Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet

"Koko maailma oli romahtanut, koska osa ihmisistä oli kieltäytynyt 

uskomasta, että jotain ylipäätään oli vialla."

  

  

Arvostelukappale. Arvostelin Silkkomaahan kadonneet myös Tähtivaeltajaan 2/2021

  

Ensimmäinen ajatus luettuani Joonas Riekkolan esikoisteoksen Silkkomaahan kadonneet oli: "Huh! Olipas tässä menoa ja meininkiä." Kyseessä on hengästyttävän nopeatempoinen teos, jossa on paitsi Mad Max rymistelyä, myös paljon ajatuksia herättävää maailmanrakennusta. Teoksessa ei ole unohdettu huumoriakaan. Nostan myös isosti hattua Ilveksen mummolle, joka toteaa: "Vuosin verta neljäkymmentä vuotta joka kuukausi. Siihen tottuu."

  

Maailman kuumeneminen oli ollut yhtä onnettomuuksien sarjaa. Kaupunkeja oli uponnut, ihmisiä kuollut ja luonto saastunut entistä pahemmin. (s. 10)

  

Ilves löytää erään kotikylänsä vanhuksista kuolleena metsästä. Pian tämän jälkeen hänen elämänsä muuttuu totaalisesti. Ilves on jo pitkään halunnut selvittää vanhempiensa katoamisen. Nämä lähtivät pohjoiseen suuren kuivuuden aikaan, mutta eivät koskaan tulleet takaisin. Niinpä heidän oletetaan kuolleen. Mutta oletus ei tuliluontoiselle Ilvekselle riitä.

  

Esiin astui lyhyt, sänkitukkainen nainen, joka heitti olalleen minua pidemmän kiväärin. Hän nosti suojalasit silmiltään. Silmienympärykset olivat ainoat puhtaat kohdat hänen kasvoillaan. (s. 78)

  

Tavattuaan Aino-nimisen muukalaisen, jolla on hopeiset hiukset ja sileä iho, Ilves lähtee muutaman mutkan jälkeen matkalle hänen ja lapsuudenystävänsä Västäräkin kanssa kohti vanhempiensa matkan määränpäätä. Aino on todella kiehtova jäänne menneisyydestä.

   

"Noin sata vuotta aiemmin kaltaiseni joutuivat taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Meidät tunnustettiin lopulta ihmisiksi lähes kaikkialla. Ainakin lakien puolesta. Käytäntö oli eri asia. Jotkut pitivät meitä liian vieraina ja jopa vaarallisina." (s. 60)

  

Retki Silkkomaan halki ei ole helppo ja sekä Ilves että Västäräkki saavat siitä kehoonsa pysyviä jälkiä muistoksi. Tosin jälkiä syntyisi kotonakin pysymällä. Kylän lähellä olevan joen vedessä kun on jotain pielessä ja ihmiset saavat sitä juotuaan valkoisia raitoja hiuksiin ja läiskiä ihoon.

  

Kolmantena päivänä löysimme merkkejä vanhasta asutuksesta. -- Luonto olo ottanut omansa takaisin ja haudannut kaiken kiinnostavan.

--

Kaupunki oli enää hädin tuskin tunnistettavissa muinaiseksi ihmisasumukseksi. Vuodet ja kasvit olivat repineet hajalle kaiken, mihin olivat koskeneet. (s. 71-77) 

  

Suosittelen kirjaa viides-kuudesluokkalaisesta eteenpäin ja tämä sopii mainiosti yläkoululaisillekin. Tässä on paljon puhetta ilmastonmuutoksesta ja luonnon saastumisesta. Ilves joutuu elämään maailmassa, joka muuttui edeltävien sukupolvien ahneuden ja välinpitämättömyyden takia. Viime aikojen tapahtumien vuoksi kirjakin on saanut aivan uudenlaisia sävyjä. (Olin muuten aivan oikein bongannut seuraavassa lainauksessa olevan silmäniskun Fallout-pelisarjan sloganiin.)

  

"Ei täällä ole sotia", Västäräkki sanoi. 

"Jossain varmasti on", Aino sanoi. "Ihmiset löytävät uusia syitä ja tapoja tappaa toisiaan. Sota muuttuu aina." (s. 80-81)

  

Riekkolan luoma tuhon jälkeinen maailma on rikas ja syvä, luontonimineen, hautajaismenoineen, erilaisine ihmisryhmineen ja tapoineen sekä mutatoituneine eläimineen (kahdentuvat tvoravat olivat ihastuttavan kammottavia ylimääräisine surkastuneine raajoineen, monine häntineen ja ylimääräisine silmineen). On ilo lukea näin täyteläisestä maailmasta, joka avautuu orgaanisesti tarinan myötä ilman infodumppaamista. Tästä tuli vähän mieleen Reijo Vahtokarin Joonas ja seikkailu Metsienmaassa, mutta sen lukemisesta on jo lähes puoli ihmisikää.

