sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Maggie Stiefvater: Häivähdys

The World is Not Enough... 
    
  
Olipa kerran tyttö nimeltä Grace Brisbane. Hänessä ei ollut mitään erityistä, paitsi että hän oli hyvä matematiikassa, tosi hyvä valehtelemaan ja asettui kodiksi kirjojen sivujen väliin. Hän rakasti kotitalonsa takana liikkuvia susia, mutta eniten hän rakasti yhtä niistä. Susi vastasi hänen rakkauteensa. Se rakasti tyttöä niin kovasti, että kaikesta merkityksettömyydestä tuli erityistä: se miten hän tapasi naputella hampaitaan lyijykynällä, epävireiset laulut suohkussa, hänen tapansa suudella poikaa niin että sen tiesi tarkoittavan ikuista rakkautta. (s. 321)
  
Väristyksessä alkanut tarina jatkuu arvoisellaan tavalla. Tästä kirjasta on vaikeaa kirjoittaa, jottei tule samalla paljastaneeksi mitään tärkeää. Edellinen kirjahan päättyi siihen, että Sam sai pitää ihmishahmonsa, vaikka oli hänen viimeinen vuotensa. Tähän muutokseen liittyy kaikkea epäselvyyttä, jota jatko-osassa yritetään avata paremmin. Beck hankki susilaumaan uusia jäseniä, hoitamaan mm. paperiasioita, jotta lauma pysyisi turvassa. Isabelin isä, Tom Culpeper on kuuluisa herkästä liipasinsormestaan ja Sam on saanut tuntea sen myös omissa nahoissan. Henkilögalleriaan lisätään uusi hahmo, Cole. Tässä tyypissä on samanlaista särmää kuin Isabelissa ja alun vaikeuksista huolimatta pojasta tulee hyvin tärkeä hahmo juonen kannalta.
  
Katselin Gracen kotia, odotin että hänen huoneeseensa syttyisi valo ja kuvittelin, että olin hänen huoneessan. Minulla oli ikävä sitä miten hän rapisteli läksykirjojaan, kun kuuntelin musiikkia hänen vuoteellaan. Kaipasin hänen kylmiä jalkojaan, jotka tunsin jalkojani vasten kun hän kipusi vuoteeseen. kaipasin hänen varjoaan kirjani aukeamalla. Kaipasin hänen hiustensa tuoksua, hänen hengityksensä ääntä, Rilken kirjaa hänen yöpöydällään ja hänen kosteaa pyyhettään työtuolin selkämyksellä. Minun olisi kai pitänyt olla tyytyväinen, kun olin saanut olla hänen kanssaan koko päivän, mutta sen sijaan ikävöin häntä entistä enemmän. (s. 274)
   
Häivähdystä leimaa vahvasti Gracen mystinen sairaus, joka alkaa päänsärkynä pahentuen kuumeeksi ja vatsakivuksi, kunnes vanhemmat vievät tyttärensä sairaalaan. Kirja on synkempi kuin edeltäjänsä. Nyt sivujen välissä ei ole vain rakkautta ja kaipausta, vaan myös uhmakkuutta, kapinointia, väkivaltaa ja kuolemaa. Kirja vei mukanaan, ei ehkä yhtä voimakkaasti tai samoista syistä kuin Väristyksessä, mutta tämä oli ahmittava kahdella istumalla, yömyöhiin lukemalla. Onneksi Ikuisuus ilmestyy jo parin päivän päästä, taidanpa laittaa kirjastoon varauksen. Saavatko Sam ja Grace viimein toisensa?
 
Arvosana:

   
Takakannesta:
Rakkaudella on kahdet kasvot, suden ja ihmisen
 
Toukokuussa 2010 ilmestynyt Väristys oli herkkä aloitus vangitsevalle, ihmissusilegendaa raikkaasti tulkitsevalle rakkaustarinalle. Sam ja Grace ovat taistelleet saadakseen toisensa, ja metsä heidän välillään näyttää kadonneen. Pian heidän tulevaisuudelleen lankeaa uusi varjo.
 
Häivähdys on romaani elämästä odotuksen jälkeen. Se on romaani pojasta jonka sutena viettämät vuodet ovat takana, tytöstä joka on menettää ihmisyytensä ja ystävistä, joiden on opittava suuntaamaan vihansa toistensa hyväksi. Riittääkö vain häive ihmisestä pitämään rakastavaiset kiinni toisissaan?
  
Väristys -sarjan viimeinen osa Ikuisuus Suomessa lokakuussa 2011. Väristys-romaanissa Sam ja Grace löysivät toisensa. Häivähdyksessä he taistelivat saadakseen olla yhdessä. Nyt he tuskin näkevät toisiaan, sillä suden muoto ottaa Gracen valtaansa yhä useammin. Kun metsästä löydetään nuoren tytön ruumis, kylässä julistetaan sota susia vastaan. Vain Sam ystävineen tietää, että aseet kohdistuvat samaisiin ihmisiin, joita vanhemmat haluavat susilta suojella. Kierre on katkaistava. Grace on saatava pois metsästä. Ikuisesti.
       
Suomentanut: Laura Honkasalo,  345 sivua, WSOY 2011
     
Alkuperäinen nimi: Linger 
     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjamielellä, Vinttikamarissa, Lukukeskus, Jossun lukupäiväkirja, Lukunurkka
Lukukokemukseni sarjan ensimmäisestä osasta Väristyksestä löytyy täältä.
 
Samantyylisiä kirjoja: Stephenie Meyer: Houkutus-sarja

4 kommenttia:

  1. Mäkin olen, yllättäen, hiplannut tätä kirjastossa, mutta en vielä ole mukaan napsaissut, ehkäpä olisi sellainen kirja, josta tykkäisin.

    VastaaPoista
  2. Anu: Uskoisin, että tykkäät, näissä on paljon samaa kuin Houkutuksessa, mutta paljon myös omaa. Rakkautta ja jännittäviä hetkiäkään ei puutu! Suosittelen!

    VastaaPoista
  3. sori mä nyt näin "vanhaan" posatukseen kommentoin, mutta todella hyvin osasit tämän kirjan tiivistää tähän sanoiksi. kirja on noussut lemppareihin, ja juonta on siksi vaikea kertoa monipuolisesti :"""")

    http://princess-skysthelimit.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakokemukset eivät koskaan vanhene. :) Eli tervetuloa vain kommentoimaan. Kiitos! Olen nähnyt tästä kirjasta ja sarjan muistakin osista hyvin pitkiä ja paljastaviakin postauksia, näistä on vaikea sanoa mitään kertomatta liikaa.

      Poista