Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

 Oli neidolla punapaula

  

  
Takakannesta:
Vauraan Sarmatian tähystäjäneito, 17-vuotias Amaya, matkustaa kolkolle Khalkoksen saarelle osallistuakseen valtiollisiin hautajaisiin. Oppaakseen suloinen Amaya saa hallitsijahuoneen töykeän neuvonantajan, Miroslavin, joka tutustuttaa Amayan saaren kummallisuuksiin, mm. Korkeaan Puolisoon, jolla on outoja harrastuksia ja kaksi eriskummallista poikaa. Mutta kun Amaya on edustusvelvollisuutensa hoitanut ja valmis palaamaan kotiin, selviää, että Khalkoksen hovilla on neidon varalle pahaenteinen, pelottava suunnitelma, joka muuttaa Amayan elämän peruuttamattomasti…
    

Katso kirjailijoiden mielenkiintoinen video Tähystäjäneidon kirjoittamisesta!
    

Videolla kerrotaan myös hauskoja faktoja mm. nimien taustoista,
esim. Khalkos tarkoittaa kuparia kreikaksi ja Niccolum nikkeliä
sekä siitä kuinka tämä kirja on syntynyt NaNoWriMo-projektina.

     

Mielellään ei kirjoita negatiivista palautetta (peikkoneito pohtii muuten blogissaan kirjoittamisen vaikeudesta, miksi joistakin kirjoista on hankala sanoa mitään), mutta jokin tässä kirjassa jäi ikävästi hampaankoloon.
 
Marjis esitteli kirjan vähän aikaa sitten ja vaikka kirjan lukeminen omalta osaltani oli tuolloin vielä kesken, pessimistisyyteni voi huomata tuolloisesta lausahduksestani "kirja ei lumoa". Eikä lumonnut täydellisesti lopussakaan. Kirja tökki pitkin matkaa.

Ensinnäkin nimet: Sarmantian tähystäjäneidon Amayan sisko Sznesana kuulostaa lähinnä niistämiseltä, ja heidän vanhempansa Ruorinainen Blagorodna ja Perämies Neofit Haralampijee Toinen (leikillisesti mielessäni isää kutsuinkin nimellä Uusikunto Haarat Lammessa, Jee!). Sisarusten hevoset ovat Samsia ja Lento. Myönnettäköön, että minun ja ystäväni pöytälaatikkoromaanissa (jota ajattelin jatkaa nyt marraskuussa Nanowrimossa) on hevonen nimeltään Lehmus - vaikka muiden hevosilla kovin fantastinen nimi onkin - mutta se vain tökkää outoutena silmään.

Khalkoksen kansa härkineen esiintyy minulle kääpiöitä muistuttavana kaivoskansana (tämä on plussaa), khalkoslaiset miesten nimet ovat miellyttävästi jotensakin venäläisiä: Miroslav Kostov, Suuri isä Roman, Filipov... Pääkaupunki kuulostaa kreikkalaiselle: Niccolum (arkeologin opiskelijana arvostan tätä). Amayjan esiliina, matroona Krasimira on hämmentävä hahmo. Aluksi häntä pitää jäyhänä ja ankarana, mutta tämä huikentelee pitkin tarinaa kuin keväinen varsa, varsin K-18 tyyliin. Tämäkin oli yksi kirjan outouksista. Se on luokiteltu nuorten kirjaksi, mutta lukiessa tuntuu kuin se olisi pikkulasten ja aikuistenkirjan sekoitus ja tätä ei nuortenkirja mielestäni suinkaan tarkoita.

