"Näin me siis ystävystyimme Puluboin kanssa ja ymmärsimme kaikessa toisiamme,
niin samanlainen oli ollut elämämme juoksu."
Töttölöö kiljakavelit! Tässä tulee Puluboi Palttasaal Palmu.
Heippa, moikka, moljens!
Telve telve. Tööt! Alvaapas, mitä pitelet juuli kätösessäsi? No voi, pehvaleena sentään, kiljaa tietysti! Tässä on kilja! Minä olen tämän kiljan Ponin kanssa kiljoittanut, sillä meistä tuli yhtäkkiä lakkaita kaveleita ja läheisiä naapuleita. Se, miten meistä tuli sellaisia, on ihmeellinen ja kaunis talina. (s. 6)
Veera Salmen Helsinkiin sijoittuvassa, seikkailuja ja karkaamisia täynnä olevassa lastenromaanissa tavataan pulu nimeltään Puluboi ja Poni (oikealta nimeltään Mai), seitsemänvuotias tyttö, joka haluaisi olla poni. Teoksessa kerrotaan yhden kesän tapahtumista, siitä kuinka Puluboi ja Poni tapaavat ja ratkaisevat elämissään kohtaamiaan ongelmia. Ponin ja Puluboin kertomat luvut vuorottelevat ja etenkin Pulubin kohdalla kielellä ja sanojen kirjoitusasuilla leikitellään paljon, milloin on kirjoitettu isommalla pistekoolla, milloin jokin sana on lihavoitu tai alleviivattu.
- Ihhahhaa. Minä olen Poni, minä sanoin, mutta äiti tökkäsi minua kipeästi kylkeen.
- Ai niin. En minä olekkaan Poni. Minä olen Mai, korjasin ja pärskäytin rumasti kieltä äidille ja [neuvolan tädille] Millaspriittatrömpsille. (s. 20-21)
Poni kirjoitti tarinansa yhdessä Puluboin kanssa, jotta heidän kirjahyllyssään olisi edes jotain mielenkiintoista luettavaa. Puluboi povaa teoksesta hittiä ja eipä olisi voinut enemmän oikeassa ollakaan (ks. esim.
Helsingin Sanomien artikkeli vuodelta 2013). Ennen kuin he tapasivat oli Poni hieman yksinäinen lapsi, jonka mielikuvitusystäviin kuuluivat Taivaansini ja Vihernurmi. Puluboi ja Poni kirjoittavat myös pari vanhaa lastensatua uusiksi. Puluboi korvaa kolme pukkia kolmella pululla ja Poni vaihtaa Hannun ja Kertun metsään hylkäämisen ilkeän äitiäisen metsään hukkaamisella. Tuossa versiossa tarinaa noidan sijaan metsässä, rahkapiirakkamökissä asuukin lohikäärme.
Puluboi puhuu hassusti, esimerkiksi sellaisilla sanoilla kuin planktoosi ja skeboskooppi. Hän ei käytä ollenkaan R-kirjainta, tai niin kuin hän itse asian ilmaisee, se kirjain jossa on ympyrä ja kaksi jalkaa. Se on pulujen mielestä ruma kirjain, suorastaan kirosana, eikä yksikään pulu käytä sitä muutoin kuin äärimmäisissä tilanteissa. Useista vaikeista asioista puhuttaessa Puluboi ilmaisee asian "enkä ole edes käynyt [aiheenmukaista]kolkeakoulua", esimerkiksi munimistiteellistä. Puluboi kertoo, että pulut syövät bullaa, jonka muruja hän yhdessä kahden siskonsa, Lullukan ja Pullukan kanssa kävi syömässä torilla.
Ponin äiti lähtee hermolomalle, sillä ei kestä katsella lammasmaista taiteilija-miestään tai tytärtään, joka kuvittelee olevansa poni: "Lasten ei kuulu luulla itseään hevosiksi" (s. 55). (Tämä nosti muistikuvan esikoulusta, jonka tyttöjen prinsessaleikeissä minä sain aina hevosen roolin. Se ei kylläkään heppatyttö paljoa haitannut.) Äiti ei myöskään ymmärrä miksei Mai voi olla niin kuin muut lapset, leikkiä "parpeilla", nukkekodilla tai pyytää uusimpia leluja.
- Äiti kiltti, älä lähde. Minä menen huomenna puistoon ja hankin sen kaverin, leikin jokapäivä parpeilla ja haluan X-boxin. Isä menee töihin, etkö menekin isä? Stten me olemme ihan kunnollisia. (s. 98)
Poni karkaa kotoa, jotta äiti ei lähtisi. Hän eksyy oudoille kaduille, joiden varsilla on vääriä taloja ja väärä Vihernurmi, eikä kotia näy missään. Pesästään juuri lentänyt, vaaralliseen Avaraan Maailmaan tutustumassa ollut ja munimiskelpoista vaimoa etsivä Puluboi sattuu tulemaan paikalle ja yhdessä he onnistuvat löytämään Main kodin. Puluboi antaa Ponille viisaan neuvon: "Sanoisit pelheellesi, että lakastetaan mieluummin kuin liehutaan niin kuin joku lippu salossa." (s. 87)
Isä menee rikki äidin lähdön takia ja Mai joutuu kantamaan vastuun äidin roolista. joka pitää sisällään niin isän ja itsensä ruokkimisen kuin siivoaminen, tiskaamisen ja pyykkäämisen. Poni ei halua kasvaa vielä aikuiseksi, mutta isästä ei ole surussaan mihinkään. Tohtori Minimillan (jonka piirtäessään Poni toteaa, että jos et näe hänen kuvaansa, on lukija varmasti aikuinen ja silmälasien tarpeessa. Onneksi minulle on lasit jo valmiiksi, joten näin Minimillan seikkailevan pitkin tarinaa) avustuksella asiat kotona saavat kuitenkiin onnellisen päätöksen. Lopulta äitikin palaa takaisin, kun on saanut hetken rauhoittua ja tajuaa, että rakastaa miestään ja tytärtään juuri sellaisina kuin nämä ovat.
Tämä nauruhermoja kutitteleva, mutta vakavammistakin teemoista kertova teos sopii niin 6-9-vuotiaille kuin myös aikuisellekin lukijalle (joka ei säikähdä kakkahuumoria. Ääneenlukiessa aikuinen voi suodattaa liikoja kakkapyllyjä pois niin halutessaan).
No niin, elikkä. Oliko hyvä kilja? Onko pakko lukea heti uudestaan? Ei se haittaa, siitä vaan, antakaa mennä! (s. 172)
Tässäpä kaikki, mitä teoksesta on sanottavissa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan tämän odottamattoman ystävyyden mukanaan tuomiin mielenkiintoisiin käänteisiin. Mikä olisikaan parempaa kuin lopettaa Puluboin sanoin:
Eli telve. Tööt. Hyvää päivänjatkoa. Moljens. Moljenttes.
Takakannesta:
Pitelet nyt kätösissäsi niin ihmeellistä ja uskomatonta lomaania, että luepa sitten leippaasti tai pyydä jotakuta lukemaan, eikä mitään pleisteissöniä pelata samaan aikaan!
Poni ja minä teimme tämän kiljan yhdessä, kun meistä tuli sattumalta lakkaita ystäviä ja läheisiä naapuleita. Tämä on sellainen hulja kilja, jossa kellotaan monen monta kalkaamistapausta. Aika moni tässä kiljassa myös munii.
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Sarjassa ilmestynyt myös:
- Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (2013)
- Puluboin ja ponit kirjat 1 + 2 (sisältää kaksi ensimmäistä teosta yhteisniteenä)
- Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja (2015)
- Puluboin ja ponin tsompikirja (tulossa syksyllä 2015)
