Tämä taitaa olla blogin ensimmäinen lyhyiden postausten kooste. Kokeilen, jospa tällä tavalla saisin kirjoitettua muutaman sanan ylös niistäkin lukemistani, joista on liian vähän sanottavaa omiksi postauksikseen. Mukana onkin nyt kaikki alkuvuoden ajalta postaamatta jääneet lukukokemukset.
Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba
Kahden maan Ebba on yksi viime vuoden Finlandia Junior -palkintoehdokkaista. Se oli itseasiassa ainoa hiukankaan kiinnostava teos kaikkien Finladia -palkintoehdokkaiden joukosta. Neljättä luokkaa käyvän Ebban vanhemmat ovat eronneet, isä asuu Saksassa lähellä vanhempiaan ja äiti Suomessa. Ebba lentää säännöllisesti käymään isän luona. "Tuomari järkkäsi mulle semmoisen kolmannen vanhemman kuin lentokone." (s. 28-29)
Semmoinen tyyppi, jolla on vain yksi koti, tai kaksi kotia mutta samassa maassa, ei tajua miten tylsää on siirtyä paikasta toiseen, istua monta tuntia kahden maan välissä, "ei missään", vaan jossain ihme lentotilassa. (s. 44-45)
Teokseen on tungettu mahdottomasti kaikkea ajankohtaista ja ajattuksia herättävää. Eroperheen lisäksi on kasvissyöntiä, terrori-iskuja, rasismia, Suomi 100... Ehkä vähän liikaakin näin lyhyeen kirjaan, jotta mistään näistä ehtisi kauhean syvästi käsittelemään.
Olenko mä mun valkoisen ihon takia jotenkin oikeampi suomalainen kuin Felix, joka on kumminkin asunut Suomessa neljä vuotta pidempään kuin mä? Me molemmat synnyttiin muualla: Felix tansanialaisessa jättikaupungissa ja mä saksalaisessa pikkukylässä. (s. 57)
Ebba tuntuu hieman liian pikkuvanhalta. Hän ei pidä isän uudesta perheestä, johon kuuluvat Jolanka ja hänen kuusivuotias tyttärensä Anna. Ja isällä on lisäksi toinenkin yllätys: Ebba on saamassa sisko- tai velipuolen.
Kirjasta tulee hieman mieleen
Jennifer E. Smithin YA-romaani
Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, sillä molemmissa tyttö-päähenkilö lentää äidistään eronneen isänsä luokse toiseen maahan ja kohtaa koneessa pojan, jonka kanssa he keskustelevat koko lentomatkan ajan ja luovan merkityksellisen suhteen toisiinsa.
Teokselle on tulossa jatkoa kesäkuussa, jolloin ilmestyy Kahden perheen Ebba.
Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Arvosana:
Ebballa on kaksi kotia – ja viisi meno-paluulentoa vuodessa.
Ebba tahtoisi päästä heti juttelemaan Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta muiden nelosluokkalaisten kanssa. Huomenna koulussa ei muusta puhutakaan kuin tansseista. Mutta Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin. Miksi juuri tänään!
Ebban maha painaa tuhat kiloa. Taas hän joutuu lentämään yksin. Saksan-koti ei tunnu enää yhtä kodilta, kun isän kanssa asuu Jolanka ja välillä myös Jolankan tytär Anna, joka on kuusi ja matkii kaikessa. Ärsyttävää. Kunpa olisi vain yksi koti!
Perillä isällä on Ebballe yllätys. Tosi tyhmä yllätys. Annakin yllättää Ebban. Hänellä on salaisuus. Ehkä Anna ei sittenkään ole ihan mahdoton.
108 sivua, Otava 2017
Markku Kaskela: Mustasilmä
Mustasilmä on lähitulevaisuuteen sijoittuva lastenkirja, joka kertoo kissan ja ketun ystävyydestä. Teoksesta saa kuvan, että vähän aikaisemmin on tapahtunut jotain, ilmeisesti tuhoisa aalto, joka on pyyhkäissyt asuinalueen ylitse rikkoen mennessään infrastruktuuria ja jättäen jälkeensä kaikenlaista törkyä. Osmo odottelee isäntänsä ja koira-kaveri Gabin kanssa muuta perhettä pian palaavaksi takaisin kotiin.
- Niin kuin tämä tämä talo, koko rivarinpätkä olisi suuri, raskas rahtilaiva, uponnut syvälle ylettömään vehreyteen. (s. 56)
Mustasilmä on kettu, jolla kertojaäänenä toimiva Osmo-kissa tietää kertoa olevan pigmenttihäiriö silmän ympärillä. Hämmästelin useaan otteeseen kirjailijan Osmon suuhun asettamia sanavalintoja, sillä tykkään enemmän sellaisista puhuvista eläimistä, joita on esim.
Richard Adamsin Ruohometsän kanssassa, jotka keksivät omat sanansa ihmisten maailman asioille (kuten hrududu, joka tarkoittaa autoa tai traktoria).
Osmo-kissalla onkin melko laaja sanavarasto, sillä se ottaa selvää (mistä?) niistä sanoista, jotka jäävät sitä askarruttamaan, koska "sanat ovat hieno tutkimusmatka". Lastenkirjaksi teoksessa on muutoinkin erikoisia sanavalintoja ja lausahduksia kuten poikamiesboksi, oordninki, ystävyyden anatomia, bulevardi, mörkki betonibunkkeri, ylevä alppimaja ja adjö.
Usein oli vaikeaa hahmottaa, kumpi hahmoista on äänessä, sillä välillä tuli kuva että äänessä ollut hahmo on lopettanut puheenvuoronsa, vaikka se yhä jatkuu seuraavallakin rivillä. Oli myös aika hämmentävää, että rautakaupassa ruuveja ostamssa käynyt kettu kaipaa poikamiesboksiinsa nojatuolia ja jääkaappia ja että se joi limpparia ja bailasi Osmon kanssa koko yön. Eläinten antropomorfisuus ja uskottavuuden taso on hieman ailahtelevaa - välillä ne tuntuvat villimmiltä ja välillä inhimillisemmiltä.
Arvosana:
Lastenromaani Mustasilmä on lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina kissan ja ketun ystävyydestä. Kirjassa sivutaan lämpimällä ja hauskalla tavalla monia tärkeitä ja varsin ajankohtaisia aiheita. Tarinassa kettu haluaa muuttaa uudelle asuinseudulle ja kissa auttaa uutta ystäväänsä tässä asiassa. Yhdessä he kokevat monta riemastuttavaa hetkeä.
Arvid Lydecken -palkitun kirjailija Markku Kaskelan romaania elävöittää Jussi Kaakisen kuvitus. Jussi Kaakinen on voittanut mm. Kaiku-palkinnon läpimurrosta kuvittajana vuonna 2011.
96 sivua, Kvaliti 2017
Tiina Lehikoinen: Multa
Multa tarttui silmääni
Reader Why did I marry him? -blogissa. Luin teoksen osana
runohaastetta. Runokokoelma käsittelee läheisen muistisairautta. Runoissa vilahtelee rivejä kuten "
muistisairas ruumio", "
dementian runtelema lihasraunio, niin kaukainen" ja "
valeamputaatio, jospa muistisi ei olekaan tuhoutunut".
pelloilla leimusi oransi aikakausi,
kurjet suuntasivat
kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan (s. 9)
Tämä melankolinen kokoelma ei nouse suosikkeihini, mutta löysin kuitenkin monta kaunista riviä: "kuuntelen sitä kuin väriä joka nähdään auringonpimennyksen aikaan", "jos tuulelta siivet saisin, niin jättäisin hukkuvan maan", "keijupääskyt ketjuuntuvat taivaalla", "mahdut pesupussiin kuin kourallinen pähkinöitä", "sataa hyvin kummallisia perhosia", "keuhkoja jyrsivät näkymättömät gerbiilit", "puun syistä avautuu portti kaukkeuden salaisuuteen". "varis kannattelee siivillään avaruutta", "unohdettuja kieliä lepää raunioilla" ja "sielunhevoset hierovat kupeitaan ja pilvet jatkavat laukkaa".
Arvosana:
Tekijän viides runokokoelma Multa pureutuu olemisen halkeamaan.
Runot käsittelevät muistisairauteen liittyvää kielen kuolemaa sekä elämän kiertokulkua. Multa on maan hengitystä, joka kääntää kuolleet läheiset takaisin maaksi, mutta samalla humus toimii alustana uudelle kasvulle. Kokoelma on tunnelmaltaan paljas. Puhe kumpuaa läsnä- ja poissaolon välistä kuilua tunnustellen.
95 sivua, Poesia 2016
Caj Westerberg: Yönmusta, sileä
Yönmusta, sileä päätyi luettavakseni
runohaasteeseen, sillä sen kansi oli kaunis. Kokoelma on jaettu kolmeen osioon (Talvi, Kevätkunnostus, Kesä). Mutta minne jäi syksy, suosikkivuodenaikani?
Harmillisesti kansien välistä löytyikin hieman liiankin pelkistettyä runoutta, vaikka teksteissä onkin paljon luontokuvausta, mistä pidin. Vain kolme runoista tarttui muistikirjani sivuille.
Pitänee kuitenkin tutustua vielä johonkin toiseen Westerbergin kokoelmaan, jos löytäisin häneltä vielä enemmän itselleni sopivia runoja, sillä häneltä on julkaistu ainakin 13 aiempaa runokokoelmaa, eli valikoimaa ainakin riittää.
Kivellä varis.
Toinen liitää, laskeutuu
tuhkanharmaalle jäälle. (s. 16)
Arvosana:
Herkeämättä
ilmavaa, valoisaa lausettaan.
Runoilijan pelkistetyt piirrot ovat kuin luonnon itsensä puhetta, niin tarkasti ne tavoittavat lintujen, kukkien ja meren aaltojen olemuksen.
71 sivua, Otava 2011
Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba
Turkan kokoelmaa suositeltiin minulle, kysyttyäni Twitterissä ihmisten suosikkirunoteoksia luettavakseni
runohaasteeseen. Harmillisesti tämä syntymävuonnani julkaistu, Finlandia-palkittu kokoelma jäi minulle hieman etäiseksi. Mutta saatan ehkä tarttua johonkin toiseenkin Turkan kokoelmaan, sillä pidin hänen luntokuvistaan ja etenkin tuosta alle siteeraamastani maailmanlopullisesta runosta.
Oletko ajatellut: kaiken tämän jälkeen tulee
uusi jääkausi, suunnaton hiljainen maailma
--
Mutta pässin ja lampaat me ampuisimme,
ampuisimme otsaan ja sydämeen,
ja peuroja otsaan ja sydämeen.
Ja niitten villojen ja taljojen sisältä
katsoisimme maailmaa, joka siinä
edessämme hiljaa kuolee pois. (s. 42-43)
Myös nämä rivit tallensin muistikirjaani: "Syksy, vanha ajomies, kusemassa / vasten tuulta", "Niin ovat kuoleman ratsut raisut, / pienet ja vihaiset, ja syksyn tuuli / punainen kuin veri, pihlajat.", "Tien rokonarpiset kasvot / yösateen jälkeen, / jokaisessa lätäkössä taivas", "tätä ruumista, luutiheikköä, joka kätkee / hämäriinsä himmeät uinuvat elimet". Erityisesti tykästyin tähän kohtaan, sillä voisin hyvin kuvitella itseni siihen, joskaan en halua koskettaa sieniä.: "Sinä nostat ilmaan suuremmoisen sienen / kuin kukkalaitteen, / ja naurat joskus keväällä, / samalla kun sataa" (s. 30).
Arvosana:
Ja maailma seisoi yhdellä jalalla kuin kurki,
kun emo synnytti minut, tiikerin,
jolla hulluus istuu päässä,
niin villin villisian,
gepardin tuulta nopeamman, niin tuuliseen aikaan.
Se vain synnytti ja synnytti,
kunnes vihdoin synnyin
silmin tätä maailmaa katsomaan.
55 sivua, Tammi 1986
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga 7
Sarjakuvahaaste | Saga-sarja on saavuttanut jo seitsemännen osansa. Tarina on vuoristoratamainen kokemus, sillä välillä juoni saa totaalisesti ennalta-arvaamattomia käänteitä ja toisaalta kerronan taso vaihtelee rajusti. Seitsemäs osa on hyvää keskitasoa. Fiona Staplesin taide on aina kaunista katsella. Odotan kyllä mielenkiinnolla jatkoa. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän sarjaan.
