Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä

"En käsitä mikä on ’ihmisluonto’. Se on kai sitten ihmisluontoa 

että jätämme jälkipoville kuvauksia kaikesta siitä, minkä olemme hävittäneet."

   

 
Maameren tarinoiden kirjoittajana tuntemani 21. lokakuuta 1929 syntynyt Ursula K. Le Guin on kuuluisan antropologin Alfred L. Kroeberin tytär (sieltä siis tulee tuo kirjailijattaren nimen mystinen K). Antropologinen tausta näkyy teoksessa, joka on paikoin hyvinkin alleviivaava ja osoitteleva, sekä lukijaansa herättelevä niin ihmisoikeuksien kuin luonnonsuojelun suhteen.

Vuonna 1974 Hugo-palkittu teos Maailma, vihreä metsä on osa hainilaista sarjaa. Vietnamin sodan aikana kirjoitettu teos ilmestyi aluksi novellina vuonna 1972 ja Le Guin laajensi sen romaaniksi 1976. Kirjailijan teokselleen antama alkuperäinen nimi oli “The Little Green Men”. Nämä ”pienet vihreät miehet” viittaavat siis teoksessa esiintyvän rajaseutumaailman kansalaisiin, noin metrin korkeisiin, vihreän karvan peittämiin, apinankaltaisiin humanoideihin, yhteen alkuperäisistä hainilaisista kansoista, joihin myös terralaiset (eli Maa-planeetan ihmisrotu) kuuluvat. Luin teoksen Utopiat ja dystopiat -kurssille.

Miljöönä on paratiisinomainen planeetta Athshe, joka paikallisten kielellä takoittaa metsää. 27 valovuoden päässä Maasta sijaitseva, meren ja metsäisten saarien tilkuttama planeetta on valittu siirtokunnaksi numero 41 ja terralaisten siirtokunta tulee riistämään sen metsiä rakennusaineiksi. Teoksen alussa siirtokunta on ollut olemassa jo neljän vuoden ajan.

Uudeksi Tahitiksi nimetty maailma oli ollut onnellinen utopia siihen asti, kunnes terralaiset ihmiset tulevat ja muuttavat yhteiskunnan järjestyksen dystopiaksi. Terralaiset orjuuttavat athshelaiset, joita he kutsuvat "räksiksi" (englanniksi ”creechies”, sanasta creatures, välillä myös green monkeys). Atshelaisilla kuitenkin on kieli ja kulttuuri, joka vertautuu mielestäni meidän tuntemiimme amerikan alkuperäiskansoihin, aboriginaaleihin ja pygmeihin. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Tässä on paljon samaa kuin Avatarissa.

Sillä tämä maailma, Uusi Tahiti, oli kuin tehty ihmisiä varten. Siivottuna ja putsattuna, synkkien metsien kaaduttua viljavainioiden tieltä, muinaisuuden pimeyden, alkukantaisuuden ja tietämättömyyden väistyttyä se olisi paratiisi, todellinen Eeden. Parempi maailma kuin loppuunkulunut Maa. (s. 9)

Teoksen kolmena keskeisenä hahmona seurataan antropologi Lyubovia, alkuperäiskansaan kuuluvaa Selveriä ja kolonialismia edustavaa sotilaallista Davidsonia. Puheenvuorot täydentävät kokonaiskuvaa siirtomaan eri vaiheista. Selver ja Davidson ovat teoksen kaksi ääripäätä: riistäjä ja riistetty. Teoksessa heistä molemmista tulee jumalia. Selveristä tulee sha’ab, (kaksoismerkityksellisen kielen sanan kaksi vaihtoehtoista tulkintaa ovat tulkki tai jumala). Lyubovin tehtävänä on olla neutraali tutkija, mutta hän usein lipsuu observantin roolistaan ja tahtoo osallistua, puolustaa atshelaisia. Luybov pohtii myös, mitä Selver tulkitsee, onko hän tulkki kahden todellisuuden välillä, uniajan ja maailmanajan. Atshelaisten uniaika muistuttaa hyvin paljon aboriginaalien uniaikaa.

Le Guin on tehnyt hienoa kartoitustyötä alkuperäiskansoihin kohdistuvasta syrjinnästä ja hän avaa silmiä huomaamaan, kuinka se, ettei estä toisia tekemästä pahaa heikommillensa on yhtä pahaa kuin se, että olisi itse pahan tekijä. Ehdottomasti siis lukemisen arvoinen teos. Eniten kirjassa jäi vaivaamaan terralaisten välinpitämättömyys metsien merkitystä kohtaan. Puut ja metsät ovat aina olleet minulle tärkeitä, siksi olikin ahdistavaa, paikoin lähes etovaa ja ehdottomasti järkyttävää lukea metsien suorannaisesta raiskaamisesta teoksessa. 

 

Arvosana:

   
Takakannesta:

Tieteisromaani, joka on saanut alansa arvostetun Hugo-palkinnon v. 1974.

  

Uudessa Tahitissa, suunnattoman etäisellä, pienellä ja metsäisellä planeetalla, asuu vihreän karvan peittämä humanoidikansa athsheanit. Miehet uneksivat asioista, naiset päättävät mitä tehdään, he ovat toimeenpaneva voima. Athsheanit eivät tapa, kunnes planeetalle tulee ihmisiä, jotka tuhoavat metsät rappeutuneen vanhan maan mallin mukaan, orjuuttavat alkuasukkaat ja tartuttavat näihin tappamisen vietin. 

  

Le Guin kuvaa Uuden Tahitin tapahtumia tilanteen kulminaatiopisteissä kolmen ihmisen näkökulmasta: Selverin, paikallisen miehen, Luybovin, humaanin tutkijan ja Davidsonin, länsimaista ajatusmaailmaa ja elintapaa edustavan, omahyväisen upseerin näkökulmasta.

  
Suomentanut: Pirkko Lokka, 166 sivua (+ tekijän jälkisanat s. 167-173), WSOY 1984

    

Alkuperäinen nimi: Word For World is Forest (1972/1976)

   

Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Kirjamielellä, Taikakirjaimet

 

Ja englanniksi täällä: Starkul's Thoughts, Morning Donut, Speculiction, Val's Random Comments, Simon's Book Blog