Elokuvassa: Kirjavaras

   

Kirja ja leffalippu Blogat-yhteistyönä. Kirjasta löydät bloggaukseni täältä.
   

     

Elokuva alkaa Kuoleman puheella, taustalla vilahtelee pilviä.
Kamera liikuu ja pian valkokankaan täyttää lumisen maiseman halki puskeva juna.
Kirja hengittää.

  

Elokuva sai ensi-iltansa maailmalla jo vuodenvaihteessa (esimerkiksi Yhdysvalloisssa elokuva nähtiin lokakuussa 2013). Suomeen elokuva rantautui vasta 4.4. Varasin lipun heti kun sen pystyi, eli tiistaina, kolme päivää ennen ensi-iltaa. 

   

Olin mieheni kanssa leffateatterilla jo tuntia ennen näytöstä. Etsimme oikean salin, joka oli kellaribunkkerissa. Kuinka sopiva tunnelmanluoja elokuvan/kirjan tapahtumien kannalta! Sali oli pieni, mutta katsojia ei riittänyt edes puolelle penkeistä. Ennen elokuvan alkua mieheni oli sanonut suoraan, että leffan aihe ei edes kiinnosta, mutta näytöksen jälkeen hän on minua positiivisempi näkemästään. "Edes lapsinäyttelijät eivät olleet ärsyttäviä." Se on jo paljon sanottu mieheni tuntien. 

   

Kun valot tulivat takaisin päälle, käännyin kohti miestäni ja ensimmäinen kommenttini elokuvasta oli: kirja on parempi - niin kuin useimmiten on. Elokuvalla on käytettävissään rajallinen määrä aikaa ja pohjateoksena oleva romaani on varsin pitkä. Toisin on esimerkiksi Potter-saagaan kuuluvasta Ihmetukset ja niiden olinpaikat-teoksesta tehtävien leffojen kanssa. Kirjan mitta on 50 sivua, elokuvia aikeissa tehdä kolme

      

Kirjavaras on elokuvana yhdellä sanalla kerrottuna kaunis. Ulkonäköasioihin on panostettu. Nautin kameran liikkeistä, väriteemoista ja leikkauksesta todella paljon. Vaikka jotkin asiat tehtiinkin ajan säästämiseksi nopeuttaen tai oikoen, oli kokonaisuus silti nautittava. etenkin jos pystyy unohtamaan, kuinka ne pienet asiat oli toteutettu kirjassa. Äänet olivat tosin vähän turhan kovalla ja korvani soivat vielä kauan leffan jälkeenkin. 

   

Näyttelijät olivat hyvin valittuja. Etenkin Geoffrey Rush Lieselin ottoisänä, Hans Hubermannina, toimi käsittämättömän hyvin - ja minä en yleensä ole pitänyt hänen aikaisemmista rooleistaan esim. Pirates of the Caribbean -elokuvissa. Lieselin näyttelijä, 14-vuotias Sophie Nélisse oli uskottavimmillaan elokuvan keskivaiheilla, vaikka aivan alussa esittäessään nuorinta (9v) ja lopussa vanhinta (15-16v) rooliaan hän ei aivan onnistu. 

  

Lieselin vastapainon, naapurinpoika Rudyn, tukka ei ollut minusta riittävän keltainen, mutta näyttelijänä niin ikään 14-vuotias Nico Liersch vaikutti luntevalta, kujeilevalta pojalta. Juutalainen Max (Ben Schnetzer, kuvassa) oli paremman näköinen kuin olin ennakkoon ajatellut. Hän oli todellinen ilo silmälle. Ottoäiti Rosaa näytellyt Emily Watson ei ollut minusta aivan yhtä pelottava kuin hahmo oli teoksessa, mutta hän vaikutti paljon sydämellisemmältä ja toimi Rushin kanssa kuin oikea pariskunta.

    

Suosittelen lukemaan kirjan vasta elokuvan jälkeen, jos se ei vielä ole tuttu. Yleensä suosin itse metodia, että luen kirjan ensin, ja tutustun filmatisointiin vasta sitten. Näin siksi, koska leffa on usein paljon kirjaa huonompi tai siinä tehdään asioita eritavoin kuin alkuperäisteoksessa... joka on kirjan ystävälle tuskaa. Tekee mieleni aina huutaa: "Ei se noin mennyt". Kirjavaras on kirjana paljon polveilevampi, runsaampi, synkempi ja samaan aikaan lämpimämpi kuin elokuvaversionsa, mutta se toimii varmasti hyvänä houkuttimena kirjan lukemiseen. Pienenä, kiusoittelevana makupalana siitä, mitä kaikkea - ja paljon muuta - teoksesta voi löytää!

