perjantai 19. heinäkuuta 2019

Sarah Crossan: Yksi

"On totta että olemme erilaisia kuin muut.
Mutta rumia?
Haloo.
Ei mene läpi."
   
    
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Nuorten kirjametro - Reitti: Omien keskellä, Naistenviikon lukuhaaste - Nimipäiväänsä tänään 19. heinäkuuta viettävät Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli ja Salla
  
Sarah Crossanin Yksi on toinen lukemani säeromaani. Ensimmäinen oli Elizabeth Acevedon Runoilija X, jonka on kaksikosta paljon runollisempi. Yhdessä säkeisyys onkin enemmän tyylikeino asetella teksti väljästi kuin varsinaista runoutta. Teoksen kieli on myös paljon helpompaa ja sitä voinee suositella myös lukijoille, joilla on lieviä lukivaikeuksia sekä nuorille, jotka eivät ole kaikkein tottuneimpia lukijoita. Lyriikkamainen asettelu tekee paksuhkon kirjan lukemisesta hyvin joutuisaa. 
  
Yleensä meikäläisiä sanotaan
siamilaisiksi,
vaikka on meille annettu muitakin nimityksiä:
kammotukset, kummitukset,
monsterit, mutantit,
kerran jopa kaksipäinen piru.
 (s. 12)
  
Kirjan päähenkilöt ovat Grace ja Tippi, siamilaiset kaksoset, jotka jakavat saman ruumiin, mutta ovat kaksi erillistä yksilöä, joilla on omat ajatukset ja tunteet. Kirjan kertoja on Grace. Tarina alkaa, kun tyttöjen äiti sanoo, ettei heillä ole enää vara kotikouluun, vaan kaksosten täytyy mennä yleiseen lukioon. Sellä he tapaavat mm. Yasmeenin ja Jonin, joiden kanssa ystävystyvät. Tytöt vihaavat tuntemattomien silmiä, jotka katsovat heitä kuin näyttelyesitettä tai tarhattua eläintä ja kaikki pohtivat aina, mitä heidän vaatteidensa alta löytyy. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa näin, on isällä alkoholiongelma ja pikkusiskolla anoreksia
   
Isä esittää pelotonta,
mutta olen nähnyt hänen sävähtävän postin tuloa,
olen nähnyt hänen piilottavan
        sairaalalaskuja ja pysäköintisakkoja
        mainospostien alle
eteiseen. 
(s. 58)
    
Koulussa menee hyvin, vaikka kaikki eivät hyväksy tai halua jättää tyttöjä rauhaan. Joku teippaa Tippin lokeron oveen lapun, jossa lukee "Miksette mene takaisin eläintarhaan?" Kaikki on hyvin niin pitkään kunnes jotkin asiat alkavat mennä pieleen. Syksyn aikana tytöt huomaavat muutoksia kehossaan, heidän nilkkansa turpoavat ja siskot kysyvät toisiltaan, onko toinen kunnossa. Lopulta lääkäriin mentyään, tämä kertoo heille diagnoosi, jota tytöt eivät halua kuulla. 
  
Minä hymyilen ruosteenpunaiselle läikälle niin kuin aina kun tämä tapahtuu, joka kerta kun saan tämän todistuksen siitä että olen oikea tyttö. (s. 117)
  
Monissa blogeissa on kerrottu teoksen nostattaneet kyyneleet silmäkulmiin, minun onnistui lukea teos loppuun asti ilman, että nenäliinoille olisi tullut tarvetta. Ehkä odotukseni olivat hieman liian korkealla ennen kuin tartuin kirjaan. Se oli hyvä lukukokemus, mutta ei ihan niin hyvä, kuin esimerkiksi Runoilija X tai John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Suosittelen silti lukemaan tämän tarinan kahden siskon koskettavasta, vaikkakin fiktiivisestä, elämästä.
  
"Ei kukaan ole kokonainen", sanon.
"Me kaikki ollaan puuttuvia paloja."
(s. 233)

Arvosana:
  
Takakannesta:
"Näillä tiennoin tavallinen
on loukkaus", hän sanoo,
"sisimmässään jokainen haluaa 
olla tähti ja tavallisuus on suora tie
mitättömyyeen."
  
Mutta kaikki ovat värässä.
Tavallisuus on Graalin malja
ja ainoastaan ne joilla sitä ei ole
tajuavat sen arvon.
  
Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
  
Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.
  
Koskettava romaani ihmisyydestä, sisaruudesta ja rakkaudesta on saanut lukuisia palkintoja ja käännetty monille kielille.
       
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 439 sivua, S&S 2018
  
Alkuperäinen nimi: One (2015)
  
   
Samankaltaista luettavaa: Holly Bourne: Normaali-trilogia, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Maija Haavisto: Perhonen vatsassa, Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, R.J. Palacio: Ihme, Satu Mattila-Laine: Parantola

2 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista lukea tämä bloggauksesi säeromaanista, koska en muista itse lukeneeni sellaisia. Teos myös vaikuttaa tutustumisen arvoiselta, vaikkakin surulliset kohdat aistii jo kaukaa.

    Olet saanut mukavasti tekstejä naistenviikkohaasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säeromaanit ovat vielä aika pieni genre, en edes tiedä Yhden, Runoilija X:n ja Kirsti Kurosen teoksien lisäksi muita, mutta luultavasti niitä löytyisi lisääkin. Sivut näissä kirjoissa näyttävät mukavan ilmavilta, sillä säeromaani on käytännössä täysin vastakkainen kuin proosarunous.

      Poista