  

"Miksi ihmiset ovat niin tyhmiä?" (s. 179)

  

Ehdottomasti yksi vuoden 2021 parhaista kirjoista! En malta odottaa, mitä Riekkolalta tullaan julkaisemaan jatkossa - jatkoa tälle ei kuitenkaan ihan heti tulla saamaan, vaikka Ainon seikkailuista kertovia kirjoja olisi jo kirjoitettuna seuraavakin osa. Pakko pohtia kuinka paljon julkaisuajankohdan lisäksi myös valittu kansi vaikutti myynteihin, vaikka Karin Niemen kannet ovat yleensä olleet paljon tätä hienompia. Kannattaa muuten katsoa Riekkolan Luova ruho - YouTube-kanavaa, mistä löytyy kirja-arvosteluita, ja esimerkiksi tällä videolla hän kertoo millainen esikoiskirjailijan vuosi oli.

   

Arvosana:

      

Takakannesta:

Nuorten tieteisseikkailu ympäristökatastrofin turmelemassa Suomessa

  

Vaaroja kuhiseva Silkkomaa vei Ilveksen vanhemmat. Hän haluaisi lähteä selvittämään näiden kohtaloa ystävänsä Västäräkin kanssa. Kun metsästä löytyy kuollut kyläläinen ja sitten muukalainen nimeltä Aino, Ilves huomaa tilaisuutensa tulleen. Ainoa ajetaan takaa ja hän on pakenemassa Silkkomaahan, joten Ilves lähtee mukaan, vaikka Ainolla onkin hopeiset hiukset ja salaperäisiä valoja ihon alla. Mutta mikä uhkaa nuoria eniten: takaa-ajajat, Silkkomaan hirviöt vai ehkä Aino itse?

  

202 sivua, Karisto 2021

   

Luettu myös täällä: Lukujonossa, Siniset helmet, Lastenkirjahylly, Lukufiilis, Lastenkirjainstituutti

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

"Toivoa on niin paljon, vaikka siltä ei näyttäisikään."

      

  

Arvostelukappale

  

TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä on yksinkertaisesti upea kirja! Vuoden 2021 paras lukukokemus, ei epäilystäkään. Halusin lukea kirjaa ahmien ja samaan aikaan kuitenkin pitkittää lukukokemusta. Käydessäni läpi sivuille liimailemiani tarralappuja hyvistä kohdista, olisin halunnut lukea kirjan kokonaan uudelleen. Ihmettelin, kuinka kummassa voisin mitenkään mahduttaa edes pientä osaa lainauksista mukaan postaukseen, niin paljon niitä on. Osa näistä lauseista oli hyvin aforismimaisia ja onkin makuasia, pitääkö tällaisesta tyylistä vai ei.

"JOS NÄET JOTAKIN, ILMOITA SIITÄ, kuten bussissa olleessa julisteessa sanottiin. Ja oikeastaan joka paikassa, eikö vain? Viime aikoina aina vain enenevässä määrin. Busseissa. Sanomalehdissä. Ilmoitustauluilla. Radiomainoksissa. Hänhän oli nähnyt samat sanat painettuina kaikista mahdollisista paikoista jopa kauppakassissa." (s. 155)

  

40-vuotias Linus asuu kissansa Calliopen kanssa harmaassa kaupungissa, jossa sataa alati. Talojen seiniin on kiinnitetty 1984-henkisiä julisteita, jotka kehottavat tarkkailemaan. Linus on töissä sosiaalivirastossa, jonka tehtävänä on pitää kirjaa erityisissä orpokodeissa asuvista lapsista ja nuorista sekä rekisteröidyistä aikuisista. Hän pitää viraston ohjekirjaa kaiken toimintansa ohjenuorana, vaikka kukaan maagisen yhteisön jäsen ei ollut mukana sen tekemisessä. Omiin kupliin jää jumiin ja ne voivat estää näkemästä uutta. Linus kokee olevansa muita himmeämpi, lähes näkymätön ja helppo unohtaa.

  

"Se johtuu -- minun koostani" -- 

"Mikä siinä on vikana?" Talia kysyi. 

Linus punastui. "Sitä on liikaa." 

Talia rypisti otsaansa. "Ei pyöreydessä ole mitään vikaa." -- "Minusta on mukava olla pyöreä", Talia tiedotti. "Se tarkoittaa, että minussa on enemmän rakastettavaa." (s.118-121)

  

Maailma on jakaantunut kahtia: maagisiin ja tavallisiin olentoihin, eivätkä kaikki maagiset ole ihmisiä tai edes ihmismäisiä. Linus kiertää orpokoteja ja tekee päätöksen, voiko kyseinen laitos jatkaa toimintaansa vai ei. Hänet lähetetään pienellä, ainaisesta auringonpaisteesta nauttivalla saarella sijaitsevaan orpokotiin, minne on eristetty muutama tavallistakin eriskummallisempi maaginen lapsi: traakki, metsänhenki, muodonmuuttaja, maahinen, hyytelömäinen olento, josta kukaan ei tiedä mikä hän on... Ja antikristus nimeltään Lucy. 

  

Linus ei ollut koskaan nähnyt sellaista taloa. 

Se seisoi kukkulalla, joka muodosti meren yli katsovan kielekkeen. Talo näytti ainakin satavuotiaalta. Se oli rakennettu tiilistä, ja siihen kuului kaikista mahdollisista asioista korkea torni, joka nousi keskeltä kattoa. Linuksen puoleista julkisivua peitti vihreä muratti, joka kasvoi useiden valkoisten ikkunakehysten ympärillä. (s. 77)

  

Kirjassa on kantavana teemana erilaisuuden hyväksyminen, pintaa syvemmälle katsominen ja ihmisoikeuksia vastaan olevia sääntöjä vastaan toimiminen. Puhutaan paljon siitä, kuinka syrjiminen on tyhmää ja vanhat asenteet on korjattava. Teoksen maailmassa erilaisuutta paheksutaan ja maagisten yksilöiden ei oikeastaan edes haluta sopeutuvan yhteiskuntaan. Lycyn mielestä aikuiset ovat joskus tyhmiä, eikä hän halua kasvaa isoksi, koska se kuulostaa hänestä tylsältä. Olen tästä hänen kanssaan samaa mieltä.

  

"Näkemämme maailman alla on kätkössä toinen maailma." (s. 217)

  

Linukselle hahmottuu saarella vietetyn kuukauden aikana, millaisessa maailmassa maagiset olennot asuvat, kuinka paljon vihaa he joutuvat sietämään, miten hänen oma toimintansa muokkaa lasten elämiä ja miten hän voi olla osa muutosta. Luin kirjan jo viime syksynä, mutta näin muuttuneessa maailmantilassa tämä kirja tarjoaa niin suloisen pakopaikan kuin herättelee kapinahenkeä. Tästäkin kirjasta löytyy samansisältöinen lause kuin Amarista ja Onttorokosta: 

  

"He pelkäävät sitä, mitä eivät ymmärrä. Ja pelko muuttuu vihaksi syistä, joita en usko edes heidän itsensä ymmärtävän alkuunkaan." (s. 70)

  

Klunea on syytetty todellisella kärsimyksellä ratsastamisesta, koska hän on sanonut saaneensa idean kirjaan Kanadassa vielä muutama vuosikymmen sitten toimineista julmista oppilaitoksista, jonne natiiviamerikkalaisten lapset pakotettiin. Kirjassa on kyllä pitkälti samaa henkeä eletyn historian kanssa: on "me" ja "ne muut", jälkimmäisen ryhmän lapset suljetaan laitoksiin, jokaisen tuohon ryhmään kuuluvan on rekisteröidyttävä ja heitä tarkkaillaan koko elämänsä ajan. 

  

"Viha on äänekästä, mutta varmasti huomaat vielä, että sitä ääntä pitävät vain harvat ihmiset, jotka haluavat epätoivoisesti tulla kuulluiksi. Ehkä et koskaan saa muutettua heidän mieltään, mutta kestät sen kyllä, kunhan pidät mielessäsi, ettet ole yksin." (s. 309)

Kirjan myötä tuollainen typerä, eriarvoistava toiminta saa lisää näkyvyyttä ja herättelee ajatuksia, jos siihen ei ole vielä muualla törmännyt. Suomessahan saamelaiset joutuvat kokemaan vastaavaa kohtelua. Kirjan idea ei todellakaan ole uniikki, monen muunkin spefimaailman peruskauraa on kahtiajakoinen yhteiskunta, joista toista ryhmää sorretaan ja siksi se piiloutuu, jossakin nostettiin vertailuun mm. X-Men. Mutta se toimii, sillä maailmassamme on edelleen olemassa syrjintää. 

