juhlissa on liikaa ihmisiä, joista yleensä en kovinkaan montaa edes tunne. Jos juhlilla on kuitenkin kirjallisuus/fandom -teema, saatan jäädä puhumaan tuntemattomillekin pitkäksi aikaa jostain aiheesta, joka minua kiinnostaa. 
  
5. Onko e-kirjoilla tulevaisuutta? Entä paperikirjoilla? Kirjakaupoilla?
Molemmille löytyy lukijoita, en siis pidä e-kirjaa paperikirjan kilpailijana saati korvaajana. Itse olen puhtaasti paperikirjalinjalla, vaikka näenkin e-kirjan sopivan paremmin toisille lukijoille joissakin tilanteissa. Kivijalkakirjakauppoja on varmasti myös tulevaisuus, sillä esim. Helsinkiin on nyt syksyn aikana avattu kaksi uutta myymälää (Aavetaajuus ja Nide), lisäksi Amazon ja AdLibris ovat myös aloittaneet omien kivijalkakirjakauppojen perustamisen. 
  
6. Kenen kirjailijan työhuoneessa haluaisit olla kärpäsenä katossa? Elävä tai kuollut, kumpikin käy.
Magdalena Hai. Uskon, että hänen tyähuoneensa katossa ei tulisi tylsää. 
  
7. Kummasta pidät enemmän: kirjojen ahmimisesta vai rauhallisesti makustelusta?
Se on hyvin kirjasta riippuvasiat. On teoksia, jotka ahmii kuin suklaalevyn (esim. Andy Weirin Yksin Marsissa) ja toisia täytyy nauttia pienissä paloissa kuin pitkään kypsynyttä viiniä (esim. Laura Lindstedtin Oneiron). Ahmitut kirjat jäävät yleensä vahvempina lukukokemuksina mieleen, sillä ne rajautuvat ajallisesti lyhyempään jaksoon, mutta toisaalta pidän myös kirjoista, jotka haastavat lukijansa, kunhan välillä lukee viihteellisempiäkin kirjoja. 
  
8. Kuinka järjestelmällinen olet?
Semi-järjestelmällinen. Osa elämänpiiristäni on hyvinkin terävärajaisesti järejstelty, työpöytäni puolestaan pursuilee erilaisia harrastusvälineitä värikynistä pihteihin, villalangasta muistiinpanovihkoihin. Saatan tehdä vähän sieltä ja täältä, hyppien pitkienkin aasinsiltojen kautta asiasta toiseen ja palata taas alkuun. 
  
9. Oletko innostunut jostain viime aikojen muoti-ilmiöstä, kuten karppauksesta, Room Escapesta, lankuttamisesta tai pastellinvärisistä hiuksista?
Aikuisten värityskirjat lienevät ainoa muoti-ilmiö, joka viime aikoina on tarttunut minullekin. Sain ensimmäisen värityskirjani (Valentina Harperin Creative Coloring - Animals) vasta vähän aikaa sitten synttärilahjaksi ja jouluksi toivoin paria kirjaa lisää. 
  
10. Kirjasarja vai yksittäinen romaani?
Riippuu kirjasta. Viime aikoina kustantamoissa on suosittu trilogioita, joten niiden vastapainoksi on kivaa lukea myös yksittäisiä, omilla jaloillaan seisovia kirjoja. Kovin pitkiä sarjoja puolestaan yritän vältellä. Trilogiat toistavat liian kaavamaista rakennetta, eli toisessa osassa ei tule juurikaan uutta. Missä ovat kaksiosaiset (mini)sarjat?
  
11. Missä maisemassa mielesi lepää?
Rakastan pitkiä kävelyretkiä metsässä mieheni kanssa. Mieluummin katselenkin siis puita, järviä ja mäkiä kuin urbaania betoniviidakkoa. Ihannemaisemani on keskieurooppalainen tammilehto, jonka metsänpohjaan aurinko viistolla valollaan maalaa pitsikuvioita. Vihreä on murrettua, paikoin jo enemmän keltaista kuin vihreää. Ilma on raskasta, mutta ei hiostavaa, täynnä vahvaa elämän tuoksua ja lintujen sirkutusta. Ikivanhojen runkojen muodostama katedraalimainen paikka on ajaton, pyhä, ja täynnä sykkivää voimaa.


