Oulun kirjabloggarien tapaaminen 14.3.

Normaalisti en tykkää ottaa selfieitä,
mutta aurinko paistoi niin kivasti kahvilaan...

Tänään oli järjestyksessä laskujeni mukaan kolmas Oulun seudun kirjabloggaritapaaminen. Tapaamisten välissä on yleensä ollut vuoden-parin tauko, mutta nyt olemme ajatelleet tavata kuukausittain. (Edellinen tapaaminen oli 26.10.2013)

   

Puheenaiheet kulkivat yllättäen varsin kirjallisia polkuja Kalle Päätalosta Alastalon saliin, dystopioista romaanien fonttikokoon, tulevista tempauksista alati paisuviin kirjahyllyihin. Hiljaisia hetkiä syntyi vain silloin, kun paikalle saapuneet (mukaan lukien allekirjoittaneen) tutustuivat Cafe Roosterin maukkaaseen tarjontaan.

   

Puhetta oli myös oululaisista kirjailijoista sekä kirjoista, jotka sijoittuvat Ouluun. Näiden tiimoilta saisi hyvän kirjallisen haasteen. (Miltä kuulostaisi esimerkiksi ulkona lukeminen, vaikkapa kirjailija Teuvo Pakkalan tuotantoon tutustuminen hänen muistomerkillään?)

   

Villis toi muutamia kirjojaan kiertoon ja minullekin päätyi yksi niistä, Jarkko Jokisen mielenkiintoinen runokokoelma Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä. Ajattelin lukea sen seuraavaksi.

   

Roosterissa on ihan parasta taidetta. Muilla seinillä löytyy vastaavalla tyylillä
mm. Charlie Chaplin sekä Audrey Hepburn Darth Vaderin kanssa.

 

Mukana "kuvausrekvisiitaksi" tällä hetkellä kesken oleva Neal Shustermanin Unwind.
Herkkuna opiskelijabudjettiin kivasti sopivat Kinderpiirakka ja vichy.

 

Tuo pikkuinen teepannu on vaan niin söpö! With MarikaOksa

 

Jaanalla oli myös kirja käsilaukussa.
Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies

 

Kevät ja narsissit!

Sinut on haastettu

Joskus sitä vain kaipaa lukemiseensa yhteisöllisyyttä. Haasteet ja kimppaluvut tuovat myös usein uudenlaisen näkemyksen luettuun teokseen.  Alla muutamia tulevia kimmpalukuja ja haasteita, joihin voi tarttua. Jos lähdet mukaan Pratchett- tai Gabaldon-kimppaan, niin ilmoitathan minulle siitä alle. 

       

      

Minna Canthin päivä 19.3.2015

   

Minna Canth (19.3.1844-12.5.1897), aikaisemmin Ulrika Wilhelmina Johnsson, tunnetaan kirjailijana ja tasa-arvon edistäjänä. Häntä on sanottu Juhani Ahon jälkeen seuraavaksi merkittävimmäksi näytelmäkirjailijaksi. Minnan tuotannosta löytyy näytelmien lisäksi myös novelleja ja hän oli ansioitunut sanomalehtinainen.

   

Minna Canthin päivään ei ole enää kauan aikaa, mutta ajattelin kuitenkin lukea jotain häneltä, ehkä jonkin novellin tai näytelmän Anna-Liisa, josta tein yläasteen äidinkielen tunnilla esseen. Tähänkin epäviralliseen haasteeseen saa toki lähteä matkaan.

      

   

Terry Pratchett -kimppaluku 13.3.-30.4.2015

   

12.3. kuului mediassa suru-uutinen: jälleen on yksi mestari poissa (tuoreessa muistissa on vielä Leonard Nimoy, 26.3.1931-27.2.2015). Englantilainen fantasiakirjailija Terry Prachett kuoli 66-vuotiaana sairastettuaan useita vuosia alzheimerin tautia. Pratchett tunnettiin erityisesti Kiekkomaailma-sarjastaan.

Kimppalukuun voi lähteä matkaan, vaikkei olisi koskaan lukenut yhtään Prachettia tai vaikka olisikin lukenut jo koko tuotannon. Kirjoita juttu yhdestä tai useammasta teoksesta blogiisi ja ilmoittaudu tänne Yöpöydän kirjat -blogiin huhtikuun loppuun mennessä, niin teen koontipostauksen siitä, mitä kaikkea blogistania Pratchettin laajasta tuotannosta luki. 

