"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."
Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita
Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".
Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)
Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.
"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"--"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)
Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.
Leeni on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)
Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan.
Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)
Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.
Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai.
Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.--Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?--Millaista on olla trans?
Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)
Arvosana:
Takakannesta:
Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).
271 sivua, Kustannus Z 2022
Luettu myös täällä: Kirjaimia
.png)
