torstai 30. tammikuuta 2014

Lukupiirissä | Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

"Hän oli puuttuva palaseni, vastakappaleeni"
  
  
Lukupiirissäni seuraavaksi käsiteltävä, Sarah Winmanin teos Kani nimeltä Jumala, on saavuttanut blogimaailmassa paljon huomiota. Eikä kyllä ole vaikea ihmetellä miksi, vaikka ainakin minulle tämä oli lähinnä todella hämmentävä lukukokemus. 
   
Tarinalla ei ole varsinaista juonta, vaan se on välähdyksiä päähenkilön kasvukertomuksesta sekä muutamista maailman historian suurista tapahtumista 1960-2000-luvuilla – kuin paloja kenen tahansa elämästä. Vaatisi varmaan useamman lukukerran, jotta tästä tajuaisi enemmän. Teos on varsin realistinen, mutta se on kerrottu hiukan eriskummallisesti, vähän lapsen omaista uskoa mukaellen (siksi laitoinkin kevyellä kädellä yhdeksi tunnisteeksi maagisen realismin). Kaikkea ei paljasteta suoraan vaan lukija joutuu päättelemään paljon rivien väleistä.
  
Olin tottunut odottamaan häntä. Lapsena odotin häntä joka kerta, mutta odottaminen ei koskaan haitannut, koska tiesin mikä vei hänen aikaansa. 
"Anteeksi, että olen myöhässä", hän sanoi. "Se johtui taas tukasta." 
Hän puhui niin kuin tukka olisi ollut jokin sairaus, kuten astma, lonkkavaiva tai sydänvika. (s. 194)
 
Päähenkilönä seurataan Eleanor Maud nimistä tyttöä aina hänen varhaisesta lapsuudestaan noin 30-vuoden ikään saakka. Ellyllä on viisi vuotta vanhempi veli, Joe, joka on hänen kivijalkansa ja kantava rakenteensa. Teoksessa keskeisessä roolissa ovat myös Jenny Penny, Ellyn lapsuuden paras ystävä, jolla on vaikea perhetausta, sekä Charlie, Joen kanssa samassa rugby-joukkuueessa pelaava poika, joka osoittautuu juonen kannalta hyvin merkittäväksi hahmoksi.
   
"Sanoinhan, että hankin sinulle oikean ystävän." 
"Se on kani!" sanoin ihastuksesta suunniltani. 
"Se on oikeasti belgianjänis", hän sanoi hyvin veljellisesti. 
"Belgianjänis", toistin hiljaa, kuin hänen sanansa olisivat tarkoittaneet samaa kuin rakkaus. 
"Minkä nimen haluat antaa sille?" hän kysyi. 
"Eleanor Maud", sanoin. 
"Et voi antaa sille omaa nimeäsi", veli nauroi. 
"Miksen?" sanoin hiukan lannistuneena. 
"Koska se on poika", hän sanoi. 
"Ai", sanoin ja katsoin kanin kastanjanruskeaa turkkia, valkoista häntää ja kahta pientä papanaa, jotka olivat pudonneet sen takapuolesta, ja ajattelin, että se tosiaan näyttikin pojalta. 
"No mikä sen nimi voisi olla?" kysyin. 
"Jumala", veli sanoi mahtipontisesti. (s. 26-27)

Lapsen maailmaa aikuisen suulla kuvattuna, puhuva kani, kadonneet ystävät ja Tarot kortteista ennustaminen. Kaikki tämä ja paljon muuta mahtuu tähän hiukan yli kolmesataasivuiseen teokseen. Teoksessa parasta antia ovat ehdottomasti kaiken kestävä ystävyys ja sateenkaarilipun värinen seksuaalisuus, sillä teos esittää useampia kuin vain yhden sen väreistä. Suosikkihahmokseni nousivat mystinen ja elämän heittelemä Jenny Penny, ja keikarimainen vanha herrasmies Arthur. Suosittelen teosta ennakkoluulottomille ja keskittymiskykyisille lukijoille, jotka tahtovat kirjan, joka on  monikerroksellinen eikä liian helppo.
 
     
Arvosana:
  
Takakannesta:
Vapaalla oleva sairaanhoitaja auttoi minut maailmaan vanhempieni makuuhuoneessa arpajaisissa voitetun untuvapeitteen päällä. Nopean kahdenkymmenenkahden minuutin synnytyksen jälkeen pääni tuli näkyviin ja hoitaja käski ponnistamaan ja isäni käski ponnistamaan, ja niinpä äitini ponnisti ja minä pullahdin kevyesti tuohon tarunhohtoiseen vuoteen. Kun Pariisin kadut vallattiin. Kun Vietnamissa tehtiin Tet-hyökkäys. Kun Martin Luther King kuoli unelmansa puolesta.
  
Veli ja sisko.
  
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta, ystävyydestä ja perheestä, rakkaudesta ja tragediasta ja kaikesta siltä väliltä. Tarina uusista aluista.
   
Suomentanut: Aleksi Milonoff, 324 sivua, Tammi 2012
    
Alkuperäinen nimi: When God Was a Rabbit (2011)
   
Kirja on luettu myös täällä: Helsingin Sanomat, Maailman kirjat, Kirjavinkit, Vinttikamarissa, Kaleidoscope, Lumiomena, La petite lectrice, Le Masque Rouge, Villasukka kirjahyllyssä, Kirsin kirjanurkka, Oota, luen tän eka loppuun, Onko kaunosieluista kyborgeiksi, Järjellä ja tunteella, Amman lukuhetki
 
Samantyylisiä kirjoja: Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa, Meera Syal: Anita and me 

9 kommenttia:

  1. Minusta tämä oli niin huippu hyvä että huh! Yksi parhaita viime vuonna lukemiani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua vähän harmittaa, etten nauttinut tästä enempää. Ei tullut missään vaiheessa mieleen jättää teosta kesken, mutta lukeminen tuntui jotenkin kelluvan tekstin päällä, en päässyt sisälle teokseen.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä kiinnostava romaani. Heti ensituntumalta pidin hurjasti, mutta nyt kokemus on laimentunut. Hyvä romaani, edelleen, mutta olisiko yrittämistä hieman liikaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä paljon pieneen kirjaan. En osaa sanoa, yritettiinkö liikaa, mutta jokin tietty puhtaus tai ehkä paremminkin selkeys jäi puuttumaan. Olin hyvin hämmentynyt koko ajan, Ellyn ajattelumaailmaan oli välillä varsin vaikeaa tarttua tai samaistua.

      Poista
  3. Tämä on kiva, tykkäsin, taisin jopa lukea kirjan melko tuoreena. Yhä tulee helposti mieleen kirjan tunnelma. En tiedä ihastuisinko nyt yhtä paljon; tuntuu, että oma kirjamaku muuttuu kaiken aikaa vaativammaksi, my god. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli erikoinen lukukokemus, ei aivan yhtä hämmentävä kuin Gertrude Steinin Ida, mutta... Kirjassa oli hienosti tummia sävyjä kerrotuna hyvin kevyesti ja voisiko sanoa ilman kukkahattutäteilyä. Vaativa teos, mutta ei aivan täysillä kolahtanut minulle.

      Poista
  4. Sinulle on pieni haaste blogissani :) : http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2014/01/kirjahyllyn-kertomaa-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, pitääpä vastailla.

      Poista
  5. Kani nimeltä jumala vei täysin jalat altani <3 Ihana kirja, olisi tehnyt mieli lukea se heti uudelleen (itse asiassa luinkin muutaman sivun alusta ja sitten vielä selasin sen läpi) - sitä ei kovin useasti satu :)

    VastaaPoista