Kaikki juonenkäänteet, joilla yritettiin saada aikaiseksi sykähdyttäviä mullistuksia aiheuttivat lähinnä hervotonta hihitystä "ei hyvänen aika, oliko se pakko kirjoittaa noin"-tyyliin. Jotenkin tätä kirjaa oli vaikea ottaa vakavasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole tarkoituksellinen huumori. Juoni oli paikoin hyvinkin ennalta arvattavaa, jotain pystyi jo heti alussa päättelemään lopun suhteen, välillä tuli hetkiä, jolloin ihmettelin kirjailijoiden valintoja heitellä hahmojansa epäloogisiin, jopa turhiin käänteisiin. Pääsin kuitenkin yllättymään pariin otteeseen, joskaan aina en positiivisesti (toisinaan tämä tosin johtui tapahtumista, ei siitä kuinka ne oli kirjoitettu).

Takakansi kertoo, kuinka kirja käsittelee Amayan kasvua tytöstä naiseksi. Tämä ei kuitenkaan minusta pidä täysin paikkaansa, sillä kirjan alussa Amaya on kuin pikkulapsi ja kirjan lopussa - no, todetaan vaikka kypsempi. Muutos tapahtuu lähes ilman välivaiheita. Olisin kaivannut enemmän aiheen avointa käsittelyä: kasvutarina jää nykyisellään sivulauseiden ja rivinväleistä tehtävien tulkintojen varaan. Toinen suuri teema kirjassa on valtapeli - kuinka ihminen on vain nappula pelilaudalla, kun puhutaan valtakunnan tason politiikasta. Amaya saa huomata, kuinka hänen rakkainpansa tarjoavat ihmistä kuin syöttöporsasta, vain sen vuoksi miten tämä ele voi lähentää kahta kansaa: sortajaa ja sorrettua. Tähystäjäneito kertoo rakkaudenkaipuisesta teinistä, joka joutuu kokemaan hyvinkin omakohtaisesti maailman julmuuden ja sen, kuinka omat tunteet täytyy tukahduttaa ja haudata suuremman hyvän vuoksi.

Tarinaa on vaikea sanoa onnelliseksi. Toivon jatko-osien olevan vähän keveämpiä. Amayaa käy sääliksi, ehkä hänelle jatkossa suodaan helpompaa elämää. Nyt oltiin syvällisten ja tärkeiden asioiden kanssa tekemisissä ja tämä seikka harmittaa huonosti kirjoitetuissa kohdissa. Tätä toivon myös khalkidien puolesta: naisia pidetään lehmän kaltaisina, lukemaan oppimattomina ja naiset ovat hyväksyneet tämän eivätkä edes vaadi muutosta. Hovi on perin tyypilliseen tapaan täynnä outoja persoonia (Korkea puoliso Lilyana ja hänen peruukkikokoelmansa) ja sen lailliset että rahalliset päätökset eivät saa kansan myönnytystä. Suosikkihahmoni oli Miroslav, joka pyrkii olemaan korrekti ja kuiva, mutta joutuukin myöntämään itsestään asioita, joita ei tiennyt hänelle olevan mahdollisia

En tiedä miksi minun kokemukseni tästä kirjasta on niin pakkasen puolella, suosittelen jokaista kiinnostunutta kirjan lukemaan, sillä on potentiaalia, joka tosin ainakin minulla jää valitettavan kehnon kirjoittamisen peittoon.

Arvosana:

   
Tyylilaji: fantasia, nuoret,

     
Samantyylisiä kirjoja: -
      

237 sivua, Karisto 2011 - Kuparisaari-trilogia I
     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Sivupiiri, Saran kirjat,
  
Kirjoittajien kotisivut: Grafomania, Terhi Rannelan työ- ja matkapäiväkirja,
 
Tähystäjäneidon kotisivut: Kuparisaari
  
Arvostelukappale. Kirjan Risingshadow arvosteluni näette täältä.
Arvostelu on ilmestynyt myös Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden Kultu ry:n ainejärjestölehdessä: Kultisti - kevät 2012.

Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

 Joku himoitsee sieluasi

   

 

Arvostelukappale. Artikkelini ilmestynyt Risingshadowssa  22.10.2011.
   
Tuttuun tapaansa Sari Peltoniemi ei jätä lukijaansa kylmäksi. Hänen aiemmat kirjansa (Hirvi, Kummat, Suomu, Hämärän renki) eivät edusta selkeästi yhtä tiettyä linjaa taikka suuntausta, mutta kaikkien takana on periaatteessa sama idea: kirjat kertovat nuorista, lainaavat aineistoa Suomen historiasta ja mytologiasta ja kuvaavat enemmän tai vähemmän uskottavalla tavalla uskomattomia asioita. Kuulen kutsun metsänpeittoon ei tässä tee poikkeusta. Se kertoo yläasteikäisestä pojasta, Jounista, hänen perheestään ja ystävistään sekä oudosta kohtaamisesta Lapissa. 

   

Kirja on lyhyt ja sen lukee hetkessä, kieli on kevyttä ja nuorekasta, joka sopii jopa ala-asteen viimeisten luokkien luettavaksi. Hahmot ovat hyvin uskottavia: teinejä, joilla on samat ongelmat ja ajatuskuviot kuin kenellä tahansa – märkiä unia myöten. Jouni ja hänen lapsuudestaan asti paras kaverinsa Mikko aikovat perustaa bändin, puhutaan tytöistä. Suhde isään on se tavallinen: asioista ei keskustella, edes niistä tärkeistä. Henkilöhahmogalleria on suppea, mutta se toimii hyvin nuorille suunnatussa kirjassa, kaikille mukaan otetuille henkilöille on räätälöity asema tarinassa – turhia sivuhenkilöitä ei ole. 

   

Jounin äiti, tuo kiehtova, jopa merkillinen, kolttasaamelainen nainen. jonka Jounin isä kohtasi tuntureilla ja josta puhutaan paljon mutta tiedetään vähän, on varmasti kirjan mielenkiintoisin hahmo. Miksi hän hylkäsi lapsensa näiden ollessa vielä pieniä ja kuka hän todella oli?  Kiinnostava hahmo on myös Saara, Jounin isosisko. Rastapäinen tyttö, joka turhankin clichéisesti kuvataan ituja syövänä ja eläinten asemaa puolustavana ajattelijana. Hän, kuten koko muukin perhe, kulkee kirpparivaatteissa, mutta Jouni kapinoi: ostaa kesätyörahoillaan uudet farkut ja käy Mikon kanssa hampurilaisella ylikaupallisessa ruokapaikassa ja pohtii kultaista keskitietä kuluttamisen ja kierrätyksen, lihan ja kasvisruoan välillä. 

   

Se oli selin minuun ja nojautui männnyn ruonkoa vasten, silitteli sitä ja huojahteli. Sen sotkuiset hiukset liehuivat ja erotin koko ajan paremmin, miten luiseva ja jotenkin rähjäinen se oli. Sen kynnet olivat hyvin pitkät ja risareunaiset. Ihan kirkkaasti tiesin, että kauheinta olisi, jos se kääntyisi katsomaan minua. Melekin yhtä kauheaa oli, että se tiesi minun nimeni. Se sanoi: -Jouni. (s.9)

      

Peltoniemi kertoo kirjassaan pienen palan saamelaishistoriaa, kuinka saamelaista kansaosaa syrjittiin samoin ottein kuin Amerikan alkuperäiskansojakin - Suomessa ei tosin rakennettu reservejä vaan enemmänkin henkisiä vankiloita. Saamelaiset ajettiin pois omilta kotiseuduiltaan, lapset lähtivät kouluun satojenkin kilometrien päähän kotoa oppimaan suomen kieltä ja tapoja. Saamelaisten uskomuksia, tapoja ja jopa vaatetusta pilkattiin ja niiden olemassaolo kiellettiin. Tällaista ei uskoisi Suomessa pystyvän tapahtumaan! 