Tässä osassa kahden keskenään kauan sotineen kansan vihaa pakeneva pari on taas yhdessä, monen vuoden kissa ja hiiri jahdin jälkeen. Sarvekas isä Marko (Kiemuralta) ja siivekäs äiti Alana (Maantuntumasta) ovat ylpeitä Hazel-tyttärestään, jonka olemassaolon pitäisi olla mahdotonta. Perhe pysähtyy lataamaan akkuja sekä kuvainnollisesti että kirjaimellisesti Phangiin, "kosmoksessa seilaavalle kivenmurikalle". Lyhyeksi aiottu hengähdyshetki kasvaakin puolen vuoden mittaiseksi. Tässäkin osassa esitellään uusia otuksia ja ne ovat yksi Sagan vahvuuksista. Vaughan ei myöskään pelkää tappaa hahmojaan ja onkin tullut aika hyvästellä yksi jos toinenkin hahmo, joista osa on ollut mukana pidempäänkin.
Arvosana:
Hazel on viimein löytänyt isänsä ja äitinsä! Perhe matkustaa sodan riepomalle komeetalle, jonka hallinnasta Kiemura ja Maantuntuma ovat taistelleet vuosien ajan. Huikea tarina perheistä, lapsista ja pakolaisista jatkuu.
Suomentanut: Antti Koivumäki, 152 sivua,
Like 2018
Alkuperäinen nimi: Saga, Volume Seven (2017)
Knut Nærum, Karstein Volle: Vinossa
Luin sarjakuvateoksen Vinossa ystävänpäivän lukumaratonilla. Teos kertoo maailmasta, jossa sarjakuva on kielletty. Kerronnassa vuorottelee mustavalkoinen kehyskertomus, jok on muuta teosta realistisempi tarina, jossa mies piirtää salassa sarjakuvaa, sekä oletettavasti hänen piirtämänsä sarjakuvat, joissa todellisuus on vinossa.
Jokainen tarina on hieman erilainen niin piirrostyyliltään, värimaailmaltaan kuin tekstin asemoinnilta. Jos ei tietäisi, voisi luulla jokaisen yksittäisen tarinan olevan eri taiteilijoiden tekemiä.
Dystooppisen sarjakuvan idea kuulostaa hienolta, mutta piirrostyyli ja lyhyttarinoiden juoni eivät kuitenkaan olleet makuuni, enkä löytänyt mustaan alta syvempää kerrosta. Parasta teoksessa olikin tarinoita erottavien sivujen taide, joissa esiteltiin erilaisia taiteilijan tarvikkeita kuten kyniä, siveltimiä ja pyyhekumeja.
Arvosana:
Sarjakuva maailmasta, jossa sarjakuva on kielletty.
Nærumin ja Vollen fantastinen sarjakuvaromaani Vinossa muodostuu kuudesta sarjakuvanovellista sekä kehyskertomuksesta, jossa kuvataan tarinat synnyttänyttä vaihtoehtomaailmaa. Hyytävät ja toisinaan myös lempeät tarinat mukailevat 60-70-luvun tieteisnovellien henkeä.
Knut Nærum (s. 1961) on norjalainen koomikko, käsikirjoittaja ja TV-juontaja, jolta on ilmestynyt viisi romaania ja lukuisia sarjakuvia. Hän on laatinut käsikirjoituksia Aku Ankkaan , mutta parhaiten hänet kuitenkin tunnetaan Norjan Uutisvuodosta .
Karstein Volle (s. 1974) on norjalainen kuvittaja ja sarjakuvataiteilija, joka on asunut Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Hänen sarjaansa Tosiasiain maailma on julkaistu Ilta-Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä sekä omana kokoelmanaan. Sarjakuvien lisäksi hän on laatinut kuvituksia Into Kustannukselle, Helsingin Sanomiin ja Voimaan sekä julkaissut eri kokoonpanojen kanssa seitsemän äänilevyä.
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 113 sivua,
Like 2016
Alkuperäinen nimi: Muffens (2016)