   

Arvosana:

      

Elokuvan tiedot: Ohjaaja: Brian Percival. Ikäraja: K-12, Kesto: 132 min

Kirjavaras Internet Movie Databasessa

Elokuvasta kirjoitettua: Savon Sanomat, Episodi, NYT, Me Naiset, Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Ja kaikkea muuta, Nenä kirjassa, XTV, 

    

Lue kirja!

"Kirjoja mä metsästän..."

Tällainen pieni välipäivitys gradu yms. kiireiden keskeltä. Kävin Perjantaina katsomassa Kirjavaras-elokuvan ja postaan siitä huomenna. Samalla pyörähdin kirpparilla ja kirjastossa. Alla siis lista tuoreesta saaliista, sekä vähän vanhemmastakin. Täytyy välillä kartoittaa, mitä kaikkea olenkaan lainannut... Lukupiirissäni alkoi uusien kirjojen äänestys, toukokuun kirjaksi ehdotin itse mm. Kurt Vonnegutin Teurastamo 5 ja Steven Hallin Haitekstiä (lähinnä siis teoksia, joita minulla jo on lainassa tai omana). Kävin torstaina tapaamassa pitkästä aikaa ex-kissaani, Ronttia. Kuvituskuva sieltä.
    

© Niina Tolonen

Kirjaostokset:

• Susan Cooper: Pimeä nousee I - Yllä meren, alla kiven (kovakantinen, vuoden 2003 painos) 3e
• Susan Cooper: Pimeä nousee IV-V - Kuningas harmaa & Hopeapuu (yhteisnide pokkari, 2009) 3e

(Minulla oli hyllyssä jo aikaisemmin ostettuna sarjan toinen osa vanhalla kansitaiteella.)

    

Uutta kirjastosta:

• Janne Kuusi: Vapaus
• Jeff Long: Vuosi nolla

Aikaisemmin lainattua:

• Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu
• Alex Capus: Léon ja Louise
• Antti Eronen: Talvi
• Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@
• Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa
• Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
• Aldous Huxley: Uljas uusi maailma
• Risto Isomäki: Herääminen
• Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
• Jyrki Kiiskinen: Kaamos
• Essi Kummu: Karhun kuolema
• George Orwell: Vuonna 1984
• Jukka Parkkinen: Vanhan kulttuurin kurssi
• Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
• Elina Rouhiainen: Kesytön
• David Safier: Huono karma
• Jan Salminen: Äidinmaa
• Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit
• Maria Turtschaninoff: Arra
• Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
• Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää
• Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Harvinaisen Suomi/miespainotteista listaa: Naisia: 7 | Miehiä: 15 | Suomalaisia: 12 | Ulkomaisia: 10

Maaliskuun luetut

Maaliskuussa luin yhdeksän kirjaa ja 2436 sivua. Joukkoon mahtui niin sarjakuvaa (kissa mangaa ja suomalainen, tuhon jälkeinen maailma), lastenkirjallisuutta (Puuseppä ja Ronja), suomikummaa (Sinisalo ja Krohn), kotimaista dystopiaa (Nokkosvallankumous) kuin kansainvälisesti suosittuja teoksia (Viimeinen toivomus ja Kirjavaras). Lukupiirikirjoja (jopa kaksi tässä kuussa), uutta ja vähän vanhempaa, niin nuorelle kuin varttuneemmalle lukijalle suunnattua kirjallisuutta, scifiä, fantasiaa, satua ja lähes totta. Kolmen kärjessä luetuista ovat Nokkosvallankumous, Kirjavaras ja Enkelten verta. 

  

Hieno kuukausi kaiken kaikkiaan. Blogiani muuten luettiin maaliskuun aikana vähän yli 8000 kertaa - uusi ennätys, jo kolmannen kerran tänä vuonna. Kiitos! Uusia lukijoitakin blogiini kirjautui ainakin neljä, kiitos teillekin. ♥  

  

Keskeneräisenä tällä hetkellä ovat:

• Maarit Verronen: Karsintavaihe (195/325)
• Tiina Raevaara. Eräänä päivänä tyhjä taivas (22/247)
• Jyrki Kiiskinen: Kaamos (31/118)

  

Ensi kuussa tiedossa myös Kirjavaras-elokuva (4.4.) ja Ronjan teatteriesitys. 

  

Lukupiirissä | Markus Zusak: Kirjavaras

"Aina ei saa mitä toivoo.
Ainakaan Natsi-Saksassa."

   

 

Kirja ja elokuvalippu Blogat-yhteistyönä. Elokuvan ensi-ilta 4.4., siitä lisää myöhemmin.

Kirja ja elokuva käsittelyssä myös lukupiirissäni.