  

Ja mitä tuli tyttöihin, hänen äitinsä ei olisi tarvinnut huolehtia. Linus oli jo pannut merkille, kuinka hänen ihonsa kihelmöi, kun hänen 17-vuotias naapurinpoikansa -- leikkasi nurmikkoa ilman paitaa. Ei, tytöt eivät saisi aikaan Linus Bakerin syntiinlankeemusta. (s. 163)

   

Klunen kerronta on huikean visuaalista. Väreillä  ja säällä kerrotaan hienovaraisesti Linuksen kahden maailman eroista. Näkisin niin mielelläni tämän elokuvana. Linus on todella sympaattinen hahmo, joka kasvaa tarinan aikana huimasti (vaikka vähätteleekin itseään todella paljon) ja jokainen muukin hahmo on tarkoituksellinen, persoonallinen, ei aina hyvä, mutta merkityksellinen osa kokonaisuutta. Etenkin orpokodin johtaja Arthur on aivan upea hahmo, samoin kuin Marsyasin pormestari Helen.

  

"Minä olen vain minä", Linus sanoi tietämättä, mihin tämä oli johtamassa. "En tiedä, kuinka osaisin olla kukaan muu kuin se ihminen, joka jo olen. Tällainen olen ollut aina. Se ei ole paljon, mutta yritän parhaani sillä vähällä, mikä minulla on." (s. 215)

  

Jos olet pitänyt Ransom Riggsin Neiti Peregrinen kodista eriskummallisille lapsille tai Tim Burtonin leffoista, on tätä helppoa suositella. Talo taivaansinisellä merellä on tunteisiin menevä kirja, joka saa jännittämään hahmojen puolesta. Ei ole kirja suotta voittanut Alex-palkintoa, joka myönnetään parhaalle nuorille sopivalle aikuistenromaanille. En voi kuin kehua, lukekaa! Tämä jää oman hyllyni aarteeksi.

  

"Muutos alkaa usein mitä pienimmästä kuiskauksesta. Samanmieliset henkilöt kasvattavat siitä karjaisun." (s. 130)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Lumoava fantasia oman paikkansa löytämisestä sekä ennakkoluuloista ja niiden murenemisesta

  

Linus Baker on säntillinen sosiaalityöntekijä, joka elää yksinäistä elämää kissansa ja rakkaiden vinyylilevyjensä kanssa. Kun Linus saa salaiseksi luokitellun työnannon ja matkaa Marsyasin saaren salaperäiseen orpokotiin, hän joutuu kuitenkin kyseenalaistamaan kaiken oppimansa. Orpokodissa asustaa kuusi maagista lasta: maahinen, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä otus, ihmissylikoira ja Antikristus. Linuksen tehtävä on selkeä: hänen on arvioitava, voivatko lapsoset saada aikaan maailmanlopun.

   

Suomentanut: Mika Kivimäki, 443 sivua, Karisto 2021

   
Alkuperäinen nimi: The House in the Cerulean Sea (2020)

  

Luettu myös täällä: Tähtivaeltaja, Siniset helmet, Kirsin kirjanurkka, Kasoittain kirjoja, Kirjakaapin kummitus 

Helmikuun luetut

  

Helmikuuhun mahtuikin tällä kertaa todella paljon. Oli Black History Month, jonka teemaan sopien oli lukupinossani sattumalta kolme sopivaa teosta, ystävänpäivän lukumaraton ja muutaman päivän reissu Helsinkiin kirjallisissa merkeissä (voin kertoa tästä lisää 27.3. eli kannattaa pysytellä kuulolla!). Kierreltiin puolison kanssa kirppareilla (vaikka kiitos talven ja maskin oli suuren osan ajasta aivan kokonaan huurussa).

