lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lastenkirjalauantai: Briitta Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki

"Hylättyjen kaupunki on ollut olemassa niin kauan kuin aikakin. 
Sen ympärillä ei ole muureja, mutta silti se on niin tiukasti 
muusta maailmasta erillään, että se on näkymätön."
   
   
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Suomi(ko) 100 -lukuhaaste: Teema: lasten heitteillejättö
   
Briitta Hepo-ojan Hylättyjen lasten kaupunki vaikutti Myllylahden katalogin perusteella kiehtovalta teokselta, jossa on J. M. Barrien klassikkosadun Peter Pan henkeä. Hepo-ojan yli 8-vuotiaille suunnattu teos kertoo Mikosta, jonka äiti hylkää pojan, koska on menossa uudelleen naimisiin. Äiti ajaa kahdensadan kilometrin päässä olevan metsän reunaan ja osoittaa pojalle metsään johtavaa polkua.

Keskeltä metsää Mikko löytää omituisen sumun varjostaman, rapistuvan kaupungin, jossa asuu vain lapsia. Lapset ovat orpoja, hylättyjä tai kotoaan karanneita, ja he ovat muodostaneet jengejä, kuten Lukutoukat, jotka asuvat vanhassa kirjastossa. Kun lapset varttuvat täysi-ikäiseksi, on heidän lähettävä etsimään parempaa paikkaa aikuisten maailmasta. Tämä onkin herättänyt lukijoissa Klaani-sarjan fiiliksiä.

Tummapuisilla hyllyillä notkui unohdettuja klassikoita, kellastuneita runoja, lastenkirjoja, kartastoja ja mitä tahansa, mikä oli julkaistu ennen vuotta 1988. -- Uutuushyllyn kirjat olivat olleet uusia silloin kun kirjaston aika oli ilmeisesti pysähtynyt: ikuisena syksynä vuonna 1988. (s. 59-61)
  
Hylättyjen lasten kaupunki on hyvin surullinen teos, niin todellisella ja ahdistavalla tavalla, että se ei edes nostattanut kyyneleitä silmiin. Jäin kaipaamaan teokselta enemmän sen takakannen lupaamaa hauskuutta. Tarinan idea on todella hyvä ja vaikka suunta, johon se kehittyy ei ollut ollenkaan ennalta-arvattava, se ei tällä kertaa ole sitä pelkästään positiivisessa mielessä. Mistä teoksessa kuitenkin pidin on, kun Mikko (joka lukee kirjoja, vähän niin kuin kaimansa) löytää uuden pojan kaupungin laidalta ja ottaa tämän veljekseen.

Olisin niin mielellään halunnut pitää kirjasta, mutta vaikka se olikin nopealukuinen, pienet lillukanvarret saivat ainakin tämän lukijan kompastumaan toistuvasti. Minua jäi häiritsemään teoksessa vilahdellut varjohallitus ja sen päätöksenteko suoja-aluetta kohtaan, sillä tämä tarinalinja tuntui hyvin irralliselta ja viimeistelemättömältä. Olisin halunnut tietää lisää tästä puolesta tarinan maailmaa. Tämä ei ollut valitettavasti kirjan ainoa juonellinen aukko tai epäuskottava kohta.

  • Esimerkki 1) Mikko lainaa kirjastosta teoksen Joskus olleet ja olevat oudot otukset. Miksi hän ei tarkista Jättilokku-nimistä olentoa kirjasta, vaan riitelee sen olemassaolosta? Jättilokkua kuvataan  kahdesti lähes sanasta sanaan samoin, sivuilla 26 ja 183.
  • Esimerkki 2) Mikolle sanotaan, että sähköä on säästettävä, koska "Ei ole viisasta käyttää jotakin sellaista, josta ei tiedä mistä se tulee." (s. 42), mutta tyhjistä kaupoista ja taloista löydettävää ruokaa ja lääkkeitä on kuitenkin ihan turvallista ottaa. Teoksessa vihjaistaan, että ruoka ja tarvikkeet tulisivat lastensuojelusta, mutta Mikko ihmettelee, että mikseivät nämä vain ottaisi lapsia kiinni ja veisi lastenkotiin. 
  • Esimerkki 3) Mikko ja Siiri menevät apteekkiin ja he löytävät hyllyltä monta pulloa käyttökelposta yskänlääkettä. He ottavat pari ja jättävät loput, jotta muillekin riittäisi tarvittaessa. Astuttuaan ulos he tapaavat nimettömäksi jäävän tytön, joka yrittää varastaa Mikon repun, jossa lääkkeet ovat. Tämä antaa repun takaisin vain jos Siiri antaa kenkänsä tytölle. Miksi eivät antaneet tytön ottaa Mikon reppua, kun apteekkiin jäi edelleen lääkettä?
  • Esimerkki 4) Mikko pakkaa makuupussin ja alustan reppuunsa ja vain muutamaa sivua myöhemmin niiden olemassaolo unohdetaan ja maataan kosteassa maassa huopaan kääriytyneenä.
  • Esimerkki 5) Siiri putoaa noin kaksi metriä syvään kuoppaan. Mikolla on repussaan köysi, joka ei kuitenkaan ylety Siirille asti. Jäin vain miettimään, miten lyhkäinen Mikon köysi oli, kun siitä ei tuntunut olevan apua. 

 
Teoksen loppu (jolla on hieman yhtäläisyyksiä Kuoleman varjelukset-kertomuksen kanssa) järkyttää, enkä tajua sitä ollenkaan. Vaikka takakannen ikäsuositus on kahdeksasta ikävuodesta eteenpäin, toivoisin, että vanhemmat, opettajat, kirjaston tädit ja kirjavinkkaajat ovat varovaisia millaiselle lukevalle lapselle teos annettaisiin, sillä itse olisin jättänyt tarinasta pari kohtaa pois (esim. sen, kun Mikon äiti on hylännyt poikansa, on hänen ensimmäisiä ajatuksiaan mennä Alkoon ostamaan juhlajuomaa), koska kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti lastenkirja, ei kirja lapsista vanhemmalle lukijalle.

Teoksessa on myös jonkin verran kuvitusta, mutta tekijää ei mainittu, joten oletan niiden olevan kirjailijan piirtämiä. 
  
Arvosana:
      
   
Takakannesta:
Hauska ja koskettava tarina lapsista joita ei saisi hylätä, ystävyydestä jota tulee vaalia ja kaupungista, jota ei pitäisi olla olemassakaan. 
  
Kun Mikon ailahtelevainen äiti jättää Mikon metsänlaitaan, tämän on tultava toimeen omillaan.
  
Metsän keskeltä Mikko löytää kummallisen kaupungin, jossa ei ole lainkaan aikuisia. Siellä hän tapaa huntuihin pukeutuvan Karpalon, vihamielisen Pekan ja muita hylättyjä lapsia, joiden ystävyydestä rakentuu uuden elämän hauras pohja. Pian kaupunkiin saapuu myös Ola, meriotuksiin ihastunut laiha poika, josta tulee Mikolle pikkuveli. 
  
Kaupungissa tapahtuu outoja; sen laitamille ilmestyy salaperäisiä ruokalähetyksiä, kirjaston vieraskirja on kirottu ja muiden jengien jäsenet arvaamattomia. Eniten Mikon uudet ystävät varoittavat häntä kuitenkin lähellä olevasta saaresta. Siellä asuu kuulemma hirviö, jonka nimeä ei kannata sanoa ääneen.
  
Hylättyjen lasten kaupunki on maagista realismia yli 8-vuotiaille lapsille sekä heidän tarinoita rakastaville vanhemmilleen.
  
202 sivua, Myllylahti 2017
  
  
Samantyylisiä kirjoja: J. M. Barrie: Peter Pan, Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio, Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua, K.K. Alongi: Kevätuhrit, William Golding: Kärpästen herra, Rob Ewing: The Last of Us

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti