sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Haaste/Tunnustus

Sain Kirjaneidolta haasteen/tunnustuksen. Tehtävänäni on siis vastata seuraaviin kysymyksiin ja keksiä itse 10 uutta kysymystä haastamilleni bloggaajille. (Toivottavasti en saa vihaisia katseita siitä, että laitoin tähän haastekuvaksi itse tuunastamani kukkasen haasteen alkuperäisen kuvan sijaan.)
     
   
1. Millainen on blogisi nimen tausta? Mistä keksit juuri kyseisen nimen ja miksi valitsit sen? 
Moni asia blogissani on muuttunut, mutta nimi on pysynyt kohta kolme vuotiaan blogin eliniän ajan samana. Yöpöydän kirjat-nimi syntyi täysin käytönnöllisestä lähtökohdasta, se kuvaa yöpöydälleni kasaantuvaa kirjapinoa ja sitä ei ollut vielä varattu. En tahtonut "Niinan luetut"-tyyppistä nimeä (ei siinä siis mitään vikaa ole, niitä vain on kovin monia vastaavia) ja nopean googlaamisen perusteella ennen blogin julkaisemista en löytänyt saman nimisiä blogeja. 
 
2. Minne haluaisit matkustaa? Mikä on unelmamatkakohteesi? 
Unelmamatkakohteeni on Skotlanti. Ihastuin maahan jo nuorena ja esimerkiksi Diana Gabaldonin kirjojen lukeminen vain lisäsi halua pästä säkkipillien, kilttien. linnojen ja ylämaankarjan maahan. Kenties häåämatkalla lipussa lukee Skotlanti ♥ Toki tahtoisin käydä myös Kreikassa, Egyptissä, Japanissa ja Itävalloissa. Ainakin.
 
3. Mikä on kaikkien aikojen lempikirjasi? 
Tämä on paha. En osaa sanoa vain yhtä kirjaa. Usein lempikirja a´vaihtelee sen mukaan, mitä on viimeksi lukenut. Esimerkiksi tällä hetkellä luettavanani on Hugh Howeyn Siilo ja jo tässä vaiheessa se on the best book ever, vaikkakin suhteutettuna se lienee vain vuonna 2014 luetuista paras (rohkeaa sanoa tässä vaiheessa edes näin). Tai ainakin tammikuun kirjoista. Dystopia-genre on pari viime vuotta iskenyt kovaa.
 
4. Oudoin tapasi?
Tämäkin on vaikea. Minulla on paljonkin outoja piirteitä ja tapoja. Valitaan yksi sellainen, josta kehtaa puhuakin: pelkään viemärinkansia ja kaupungilla kävellessäni joudun välillä väistelemään kansia.
 
5. Jos et olisi syntynyt ihmiseksi, mikä eläin olisit?
Ehdottomasti kissa. Samaistun moniin kissamaisiin tapoihin ja olen täysin sydämin kissaihminen.
 
6. Mitkä viisi asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?
Kynä ja vihko, päiväkirjaksi. Sateenvarjo, joka toimii myös päivänvarjona (minulla on herkästi palava hipiä) ja sadeveden keräämisessä. Hopeanvärinen lämpöpeitto. Ja jos sellaisia on: aurinkoenergialla lataantuva lukulaite täynnä suosikkiteoksiani (jotka tahdon lukea uudelleen) ja kirjoja, joita en vielä ole lukenut. (Myytinmurtajien mukaan tosin ainoa todellinen selviytymistarvike, mitä autiolla saarella tarvitsee, on Jeesus-teippi. This time Jeesus WILL save you!)
 
7. Mitä kieliä osaat ja kuinka hyvin? Mitä kieliä haluaisit osata?
Olen opiskellut perinteisten suomen, englannin (käytännössä toinen äidinkieli) ja ruotsin (meh) lisäksi myös latinaa (kolme vuotta yläasteella latinaluokalla), italiaa (yhden kurssin lukiossa) ja lukiosta valmistumisen jälkeen japania (yhden kurssin kansanopistolla). Tahtoisin opiskella saksaa, siitä voisi olla paljon hyötyä.
  
8. Jos joku kirja ei miellytä, jätäkö sen kesken vai luetko sen sitkeästi loppuun?
Se riippuu miksi luen ko. teosta. Jos kyseessä on tentti tai essee, jota varten luen, pyrin lukemaan loppuun asti. Jos puolestaan luen huvikseni, jätän teoksen kesken, jos siihen on riittävän vahvat syyt.
 
9. Kuunteletko musiikkia lukemisen yhteydessä ja jos kuuntelet, millä perusteella valitset kappaleen?
Kuuntelen toisinaan. Esimerkiksi Tarua sormusten herrasta lukiessani taustalla soi TSH-leffamusiikkia ja teoksesta tehty sinfonia. Nyt luettavana olevan Siilon kanssa tahtoisin kuunnella Fallout 3-pelin musiikkia (molemmissa samankaltainen dystooppinen maailma). Minulla ei kuitenkaan ole tällähetkellä kannettavaa musiikkisoitinta, ehkä tahdo soittaa musiikkia koneelta miehen streamaus-harrastuksen takia.
 
10. Oletko enemmän kesä vai talvi ihmisiä?
Olen enemmän talvi- (tai oikeastaan syksy) ihminen. Kesällä on liian kuumaa ja ihmiset käyttävät liian paljastavia vaatteita. 
     
Ja tässä minun kysymykseni:
  1. Jos saisit valita, minkä kirjan (pää)henkilön kanssa menisit naimisiin? Miksi?
  2. Onko lukeminen innostanut sinua jonkin muun harrastuksen pariin? (Esim. piirtäminen, neulominen, kokkaaminen?) 
  3. Millainen olisi unelmiesi kirjahylly?
  4. Oletko kielipoliisi? Vaivaavatko virheet kirjoissa?
  5. Mikä olisi lemmikkisi, jos olisit fantasiakirjan päähenkilö?
  6. Mikä on ensimmäinen kirjablogi, johon tutustuit?
  7. Onko sinulla fobioita, mitä? Oletko joutunut lopettamaan jonkin kirjan, koska siinä esiintyy pelkäämäsi asia?
  8. Jos elämästäsi kirjoitettaisiin fiktiivinen kirja, mikä olisin sen genre?
  9. Stailaatko kyntesi/vaatteesi lukemasi kirjan mukaan?
  10. Mitä oheistuotteita lukeminen on saanut sinut hankkimaan? (Esim. Lukutuoli- ja valo, lukupeitto, kirjanmerkkejä tai kirjatelineitä?)
   
Sekä haastamani blogit:

5 kommenttia:

  1. Olipas näitä hauska lukea! Etenkin tarvikkeesi autiolle saarelle kuulostavat hyvältä paketilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkäilin todella pitkään, mitä ottaisin mukaan. Mikä olisi ultimate vähin määrä tavaraa, joilla pitää elämän mielenkiintoisena ja selviytyä luonnon armoilla. :D

      Poista
  2. Onneksi tuossa ensimmäisessä kysymyksessä on suluissa tuo pää-, sillä minusta tuntuu, että minun on pakko vastata parinkin kirjan sivuhenkilö, jotka vain ovat niin ihania. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi pää oli ilman sulkuja, mutta tulin miettineeksi, kuinka itse pidän usein enemmän sivuhenkilöistä. Odotan vastauksiasi mielenkiinnolla! :)

      Poista
  3. Hei, kivan näköinen haaste! :) Jonkin aikaa saa vierähtää vastatessa, blogini kun on muutenkin ollut häpeällisen hiljainen, mutta yritetään, yritetään..! :D

    VastaaPoista