  

Kirjahyllyyni muuttivat seuraavat teokset:

• Chris Cleave: Little Been tarina
• Robert A. Heinlein: Taistelu Venuksessa
• Yumiko Kawahara: Dolls 1
• Sue Monk Kidd: Mehiläisten salaisuudet
• J.A. London: Blood-Kissed Sky
• Alyson Noël: Mystic
• Jean-Christophe Rurin: Globalia
• John Stephens: The Emerald Atlas
• Maria Turtschaninoff: Anaché
• Scott Westerfeld: Extras

  

Helmikuussa luin 12 kirjaa (2490 sivua). Parhaat lukuhetket tarjosivat Blackout, Me olimme valehtelijoita, Häivähdys purppuraa ja Kenties tapan sinut vielä. Sain luettua Helmet-lukuhaasteeseen 10 kohtaa, jopa pari aluksi vaikeaksi arvelemaani. Maaliskuussa on luvassa Blogistanian kirjallisuuspalkintojen voittajien julistaminen (aikaa äänestää on 5.3. asti) ja Minna Canth -lukuhaaste (19.3.2022). 

  

Kaikki helmikuussa lukemani kirjat: 

• Thomas Taylor: Kammovarjo
• Kaisa Paasto & Mari Ahokoivu: Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla
• Harriet Muncaster: Isadora Kuu joutuu vaikeuksiin & Isadora Kuu menee luokkaretkelle
• Satu Leisko: Avaruuden rajalla
• Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Pet Agents 6 - Lumen saartamat
• E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita
• Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa
• Alice Walker: Häivähdys purppuraa
• Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Blackout
• J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä
• J. O'Barr: Crow

  

Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

  

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa - Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Pet Agents 6 - Lumen saartamat

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua - Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Blackout 

16. Kirjan luvuilla on nimet - Thomas Taylor: Kammovarjo

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä - E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

23. Pieni kirja -  J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin - Kaisa Paasto & Mari Ahokoivu: Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen - Satu Leisko: Avaruuden rajalla

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan - Alice Walker: Häivähdys purppuraa

45. Palkittu esikoisteos - Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa  

    

Maaliskuun lukupino:

    

• Minna Canth: Kotoa pois
• Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Luurankotie
• Anne Leinonen: Elokuussa minä kuolen
• Veera Salmi: Oboin kirja 
• Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys
• Brandon Sanderson: Viimeinen valtakunta
• Jeff Vandermeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2021 - Äänestysohjeet

  

Kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat äänestävät vuoden 2021 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa!

  

Osallistu äänestykseen sähköisellä lomakkeella 28.2.-5.3.2022 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10.00. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka!

   
Äänestä täällä!

  

Blogistanian Finlandia 2021

  

Blogistanian Finlandia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 11. kerran. Finlandian vastuublogina toimii Amman lukuhetki.

  

Blogistanian Globalia 2021

  

Blogistanian Globalia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 11. kerran. Globalian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.

  

Blogistanian Kuopus 2021

  

Blogistanian Kuopus 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 10. kerran. Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat.

   

Blogistanian Tieto 2021

  

Blogistanian Tieto 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 9. kerran. Tiedon vastuublogina toimii Kirjamies.

  

Äänestysohjeet

  

Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2021 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit julkaisuihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Instagramissa löydät linkin avaamalla kuvan, klikkaamalla oikean yläkulman kolmea pistettä ja valitsemalla "Kopioi linkki" tai avaamalla kuvan selaimessa ja kopioimalla osoiterivin. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon.

  

Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.

  
Äänestä täällä!
  

Äänestyksen voittaja

  

Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.

  

Järjestelyt

  

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

  

Aiemmin palkitut teokset

  
Finlandia
  
2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
  
Globalia
  
2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula)
2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
  
Kuopus
  
2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
  
Tieto
  
2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)

Fantastinen kotimainen kolmikko

"Talo tuntui katselevan heitä ystävällisesti lokakuisesta hämäryydestä."

    

  

Arvostelukappale

  

Mörkövahti-sarjastaan tutun Tuutikki Tolosen Agnes ja unien avain oli ihastuttava, mutta tämä sarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus oli vieläkin parempi. 

  

Hän -- juoksi salin läpi saniaisten, peikonlehtien ja varjoihin jäävien huonekalujen ohi. -- Hän tassutteli hiljaa omalle salaiselle ovelleen, avasi sen ja pujahti sisälle. (s. 11)

  

Agnesin perimää vanhaa huvilaa remontoidaan asuttavaan kuntoon. Pulla ja Agnes selvittelevät Agnesin isomummin lapsuutta, etsivät hänen päiväkirjoissaan mainitsemaa Ruusuhuonetta ja löytävät merkkejä jostakusta toisesta, jonka nimi alkaa E-kirjaimella. Remonttiryhmä löytää tapettien alta piilotetun kaapin täynnä astioita ja vähän myöhemmin palvelijoiden portaikon.

  

Oli tuskastuttavaa haluta niin kovasti tutustua johonkuhun, joka oli jo kuollut. -- Hänellä oli kyllä valtava pahvilaatikollinen isomummin päiväkirjoja, mutta se ei ollut sama asia kuin puhua isomummin kanssa, kuulla hänen äänensä oikeasti. (s. 30-32)

  

Agnesin isä kertoo pysäyttävän uutisen: hänelle syntyy keväällä pikkusisarus. Tyttö ei halua olla tulokkaan kanssa missään tekemisissä (ja minusta hänellä on täysi oikeus siihen, miksi kenenkään olisi pakko osallistua kenenkään toisen elämään, olipa tämä kuinka läheistä sukua tahansa). Tilanteessa on jotain samaa kuin Riikka Ala-Harjan Ebba-sarjassa. 

  

"Saanko sanoa vielä tämän ihan viimeisen asian: Sinä olet sen vauvan isosisko, vaikka asuisitkin eri maassa. Ja mikään tässä ei ole sen vauvan syytä." (s. 90-91)

  

Huvilan palvelijoiden salaportaikossa kuuluu askeleita ja huoneissa leijuu kesäkukkien tuoksu, vaikka on jo myöhäinen syksy. Kirja on ihana sekoitus nykyhetkeä ja historiaa, salapoliisiromaania ja sydämellistä kummitustarinaa. Aikuisenakin sai olla jännittämässä, mitä seuraavaksi paljastuu. Kiusaaja-Alexista paljastuu myös uusia puolia.

   

"Luulitko sinä, ettei minua kiinnosta mikään muu kuin koripallo?"

--

"Oikeasti Alex, enhän minä tiedä sinusta paljon mitään. Ehkä ainoa asia, jonka minä sinusta tiedän, on se, että olit viime kesänä inhottava Pullalle ja vähän minullekin."

--

Agnesille tuli kummallinen olo. Oliko hän ollut liian tyly? -- Agnes puristi suunsa kiinni, koska sieltä livahti näköjään vain kaikkea hullua tänään. (s. 68)

  

Herkkävireinen tarina historian (menneen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1932) ja nykyhetken vuoropuhelusta. Kati Vuorennon kuvitus on tässä erittäin onnistunut. Pakko mainita vielä erityinen suosikkisanani tarinasta: pölykohtaus! "Mikä on pölykohtaus?" Agnes kysyi. "Et halua tietää", Pulla sanoi.

  

"Aitoa 1930-luvun ilmaa", Pulla sanoi ja köhi hieman. "Aika pölyistä, mutta tuntuu muuten yllättävän samanlaiselta kuin nykyilma." (s. 75)

    

Nuo pikkukuvat, jotka oli aseteltu tekstin lomaan toivat kirjaan paljon herkkyyttä.

Agnesin lukupesä-säkkituoli kelpaisi kyllä minullekin!

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Maagista realismia lapsille Mörkövahdin tekijältä!

  

Kansainvälistäkin kiinnostusta herättänyt Agnes-sarja jatkuu uudella mysteerillä. Mörkövahti-kirjoista tunnetun Tuutikki Tolosen lastenromaaneja on myyty jo yli 25 maahan.

  

Alakouluikäisille suunnattu Agnes-sarja liikkuu kutkuttavasti yliluonnollisen ja tavallisen arjen välimaastossa. Agnes on perinyt äitinsä kanssa vanhan huvilan, johon liittyy jotain selittämätöntä. Huoneissa leijailee olemattomien kukkien tuoksua ja pianon kansi on aamuisin auki, vaikkei kukaan soita sitä. Ja miksi yläkertaan johtavista portaita kuuluu askeleita?

  

186 sivua, WSOY 2021

  

Kuvittanut: Kati Vuorento

    

Sarjassa ilmestyneet:

• Agnes ja unien avain
• Agnes ja huvilan salaisuus
• Agnes ja varjo ikkunassa (ilmestyy toukokuussa 2022)

  

Luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Kirjakaapin avain, Maaseudun tulevaisuus

  

Samankaltaista luettavaa: Eva Frantz: Ruukin salaisuus

  

*****

  

"- Miksi meitä sanotaan Pähkinäsydämiksi?

- Siksi, että meillä on pähkinän kokoinen sydän.

- Mutta eikös pähkinän kokoinen sydän ole hirvittävän suuri näin pienelle keijulle?

- Se on myös hyvin herkkä. Se särkyy kovin helposti. Sydän on siitä mielenkiitoinen kapistus,

että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen."