En haasta ketään, sillä niin kuin Reta toteaa, on tämä kiertänyt jo useimissa blogeissa. 

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Haaste/Tunnustus

Sain Kirjaneidolta haasteen/tunnustuksen. Tehtävänäni on siis vastata seuraaviin kysymyksiin ja keksiä itse 10 uutta kysymystä haastamilleni bloggaajille. (Toivottavasti en saa vihaisia katseita siitä, että laitoin tähän haastekuvaksi itse tuunastamani kukkasen haasteen alkuperäisen kuvan sijaan.)
     
   
1. Millainen on blogisi nimen tausta? Mistä keksit juuri kyseisen nimen ja miksi valitsit sen? 
Moni asia blogissani on muuttunut, mutta nimi on pysynyt kohta kolme vuotiaan blogin eliniän ajan samana. Yöpöydän kirjat-nimi syntyi täysin käytönnöllisestä lähtökohdasta, se kuvaa yöpöydälleni kasaantuvaa kirjapinoa ja sitä ei ollut vielä varattu. En tahtonut "Niinan luetut"-tyyppistä nimeä (ei siinä siis mitään vikaa ole, niitä vain on kovin monia vastaavia) ja nopean googlaamisen perusteella ennen blogin julkaisemista en löytänyt saman nimisiä blogeja. 
 
2. Minne haluaisit matkustaa? Mikä on unelmamatkakohteesi? 
Unelmamatkakohteeni on Skotlanti. Ihastuin maahan jo nuorena ja esimerkiksi Diana Gabaldonin kirjojen lukeminen vain lisäsi halua pästä säkkipillien, kilttien. linnojen ja ylämaankarjan maahan. Kenties häåämatkalla lipussa lukee Skotlanti ♥ Toki tahtoisin käydä myös Kreikassa, Egyptissä, Japanissa ja Itävalloissa. Ainakin.
 
3. Mikä on kaikkien aikojen lempikirjasi? 
Tämä on paha. En osaa sanoa vain yhtä kirjaa. Usein lempikirja a´vaihtelee sen mukaan, mitä on viimeksi lukenut. Esimerkiksi tällä hetkellä luettavanani on Hugh Howeyn Siilo ja jo tässä vaiheessa se on the best book ever, vaikkakin suhteutettuna se lienee vain vuonna 2014 luetuista paras (rohkeaa sanoa tässä vaiheessa edes näin). Tai ainakin tammikuun kirjoista. Dystopia-genre on pari viime vuotta iskenyt kovaa.
 
4. Oudoin tapasi?
Tämäkin on vaikea. Minulla on paljonkin outoja piirteitä ja tapoja. Valitaan yksi sellainen, josta kehtaa puhuakin: pelkään viemärinkansia ja kaupungilla kävellessäni joudun välillä väistelemään kansia.
 
5. Jos et olisi syntynyt ihmiseksi, mikä eläin olisit?
Ehdottomasti kissa. Samaistun moniin kissamaisiin tapoihin ja olen täysin sydämin kissaihminen.
 
6. Mitkä viisi asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?
Kynä ja vihko, päiväkirjaksi. Sateenvarjo, joka toimii myös päivänvarjona (minulla on herkästi palava hipiä) ja sadeveden keräämisessä. Hopeanvärinen lämpöpeitto. Ja jos sellaisia on: aurinkoenergialla lataantuva lukulaite täynnä suosikkiteoksiani (jotka tahdon lukea uudelleen) ja kirjoja, joita en vielä ole lukenut. (Myytinmurtajien mukaan tosin ainoa todellinen selviytymistarvike, mitä autiolla saarella tarvitsee, on Jeesus-teippi. This time Jeesus WILL save you!)
 
7. Mitä kieliä osaat ja kuinka hyvin? Mitä kieliä haluaisit osata?
Olen opiskellut perinteisten suomen, englannin (käytännössä toinen äidinkieli) ja ruotsin (meh) lisäksi myös latinaa (kolme vuotta yläasteella latinaluokalla), italiaa (yhden kurssin lukiossa) ja lukiosta valmistumisen jälkeen japania (yhden kurssin kansanopistolla). Tahtoisin opiskella saksaa, siitä voisi olla paljon hyötyä.
  
8. Jos joku kirja ei miellytä, jätäkö sen kesken vai luetko sen sitkeästi loppuun?
Se riippuu miksi luen ko. teosta. Jos kyseessä on tentti tai essee, jota varten luen, pyrin lukemaan loppuun asti. Jos puolestaan luen huvikseni, jätän teoksen kesken, jos siihen on riittävän vahvat syyt.
 
9. Kuunteletko musiikkia lukemisen yhteydessä ja jos kuuntelet, millä perusteella valitset kappaleen?
Kuuntelen toisinaan. Esimerkiksi Tarua sormusten herrasta lukiessani taustalla soi TSH-leffamusiikkia ja teoksesta tehty sinfonia. Nyt luettavana olevan Siilon kanssa tahtoisin kuunnella Fallout 3-pelin musiikkia (molemmissa samankaltainen dystooppinen maailma). Minulla ei kuitenkaan ole tällähetkellä kannettavaa musiikkisoitinta, ehkä tahdo soittaa musiikkia koneelta miehen streamaus-harrastuksen takia.
 
10. Oletko enemmän kesä vai talvi ihmisiä?
Olen enemmän talvi- (tai oikeastaan syksy) ihminen. Kesällä on liian kuumaa ja ihmiset käyttävät liian paljastavia vaatteita. 
     
Ja tässä minun kysymykseni:
  1. Jos saisit valita, minkä kirjan (pää)henkilön kanssa menisit naimisiin? Miksi?
  2. Onko lukeminen innostanut sinua jonkin muun harrastuksen pariin? (Esim. piirtäminen, neulominen, kokkaaminen?) 
  3. Millainen olisi unelmiesi kirjahylly?
  4. Oletko kielipoliisi? Vaivaavatko virheet kirjoissa?
  5. Mikä olisi lemmikkisi, jos olisit fantasiakirjan päähenkilö?
  6. Mikä on ensimmäinen kirjablogi, johon tutustuit?
  7. Onko sinulla fobioita, mitä? Oletko joutunut lopettamaan jonkin kirjan, koska siinä esiintyy pelkäämäsi asia?
  8. Jos elämästäsi kirjoitettaisiin fiktiivinen kirja, mikä olisin sen genre?
  9. Stailaatko kyntesi/vaatteesi lukemasi kirjan mukaan?
  10. Mitä oheistuotteita lukeminen on saanut sinut hankkimaan? (Esim. Lukutuoli- ja valo, lukupeitto, kirjanmerkkejä tai kirjatelineitä?)
   
Sekä haastamani blogit:

maanantai 26. marraskuuta 2012

Sunshine award


  

Sain tämän päivää piristävän tunnustuksen Jos vaikka lukisi-blogin Anulta. Kiitos!

 
1) Mistä unelmoit?
Skotlannin matkasta, tulevaisuudessa häämmöttävistä häistä, vihreästä mekosta, valmistumisesta, oman kirjan kirjoittamisesta, isosta omasta kirjastosta ja askarteluhuoneesta, muutosta Etelä-Suomeen.

2) Kolme tärkeintä asiaa arjessasi
?
Se, että saa itse päättää mitä tekee, avomiehen tekemä ruoka ja yhdessäolo. 

3) Jos ryhtyisit kaksoiskansalaiseksi, mikä olisi toinen kotimaasi?
Tähän on pakko vastata se Skotlanti. En ole siis vielä päässyt käymään kyseisessä maassa muutoin kuin nojatuolimatkalla, eli en tiedä vastaako todellisuus mielikuviani. Olen kuitenkin saanut paikasta sellaisen käsityksen, että sen ilmasto muistuttaa suomalaista ja maisemat ovat kauniita, joskin jylhiä. Ihmisistä en tiedä muuta, kuin että pohjoisessa on paljon viikinkien jälkeläisiä - skandinaavisuus siis voisi olla yhdistävä tekijä. 

4) Elämäsi parhain saavutus?
Se hetki kun pääsin yliopistoon.

5) Suosikkiharrastuksesi?
Lukemisen lisäksi harrastan postcrossingia, arkartelua (koruja ja kortteja), käsitöitä (mm. virkkaamista), kirjoittamista ja piirtämistä.

6) Suosikkimusiikkisi?
Vaihtelee mielialan ja virkeystason mukaan. Kuuntelen paljon klassista, metallia ja kansanmusiikkia, mutta sekaan mahtuu myös muutama dancebiisikin. 

Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: Kirjojen rakastaja, Perspaktiivivirhe, Olipa kerran kirjablogi, Kaleidoscope

lauantai 25. elokuuta 2012

Post-it tunnustus

  
TUNNUSTUKSEN SÄÄNNÖT: 
  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
     
Itse en tunnustusta saanut, mutta tahdoin antaa tämän kuitenkin eteenpäin seuraaville blogeille:
  1. Kirjamielellä
  2. Taikakirjaimet
  3. Lopunajan lauseet
  4. Vinttikamarissa
  5. Lukunurkka
 
Perusteluista (vaikka se ei varsinaiseen ohjeistukseen kuulunutkaan):
 
Oli todella vaikea valita vain viisi lempiblogia niiden kaikkien joukosta. Poimimani blogit antavat paljon lukuvinkkejä, joihin olen tarttunut. Myös turvallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Osaa valitsemistani blogeista olen seurannut pitkään, toisia vasta vähän aikaa, mutta näihin palaan aina uudellen. Hyvin erilaisia, mutta jotain samaakin näissä on. Persoonallinen lähestymistapa, hauskasti kirjoitetut artikkelit ja laaja kirjamaku. Kiitos kun kirjoitatte lukukokemuksistanne!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kuukauden blogi-tunnustus

Q+Black valitsi blogissaan minun kirjablogini esiteltäväksi kuukauden blogina.  
  
     
Kiitos tästä kunnianosoituksesta!

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tunnustus

Sain tunnustuksen Holopaisen Anulta, jonka blogi on Kirjailijan kävelyretkiä. Kiitos!


Haasteessa kuuluu siis toki kiittää tunnustuksen antajaa, paljastaa itsestään kahdeksan (8) asiaa ja jakaa tunnustusta yhtä monelle eteenpäin. Tämä(kin) tosin on kulkenut jo aika monen blogin kautta, mutta tuskin ketään haittaa jos jaan tunnustusta jo sen saaneille blogeille, jos ne minusta ansaitsevat sen.

  1. Lempikirjojani ovat tällä hetkellä ne, jotka kertovat maailmanlopusta, ekokatastrofista, zombeista taikka vampyyreistä. Apokalyptisyys ja dystopiat kiinnostavat, sillä mielestäni nykyisellä maailmanmenolla ollaan huolestuttavasti siihen suuntaan menossa.
  2. Olen oman ainejärjestöni, Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden Kultu ry:n tiedotusvastaava. Ainejärjestöön kuuluvat arkeologian lisäksi kirjallisuus ja kulttuuriantropologia. Olen ollut nykyisessä pestissäni kahden hallituskauden (yksi lukuvuosi) verran, lähdin mukaan jo fuksi vuoteni keväällä ja silloin pestini oli biojätevastaava.
  3. Olen opiskellut humanististen aineiden lisäksi geologiaa luonnontieteellisen puolelta sekä fysiikan "laitoksen" tähtitiedettä. Laitoksiahan ei nykyisellään enää tunneta (mikä minusta on ihan pöljä keksintö, laitos-sana kuuluu minusta tässä yhteydessä asiaan).
  4. Minulla on neurologinen vaiva, hahmotushäiriö. MBD joka minulla käytännössä ilmenee seuraavina ongelmina: en osaa hahmottaa oikeaa ja vasenta (yksi syy miksi en koskaa aio hankkia ajokorttia), minulla ei ole mitään havaintoa suuntavaistosta, eksyn kaupungilla/yliopistolla, jos käännyn väärässä kulmassa, en osaa yhdistää digitaalista ja analogista kelloa (12 ja 24 tunnin aika näyttö), en osaa aina ahamottaa oman ruumiini raajoja, tai niiden sijaintia vaikkapa seinän/kaapin/tuolin suhteen (törmäilen asioihin, en osaa päätellä etäisyyksiä, syy miksi en aja polkupyörällä ja saan paljon mustelmia), uskon myös, että tästä syystä johtuen puheeni on hyvinkin nopeaa ja epäselvää, samoin käsialani... itsekään aina ymmärrä itseäni! :D Typoilen myöskin ahkerasti.
  5. Minulla on ollut kaksi kissa. Ensimmäisen kissani (Rontti-neiti) sain kun täytin 18, siskoiltani lahjaksi. Rontti on maalaiskissa, pentueen viimeinen, joka sai kodin luotani iskosiskoni halutessa pelastaa sen varmalta tuholta. Rontti asui kanssani kolme-neljä vuotta kunnes hankin hänelle kaverin Merri-herran (lyhenne Merenthieristä). Merri tuli löytöeläinkodista, se oli ollut n. vuoden vanha sinne tullessaan ja lähes yhtä kauan se vietti häkissä, ilman että kukaan sitä tahtoi. Merri on todennäköisesti brittiläinen lyhytkarva, muistuttaa ulkonäöltään & kooltaan Karvista ja luonteeltaan se on aivan ihanan herttainen. Rontti tosin ei osannut Merri-poikaa arvostaa vaan puolen vuoden kuluttua toinen isosikoni otti hänet kahden kissansa lauman jatkeeksi. Muutimme Rontin kanssa Kuopiosta Ouluun 2008 ja asuimme täällä noin vuoden yhdessä, kunnes tapasin nykyisen poikaystäväni/kihlattuni. Hän on allerginen kissoille ja 2010 kun muutin hänen kanssa yhteen, oli minun tehtävä raskas päätös ja etsiä Rontille uusi koti. Nyt hän on asunut vuoden erittäin hyvässä kodissa, jossa käyn kisu-neitiä katsomassa aina silloin tällöin.
  6. Minulla on ollut monta vuotta haaveena kirjoittaa oma kirja. Olen aloittanut vuonna 2006 kirjoittamaan fantasia eeposta parhaan ystäväni E:n kanssa. Yliopistoon päästyäni kirjan teko jäi tauolle ja kummittelee aina mielessäni. Runokokoelman julkaisu olisi myös ihanaa,
  7. Toiveammattini ei ole arkeologi vaan kirjastotäti. Olen ollut vuoden työharjoittelemassa kirjastossa ja huomannut sen juuri oikeaksi paikaksi minulle, joskaan en ole katunut päivääkään arkeologian opintojani. Kirjojen hyllyttäminen, aakkostaminen ja niiden suosittelu ihmisille tuntuu vain täydelliseltä elämältä. Paras muisto kirjasto ajaltani: Viimeisellä viikolla sain tehtäväkseni suositella eräälle vanhemmalle rouvalle uudenlaisia kirjoja. Hän oli lopeensa kyllästynyt kahden muun minua vanhemman kirjatotätin ehdottamiin ainaisiin rakkaushömppäromaaneihin ja tahtoi vaihtelua. Vein hänet historia hyllylle ja latasin hänen hentoluisiin käsiinsä mm. Paula Havasteen, Eira Pättikankaan ja Tuula Rotkon kirjoja. Seuraavana päivänä täti tuli uudelleen kirjastoon, reippain askelin ja ajattelin, että hän tuli valittamaan ehdottamistani kirjoita, mutta mitä vielä: hän ylisti niitä ja sanoi ettei olisi itse noita kirjoja osannut valita ja häntä alkoi kovasti kiinnostaa noituus ja esihistoria, tapahtumat kun hänen kotiseuduilleen sijottuivat. Hän jopa lainasi lisää kirjoja kun edelliset oli jo luettu sekä varasi muita, samankaltaisia kirjoja.
  8. Lopuksi todetaan vaikkapa... muista harrastuksistani. Kuten joku on saattanut ehkä huomatakin, minulla "muutama" muukin blogi, joskin kahta näistä päivitän ahkerammin kuin toisia. Kirjojen lukemisen lisäksi aikaa jää myös korujen ja korttien näpertämiseen sekä postcrossaamiseen. Olen aikamoinen hamsteri, eli hyllyt täytyyvät kirppariostoksista (kirjoja, purkuun meneviä koruja, askartelutarvikkeita).
Näille blogeille jaan tunnustuksen: