maanantai 17. syyskuuta 2012

Kirjallisuuden praktikum 1

Tänään oli ensimmäinen kokoontuminen kirjallisuuden sivuaineen praktikumissa (minä käsitän asian käytännössä lukupiirinä). Jakaannuime ryhmiin ja valitsimme teoksemme sekä pohdimme missä ja milloin tapaamme keskustelemaan kirjoista.
 
Tässä listamme:
  
Ja minun teokseni listan ulkopuolelta Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, jonka sain eilen luettavakseni myös Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteessa. 
  
Tehtävä on siis lukea kaikki, omasta teoksesta pidetään alustuskerta, kerran toimitaan myös pöytäkirjan pitäjänä, kirjaten ylös keskustelun päälinjauksia.  Vajaa kymmenen sivun essee ja viisi kirjaa - kuulostaa kevyeltä? Laskekaa mukaan myös 60 sivua muita esseitä! Tässähän alkaa esseiden yhteispituus lähennellä gradua. Onneksi suurin osa tekstistä muodostuu luentopäiväkirjoista.

2 kommenttia:

  1. No höh, miksei meillä ole mitään tämmöistä kurssia :D Tai en ole ainakaan huomannut että olisi. T. kirjallisuuden opiskelija Joensuusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin tuota sanahirviötä ensin jonkinlaista tylsää jargonia sisältäväksi seminaariksi, jossa vanhat paarat kertovat kuivia juttuja. Mutta tämähän onkin kivaa! Poissa on praktikum märkö. ♥ (Miksei tuo voi olla vaikka nimellä lukupiiri, kun sellainen löytyy kerran suomenkielestä?)

      Poista