   

Jouni oppii kirjassa ymmärtämään ja vaalimaan tätä äitinsä puolelta perimäänsä menneisyyttä. Hän tapaa kotikaupungissaan asuvia kolttasaamelaisia ja kuulee tarinoita, jotka auttavat häntä yliluonnollisen ongelmansa kanssa. Kun kalmaneito hyökkää Jounia kohtaan, apua tulee yllättävältä suunnalta: vanha tuttu ala-asteen opettaja Romppainen, josta luuli tietävänsä kaiken (paitsi etunimeä), paljastuu shamaaniksi. Romppaisessa tiivistyy kaikki se, jota toivoisi löytyvän kaikilta opettajilta: hän kuuntelee lasta naureskelematta ja auttaa näitä ongelmissaan.
 
Jouni kertookin saaneensa turvasataman opettajan luota. Isä kyselee Jounin viimeaikaisia yökylä reissuistaa Romppaisen luo, vihjailee pojan oikeasti menneen kaupungille ryyppäämään, mutta siskokin puuttuu tähän korostaen tosiasiaa, ettei Jouni kotoa juuri koskaan ole poissa ja jos tämä tahtoisi ryypätä, olisi hän poissa kaikki illat. Jouni ei yleensä paljoa välitä kännykästään, joka on vanhaa mallia, mutta toimii hyvin, mutta kun kuvioihin astuu mukaan Matleena, Romppaisen tytär, tämäkin asia muuttuu. 

  

Idea sielunsyöjästä, joka tavoittelee Jounia, on kenties vanha ja lainattu saamelaismyyteistä, mutta kirjaan on saatu tämän hahmon osalta uskottavuutta ja jopa pelottavaa tunnelmaa. Illalla tuntui jännittävältä mennä nukkumaan, tuntui oikeasti siltä kuin varjot olisivat heränneet eloon. Välillä asiat tapahtuvat vain liian helposti, nopeasti ja selittelemättä. Kyseessä on todellakin nuorten kirja, hyvin kirjoitettu, mutta jää kirjailijan vanhemman tuotannon varjoon. Tästä puuttuu se jokin kipinä, viimeinen hionta, tai sitten olen jo liian vanha.
 
Lue lisää metsänpeitosta suomalaisen mytologian mukaan esim. tästä Wikipedian artikkelista.
   

Arvosana:

   

Takakannesta:
Miksi outo, puita halaava nainen ilmestyy hänen tielleen niin Lapin tuntureilla kuin kotikaupungissa?
 
– Luulenpa, että on käynyt sillä tavalla, että sinä olet saanut perääsi hengen, sanoo Romppainen, kun Jouni uskoutuu entiselle opettajalleen. – Sitä en osaa selittää, miksi niin on käynyt ja mitä se sinusta haluaa.

 
Jounin äiti on kolttasaamelainen ja hän on kadonnut kun Jouni oli pieni. Liittyvätkö salaperäiset tapahtumat jotenkin äitiin, onko hän joutunut metsänpeittoon vai mitä hänelle on tapahtunut? Jounin kotipihaan asettuva huuhkaja osaisi varmasti vastata, kun sitä vain ymmärtäisi.

 
Jouni alkaa selvittää arvoitusta yhdessä ystävänsä Mikon kanssa. Apuna hänellä on Siisjoen Siidan jäsenluettelo ja Romppainen, josta paljastuu yllättäviä samaanin taitoja.

 
Yliluonnollisten tapahtumien lisäksi Jounin pää joutuu pyörälle myös luonnollisten tapahtumien takia. Romppaisen tytär Matleena on Jounin rinnakkaisluokalla ja ensirakkaus iskee Jouniin moukarin lailla. Pelko ja rakkaus, salaisuudet ja tosi muuttavat Jounin elämän.
 
Huima tarina joka vie mukanaan kuin myrskytuuli.

      
153 sivua, Tammi 2011

   
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit
  

Kirjailijan kotisivut

Tunnustus

Sain tunnustuksen Holopaisen Anulta, jonka blogi on Kirjailijan kävelyretkiä. Kiitos!