    

  

Arvostelukappale

  

Cristal Snow on kirjoittanut taidokkaasti klassisia satuja muistuttavan, mutta modernin tarinan 10-vuotiaasta keijutytöstä, Penni Pähkinäsydämestä, jonka naapuriin tulee kesän ajaksi uusi poika, Markka Meritähti. Markka käy Pennin hermoille syistä, joita tyttökään ei itse ymmärrä. "Tuo inhottava keijunnulikka sai Pennissä aikaan aivan kummallisia tuntemuksia."

  

Penni oli vasta näädän nokareen kokoinen keijunkikkara. (s. 7)

  

Penni päättää puuttua asiaan kavereidensa Lianan ja Viliinan kanssa ja leipoo kadotuskakun, jolla saisi pojan katoamaan elämästään - samaisella kakulla mummo oli kuulemma kadotuttanut liikaa tyrniolutta juovan puolisonsa. Mutta kesän aikana, kun hän tutustuu poikaan, ei tämä niin kamala olekaan. Silti kakku päätyy pojalle ja Penni joutuu kantamaan tekonsa seuraukset.

  

- Tästä hetkestä alkaen -- julistan sodan kaikkia keljuja kollikeijuja, etenkin Markka Meritähteä, vastaan. (s. 35)

  

Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku on niin ikään Kati Vuorennon söpösti kuvittama ja täynnä ihanaa kielellistä ilotulitusta! Voisin nostaa tähän kymmeniä esimerkkejä, mutta tässä vähän maistiaisia: kirpalo, sosiolooginen psykomogia, non appelsiino, ompeluvemputin, sittiäisen pyllypaukut, asityyli-lyyli-mäistä happoa, ökkömötti, epäkaveri ja vihahenkilö... 

  

Henrietta oli muutenkin hyvin epätavallinen keijumummo -- Henrietta ei -- erityisesti pitänyt halailusta tai pienten keijupalleroiden sylissä pitämisestä. Hän inhosi keijulasten itkua, pikku jalkojen tömistelyä ja liian kimeää naurua. -- jos se olisi hänestä kiinni, kaikki keijut pysyisivät näkymättöminä ainakin kahteenkymmeneenensimmäiseen keijuvuoteensa asti. (s. 69)

  

Odotan mielenkiinnolla mihin Pennin seikkailut vievät seuraavaksi, joko hän saa lentoluvan ja voi luopua maitosiivistään. Suosittelen todellakin ottamaan tämän kirjan luettavaksi. Kustantajan ikäsuositus tälle on 7+, mutta luulen, että pikkuisen nuoremmatkin viihtyvät, jos heille lukee Pennin tarinan.

  

Jos pidätelty nauru ei pääse pakenemaan suun kautta, se saattaa karata myös takamuksesta. (s. 92)

     

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kun sydän on suuri, se myös särkyy helposti…

  

Cristal Snow on luonut kokonaisen taikauniversumin, jollaisia tulee vastaan harvoin! Herkkävireinen ja lämpimän humoristinen lastenromaani ensi-ihastuksesta tempaa lukijansa keijujen kiehtovaan maailmaan. Tällä reseptillä ei voi epäonnistua!

  

Pienen peukalon kokoinen keijuipana Penni Pähkinäsydän närkästyy, kun hänen naapuriinsa muuttaa kesäksi kaikkitietävä keijupoika Markka Meritähti. Penni julistaa ystäviensä kanssa sodan sietämätöntä pojankloppia vastaan, ja he alkavat leipoa kadotuskakkua tämän pään menoksi. Resepti ei ole helppo, vaan taikataikinaan tarvitaan niin Markan hiuksia, naurua kuin kyyneleitäkin. Kun kakku lopulta valmistuu, Penni ei olekaan enää varma, miksi pojan täytyy kadota…

  

Snow'n esikoisromaani aloittaa kirjasarjan, jossa seurataan Pennin ja hänen ystäviensä elämää Tuulenpesän metsässä. Seikkailun ja jännityksen lisäksi kirjoissa uppoudutaan nuoren keijun elämän käännekohtiin. 

  

188 sivua, Tammi 2020

  

Kuvittanut: Kati Vuorento

  

Sarjassa ilmestyneet: 

• Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
• Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous 

  

Luettu myös täällä: Luetaanko tämä?. Lastenkirjahylly, Luova ruho, Kirjokansi, Kirjoihin kadonnut, Big mamas home

  

*****

  

"-Valkea on kuin vettä, paitsi että se on valoa. Säilytämme sitä astioissa kaapissa, 

kunnes pimeän tullen se otetaan esiin. On olemassa eräs... kone, joka valmistaa sitä. 