  

Haastekuvia saat käyttää vapaasti omassa postauksessasi.

      

      

Diana Gabaldon: Muukalainen - kimppalukua maaliskuu-toukokuu 2015

    

Diana Gabaldonin teoksesta Muukalainen tehty tv-sarja sovitus alkaa pyörimään Suomessa Yleltä (tämän hetken tietojen mukaan) toukokuussa. Nyt olisikin siis hyvästi aikaa korkata teos tai verestää muistikuviaan, jos teoksen on jo aikaisemmin lukenut. Aikaa lukea teos on siis toukokuun loppuun saakka. 

   

Kirjaa luetaan myös Facebook-ryhmässä Nettilukutoukat. Tarkoituksenani olisi ryhmässä vetää teoksesta neljä keskustelua, joissa voi tiettyyn sivumäärään asti keskustella kirjasta. Nettilukutoukkiin pääsee mukaan myös ilman omaa blogia, mutta sellaisen pitämistä ei katsota pahasti.

Lois Lowry: The Giver

"If everything's the same, then there aren't any choices! 
I want to wake up in the morning and decide things!
A blue tunic, or a red one?"

         

 
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 41. A book by an author you’ve never read before 
   

Näin Lois Lowryn jo klassikoksi kutsuttavasta dystopiaromaanista vuonna 2014 tehdyn, samannimisen elokuvan ennen kuin luin kirjan. Monet hahmot olivat saaneet mielessäni muotonsa valkokankaalla nähdyiltä versioltaan, mutta se ei haitannut niin paljon kuin se seikka, että joitakin merkittäiviä eroja maailmojen välille oli tehty. Perusteet ovat kuitenkin molemmissa samat. Tällä kertaa kirja vs. leffa asettelussa voiton vie kirja. Vaikkakin elokuvaversiossa Jonasin isää näyttelee Alexander Skarsgård.

    

The Giver on ilmestynyt jo vuonna 1993, ja ihmettelen kyllä vähän, miksei tätä ole vieläkään suomennettu. On aiheellista pohtia, kuinka paljon nykyinen ya-dystopia on saanut suuntalinjoja siitä. Monissa sen jälkeen ilmestyneissä teoksissa on nimittäin paljon samoja piirteitä. Näitä samankaltaisuuksia nostankin tässä bloggauksessa esille. Suurin ero The Giverin ja uudempien dystopioiden välillä on kuitenkin tunnelmassa. The Giver etenee rauhallisesti, ilman ilotulituksia. Tämä on, toisin kuin voisi luulla, jopa pelottavampaa kuin toiminnallisempi ratkaisu.

    

Utopiana alkavan The Giverin päähenkilönä seurataan Jonas-nimistä poikaa. Hän odottaa suuresti 12-vuotiaiden juhlaa, sillä se on viimeinen ikään liittyvä seremonia, eräänlainen siirtymäriitti siis. Tämän jälkeen iällä ei ole merkitystä, eikä suurin osa aikuisista edes muista omaa ikäänsä. 12-vuotiaana jokaisen yhteisön lapsen, joita on yleensä 50, tuleva ammatti julistetaan. Lapset ovat kahdeksanvuotiaasta saakka voineet valita itse mitä vapaaehtoistyötä he yhteisössään tekevät. Valittavana on muiden muassa vanhusten ja pikkulasten hoitoa. 

      

Jonas was glad that he had, over the years, chosen to do his [volunteer] hours in a variety of places so that he could experience the differences. He realizes, though, that not focusing on one area meant he was left with not the slightest idea - not even a guess - of what his Assignment would be. (s. 46)

      

Jonas ei ole koskaan tiennyt, mistä työstä hän pitäisi eniten, vaan on kokeillut erilaisia tehtäviä. Jokaiseen ammattiryhmään valitaan vain yksi ikäryhmän lapsista. Vanhimmat ovat tarkkailleet lapsia ja yrittävät parhaansa mukaan löytää jokaiselle luontevan paikan. Seremonia saa yllättävän käänteen, kun Jonas julistetaan muistojen saajaksi (Receiver of Memory), joka on kaikkein tärkein vanhimmista. Muistojen avulla ratkaistaan vaikeita ongelmia, joita yhteisössä toisinaan syntyy.

     

The receiver was the most important Elder. Jonas was never even seen him, that he knew of; someone in a position of such importance lived and worked alone. (s. 27)

    

Myös parisuhteet (matching of spouses) muodostetaan vanhimpien pitkän harkinnan perusteella niin, että perhekunnat (family unit) muodostuvat hyvin yhteensopivista aikuisista (hyvin samalla tavalla siis kuin Ally Condien Tarkoitetussa ja Lauren Oliverin Deliriumissa). Kun lapset ovat suorittaneet koulutuksensa loppuun, he muodostavat uuden perheyksikön ja vanhemmat muuttavat lapsettomien aikuisten kaupunginosaan siihen saakka, kunnes vanhuksina päätyvät hoitokotiin.

  

Lapsia saa perhekunnassa olla kaksi, yksi tyttö ja yksi poika. Lapset eivät ole parin biologisia lapsia, vaan he ovat synnyttämiseen erikoistuneiden naisten (Birthmother) "tuottamia", vähän niin kuin Anu Holopaisen teoksessa Molemmin jaloin. Jos vauva ei kehity annettujen arvojen mukaisesti, se vapautetaan (release). Lasta anotaan systeemiltä ja jos perhekunta on hoitanut asiansa oikein, luovutetaan nimeäjän (Namer) etukäteen yksilöimä lapsi vanhemmilleen nimeämisseremoniassa. 

    

Koko yhteiskuntajärjestelmä on hyvin kliininen ja kaavamainen (Vrt. Lego-elokuva). Maasto on muokattu tasaiseksi, jokainen talo (dwelling) ja tie, vaate ja kampaus on identtinen keskenään. Poikkeamia ei sallita, vaan kaikki on kuin piparkakkumuotilla leikattua (Sameness) - järjestelmällä on täydellinen kontrolli ihmisestä, jopa eri tilanteisiin sopivia fraaseja myöten. Peilit ovat harvinaisia, vaikkakaan eivät kiellettyjä, toisin kuin esimerkiksi Jan Salmisen Äidinmaassa tai Veronica Rothin Outolinnussa esittellyn Vaatimattomien yhteisössä.

    

Pelottavinta tässä kaikessa on se, että kukaan ei kapinoi järjestelmää vastaan vaan pitää sitä täydellisenä. Jos ei tiedä mistä jää paitsi, miksi kaivata sitä? Maailmassa ei toisaalta ole nälkää, kipua, sairautta tai sotaa. Autoja ei tunneta, vaan kaikki yhdeksänvuotiaasta eteenpäin käyttävät polkupyöriä. Jonas oppii tämän koulutuksensa aikana, kun maailman kulissit sortuvat ja paljastavat koko totuuden - millainen oli se maailma, joka edelsi kaikkea Jonaksen tuntemaa, hyvänä ja oikeana pitämää. 

    

Lowryn teoksen vahvuutena on pitkälle erikoistuneessa kielessä. Vastasyntyneitä ja muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja kutsutaan termillä "newchild", ikäryhmiä kutsutaan nimillä Sixes, Sevens, Elevens ja niin edelleen. Kielellinen tarkkuus (precision of language) on hahmojenkin mielestä tärkeää, ja esimerkiksi sana "rakkaus" on jäänyt pois käytöstä, sillä se on liian geneerinen.

    

Yhteisöjen ulkopuolella on "Elsewhere", jonne vapautetut (hitaasti kasvavat lapset, sääntöjen rikkojat ja vanhukset) päätyvät. Se on siis yhtäaikaa sekä "taivas" sekä ulkopuolinen maailma, jossa on vielä eläimiä, vaikka yhteisöissä asuvat ihmiset eivät sitä välttämättä tiedä tai edes ajattelekaan. "Release of the elderly" on seremonia, jossa juhlitaan vanhuksen elämää ja tekoja ja se päättyy vapauttamiseen. Condien Tarkoitetussa oli hyvin samanlainen järjestelmä. 

  

Lyhyessä kirjassa on pakattu paljon asiaa tiiviisti. Lowryn teos on nopealukuinen ja vaikka genren tuntijoille tämä ei sinällään paljoa uutta kerrokaan, se onnistuu vähäeleisyydessään tuomaan kirjan maailman ja omamme eroavuudet esille paljon terävämmin kuin toiminnantäytteiset perillisensä. Suosittelen tutustumaan tähän ya-dystopian kanonisoituun, ajallisesti buumia edeltävään teokseen. Sillä on annettavaa jokaiselle lukijalleen.

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

Intelligence. Integrity. Courage. Wisdom. These are the qualities a Receiver of Memory must have. And one more which can only be named, but not described. The Capacity to See Beyond.

        

Jonas lives safely within the community, a place where there is no war, no hunger and no pain. But when he is selected as the Receiver of Memory, he starts to discover dark secrets that lies beneath the surface of his perfect world. Secrets that will lead him to undertake an incredible journey...

   

224 s. Harper Collins 2014 (1. painos 1993)

    

Ajatuksia muilta kirjan lukeneilta: Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Lopun ajan lauseet, Notko, se lukeva peikko, Hyönteisdokumentti 

  

Kirjailijan kotisivut

Sarjassa ilmestynyt myös:

• Gathering Blue (2000)
• Messenger (2004)
• Son (2012)

  

Samantyylisiä kirjoja: Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, Veronica Roth: Outolintu, Jan Salminen: Äidinmaa, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Jeanne DuPrau: City of Ember, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

Scott Westerfeld: Uglies

"You don't believe all that crap, do you - that there's only one way to look, 
and everyone's programmed to agree on it?"

     

     

Inspiroivaa musiikkia: Marilyn Manson: The Beautiful People

Lukuhaasteissa: Goodreads 11. A book with a one-word title

 
"Before there was Hunger Games, there was... Uglies"

300 vuoden päässä on tulevaisuus, jolloin ulkonäkö merkisee kaikkea. Tally on Ugly, teinityttö, joka odottaa pääsyään kauneusleikkaukseen. Ilman kauniita kasvoja et ole mitään. Näin Tallylle on opetettu. Kauneuleikkauksen alaikäraja on 16 vuotta. Ensimmäisessä vaiheessa teinit leikataan kauneustoimikunnan sääntöjen mukaiseen muottiin: isot, viattomat silmät, korkeat poskipäät, runsaat huulet. Leikkauksen jälkeen Uglystä tulee New Pretty, uusi kaunotar hirviön sijaan, plastinen massatuotettu Barbie-nukke persoonallisten yksilöitävien ominaisuuksien sijaan. 

  

"Right, and things  were so great back when everyone was ugly. Or did you miss that day in school?" 

"Yeah, yeah, I know", Shay recited. "Everyone judged everyone else based on their appearance. People who were taller got better jobs, and people even voted for some politicians just because they weren't as ugly as everybody else." 

"Yeah, and people killed one another over stuff like having different skin color", Tally shock her head. No matter how many times they repeated it at school, she'd never really quite believed that one. "So what if people look more alike now? It's the only way to make people equal." 

"How about making them smarter?" (s. 44-45)

  

New Prettyn ainoana tehtävää on bilettää niin kovasti kuin jaksaa ja nauttia Pleasure Gardenien tarjonnasta. Uudet kasvot, vaikkakin täynnä muovia vaativat nekin ylläpitoa, siksipä leikkaus toistetaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Middle Pretty saa kasvot, joissa on auktoriteettiä. He työskentelevät mm. Uglyjen opettajina. Vielä ennen viimeisiä elinvuosia suoritetaan kolmas leikkaus,  Late Prettyt saavat kasvojen kohotusta ja ryppyjen silottamista. 

     

Kaupunginosatkin on nimetty sen mukaan, mikä on alueella asuvien ihmisten status, nuoret, leikkauksissa käymättömät asuvat Uglievillessä, vastaleikatut New Pretty Townissa, perheelliset Middle Prettyt Dullvillen lähiöissä ja vanhukset puolestaan Crumblyvillessä. Mutta kaupungin valojen ulkopuolella alkaa toinen maailma: kesyttämättömäksi palautunut luonto, joka kätkee uumeniinsa satoja vuosia vanhoja, murenevia raunioita. Ainoa merkki aiemmin eläneistä ihmisistä, Rustyistä. 

     

This city is paradise, Tally. It feeds you, educates you, keeps you safe. It makes you pretty. (s. 106)

     

Tally on syntynyt syyskuussa ja onkin siis asuntolan viimeisiä nuoria, jotka eivät ole vielä päässeet leikkaukseen. Tally istuu usein huoneensa ikkunalla ja katselee kaihoisasti joen toisella puolella kimmeltäviin valoihin, jotka kertovat New Prettyjen juhlien jatkuvan vielä silloin, kun kaikki muut ovat nukkumassa. Tally on tottunut ystävänsä Perisin kanssa hiipimään varjoissa ja tekemään kepposia,niin kuin Uglyn kuuluukin. He ovat myös käyneet New Pretty Townissa, vaikka se onkin kiellettyä. 

    

Peris on Tallya kolme kuukautta vanhempi ja elää unelmaansa. Tallyllä ei ole muita läheisiä ystäviä ja ero lapsuuden ajan parhaasta kaverista tekee kipeää. Niinpä Tally päättää käydä tapaamassa Perisiä, mutta joutuu ongelmiin ruman naamansa takia. Paetessaan New Pretty Townista Tally tapaa Shayn, toisen asuntolan Ugly tytön, joka on sattumalta syntynyt samana päivänä kuin Tally. Myös Shayn ystävät ovat muuttaneet New Pretty Towniin. Tytöt ystävystyvät ja odottavat leikkauspäiväänsä. Heidän ainoa eronsa on se, että Tally toivoo pääsevänsä veitsen alle, Shay ei. Hän tahtoo elää luomuna yhteiskunnan valvovan katseen ulkopuolella.

Shay pyytää Tallya mukaansa, mutta arvatenkin tyttö päättää jäädä saadakseen kauniit kasvot. Tallyn kauhistukseksi "Iso Veli" on valvonut hänen ja Shayn yhdessä viettämää aikaa ja valvojat pakottavat Tallyn rikkomaan Shaylle tekemänsä lupauksen. Tally ei pääse leikkaukseen ellei hän auta viranomaisia hakemaan Shayn takaisin. Tally ei voi kuvitellakaan elävänsä Uglyna loppuelämäänsä (ugly-for-life) ja aloittaa seikkailun, joka muuttaa hänet.

   

There was a certain kind of beauty, a prettiness that everyone could see. Big eyes and full lips like a kid's; smooth, clear skin; symmetrical features; and a thousand other little clues. Somewhere in the back of their minds, people were always looking for these markers. No one could help seeing them, no matter how they were brought up. A million years of evolution had made it part of the human brain. (s. 16-17)

  

Scott Westerfeldin Uglies on nopealukuinen ja puhutteleva dystopia. On mielenkiintoista katsoa sivusta ihmisiä (vaikkakin fiktiivisiä), jotka on aivopesty uskomaan, että heidän synnynnäiset piirteensä olisivat jotenkin viallisia ja rumia. Leikatut ihmiset muistuttavat paljon Suzanne Collinsin Nälkäpelin pääkaupungin Capitolin tyhjäpäisiä asukkaita. Ugliesin mielenkiintoisin anti on siinä, kuinka Tally joutuu kohtaamaan luonnonmukaisuuden ja oppii salaisuuksia, joita kaupungissa hänelle ei olisi koskaan kerrottu - totuuden kauneuslaikkauksista. Suosittelen teosta dystopian suurkulutajille, jotka etsivät jälleen yhtä erilaista kuvaa tulevaisuuden maailmasta. 

  

Halusin lukea Ugliesin ennen kuin Anu Holopaisen Ihon alaiset ilmestyi, sillä tahdoin verrata teoksia toisiinsa. Mietteitäni Holopaisen teoksesta voi lukea pian blogissani.

    

Arvosana:

      

Takakannesta:

Tally can't wait to turn sixteen and become pretty. Sixteen is the magic number that brings a transformation from repellent Ugly into a stunningly attractive Pretty, and catapults you into a high-tech paradise where your only job is to have a really great time. In just a few weeks, Tally will be there.

     

But Tally's new friend, Shay, isn't sure she wants to be Pretty. She'd rather risk life on the outside. When Shay runs away, Tally learns about a whole new side of the Pretty world - and it isn't very pretty. The authorities offer Tally the worst choice she can imagine: find her friend and turn her in, or never turn Pretty at all. The choice Tally makes changes her world forever.

    

Samantyylisiä kirjoja: Anu Holopainen: Ihon alaiset, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Moira Young: Julma maa, Veronica Roth: Uskollinen

    

425 s. Simon And Schuster 2012 (1. painos 2006)

    

Kirjasta myös täällä: Goodreads

  

(en löytänyt teosta ollenkaan suomenkielisistä blogeista, eli vinkatkaapas, jos olette teosta lukeneet) 

  

Kirjailijan kotisivut

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

"En aio kirjoittaa päiväkirjaani pelkkiä tosiasioita kuten muut, 
vaan aion pitää sitä ystävänäni, ja sen ystävän nimi on Kitty."

      

      

Lukuhaasteissa: Goodread 50:  48. A banned book 
Lukupiirikirja marraskuu 2015
      

ANNE FRANKIN PÄIVÄKIRJA on niitä teoksia, jonka lähes kaikki ovat lukeneet. Moni lienee tutustunut teokseen koulun äidinkielen tunneilla. Unescokin sitä mieltä, että kyseessä on yksi maailman kymmenestä luetuimmasta kirjasta ja se on liitetty maailmaperintöluetteloon. Nuoren tytön päiväkirja on käännetty 55 kielelle ja se on maailman luetuin natsien rikoksista kertova kirjallinen dokumentti. Lisäsin teoksen jo kauan sitten lukulistalleni, mutta vasta kun löysin sen joulun jälkeen kirpparilta, siirtyi kirja lukupinon kärkeen. Edellisen kerran mietin teosta vierailtuani muutama vuosi sitten Auschwitzissa (kuva alla).
 
Anne Frank on toiminut suurena kirjallisena inspiraattorina, ja hänen kirjoituksiinsa viitataan usein, näin esimerkiksi blogissanikin esillä olleista teoksista Siri Kolun dystopiassa Pelko ihmisessä ja John Greenen koskettavassa Tähtiin kirjoitetussa virheessä. Anne kertoo usein, kunka hän isona tahtoisi olla kuuluisa kirjailija ja sitä hänestä tulikin. Suosio johtuu osittain tarkasta aikalaiskuvauksesta ja sen kirjoittajan surullisesta kohtalosta, muttei Anne ainakaan minun mielestäni ollut huono sanojen kanssa. Jos eläisimme toisenlaisessa maailmassa, olisimme voineet nauttia Annen tuotannosta laajemminkin. Annen Salaisessa siivessä kirjoittamat tarinat on myös julkaistu.

     

     

Kyseessä on siis hollantilaisen juutalaistytön, Anne Frankin (1929–1945), toisen maailmansodan aikana kirjoittama päiväkirja. Päiväkirjassaan Anne kertoo lähinnä siitä ajasta, jonka hänen perheensä, 16-vuotias siskonsa Margot, isänsä ja äitinsä, sekä muutama muu pelastettu juutalainen vietti piilossa natseilta. Päiväkirja päättyy vähän ennen kuin piilomaja paljastuu ja piiloutuneet juutalaiset vietiin keskitysleirille. Koulun historian tunneilla opetettiin, ettei Anne selvinnyt tästä julmasta kohtelustaan. Sodan päätyttyä vain perheen isä oli säilyttänyt henkensä.

Miep, perheen ystävä ja merkittävä liittolainen Salaisen siiven ulkopuolella pelasti Annen päiväkirjan, jota säilytti antaakseen sen takaisin tytön palattua koettelemuksestaan. Koska Anne ei koskaan nähnyt rauhan aikaa ja antoi Miep päiväkirjan tytön isälle, Ottolle. Aluksi isä ei tahtonut jakaa tyttärensä ajatuksia maailman kanssa, mutta lopulta historijoitsija, joka oli nähnyt muistelmien saksannoksia sai isän suostumaan, jotta emme unohtaisi mitä ihminen pystyy toiselleen tekemään.
 

Ihmiset, jotka olivat menossa työhön, loivat meihin myötätuntoisia katseita. Heidän kasvoistaan saattoi nähdä, kuinka he olivat pahoillaan, kun eivät voineet tarjota meille apua; keltainen tähti varoitti. (s. 21)

      

Anne sai päiväkirjan 13-vuotislahjakseen ja aluksi kirjoitti sitä kotonaan. Päiväkirjamerkintöjä on kahden vuoden ajalta: 12.6.1942-1.8.1944. Anne nimitti kirjaansa Kittyksi ja se oli ahdistavista, juutalaisiin kohdistuneista vaikeuksista huolimatta lähempänä tavanomaista päiväkirjaa nuoren tytön ajatuksista ja kokemuksista. Myöhemmin Anne, kuultuaan radiosta, että tavallisten ihmisten elämä sodan aikana kiinnosti Hollannin valtiota, lähti itse muokkamaan kirjoittamastaan julkaisukelpoista muistelmaa. 

   

Anne Frankin päiväkirja on nähtävillä Amsterdamissa.
Talo, jossa hän piilotteli on nykyään museo. 

Näin ollen päiväkirjoista on olemassa muutama eri versio; alkuperäiset merkinnät, Annen muokkaamat muistiinpanot, moneen kertaan kiistellyt sensuroidut osuudet sekä lopullinen, julkaistu versio. Myöhemmin Hollannissa on julkaistu kokoelma, josta löytyvät kaikki Annen päiväkirjojen eri vaiheet. Päiväkirjan aitoutta on toistuvasti epäilty, mutta tällä hetkellä se on todettu autenttiseksi. Minulle teos - olipa sitten aito tai ei, on erittäin vaikuttava lukukokemus. Teoksen avulla pystyy edes pieneksi hetkeksi kuvittelemaan, kuinka rajoittunutta juutalaisten elämä oli Hitlerin vallan aikana. 

   

Ensimmäinen suomenkielinen, osittain sensuroitu painos ilmesttyi Eila Pennasen kääntämänä 1955 ja siitä on otettu useita painoksia. Vuonna 2002 ilmestyi Anita Odénin käännös päiväkirjan täydennetystä versiosta, joka ilmestyi Hollannissa 1991. Annen päiväkirjan pohjalta on tehty elokuvaversioita, musikaaleja ja näytelmiä. Viimeisin lienee minisarja Anne Frankin päiväkirja (2009).
   

Kun ajattelen täällä viettämäämme elämää, tulen aina siihen lopputulokseen, että verrattuna niihin juutalaisiin, jotka eivät menneet maan alle, meillä on oikea paratiisi. (s. 80)

 

Vaikka tiesinkin teoksesta paljon jo etukäteen, mm. nähtyäni edellämainitun tv-sarjan, en silti osannut täysin hahmottaa mitä kaikkea Annen muistiinpanoissa kerrottaisiin. Yllätyin siitä, kuinka Anne kuvaa jokapäiväistä elämää sellaisena kuin se muodostui Salaisessa siivessä. Riidoista, ihastumisesta, ruoan yksipuolisuudesta, kissoista... Kauheuksista huolimatta elämän perusteet pysyivät samana. 

    

Havaitsin myös kuinka syvimmiltään samanlaista nuoren elämä on ollut 40-luvulla kuin nykyäänkin. Esimekiksi backfish-tytöksi itseään kuvaileva Anne pohtii, kuinka hän tuntee olevansa yksin ja erilainen - hyvin samaan tapaan kuin itse saman ikäisenä ajattelin ja niin varmaan moni muukin. Itsetutkiskelua harjoittavaan Anneen oli helppoa samaistua: hän nautti kirjoittamisesta, puhui mielestään liian paljon ja koki, ettei hänen äiinsä täysin ymmärtänyt häntä. Viimeisin ei liene kovinkaan poikkeavaa, joskin Anne koki asian hyvin vahvasti. 

