keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Veronica Rossi: Yhä sininen taivas

"Miksei hän voinut herätä ja viettää yhtä päivää - yhtä ainutta päivää - 
ilman, että hänen täytyi paeta tai taistella tai menettää joku?"
   
  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
  
Veronica Rossin dystopiatrilogian päättävä Yhä sininen taivas on eeppisiä muotoja saava kertomus selviytymisestä, rakkaudesta ja sankaruudesta. Rossi jatkaa kahdesta aikaisemmasta teoksesta tutulla tyylillä jakaen puheenvuoroja molemmille päähenkilöille, niin Arialle kuin Perryllekin.
  
Punaisena riehuvat eetterimyrskyt repivät taivasta, sytyttävät metsät ja maat tuleen ja ajavat paljaan taivaan alla asuvat ihmiset pakoon luoliin. Modernitkaan rakenteet eivät estä tappavaa eetteriä tunkeutumasta ihmisten asumuksiin, vaan se ajaa jäljelle jääneet ja virtuaalimaailmoista lohtua hakeneet, maan alla asuneet ihmiset tukeutumaan ulkopuolisten "villien" apuun ja läheisten rakkauteen.
  
Vuorovetisten johtajana Perryllä on vastuu heimonsa, pelastamiensa "myyrien" ja rakastamansa Arian kohtalosta. Jäädäkö evakkoluolan turvaan vaiko kohdata joukkojaan kasvattava vihollinen, Sable. Vihollinen ei ole yksin, sillä myyrien kaupungin Haaveen johtaja Hess on liittoutunut Sablen kanssa ja hylännyt suuren osan kaupungin asukkaista taakseen.
  
Nyt Sablella on paitsi koordinaatit Yhä siniseen, edelleen viheriään ja eetterin koskemattomaan maailman kolkkaan, myös kuljetusaluksia, sotilaita ja Cinder, poika, joka voi pelastaa kaikki. Cinder pystyy hallitsemaan eetteriä, joskin oman hyvinvointinsa uhalla. Sable uhkaa pakottaa Cinderin pelastamaan omat heimolaisensa, mutta Perryllä on suunnitelma pojan vapauttamiseksi.
  
Rossi on koko trilogian ajan lupaillut pelastusta. Uutta alkua Eedenin kaltaisessa luvatussa maassa ei voi saavuttaa ilman uhrauksia, ja kirjassa annetaankin jäähyväiset useammallekin hahmolle. Hyvä niin, sillä liian onnellinen ja veretön loppu olisi turhan siirappinen muutoin varsin synkkiäkin teemoja sisältäneelle sarjalle. Etenkin tätä päätösosaa leimaa tumma ja melankolinen tunnelma.
  
Aivan aikaisempien teosten tasolle ei kuitenkaan kerronnassa päästä kuin ajoittain. Yhä sininen taivas olisi kaivannut vielä viimeistä hiomista tai jotain mahtipontisempaa, sillä nyt kirjan loppupuoli painuu kasaan kuin huonosti paistettu kohokas. Tästä huolimatta kirja on kuitenkin sujuvaa luettavaa eikä lukemista voi lopettaa kerran aloitettuaan.
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Tunnelma eetteritaivaan alla tihentyy. Aikaa pelolle ei ole. 
   
Dystopiatrilogian jännitävä päätösosa käynnistää kuumeisen kilpajuoksun kohti merentakaista turvapaikkaa. Perryä tuleva mittelö ei pelota, mutta heimon uusille tulokkaille ulkomaailma on arvaamattomia vaaroja täynnä. Eetterimuurien lisäksi Perryllä on vastassaan leppymätön Roar, jota painaa suru ja katkeruus Livin kohtalosta. Onnistuakseen huimassa suunnitelmassaan Perry ja Aria tarvitsevat kaapatun Cinderin poikkeuksellisia kykyjä. Mahdottomalta tuntuvan pelastustehtävän panoksena on koko heimon tulevaisuus: löytävätkö he ystävänsä ja onko myytinen paratiisi sittenkin pelkkää legendaa? 
   
Bestsellerlistoja tykittäneen sarjan aikaisemmat osat Paljaan taivaan alla (2012) ja Halki ikiyön (2013) valloittivat genren ystävät ikää ja kansallisuutta katsomatta. Ekologisen katastrofin näyttämöksi muutuneessa maailmassa tuli on irti ja tunteet räjähdysherkkiä. Virtuaalikulissien romahdettua selviytymistaistelussa vallitsevat uudet säännöt eikä aikaa pelolle ole. 
    
Samantyylisiä kirjoja: 
   
Alkuperäinen nimi: Into the Still Blue (2014), Suom. Inka Parpola, 366 s. WSOY 2014
   
Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Helsingin SanomatKirjaneidon tornihuone, Tarinoiden syvyydet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti