Lukupiirissä | Louis Sachar: Paahde

"Stanleysta tuntui kuin hän kaivaisi omaa hautaansa."

    

    

Maaliskuun lukupiirikirja

HelMet-lukuhaaste: 41. Kirjassa lähetetään kirjeitä 

  

Louis Sacharin Paahde oli positiivinen yllättäjä. Teos oli lipunut täysin tietoisuuteni ohitse, kunnes se valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Tässä yksi syy rakastaa lukupiirejä: koskaan ei voi tietää mitä kirjoja siellä tulee vastaan. Paahde tuntuu olleen jo jonkin aikaa yläkoulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien mieleen, sillä teos nousee toistuvasti esiin tällaisesta asiayhteydestä. Vaikka teos onkin luokiteltu nuorten osastolle, voin vakuuttaa epäileväiset aikuiset siitä, että tämä ajaton kertomus onnistuu viihdyttämään myös varttuneempaa lukijaa.

  

Päähenkilönä seurataan nuorta Stanley Yelnatsia. Itseasiassa hän on sarjassaan jo neljäs tuota etu- ja takaperin samoin luettavaa nimeä kantanut sukunsa mies. Hänen kelvoton-kurja-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisänsä Elya Yelnats oli kotoisin Latviasta. Legendan mukaan hän suututti yksijalkaisen mustalaisen, joka langetti epäonnea tuovan kirouksen hänen että perillistensä ylle. 

  

Jonkin ajan kuluttua hän ei enää tiennyt, mikä viikonpäivä oli ja montako kuoppaa hän oli kaivanut. kaikki tuntui yhdeltä suurelta kuopalta, jonka kaivu kestäisi puolitoista vuotta. Hän arveli laihtuneensa ainakin pari kiloa. Hän otaksui, että puolentoista vuoden kuluttua hän olisi joko huippukunnossa tai kuollut. (s. 66)

  

Meidän Stanleymme on myös epäonninen. Olemalla väärässä paikassa väärään aikaan hän joutuu Greenjärven rangaistusleirille. Leirillä pahat pojat kaivavat sata vuotta aikaisemmin kuivuneen järven pohjaan säännöllisen kokoisia kuoppia Taxasin armottoman auringon alla. Tämän aktiviteetin tarkoituksena on kasvattaa luonnetta, sillä eihän Greenjärvi ole mikään partiotyttöjen leiri. Stanley miettii, onko kuoppien kaivamisen tarkoituksena jotain muutakin kuin vain luonteen kasvatus. Etsiikö Valvoja jotakin?

  

Leirin pojat käyttävät toisistaan lempinimiä. Tarinan muita henkilöitä ovat mm. Kainalo ja Yrjöpussi. Jokaisen nimeen liittyy oma tarinansa. Hieman ylipainoinen ja hiljainen Stanley saa leirillä nimen Luolamies. 

    

Stanley oli kiitollinen siitä, ettei rotuongelmia ollut. Röntgen, Kainalo ja Zero olivat mustia. Hän itse, Mustekala ja Zikzak olivat valkoisia. Magneetti oli latino. Järvellä he olivat kaikki samaa punaruskea sävyä - maan värisiä. (s. 89)

  

Paahde on vallan mielenkiintoinen seikkailullinen sukupolvitarina, palapeli, jossa on paljon huumoria, mutta myös isoja ihmisoikeuskysymyksiä. Suomennoksesta vastaava Jaana Kapari (nyt. Kapari-Jatta) on tehnyt todella sujuvan käännöksen. Teoksessta on tehty myös elokuvaversio (Paahde, 2003), jossa Stanleytä näyttelee Shia LaBeouf. Minulle Stanley näyttäytyi enemmän Anton Yelchinin näköisenä. 

  

Paahde sopii hyvin somessa kiertävään #pojatkinlukee -kampanjaan ja voi tällä teoksella osallistua myös Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaasteeseen.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Arvoituksellisen kiehtova palapeli

   

Stanley Yelnats on poika, jonka kohtalona on olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun lenkkitossu putoaa taivaalta hänen päähänsä. stanley joutuu syyttömänä poikien rangaistuleirille paahtavan kuumaan autiomaahan. Mutta kohtalolla on takataskussaan paljon muutakin. Sattumien palapeli, joka alkoi muotoutua sata vuotta sitten autiomaan ollessa vielä järvi, on lukijan ratkaistava itse.

   

Yhdysvaltalaisen Louis Sacharin jo kulttimainetta saavuttanut nuortenkirja on ollut valtaisa myynti- ja arvostelumenestys ympäri maailman. Pelkästään Yhdysvalloissa se on saanut 17 eri palkintoa, mm. National Book Awardin 1998. 

   

Samantyylisiä kirjoja: Ally Condie: Rajalla, Pierce Brown: Red Rising, Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen, William Golding: Kärpästen herra, Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua, David Safier: Huono karma

   

Suomentanut: Jaana Kapari, 239 sivua, Seven 2008 (1. painos Otava 2001) 

    

Alkuperäinen nimi: Holes (1998)

  

Kansikuva: Heli Hieta

    

Paahde on luettu mm. täällä: Kiiltomato, Oksan hyllyltä, Kasoittain kauniita sanoja, Kirjavinkit Viljakkalasta

Helmikuun luetut

Niin se maapallo kulkee matkaansa auringon ympäri. Kuukausi vaihtuu ja lämpötilat alkavat olla hieman keväisempiä. Vuosi 2016 on karkausvuosi, eli helmikuussa on yksi päivä enemmän. Naiset ovat perinteisesti kosineet miehiään karkauspäivänä 29.2. Tulin itse kosineeksi miestäni jo muutama vuosi sitten. Maaliskuuhun mahtuukin paljon häävalmistluja, kuten mekon ompelemista. 

  

Tässä kuussa luettu teosmäärä ei kasvanut aivan samalle tasolle kuin tammikuussa, jolloin tilastoja paisutteli The Walking Dead -sarjakuvien luku-urakka. Halusin lukea ne ennen kuudennen kauden B-puolen alkamista. Ensimmäinen jakso ilmestyi sunnuntaina 14.2., Suomessa tosin vasta seuraavana päivänä. Koska olin lukenut kaikki käännetyt albumit, tiesin muutaman tapahtuman ennakkoon, ja näiden tapahtumien päätyminen myös tv-sarjaan oli kutkuttavan jännittävää. Kauden avausjakso on varmasti koko sarjan aikana!

Oulun kaupunginkirjastolla on blogikampanja, joka alkoi syyskuussa 2015. Kerran kuussa sivuilla esitellään yksi oululainen kirjablogi, ja minun blogini osui helmikuulle. Klikkaamalla tuota linkkiä löydät kolme suosittelemaani teosta. Unelmien aika -blogin Katriina listasi 20 mielestään hienointa kirjablogien ulkoasua ja listalle pääsi monen seuraamani blogin lisäksi myös oma Yöpöydän kirjat -blogini. ♥ Kiitos! Helmikuussa oli myös ystävänpäivän lukumaraton, jonka aikana luettiin yli 10 000 sivua. Oma suoritukseni oli 449 sivua. Kooste löytyy täältä. 

  

Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosi Harry Potter ja liekehtivä pikari, kuten olin etukäteen ajatellutkin. Ei ole tämän neljännen osan tenho kadonnut. Seuraavat Potterit ovatkin sitten vieraampaa maaperää, ne kun olen lukenut vain kertaalleen. Odotan pääseväni yllättymään! Hienoja lukukokemuksia tarjosi myös Jeanne DuPraun YA-dystopia-sarja, jonka kaksi viimeistä osaa täytynee kaukolainata lähiaikoina. 

  

Kuukauden yllättävin oli Romeo ja Julia, näytelmä, jossa ei kaksimielistä läppää oltu pidätelty. Suurimmat pettymykset olivat Tyhmä neitsyt, Hyväksyntäja Kissavieras. Olin odottanut niiltä hieman enemmän kuin sain. Siitä huolimatta tämä oli kauniiden kirjankansien kuukausi. Sekä Kissavieraan että Hyväksynnän kannet ihastuttivat. Myös Mintie Dasin tuoreen Storm Sister - Kuohuva maailma -teoksen kansi on esteettisesti hyvin miellyttävä, ja hyvin tuttu. Löysin nimittäin alkuperäisen kuvan joitakin vuosia sitten.

Suomalaisia kirjailijoita ei helmikuussa tullut luettua, mutta joukkoon mahtui kaksi englanniksi luettua, sekä hollannista ja japanista käännetyt, jossain määrin klassikon asemaa tavoittelevat teokset. Miesten kirjoittamia näistä oli kolme. Vanhin teos oli Shakespearen näytelmä kahdesta rakastavaisesta, uusin VanderMeerin mystisen trilogian päätösosa. Parista teoksesta olisi myös saanut tehtyä kirjanaaman HelMet-lukuhaasteeseen. 

 

Tässä vielä kuukauden lukukokemukset lukemisjärjestyksessään. Saldoon kolahti 7 kirjaa, 2182 sivua. 

• Jeanne DuPrau: The City of Ember
• Ida Simons: Tyhmä neitsyt
• William Shakespeare: Romeo ja Julia
• Jeanne DuPrau: The People of Sparks
• Jeff VanderMeer: Hyväksyntä
• J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
• Takashi Hiraide: Kissavieras

 
Kesken jäi muutama helmikuun puolella aloitettu teos. Kuukauden viimeistä viikkoa varjosti pieni lukujumi, eikä mikään teos, johon tartuin, tuntunut maistuvan. Viimeisimmäksi aloitettu Paahde on onneksi ollut ihan sujuvasti etenevä, joskin hieman vaikeasti avautuva teos.
   

• Louis Sachar: Paahde (maaliskuun lukupiirikirja)
• Hanna Kauppinen: kirja jota kukaan ei koskaan lukenut
• Cornelia Funke: Reckless 2 - Veljeni peloton

Takashi Hiraide: Kissavieras

"Minulle Chibi on ystävä, jolla on kissan ulkomuoto.

Me ymmärrämme toisiamme."

   

     

Arvostelukappale
HelMet-lukuhaaste: 10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

  

Takashi Hiraiden vuonna 2001 ilmetynyt Kissavieras on ihastuttanut maailmalla jo vuosia ja nyt se on saapunut vihdoin Suomeenkin. Kustantamo S&S (ent. Schildts & Söderstöms) julkaisi teoksen Raisa Porrasmaan sujuvasti suomentamana helmikuussa ja koska satuin olemaan pääkaupunkiseudulla kissavahtina, kävin noutamassa oman kappaleeni kirjasta suoraan kustantajalta. Muutamalla viivalla elegantisti esitetystä kansikuvakissasta vastaa Satu Kontinen. 

  

Hoitokissa Väiski ja Kissavieras

  

Kertojaäänenä teoksessa on päälle kolmenkymmenen oleva mies. Sekä hän että vaimonsa ovat kustannusalalla. Harmaata arkea piristämään saapuu pieni kulkukissa, jonka naapurin poika ottaa omakseen. Chibi kyläilee naapuruston asukkaiden luona ja sen vierailut ovat lapsettoman pariskunnan elämän valopilkkuja. Chibin pannassa oleva kulkunen ilmoittaa odotetun vieraan saapumisesta ja auttaa paria löytämään toisensa uudelleen. Hiraiden tausta runoilijana välittyy tekstin eteerisistä tuokiokuvauksista, joissa sudenkorennot muodostavat sydämen. 

  

Vaikka olimme molemmat jo yli 35-vuotiaita, ei kumpikaan meistä erityisemmin halunnut lapsia.  (s. 14)

"Jos ei kerran ole lapsia, niin hyvä niin. On turha yrittää väkisin olla muille mieliksi. Sitä on ihan hyvä sellaisena kuin on!" vanha rouva oli joskus sanonut keittiön ovenpielessä istuskelleelle vaimolleni. (s. 61) 

  

Kerronta etenee rauhallisesti ja sen melankolinen tunnelma sopii hyvin myös suomalaiselle kirjallisuuskentälle. Teokseen on mahdutettu paljon japanilaista kulttuuria, joka kaltaiselleni mangalukijalle onkin jo hieman tuttu, mutta silti aina yhtä kiehtova. Kirjailija kertoo muistelmamaisen systemaattisesti ja tarkasti ajankuvaa (1980-luvun loppu, 1990-luvun alku ja lama) ja miljöötä: asunnon pintameteriaalit, huonekalut ja arkkitehtoninen tyyli tuodaan lukijalle selväksi samoin kuin vuokratalon pihamaan flora ja fauna. Teoksen lopussa suomentaja on selittänyt muutamia teoksessa esiintyviä erikoisia sanoja ja ilmiöitä. 

    

Chibi oli tyypillinen pallokuvioinen kissa: hohtavan valkoista turkkia koristi muutama vaaleanruskean sävyttämä, mustanharmaa täplä. (s. 17)

Neljä hohtavan valkeaa tassua tepsutteli auringon haalistamalla puuritilällä, ja vierailija antoi katseensa kiertää vaatimattomassa huoneessa hyväntahtoisen uteliaasti. (s. 43)

   

Hiraidella on itselläänkin kissa ja siksi odotukseni teoksen todellinen päähenkilön, valkoisen Chibi-kissan persoonasta olivat korkealla (nimi tarkoittaa japaniksi pientä). Vahvimmillaan Hiraide onkin Chibin vierailujen kuvaajana saaden tekstin välittämään aidolta tuntuvan kuvan mystisestä kissasta esimerkiksi silloin kun Chibi nukkuu pilkun muotoon käpertyneenä. Teoksessa on Chibin lisäksi muutama muukin kissa, joilla on erikoisia nimiä kuten Rosvo, Isosisko ja Kappa (japanilainen taruolento). 

  

Salaperäisen sinen kirjomilla mustilla siivillään koreileva amiraaliperhonen saattoi keinahdella luokseni ja istahtaa toviksi istuintyynyni reunalle. (s. 62)

    

Odotukseni kissafanina olivat hyvin korkealla, sillä kaunis kansikuva ja takakansiteksti hurmaavat. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne on kuitenkin pienoinen pettymys. Tarina saa odottamattoman käänteen, joka ei ollut lainkaan mieleiseni, enkä sen jälkeen voinut ajatella teosta samalla tavalla kuin aikaisemmin. Odotin Chibin osuuden tarinasta olevan vielä suurempi kuin se todellisuudessa olikaan. Minimalistisessa kertomuksessa on selvästi paljon salattuja kerroksia, jotka avautunevat paremmin lukijalle, joka haluaa tarttua kirjaan, joka kiireettömästi paljastaa syvemmän merkityksensä. 

  

Miten joku, joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija? (s. 67)

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Tokion laitamilla, pienessä talossa asuu kolmikymppinen kirjailijapariskunta. Eräänä päivänä heidän pihalleen tassuttelee kaunis pieni kissa ja saa heidät kohottamaan katseensa kirjoituspöydästä. Arki muuttuu kummasti uuden tuttavuuden myötä. Kissa tuo siihen eloa ja keventää tunnelmaa, kun pariskunta kertoo päivittäin eläimen edesottamuksista toisilleen. Kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaa paljon.

  

Kissavieras on ollut myyntimenestys jo Ranskassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Se on kaunis ja viisas romaani. Takashi Hiraide on runoilija ja kirjailija. Hän asuu Tokiossa vaimonsa ja kissansa kanssa. 

   

Suomentanut: Raisa Porrasmaa, 152 sivua, S&S 2016

    

Alkuperäinen nimi: Neko no Kyaku (2001)

  

Kissavieras on luettu myös täällä: Lumiomena, Oksan hyllyltä, Kirjanurkkaus, Kannesta kanteen, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat, Kirjapolkuni

J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

"Harrylle alkoi vähitellen valjeta, kuinka paljon noitia ja velhoja maailmassa olikaan; 

hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi niitä, jotka asuivat toisissa maissa."

       

Lukuhaasteissa: Helmet 2016: 25.  Kirjassa on yli 500 sivua, Okklumeus -lukuhaaste (luettuja Potter-kirjoja: 3), Ultimate Popsugar Reading Challenge: 18. A book that's more than 600 pages

   

J.K. Rowlingin Harry Potter-sarjan uudelleen lukeminen on sujunut tähän asti hyvin. Nyt vuorossa oli suosikkini neljäs osa, Harry Potter ja liekehtivä pikari. Luin alusta päälle sata sivua kotona (vuonna 2001 ilmestynyt 2. painos) ja loput ystävänpäivän lukumaratonissa kirjastolainana (vuonna 2011 ilmestynyt 22. painos) anoppilassa. Tuossa uudemmassa pokkaripainoksessa oli takakanteen hauskasti kirjoitettu: "Juonessa on uskomattoman paljon käänteitä ja kirjan voi lukea monta kertaa kyllästymättä." Voin tuon väitteen allekirjoittaa kokonaan. 

  

Tässä osassa on nimittäin aivan kaikkea: jännitystä, ihastumisia, ulkomaalaisia taikaoppilaita, taikasilmäinen mies, lohikäärmeitä, vedenväkeä ja rekisteröimättömiä animaageja. Jokaiselle löytyy siis jotakin ja toiminta saa ahmimaan sivun toisensa jälkeen aivan huomaamatta monta tuntia putkeen mitään muuta ajattelematta.

Huispauksen MM-kisat sekä kolmivelhoturnajaiset tanssiaisineen luovat vaihtelua Tylypahkan normaaliarkeen. Ei siis liene ihme, että olen lukenut tämän varmaan lähemmäksi 10 kertaa. Silti tämäkin lukukerta sisälsi muutamia yllätyksiä, sillä osa pienemmistä yksityiskohdista oli vuosien aikana unohtunut. 

  

Teoksen alussa Harryn ystävän Ronin perhe, Weasleyt, on saanut huippuaitiopaikat huispauksen maaimanmestaruuskisoihin ja he ovat kutsuneet Harryn sekä hermionen mukaansa. Niinpa ensimmäiset 150 sivua ollaankin kaukana Harryn tädin perheen, Dursleyden jästimaailmasta kuin myös Tylypahkan taikakoulusta. Aikuiset vihjailevat tulevan kouluvuioden olevan poikkeuksellinen, mutta kukaan ei halua paljastaa miksi. 

  

Lukuvuoden avajaisjuhlassa Dumbledore ilmoittaa Harryn pettymykseksi, ettei tänä vuonna järjestetä tupien välisiä huispausotteluita, vaan Tylypahkaan saapuu kahden muun eurooppalaisen taikakoulun oppilaita. Durmstrangin ja Beauxbatonsin oppilaat tulevat mittelemään kolmivelhoturnajaisiin. Liekehtivä pikari on lahjomaton tuomari, joka valitsee edustajan jokaisesta koulusta. Ottelijoiden kohtaamat haasteet ovat toinen toistaan vaativampia ja pakottavat heidän taitonsa, rohkeutensa ja päättelykykynsä äärirajoille. 

  

"Missä meidän uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja on?" kysyi Hermione, joka myös tarkkaili opettajia. 

Kukaan heidän pimeyden voimilta suojautumisen opettaja ei ollut vielä kestänyt yhtä lukukautta pitempään. Harryn suosikki oli siihen mennessä ollut professori Lupin, joka oli edellisenä vuonna eronnut virastaan. (s. 185)

  

Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja vaihtuu jälleen ja heti lukuvuoden alussa uusi opettaja ilmoittaa, että hänkin aikoo hoitaa tehtävää vain vuoden. Professori Kalkaros, liemimestari, on jo vuosia halunnut tuon pestin sitä edelleenkään saamatta. Tämä aiheuttaa lisää pahaa verta Kalkaroksen ja Harryn jo valmiiksi haastavalle suhteelle. Hermionea puolestaan kuohuttaa kotitonttujen huono asema. 

  

Harry Potter ja liekehtivä pikari oli teossarjan tähän mennessä paksuin teos ja siitä huolimatta se on tullut luettua toistuvasti. Tämä kertoo aika paljon tarinan vetävyydestä, vaikka samaan aikaan tunnelma muuttuukin paljon aikaisempaa synkemmäksi. Teini-ihastumiset ja -ahdistukset eivät ole vielä liian ärsyttäviä, vaikka nuorten päähenkilöiden tunteet leimahtelevatkin toistuvasti. Parasta teoksessa on taikamaailman avartuminen, kun teoksen sivuilla kohdataan britannian ulkopuolelta saapuneita noitia ja velhoja.

   

Takakannesta:

Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun. Sitä ennen hän on nähnyt kammottavan todentuntuista ja pelottavaa unta, jossa on kuulunut Voldemortin ääni… Huoli arvesta kevenee hiukan, kun hän saa kutsun lähteä Weasleyn veljesten ja Hermionen kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Loppuottelu on huippujännittävä ja kisojen tunnelma iloisen riehakas, kunnes tilanne yhtäkkiä muuttuu sekasortoiseksi ja uhkaavaksi: kuolonsyöjät marssivat esiin ja taivaalle leimahtaa pimeän piirto.
  

Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin koulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoja ja ajattelua mittaavaan koetukseen, ja kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin, Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa ja pimeyden voimilta suojautumista opettaa omalaatuinen Alastor ”Villisilmä” Vauhkomieli.

Seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin tuntuu Harrysta lähes ylivoimaisen vaikealta tehtävältä, mutta edessä ovat vielä koitokset, joiden veroisia Harry ei ole koskaan aikaisemmin kokenut.

Taiturimainen tarinankertoja J.K. Rowling onnistuu jälleen ylittämään kaikki odotukset. Harry Potter ja liekehtivä pikari leiskuu ja loimuaa yhtä nautittavan yllätyksellisesti kuin aiemmatkin kirjat. Nyt Harry Potterin maailma on entistäkin monisävyisempi. 

Suomentanut: Jaana Kapari, 768 sivua, Tammi 2001 (2. painos)

Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Goblet of Fire (2000)

Sarjassa ilmestyneet:

• Harry Potter ja viisasten kivi (1998) 
• Harry Potter ja salaisuuksien kammio (1999) 
• Harry Potter ja Azkabanin vanki (2000) 
• Harry Potter ja liekehtivä pikari (2001) 
• Harry Potter ja Feeniksin kilta (2004) 
• Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2006) 
• Harry Potter ja kuoleman varjelukset (2008)

Kirjaihmisten kauhukuvia -tag

Booktubesta ovat Suomeenkin rantautuneen erilaiset kirjatagit. Tämä viimeisin on Kirjavarkaan tunnustuksia -blogin suomentama (alkuperäinen versio löytyy Lindsey Hearts Booksista).

   

1. Sinun täytyy hankkiutua eroon kaikista kirjoistasi ja saat pitää ainoastaan yhden kirjan seuraavista neljästä genrestä: nykykirjallisuus, fantasia, tietokirjallisuus, ja yksi vapaavalintainen. Mitkä valitset?

  

Nykykirjallisuus: Suzanne Collins: Nälkäpeli

Fantasia: J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

Tietokirjallisuus: Toim. Arthur Cotterell: Mytologia - Jumalia, sankareita, myyttejä

Vapaavalintainen: Toim. Kaarina Helakisa: Pikku Pegasos

   

2. Olet kirjakaupassa ja kuulet teinin valittavan, ettei hän halua lukea, mutta hänen äitinsä inttää, että heidän pitää ostaa jotain. Menet heidän luokseen ja suosittelet kirjaa, jonka ajattelet sopivan sellaiselle, joka ei juuri perusta lukemisesta. Mitä kirjaa suosittelet?

  

Riippuu tietenkin minkä ikäinen teini on kyseessä ja onko hän tyttö vai poika. Toki, on paljon kirjoja, joita kummankin sukupuolen edustaja voi lukea, mutta erityisesti pojille suunnattua kirjallisuutta on huomattavasti vähemmän. Pojista on myös usein vaikeaa lukea naisen kirjoittamaa teosta.

  

Suositeltavan kirjan tulee tässä tapauksessa olla melko uusi, suomenkielinen ja sellainen, joka ei vaadi runsasta lukeneisuutta taustalle. Hyviä teoksia tällaiseen ovat esimerkiksi Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin dystopia-sarja Kepler62. Myös J.K. Rowlingin Harry Potterit (joista ensimmäisestä osasta on saatavissa nyt nyös kauniisti kuvitettu versio), Kerstin Gierin Unien kirjat -sarja, Suzanne Collinsin Nälkäpeli -trilogia (jonka elokuvaversiotkin ovat nyt kokonaan saatavissa DVD:llä) sekä Kirjavarkaankin mainitsema Anu Holopaisen Ihon alaiset.

    

Tässä tietenkin korostuu oma mukavuusalueeni vahvasti dystopian puolelle kallistuneena. Uskon, että monelle teinille voisikin olla sopivampaa tutustua vaikkapa Estelle Maskamen uutuukaiseen DIMILY - Rakastan -teokseen, joka on lähempänä heidän kokemusmaailmaansa. Olen kuullut monen kiinnostuneen lukemisesta tämän teoksen myötä. 

  

3. Et tunne oloasi hyväksi ja tarviset piristävän kirjan, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Minkä kirjan luet?

   

Kissat (ja sarjakuvat) toimivat aina - etenkin sarjakuvakissat. Voisinkin siis lukea esimerkiksi Chi's Sweet Homea, Neiti Koume, tiikeriraitaa tai Ninni Aallon Kas, kissaa. Varmasti viihdyttävä on myös J.K. Rowlingin Harry Potter ja liekehtivä pikari, sarjan ehdoton suosikkini, jota olenkin juuri nyt lukemassa. 

   

Väiski-kissa ja Kissavieras.

   

4. Menet ajassa taaksepäin teinivuosiisi. Mitä kirjaa lukemasta oletettavasti löytäisit itsesi?

   

Todennäköisesti kyseessä olisi jokin Merjan Jalon Nummelan ponitallilaiset -sarjan kymmenistä osista. Luin niitä aina yläasteelle saakka, jolloin löysin fantasian. Varhaisimpia fantasia-kokemuksiani oli Anu Holopaisen Sonja-sarjan ensimmäinen osa Kristallien valtakunta.

   

5. Ystäväsi yllättää sinut matkalla ja sinulla on tunti aikaa pakata. Minkä kirjan otat mukaan lukeaksesi sitä matkalla?

   

Jos lähtö olisi tästä tunnin päästä, valintani olisi tuo jo aiemminkin mainittu Harry Potter ja liekehtivä pikari. Siinä riittää vielä luettavaa, jollei matka aivan kauhean pitkäksi veny. 

   

6. Talosi on ryöstetty. Älä huoli, kaikki ihmiset ovat turvassa, mutta kirjahyllystäsi ei voi sanoa samaa. Minkä kirjan toivot olevan tallella?

   

Tärkeimpiä kirja-aarteita lienevät nimmarein varustellut Johanna Sinisalon Auringon ydin ja Jaakko Markus Seppälän Lemen. (Kauheaa, kun en muista ollenkaan mitä kaikkea hyllyihini on kätkeytynyt...)

  

7. Ystäväsi lainaa kirjan ja palauttaa sen huonossa kunnossa. Miten ragoit? A) Teeskentelet, ettet huomannut B) Pyydät häntä ostamaan uuden C) Teet salaa samoin jollekin hänen tavaralleen

   

Todennäköisesti A. Ja olisin lainaamatta tuolle henkilölle enää koskaan mitään.