  

Vaikka Anne aluksi kirjoitti vain itselleen, pikku hiljaa häntä alkoi kiinnostaa ajatus, että joku saattaisi lukea hänen elämästään. Tässä esimerkiksi Annen vinkki raskasmielisyyttä vastaan, josta jokainen voinee ottaa mallia - noh, yhtä kohtaa lukuunottamatta: tehköön jokainen omat päätelmänsä Jumalasta tai jumalista: "Mene ulos, niitylle, luontoon ja aurinkoon, mene ulos ja yritä löytää uudestaan onni itsestäsi ja Jumalasta. Ajattele kaikkea sitä kauneutta, joka on vielä jäljellä sinussa ja ympäristössäsi ja ole onnellinen!" (s. 136) 

    

Vahvimmin teos herätteli, kun Anne välitti lukijalle toiseuden tunteen: kuinka juutalaisia pidettiin kuin torakoina tai saastuneena karjana, joka täytyy tuhota, pyyhkäistä pois maailmakartalta. Hitler ei ollut ensimmäinen juutalaisvihamielinen eli antisemitisti,  mutta aiheutti kenties eniten kuolonuhreja. Hänen tekonsa myös muistetaan parhaiten, sillä tapahtumat ovat lähimpänä nykyaikaa, vaikka varhaisimpia vihapuheita tiedetään jo antiikin ajoilta. Surullisimmaksi tulin kuitenkin lukiessani Annen toiveesta, että sota loppuisi, hänen unelmistaan naimisiin menemisestä ja omista lapsista, asioista, joita hän ei voinut saavuttaa tai nähdä eläessään.
   

Haluaisin vielä kerran pyöräillä, tanssia, vihellellä, katsella maailmaa, tuntea itseni nuoreksi ja vapaaksi. (s. 120)

     

Ihmisten tulisi edelleen lukea Annen päiväkirjaa ja muita samaa ajankuvaa välittäviä teoksia, jotta oppisimme joskus olemaan tasa-arvoisia toisiamme kohtaan riippumatta sukupuolesta, ihonväristä tai uskonnosta. Keskitysleireille lähetettiin juutalaisten myös mm. homoseksuaaleja. Olen oppinut elämäni aikana, että ihmiset ovat kaiken kaikkiaan hyvin samanlaisia, hyvällä tavalla: ihanan erilaisia ja erityislaatuisia, mutta kaikessa ihmisyydessään niin toisiinsa verrattavia, huolimatta siitä millainen tausta kenelläkin on. Kunpa vain kaikki muutkin huomaisivat saman ja lakkaisivat riitelemästä turhista. Lopussa kevennykseksi, mutta myös ajatusten herättelijäksi nyt sosiaalisessa mediassa runsaasti kiertävä video, "Love Has No Labels".

   

Mitä, mitä ihmettä tämä sota hyödyttää? Miksi ihmiset eivät voi rauhallisesti elää keskenään? Miksi kaikki täytyy hävittää? (s. 202)

Joskus tämä kauhistuttava sota kuitenkin loppuu, joskus olemme taas ihmisiä, emmekä enää pelkkiä juutalaisia. (s. 198)

  

     

Takakannesta:

Keskiviikkona, heinäkuun 8. päivänä vuonna 1942 kirjoitti 13-vuotias Anne Frank päiväkirjaansa: "On kuin koko maailma olisi kääntynyt ylösalaisin. Mutta olen hengissä, ja se on pääasia..." Yli kahden vuoden maanpako keskellä suurkaupunkia, vanhan talon 'salaisessa siivessä' oli alkanut. Ja kun se päättyi elokuun neljäntenä 1944, oli seitsemällä piilopirtin kahdeksasta asukkaasta edessään vain tie kuolemaan. Anne Frank menehtyi Bergen-Belsenin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.

    

Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisen juutalaisperheen nuorempi tytär. Koko maailma tuntee hänen päiväkirjansa, kirkkaan, rohkean dokumentin juutalaisvainojen ajan Hollannista. Se koskettaa yhä uusia sukupolvia, uusia ihmisiä. Nyt kun myös päiväkirjan rinnakkaisteos Salaisen siiven tarinoita on ilmestynyt suomeksikin, Päiväkirja kannattaa lukea jälleen kerran uudestaan.

 

Lisää samankaltaista luettavaa: Markus Zusak: Kirjavaras, Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Affinity Konar: Elävien kirja, Audrey Magee: Sopimus, Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

   

Alkuperäinen nimi: Het Achterhuis (1947), Suom. Eila Pennanen, 252 sivua, Tammi 1990 (15. painos, 1. suomenkielinen painos 1955)

    

Muita teoksen herättämiä ajatuksia täällä: Eniten minua kiinnostaa tie, Villasukka kirjahyllyssä, Luen ja kirjoitan, Hyllytontun höpinöitä, Jokken kirjanurkka