Haasteessa kuuluu siis toki kiittää tunnustuksen antajaa, paljastaa itsestään kahdeksan (8) asiaa ja jakaa tunnustusta yhtä monelle eteenpäin. Tämä(kin) tosin on kulkenut jo aika monen blogin kautta, mutta tuskin ketään haittaa jos jaan tunnustusta jo sen saaneille blogeille, jos ne minusta ansaitsevat sen.

1. Lempikirjojani ovat tällä hetkellä ne, jotka kertovat maailmanlopusta, ekokatastrofista, zombeista taikka vampyyreistä. Apokalyptisyys ja dystopiat kiinnostavat, sillä mielestäni nykyisellä maailmanmenolla ollaan huolestuttavasti siihen suuntaan menossa.
2. Olen oman ainejärjestöni, Oulun yliopiston kulttuuritieteiden opiskelijoiden Kultu ry:n tiedotusvastaava. Ainejärjestöön kuuluvat arkeologian lisäksi kirjallisuus ja kulttuuriantropologia. Olen ollut nykyisessä pestissäni kahden hallituskauden (yksi lukuvuosi) verran, lähdin mukaan jo fuksi vuoteni keväällä ja silloin pestini oli biojätevastaava.
3. Olen opiskellut humanististen aineiden lisäksi geologiaa luonnontieteellisen puolelta sekä fysiikan "laitoksen" tähtitiedettä. Laitoksiahan ei nykyisellään enää tunneta (mikä minusta on ihan pöljä keksintö, laitos-sana kuuluu minusta tässä yhteydessä asiaan).
4. Minulla on neurologinen vaiva, hahmotushäiriö. MBD joka minulla käytännössä ilmenee seuraavina ongelmina: en osaa hahmottaa oikeaa ja vasenta (yksi syy miksi en koskaa aio hankkia ajokorttia), minulla ei ole mitään havaintoa suuntavaistosta, eksyn kaupungilla/yliopistolla, jos käännyn väärässä kulmassa, en osaa yhdistää digitaalista ja analogista kelloa (12 ja 24 tunnin aika näyttö), en osaa aina ahamottaa oman ruumiini raajoja, tai niiden sijaintia vaikkapa seinän/kaapin/tuolin suhteen (törmäilen asioihin, en osaa päätellä etäisyyksiä, syy miksi en aja polkupyörällä ja saan paljon mustelmia), uskon myös, että tästä syystä johtuen puheeni on hyvinkin nopeaa ja epäselvää, samoin käsialani... itsekään aina ymmärrä itseäni! :D Typoilen myöskin ahkerasti.
5. Minulla on ollut kaksi kissa. Ensimmäisen kissani (Rontti-neiti) sain kun täytin 18, siskoiltani lahjaksi. Rontti on maalaiskissa, pentueen viimeinen, joka sai kodin luotani iskosiskoni halutessa pelastaa sen varmalta tuholta. Rontti asui kanssani kolme-neljä vuotta kunnes hankin hänelle kaverin Merri-herran (lyhenne Merenthieristä). Merri tuli löytöeläinkodista, se oli ollut n. vuoden vanha sinne tullessaan ja lähes yhtä kauan se vietti häkissä, ilman että kukaan sitä tahtoi. Merri on todennäköisesti brittiläinen lyhytkarva, muistuttaa ulkonäöltään & kooltaan Karvista ja luonteeltaan se on aivan ihanan herttainen. Rontti tosin ei osannut Merri-poikaa arvostaa vaan puolen vuoden kuluttua toinen isosikoni otti hänet kahden kissansa lauman jatkeeksi. Muutimme Rontin kanssa Kuopiosta Ouluun 2008 ja asuimme täällä noin vuoden yhdessä, kunnes tapasin nykyisen poikaystäväni/kihlattuni. Hän on allerginen kissoille ja 2010 kun muutin hänen kanssa yhteen, oli minun tehtävä raskas päätös ja etsiä Rontille uusi koti. Nyt hän on asunut vuoden erittäin hyvässä kodissa, jossa käyn kisu-neitiä katsomassa aina silloin tällöin.
6. Minulla on ollut monta vuotta haaveena kirjoittaa oma kirja. Olen aloittanut vuonna 2006 kirjoittamaan fantasia eeposta parhaan ystäväni E:n kanssa. Yliopistoon päästyäni kirjan teko jäi tauolle ja kummittelee aina mielessäni. Runokokoelman julkaisu olisi myös ihanaa,
7. Toiveammattini ei ole arkeologi vaan kirjastotäti. Olen ollut vuoden työharjoittelemassa kirjastossa ja huomannut sen juuri oikeaksi paikaksi minulle, joskaan en ole katunut päivääkään arkeologian opintojani. Kirjojen hyllyttäminen, aakkostaminen ja niiden suosittelu ihmisille tuntuu vain täydelliseltä elämältä. Paras muisto kirjasto ajaltani: Viimeisellä viikolla sain tehtäväkseni suositella eräälle vanhemmalle rouvalle uudenlaisia kirjoja. Hän oli lopeensa kyllästynyt kahden muun minua vanhemman kirjatotätin ehdottamiin ainaisiin rakkaushömppäromaaneihin ja tahtoi vaihtelua. Vein hänet historia hyllylle ja latasin hänen hentoluisiin käsiinsä mm. Paula Havasteen, Eira Pättikankaan ja Tuula Rotkon kirjoja. Seuraavana päivänä täti tuli uudelleen kirjastoon, reippain askelin ja ajattelin, että hän tuli valittamaan ehdottamistani kirjoita, mutta mitä vielä: hän ylisti niitä ja sanoi ettei olisi itse noita kirjoja osannut valita ja häntä alkoi kovasti kiinnostaa noituus ja esihistoria, tapahtumat kun hänen kotiseuduilleen sijottuivat. Hän jopa lainasi lisää kirjoja kun edelliset oli jo luettu sekä varasi muita, samankaltaisia kirjoja.
8. Lopuksi todetaan vaikkapa... muista harrastuksistani. Kuten joku on saattanut ehkä huomatakin, minulla "muutama" muukin blogi, joskin kahta näistä päivitän ahkerammin kuin toisia. Kirjojen lukemisen lisäksi aikaa jää myös korujen ja korttien näpertämiseen sekä postcrossaamiseen. Olen aikamoinen hamsteri, eli hyllyt täytyyvät kirppariostoksista (kirjoja, purkuun meneviä koruja, askartelutarvikkeita).

Näille blogeille jaan tunnustuksen:

• Kirjamielellä
• Vinttikamarissa
• Lukunurkka
• Uppoa hetkeen
• Kirjapinot
• Jos vaikka lukisi...
• Kirjamaa
• Pöytälaatikon salaisuudet

Tänään kirjastosta - osa 1

Kävin tänään hakemassa kirjastosta verkkokurssia varten Marco Polon matkat, samalla lähti mukaan muutama muukin kirja ja idea esitellä lainaamiani kirjoja (sekä syitä lainaamiseen) uudella postausten sarjalla - samalla on myös hyvä kertoa mistä on saanut mhdollisen vinkin kirjasta.

  

Marco Polon matkat (2002) Osa ihminen ja ympäristö-verkkokurssin lukumateriaalia. Valitsin kirjan a) koska se kiinnosti näin arkeologian opiskelijan näkökulmasta ja b) on väitetty, ettei Polo käynytkään Kiinassa.
   

Tri. Annika Dahlqvist: Karppaus - Opas & keittokirja (2010) Tämä sattui löytymään ihan sattumalta palautettuje hyllyltä. Poikaystävän kanssa ollaan säännöllisen epäsaannöllisesti syöty karpaten - hiilareita vältellen. Olo on muuten paljon parempi! Blogin ensimmäinen ruokakirjapostaus! Ainakin äkkiselailulla tosi hyvännäköistä ja omaan suuhuni hyvälle maistuvista aineksista tehtyä ruokaa.

  

Aku Ankan Taskukirja 377: Seitsemän meren kauhu (2011) Pakko myöntää - välillä täytyy lukea uusiakin Aku Ankkoja, vaikka eivät nämä uuden suuntauksen mukaiset tarinat ole ihan sitä parasta laatua. Tässä kuitenkin viehätti ajatus erään lempileffani, Disneyn Pirates of the Caribbeanin käyttäminen akkaritarinan pohjana. Olipas aikamoinen fail! Ei ollenkaan sopinut sekoittaa näitä kahta ainesta. Yleensä aikamatkustustarinat ovat ankkatarinoiden helmiä, mutta tästä puuttui idea, leffaa lainattiin hyvinkin epämääräisesti ja se jokin jäi puuttumaan.
      

  

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa (2010) Tästä luin parikin esittelyä ainakin Peikkoneidon blogista ja Oulun ylioppilaslehti Ylkkäristä. Luin vähän aikaa sitten Meg Rosoffin Poikkeustilan, ja lukukokemuksia netistä etsimällä päädyin sitten tänään kirjan lainaamaan, kun sen uutuus kirjojen pöydällä huomasin. Odotukset ovat korkealla tämän esikoiskirjailijan maagisen realismin suhteen!
   
Kariston uudessa Lupaus-sarjassa julkaistaan ansiokkaita ulkomaisia esikoisromaaneja – kunnon tarinankerronnan tuoreimpia, kansainvälisiä tuulahduksia. Nimiä joista toivon mukaan kuulemme vielä. Lähde: Kariston sivut

  

Maggie Stiefvater: Häivähdys (2011) Jatkoa Väristykselle. Tätä olenkin jo jonkin aikaa odottanut hyllyyn. Ei kuitenkaan ihan niin hyvä kirja, josta maksaisi paikallisen kirjaston 0,50e varausmaksun, mutta heti kun tämän nuorten uutuus hyllyssä näin, pinon päälle nostin. (Tässä vaiheessa poikaystäväni köhäisi kurkkuuan merkitsevästi, "eikö nämä jo riitä, kotonakin on kauhea määrä lukemattoima kirjoja?" Pakko oli silti saada tämäkin!)

  

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli (2011) Vaikka luksi päätin, etten tähän kirjaan koske pitkälläkään tikulla, ajattelin kirjalle kuitenkin antaa mahdollisuuden. Siskoni luki kirjan joku aika sitten ja totesi, että saattaisi olla minun makuuni. No, antaa sen pyöriä luetavien kasassa, jos vaikka sattuisi jossain vaiheessa maistumaan. Tästä luin juttua ainakin marjiksen blogista. Nyt on kuitenkin ensin luettava käsillä oleva Tähystäjäneito ja sen jälkeen otan Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon, sekin kun arvosteltavana kappaleena postiluukusta kolahti pari päivää sitten. Marjis on myös kirjoittanut blogissaan ilmaiskirjoista ja niiden laillisista/eettisistä ongelmista Kuluttajaviraston näkemyksen mukaan.
     

Loppuun vielä tiivistelmä Facebook keskustelusta minun ja kahden isosiskoni (J ja V) välilä, liittyen viimeiseen kirjaan:

V: Tämän huomasin eilen Suomalaisessa: Langennut enkeli - Becca Fitzpatrick
Minä: Ei vaikuttanut kovin hyvältä mitä blogeista luin, perus teini kirja.
V: Sitten varmaan meikäläiselle ihan sopivaa "aivot narikkaan"-luettavaa ;D
J: Pinossani on pötkötellyt tovin, alkuperäissivustolla oli ihan ok, suom. blogeissa "peruskauraa", mutta kun tuli varattua, niin ajattelin katsastaa, jos vaikka yllättäisi positiivisesti (ja aina välillä pitää saada helppoa luettavaa "aivot narikkaan"-tyylillä!!!)

Pari kuukautta myöhemmin...

Minä: Joko J luit tämän, aika hyvää palautetta Riringissa saanut: Avg rating: 4.18, Ratings: 22, Reviews: 4
V: Minähän mainostin tätä pari kuukautta sitten, kun huomasin Suomalaisessa. Taisitte olla sitä mieltä, että perusteinikamaa... ;D
Minä: Minä en tälle edelleenkän lämpene, mutta enemmän positiivista kuin negatiivista palautetta kuullut. Lukee joskus jos vastaan tulee.
V: Sama ajatus täälläkin. Varta vasten en metsästä, mutta kun/jos tilaisuus tulee...
J: Luin pari kuukautta sitten, kannattaa lukea (minähän kerroin tämän jo silloinkin täällä....)

Harlequin: Nocturne/Paranormal Romance

 

   

Lista Nocturne/Paranormal Romance-nimen alla ilmestyneistä kirjoista. 

Tähdellä (*) merkityt kirjat löytyvät myös omasta kirjahyllystäni.

  

 Jos listasta puuttu jokin teos, vinkkaa minulle niin lisään sen!

  

Harlequin lopettaa paranormaalin romantiikan julkaisemisen. (6/2013)

  

Lista päivitetty 1.1.2015

  
Ensimmäinen sarjassa ilmestyi vuonna 2010 pienosromaanikokoelma Pimeyden olennot * (Useita kirjoittajia: Charlaine Harris, Maggie Shayne, Marilyn Tracy)
 
Alla listattu kaikki Harlequin Paranormal Romance kirjat kirjailijan sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä:
 

Rhyannon Byrd: Veren viemät

• Suden taisto *
• Suden ylpeys *
• Suden arvet *

  
P. C. Cast: Partholon

• Jumalattaren valittu *  
• Valittujen taisto *  
• Valontuoja *   
• Elphamen valinta *
• Brighidin matka *

  
Michele Hauf:

• Rakas vampyyrini

  
Julie Kagawa: Rauta-saaga (koko sarja lainassa siskolta)

• Rautakuningas
• Rautatytär  
• Rautakuningatar
• Rautaritari

  
Susan Krinard:

• Pimeällä puolella *
• Pimeä kuu
• Yön kutsu

    
Maggie Shayne: Yön siivet 

• Ikiyön tarinoita *
• Hämärän muisto
• Pimeyden taikuri
• Uusi elämä *
• Varjojen nälkä
• Hämärän syleily *
• Hämärän reunalla *
• Siniset varjot *
• Hämärän prinssi * 

• Verilinja * 
• Varjojen kansan profetia *

    
Gena Showalter: Manalan valtiaat

• Yön kirous *  
• Pimeyden suudelma *  
• Nautinnon kirous
• Pimeyden kuiskaus
• Intohimon pimeä puoli *
• Pimeyden valhe

Interwined

• Kodittomat sielut *
• Selviytyjät *
• Kietoutuneet

    
Eve Silver: Synnit

• Sydämen synnit *
• Sielun synnit *

    
Maria V. Snyder: Yelena Zaltana

• Myrkyn oppitunnit *
• Taian oppitunnit *

    
Rachel Vincent: Kissojen kesken

• Kissatyttö *  
• Saalistaja
• Syytetty *
• Kaappaus *
• Myrskylinnut *
• Uusi alfa *

         
Näitä on luettu mm. täällä:

Lukunurkka: Manalan valtiaat, Kissojen kesken, Rauta-saaga, Yön siivet, Eve Silver, 
Kirjamielellä: Manalan valtiaat, Kissojen kesken, Yön siivet, Veren viemät, Rakas vampyyrini, Partholon-sarja, Susan Krinard, Verilinja, Pimeyden olennot-kokoelma, Rauta-saaga,
Luettuja maailmoja: Rachel Vincent, Eve Silver, P. C. Cast, Julie Kagawa, Susan Krinard, Harlequin, Paranormal,