tiistai 29. lokakuuta 2013

J.D. Robb: Kuolema ovella (Eve Dallas #7)

"Hän näki unta kuolemasta."
      
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
   
J.D. Robb -pseudonyymin taakse kätkeytyy kirjailijatar, joka tunnetaan paremmin nimellä Nora Roberts. Robertsin teokset ovat yleensä naisille suunnattua hyvin kevyttä, romantiikalla maustettua viihdettä. Helliä tunteita ei puutu hänen 2050-luvun New Yorkiin sijoittuvasta futuristisesta dekkarisarjastaankaan, joka kirjailijan käyttämän salanimen ansiosta varmasti tarttuu miestenkin luettavaksi.
  
Kuolema ovella on sarjan seitsemäs osa. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi suomeksi jo 2004 ja edellinen, kuudes osa vuonna 2009. Suomentaminen loppui yllättäen, kunnes keväällä 2013 ilmoitettiin, että käännöstoimintaa jatketaan lukijoiden toiveesta. Kahdeksas osa ilmestynee maaliskuussa 2014.
  
Eve eli ja teki töitä kuoleman kanssa, kahlasi kuolleiden keskellä päivästä päivään, yö toisensa jälkeen. Vuoden 2058 viimeiset viikot olivat menossa, aseiden kantaminen oli kielletty ja lääketiede oli oppinut pitkittämään ihmisen eliniän pitkälti yli sadan vuoden. (s. 10)
  
Sarjan päähenkilönä on Eve Dallas, kovaksi keitetty naiskomisario, joka päivittäisessä työssään näkee kuoleman monet kasvot. Eve tapasi jo sarjan ensimmäisessä osassa Alaston kuolema irlantilaisen liikemiehen Roarken, joka on epäiltynä murhasta. Samankaltaiset henkilöhistoriat kietovat kaksikon yhteen ja sarjan edetessä Eve päätyi lopulta naimisiin tuon joskus epäilyttäviäkin keinoja käyttävän miehen kanssa. Eve kuvailee miestään teoksen alussa seuraavasti: "Runollisella tavalla komeat kasvot, pitkät mustat hiukset, jotka kehystivät niitä tummina. Täydellisen muotoinen suu, voimakas luusto, kirkkaansinisten silmien hätkähdyttävän kiihkeä katse." Kuka voisi vastustaa Roarken charmia.
   
Kuolema kolkuttelee ovelle vuoden 2058 joulun alla; joku murhaa Personally Yours -nimistä deittipalvelua käyttäviä yksinäisiä newyorkilaisia. Joulu on Evelle vaikeaa aikaa: kaikkialla on liikaa ihmisiä ja ensimmäistä kertaa elämässään hän huomaa etsivänsä lahjoja ystävilleen. Robb näyttää Evestä viimein myös herkempiä puolia, jotka aikaisemmin ovat jääneet kovan poliisin ulkokuoren piiloon. Teoksessa esitellään vanhojen hahmojen rinnalla myös uusia, enemmän tai vähemmän epäilyttäviä persoonia, kuten Personally Yoursin omistajakaksikko. Kuka käyttää hyväkseen seuraa kaipaavien ihmisten halua löytää rakkautta?
  
Onpa ihmeellinen huone. Täynnä aarteita. Niin harva enää osaa nauttia siitä, miltä oikea kirja tuntuu ja tuoksuu käsissä. Siitä, miten ihanaa on käpertyä tuoliin lämminhenkinen kirja eikä viileän tehokas laite seuranaan. (s. 364-365)
     
Kuolema ovella on kirjoitettu jo vuonna 1998, mutta kirjailija on onnistunut hyvin kuvittelemaan tulevaisuuden teknologiaa, esimerkiksi lukulaitteet, jotka ovat syrjäyttäneet perinteiset paperikirjat. Lukija jää kaipaamaan tarkempaa teknologian esittelyä – nyt monet innovaatiot vain ovat olemassa ilman selityksiä. Kirja on hyvin kiihkeä ja niin nopeatempoinen, että vajaat 500 sivua lukee muutamassa hetkessä. Yksi asia jäi vaivaamaan ylitse muiden, sillä kirjailija on sortunut anteeksiantamattomaan virheeseen: hänen kuvailemansa seksi on aivan liian epärealistista!
  
Teoksessa mainittu joulumänty tuntui aluksi erikoiselta, mutta Googlen mukaan mänty on yhtä pätevä joulupuu kuin kuusikin. Tämä (jälleen) uudistunut kansitaide ei kyllä minun makuuni ole. Pidin eniten sarjan neljän ensimmäisen kirjan mustalla pohjalla olevasta yksittäisestä kuvasta (perhosen siipi, riikinkukon sulka, punainen ruusu ja valkea lilja). Joissakin painoksissa tämän teoksen kansitaiteessa on vaahteranlehti. Tällainen kansi on kaunis, vai kuinka?
   
Suosittelen J.D. Robbin sarjaa vahvojen naishahmojen ystäville. Eve Dallas rinnastuu minulla Tess Gerritsenin kirjasarjasta tehdyn Rizzoli & Isle -sarjan Jane Rizzoliin ja toisaalta myös Kathy Reichsin kirjasarjan pohjalta tehdyn tv-sarjan Bones päähenkilöön Temperance Brennaniin. Robb onnistuu pitämään jännityksen yllä koko teoksen ajan, eikä murhaaja paljastu liian aikaisin, enkä itse en olisi arvannut kuka se oli. Seuraava osa sarjaa (Kuoleman salaliitto) ilmestyy helmikuussa 2014.
       
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kukaan ei halua olla yksin juhlapyhien aikaan. Yhdelle New Yorkin tyylikkäimmistä deittipalveluista, Personally Yours, se onkin oivallista aikaa yhdistää yksinäiset sydämet. Komisario Eve Dallas on kuitenkin ritualistista sarjamurhaajaa jäljittäessään tehnyt karmaisevan havainnon: kaikki surmatut naiset linkittyvät deittipalveluun. Kun ruumiita tulee lisää, Eve astuu tosirakkauttaan etsivän eliitin maailmaan, jossa tappaja etsii seuraavaa uhriaan ja rakkauden voima vie äärimmäisiin tekoihin.
   
Eve Dallas -sarja on Nora Robertsin nimellä J. D. Robb julkaisema vauhdikas jännityssarja, joka on kivunnut kirja toisensa jälkeen New York Timesin bestseller-listan kärkeen. 2050-luvun lopun New Yorkissa hyytäviä rikoksia ratkoo säpäkkä komisario Eve Dallas tukenaan hurmaava miljonääriaviomiehensä Roarke.  Kuolema ovella on sarjan seitsemäs osa.
   
"Aivan erinomaista viihdettä."
- Publishers Weekly
    
Suomentanut: Satu Leveelahti, 461 sivua, Gummerus 2013
    
Alkuperäinen nimi: Holiday in Death (1998)
  
Sarjassa aikaisemmin ilmestyneet:
  1. Alaston kuolema (2004)
  2. Maineikas kuollessaan (2005)
  3. Kuoleman ikuistama (2006)
  4. Kuoleman hurmio (2007)
  5. Kuoleman riitit (2007)
  6. Kuoleman enkeli (2008)

3 kommenttia:

  1. Minä olen varsinkin nuorempana lukenut niitä Nora Robertsin jännittävämpiä romaaneja ja luontevana jatkona myös näitä J.D. Robbin nimellä kirjoitettuja muistaakseni pari-kolme. Tyydyttävät mukavasti viihdenälän :) Pitäisikin tarkistaa kuinka moni näistä on lukematta ja palata sarjan pariin. Itse asiassa osallistuin tähän sarjaan liittyvään sähköpostikyselyyn, joten tiesin odottaa sille jatkoa. Ai niin, nuo alkuperäiset pelkistetymmät kannet ovat enemmän minunkin makuuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuollainen kysely mennyt kokonaan ohi! Onneksi siihen vastasi (ilmeisesti) riittävän moni, kun sarjaa on taas aloitettu suomentamaan.

      En oikeastaan ollut lukenut Robertsin kirjoja, mutta eräällä joulu- tai hiihtolomalla lukiossa ollessani vietin aikaa vanhimman siskoni luona. En jostain syystä ollut varustautunut riittävän laajalla kirjapatteristolla ja tarvitsin lisää luettavaa. Siskoni oli lainannut kirjastosta tämän sarjan ensimmäisen kirjan tuoreeltaan ja tarjosi luettavakseni. Hän ei siis itse ollut vielä teosta ehtinyt lukemaan.

      Siitä se sitten alkoi. :D Olen yrittänyt lukea Robertsilta sitä teosta, jossa päähenkilö vierailee Suomessa, mutta en päässyt siihen kovinkaan sisälle. Olen kuitenkin lukenut häneltä ilmestyneen Menneisyyden vangin, jossa oli arkeologiaa (ja josta fuksina opin enemmän arkeologiasta kuin joillain luennoilla), sekä skottilaisen sarjan aloittavan teoksen Kunnian kautta.

      Evessä on riittävästi potkua ja futuristinen maailma jaksaa pitää mielenkiintoan paremmin yllä kuin siirappinen chick lit. (Joskin hyvää chick litiä jaksan lukea, esim. itse määrittelen Cecelia Ahernin tähän kategoriaan.)

      Poista
  2. Olen samaa mieltä kirjan kansista, minustakin aiemmat kannet olivat paljon parempia! Pidän todella paljon tästä sarjasta. Siinä on jännitystä kerrakseen ja tulevaisuuteen sijoittuminen tuo sarjaan potkua ja Eve kuuluu parhaimpiin naishahmoihin, joita olen 'tavannut' tähän asti :) Olen lukenut muitakin Robertsin kirjoja, toiset ovat olleet parempia kuin toiset, mutta Eve Dallas -sarja kuuluu kirjailijan parhaimmistoon!

    VastaaPoista