     

        

Australialaisen, eurooppalaisella sukutaustalla varustetun Markus Zusakin suomalaisissa kirjablogeissakin suositun Kirjavarkaan päähenkilö on Liesel Meminger. Tyttö, joka rakastaa kirjoja ja sanoja, vaikkei aluksi osaa edes lukea. Teoksen alussa, vuonna 1939 hän on vähän vaille kymmenen, lopusssa melkein neljäntoista. Natsi-Saksan kauheudet ja Anne Frankin päiväkirja lienevät monille tuttuja. Kirjavarkaan lukija pääsee seuraamaan muutaman vuoden ajan millaista kenties oli olla saksalainen nuori tyttö Hitlerin valtakaudella. Kertojana toimii Kuolema. Tämä maagisen realismin suuntaan kallistuva seikka ja päähenkilön tuoreus tuovat uusia näkökulmia historialliseen tapahtumaan.

   

Hän oli pikkutyttö.
Natsi-Saksassa.
Kuinka soveliasta, että hän oli löytämässä sanojen mahdin. (s. 153)

 

Zusakilla on erikoinen tapa kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tapahtumia kerrotaan Kuoleman muistelemina, ja välillä tämä kertoo tulevista tapahtumista etukäteen. Tällainen juonen itsensäpaljasteleva elementti rikkoo välillä illuusion ja repäisee lukijan takaisin reaalimaailmaan, mutta pidemmälle lukemisen myötä tähänkin tyylikeinoon tottuu. Toinen erikoinen tekninen piirre kerronnassa muodostuu Kuoleman tekemien *** VÄLIHUOMIOIDEN *** kautta (ks. esimerkki alla). Lisäksi Kirjavarkaassa on mise en abyme eli tarina tarinassa rakenne: kun Liesel lukee erästä kuvakirjaa, on sen sivut liitetty myös osaksi teosta. Teksti sisältää myös jonkin verran saksankielisiä sanoja, mutta yleensä ne selitetään, kun ilmenevät ensimmäisen kerran.

  

     

*** PIENI TOSIASIA ***

Minulla ei ole sirppiä eikä viikatetta.

Käytän mustaa huppuviittaa vain jos on kylmä.

Eikä minulla ole pääkallomaisia kasvonpirteitä, 

joilla teikäläiset mielellään minut matkan päästä varustavat.

Haluatko tietää miltä oikeasti näytän? Minäpä autan.

Etsi peili sillä aikaan kun minä jatkan.

(s. 315)

 

Liesel on kirjavaras. Lisänimensä hän saa eräältä pojalta, jolla on keltainen tukka. Kirjavarkaaksi tyttö päätyy vahingossa, kun hänen kuusivuotias pikkuveljensä kuolee matkalla uuteen kotiin. Veli haudataan paikkaan, jonka nimeä Liesel ei tiedä. On talvi, ja routaisessa maassa pieni hauta. Lumesta Liesel poimii ensimmäisen kirjansa, joka myöhemmin osoittautuu haudankaivajan käsikirjaksi. Makaaberi alku kasvutarinalle, jossa kuolema ei ole koskaan kaukana. 

      

Oikeastaan se on vain pieni tarina, jonka aiheita ovat muun muassa:
- tyttö
- eräät sanat
- harmonikansoittaja
- eräät fanaattiset saksalaiset
- juutalainen nyrkkeilijäsankari
- ja aikamoni varkaus. (s. 11)

   

Zusakin luomat hahmot ovat  persoonallisia ja uskottavia. Heille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Jopa Kuolema esitetään välillä ihmimillisestä näkökulmasta. Hän vain tekee työtä, joka hänelle on annettu, vaikka ei aina nautikaan saamastaan taakasta - sielujen kuljettaminen on raskasta. Jokainen hahmo kasvaa ja kehittyy tarinan aikana. 

  

Suomennos on korkeatasoinen, kieli on sujuvaa, enkä onnistunut löytämään mitään selkeitä virheitä. Kehotan lukemaan teoksesta pokkaripainoksen, olin nimittäin lainannut aikaisemmin kirjastosta kovakantinen kirjan lukupiiriä varten ja se painaa aika paljon. Suosittelen Kirjavarasta historiasta kiinnostuneille ihmisille, joita nenäliinapaketti-varoitus kirjan yhteydessä ei pysäytä. Paikoin itsekin tartuin nessuun. Tarinan yhtenä opetuksena, jos sellaisia haluaa etsiä, voisi olla, että kirjat voivat pelastaa hengen. Niin ainakin Lieselille kävi.
   

"Saukerl", Liesel sanoi naurahtaen, ja kohottaessaan kätensä hän tiesi täysin varmasti, että samalla hetkellä poika sanoi häntä Saumenchiksi. Minusta se on niin lähellä rakkautta kuin yksitoistavuotiaalle on mahdollista. (s. 150)

Arvosana:

   
Takakannesta:
Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema ei ole koskaan ollut kiireisempi. Pommisuojassa  9-vuotias Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa.

      
Elämän muuttava tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista on käännetty yli 40 kielelle.
    
"Ansaitsee paikan Anne Frankin päiväkirjan vieressä. Tuleva klassikko." - USA Today
 
Bryan Percival on ohjannut menestysteoksen pohjalta elokuvan, joka saa ensi-iltansa maaliskuussa 2014. Pääosissa ovat mm. Geoffrey Rush ja Emily Watson.
  

Asiasanat: kasvutarina, maaginen realismi: kuolema, sota: natsit

     

Samantyylisiä kirjoja: Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja, Sarah Winman: Kani nimeltä jumala, Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa, Meera Syal: Anita and me 

  
Suomentanut: Pirkko Biström, 556 sivua, Seven (pokkaripainos, 2014) 1. painos Otava 2008

    

Alkuperäinen nimi: Book Thief (2005)

   

Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Kingiä, kahvia ja empatiaa, Kirjaneidon tornihuone, Hurja Hassu Lukija, Todella vaiheessa, Tarinauttiset hämärän hetket, Luettua, Järjellä ja tunteella, 

Topi Koivisto & Tapio Miettinen: Tunnel Ground - Maanalainen aamunkoitto

"Maailma on kuollut"

 

  

Koivisto & Miettinen kaksikon tuhon jälkeiseen maailmaan sijoittuva Tunnel Gorund - Maanalainen aamunkoi on ihmisyyttä ja konetta yhdistelevä, tummasävyinen sarjakuva. Se on synkkä niin värimaailmaltaan kuin teemaltaankin. Tapahtumapaikkaa ja aikaa ei kerrota suoraan, mutta rivien väleistä on pääteltävissä, että kertomus sijoittuu tulevaisuuteen. 

    

Teoksessa esiintyvien hahmojen nimet, esimerkiksi Kowalski ja Dietrich viittaavat kahteen eri kielialueeseen, kenties Venäjälle ja Saksaan. Värikkäällä mielikuvituksella varustettu lukija (kuten allekirjoittanut) voikin tästä vetää johtopäätöksen kenties jonkinlaisesta viimeisten eloonjääneiden monikansallisesta ryhmittymästä, jonka perillisiä tällaiset nimet mahdollisesti ovat. 

  

   

Nykytilanteeseen johtaneiden tapahtumien historiaa ei paljoa avata. Selvää kuitenkin on, että, pimeydessä vaeltelevat ja toistensa kanssa samoista resursseista kamppailevat viimeiset ajattelevat olennot ovat robotinkaltaisia (ks. kuvakosteet). Valoa tihkuu maan alle harvoin ja miljöö on täynnä tuhoutuneita rakenteita ja muuta romua.   

   

Valo ja pimeys, toivo ja masennus ovat kaksi teoksessa vahvasti esillenoussutta vastakkaista paria. Yksinäinen vaeltaja, tarinan päähenkilö, etsii pimeistä tunneleista varaosia, joilla korjata metallista vartaloaan. Välillä tämä hahmo löytää valon tai ihmettelee muinoin kuolleita ihmisiä.

     

    

En voi väittää, että olisin tajunnut tästä sarjakuvasta aivan kaiken, mutta erittäin hieno kokemus se oli. Kuvitus on erittäin onnistunutta ja tunnelmallista, jopa ahdistavaa valottomassa, pelkistetyssä väriskaalassaan ja paikoin hyvinkin yksityiskohtaisissa, tuhoutunutta maisemaaa esittelevissä kuvissaan. Suosittelen teosta enemmän tai vähemmän HC-scifiin tutustuneille lukijoille, jotka pitävät maailmanlopun tunnelmasta, tummista sävyistä ja ihoa kovemmasta kuoresta.

     

Arvosana:

       

Takakannesta:

"Ehkä pimeys onkin ainoa totuus. Valo on ailahteleva, se häviää jos annat sille vähäisenkin mahdollisuuden. Kenties olemassaolomme on yhtä häilyväistä, välkymme todellisuudesta sisään ja ulos tietämättä missä olemme olleet ja kuinka kauan."

    

Maailmanlaajuinen tuho jättää jälkeensä aution ja synkän maan. Uusi robotin- ja ihmisenkaltainen laji ajautuu äärirajoille vaativassa ympäristössä. Pimeydessä se kohtaa omat haamunsa ja on valmis kiroamaan luojansa. Lopulta taistelu on väistämätön - mutta mitä vastaan ja kenen puolesta se tosiasiassa käydään? Mihin asettuvat tietoisuuden ja todellisuuden häilyvät rajat?

    

Dystooppinen Tunnel Ground on myös mobiilipeli, jota on saatavilla muun muassa App Storesta.

  

Asiasanat: tuhon jälkeinen maailma
    

Samantyylisiä kirjoja: 

   
128 sivua, Like 2013

    

Sarjakuvaa luettu myös täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, 

   

Tunnel Groundin kotisivut