Kutsumme sitä Valkeantuojaksi. Nyt se on varastettu."

   

  

Elina Rouhiaisen kirjoittamassa ja Kaisa Rannan kuvittamassa Valkeantuojassa on upea maailma, fantastisia eläimiä (kuten säihkyoravia ja karhupuhveleita), mieletön nelivärikuvitus ja jännittävä seikkailu. Teos on todella tasapainoinen paketti, joka saa janoamaan lisää Nelimaan tarinoita. Tämä hieman Hayao Miyazakin mielikuvituksellisia maailmoja muistuttava fantasia tarjosi yhden vuoden 2021 parhaista lukukokemuksista.

  

Nelimaassa asuu kolme kansaa, sanstelaiset, suomuskalaiset ja vaarroslaiset. Joskus muinoin kansoja oli vielä neljäskin, mutta nykyisin kömsteläiset ovat kadonneet. Lisää tietoa löytyy Nelimaan tarinoiden kotisivuilta. Tässä sarjan aloittavassa kirjassa päähenkilö on 13-vuotias samstelainen Taaro. Sain tarinasta sellaisen käsityksen, että jatko-osissa näkökulmahenkilö saattaisi vaihtua. Taaro nimittäin tapaa seikkailunsa aikana muiden kansojen nuoria.

  

Kaikki sanstelaiset lähtivät kolmetoistavuotiaana etsimään omaa kumpastaan eli eläintä, josta tulisi kumppani koko loppuelämän ajaksi -- Matka piti suorittaa yksin, eikä sille ollut ennalta määrättyä reittiä.

-- 

Taaro mietti, millaisen eläimen hän saisi. Linnun niin kuin isä, vai jotain suurempaa niin kuin äiti. Oli tietenkin myös kolmas vaihtoehto: mikään eläin ei hyväksyisi häntä kumppanikseen. 

Taaro tiesi, että se oli harvinaista. (s. 5-7)

  

     

Puut olivat vanhoja ja aluskasvillisuus runsasta, paksut sammalmättäät suorastaan kutsuivat heittäytymään niille. -- Siellä täällä maassa oli kaatuneita puita, joiden pinnalla kasvoi sieniä. (s. 41)

  

Pidin erityisesti kumpas-ideasta: "Kumpas ei ole -- lemmikki. Eläin ja ihminen ovat tasa-arvoisessa asemassa eikä kumpikaan omista toista" ja Vaarroksen teknologiasta, jonka alkuperä on unohdettu, eikä uusia koneita voida rakentaa. Kadonnut Kömsten kansa oli omiaan kutkuttamaan mielikuvitusta. Tarinan yllä roikkuu sodan uhka - kuinka ajankohtaista! "Vuorilla laulettiin yhä lauluja menneistä taisteluista, joissa oli menetetty paljon henkiä. Äidin mukaan niin tehtiin, koska tapahtumien ei haluttu toistuvan enää koskaan." 

    

En malta odottaa, että pääsen lukemaan, kuinka tarina jatkuu! 

  

Auringon yhä tehdessä nousuaan he kiisivät kohti pohjoista, kohti kotia. Ja kaikkia niitä seikkailuja, joita heillä oli vielä edessään. (s. 133)

  

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Nelimaan tarinat – uuden lasten fantasiakirjasarjan jännittävä aloitus

  

Nelimaassa sijaitsee neljä herttuakuntaa, joiden kansat ovat hyvin erilaisia. Nelimaan rauhasta pitää huolen kansojen välinen sopimus, ja kaikki elävät omilla kunnaillaan omien tapojensa mukaan – aina tähän asti.

  

Sarjan aloitusosa Valkeantuoja on kiehtova ja omaperäisesti kuvitettu fantasiatarina Nelimaan lapsista, jotka joutuvat yhdistämään voimansa, jotta herttuakunnat eivät nousisi toisiaan vastaan.

  

Vaahkalinnan Valkeantuoja on varastettu. Ilman sitä herttuakunta uhkaa jäädä pimeyteen.

  

Joku on rikkonut Nelimaan kansojen sopimusta ja nyt valtakunnan rauha on uhattuna. Saako Vaahkalinna enää koskaan valoa? Ja mitä tekemistä Huojuvalla tornilla ja rosvojoukolla on asian kanssa?

  

136 sivua, Minerva 2021

  

Kuvittanut: Kaisa Ranta 

 

Luettu myös täällä: Siniset helmet, IBBY Finland, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin