keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuun luetut

Lokakuu oli aika vaisu kirjojen suhteen. Luin brittiläistä jälkikolonialistista kirjallisuutta, englanniksi. Pari suomalaista kirjaa praktikumiin ja Nälkäpelin toisen osan.
   
 
Luin myös Pandemoniumin, jonka postaaminen jää ensi kuulle, samoin Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8. Kesken ovat vielä brittiläisen jälkikolonialismin kurssin Hanif Kureishi: Esikaupunkien Buddha ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, jonka luen niin praktikumiin, Ota riski ja rakastu kirjaan-haasteeseen kuin lukudiplomiinkin. Lokakuun kirja lukupiiriin eli China Miéville: Toiset on myös kesken.
   
Arvostelukappaleita sain myös muutaman, ensi kuussa siis tulossa:
  • Anneli Kanto & Terhi Rannela: Korkea puoliso
  • Cecelia Ahern: Tapaaminen elämän kanssa
  • Mia Vänskä: Musta kuu
 

 Happy Halloween!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

"Tähtää korkeammalle"
 
 
Nälkäpeli osa 2 luettu ja tunnelmat ovat vielä varsin sekavat. Luin ensimmäisen osan viime vuoden joulukuussa ja välissä tuli katsottua siitä tehty elokuvakin (ja nyt näen hahmot aina sen näköisinä kuin heidät elokuvassa esitettiin). Luin  Vihan liekit heti Pandemoniumin perään ja jotenkin nyt en päässyt tuolle samalle intensiiviyden tasolle kuin olisin toivonut. 
  
Edellisessä kirjassa Katniss ja Peeta voittivat nälkäpelin yhdessä, presidentti Snown suureksi harmiksi. Vihan liekeissä "rakastuneen" kaksikon mukaan hypätään vähän ennen suurta, kaikki vyöhykkeet kattavaa kiertuetta. Pääsin vihdoin näkemään vähän lisää muista vyöhykkeistä, vaikka kuvaukset eivät kovin pitkiä olleetkaan. On 75. vuosi, kun Nälkäpelejä järjestetään ja 25 vuoden välein järjestetään tavallisesta poikkeava reality show. Tänä vuonna Snowlla on todella suuri kunnia kertoa, että edessä on kaikkien aikojen peli.  
  
Pinnan alla kuplii kapina. Sen keskiössä ovat niin Katniss kuin matkijalinnutkin (tämän varmaan arvaa kuka vain, joka tietää trilogian viimeisen osan nimen). Lukiessani tulin itsekin kapinalliseksi Capitolia ja sen edustamiia arvoja kohtaan. Esimerkiksi juhlissa on tapana syödä itsensä aivan täyteen, ottaa pieni sievä juoma, jonka jälkeen mennään vessaan "tyhjennykseen" ja sitten onkin taas hyvä jatkaa. Collins on tämän idean saanut antiikin roomalaisilta, kuten myös mykistetyt avoxit (vox = ääni, avox = ilman ääntä), jotka ovat rangaistuksen saaneita ihmisiä, käytännössä orjia.
  
Pystyn ajattelemaan vain keittiönpöytämme ääressä seisovia kuihtuneitalapsia, joiden vanhemmat eivät voi noudattaa äidin määräyksiä. Enemmän ruokaa. Nyt kun olemme rikkaita, äiti antaa heille ruokaa mukaan. Mutta entisinä aikoina meillä ei useinkaan ollut mitään annettavaa, eikä mikään apu olisi muutenkaan enää pelastanut lasta. Ja Capitolissa käydään oksentamassa, jotta voitaisiin syödä taas lisää mahan täydeltä. Täällä ei oksenneta siksi, että mieli tai ruumis voi huonosti, ei siksi että on syöty pilaantunutta ruokaa. Täällä oksennetaan siksi, että juhlissa kaikki tekevät niin. Se kuuluu asiaan. Se on osa ilonpitoa. (s.92)
  
Vihan liekit eivät poltelleet. Teos on toki nopealukuinen ja ahmin tämän pienen tiiliskiven kahdella lukukerralla, mutta jotenkin kirjailija ei saavuttanut samaa tunnelmaa kuin sarjan aloitusosassa. Vihan liekeillä on omat hetkensä, mutta en päässyt aivan yhtä syvälle maailmaan kuin aikaisemmin. Ehkä vika on liiallisessa politiikassa, jota tihkuu rivien välistä. Teoksessa on pitkiä jaksoja, jolloin kerronnassa tapahtuu hidastumista, juoni ei etene. Välillä mopo puolestaan karkaa käsistä, eikä tapahtumien kulussa pysy mukana tai niihin ei synny voimakasta tunnesidettä. Asiat vain heitetään lukijan kasvoille ilman tarkennuksia. 
  
Nautin kapinan pienten vihjeiden metsästämisestä, Katnissin tunteiden ruotimisesta ja Peetan herkkyydestä. Suosittelen kirjaa nuorille suunnattua dystopiaa lukeville, sillä pienellä varoituksella, että teos sisältää jonkin verran väkivaltaa.

Arvosana:
 
Takakannesta:
EDESSÄ ON KAIKKIEN AIKOJEN PELI…

Nälkäpeli on ohi, mutta kärsimys ei. Juuri ennen koko maan kattavaa voitonkiertuetta, jolle voittajapari pakotetaan, presidentti Snow tekee epämiellyttävän vierailun Katnissin kotiin. Hän syyttää tyttöä siitä, että hänen käytöksensä pelissä yllyttää ihmisiä kapinaan. Lisäksi hän on saanut vihiä, että Katnissin ja Peetan suhde olikin tekaistu. Voiko heidän kihlautumisensa yleisön edessä vielä pelastaa tilanteen?

Yhdysvaltalaisen Suzanne Collinsin tulevaisuuteen sijoittuva Nälkäpeli-trilogia on ollut jymymenestys sekä Suomessa että maailmalla.
   
Suomentanut: Helene Bützow, 412 sivua, WSOY 2011 (pokkaripainos)
   
Alkuperäinen nimi: Catching Fire (2009)

Sarjassa ilmestynyt:

  • Nälkäpeli (2008) / The Hunger Games (2008)
  • Vihan liekit (2010) / Catching Fire (2009)
  • Matkijanärhi (2010) / Mockingjay (2010)
   
  
Samantyylisiä kirjoja: Lauren Oliver: Pandemonium - Rakkaus on kapinaa, Ally Condie: Rajalla, Stephenie Meyer: Uusikuu, Ray Bradbury: Fahrenheit 451, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Annika Luther: Kodittomien kaupunki, Meg Rosoff: Poikkeustila, Maggie Stiefvater: Ikuisuus

perjantai 19. lokakuuta 2012

Minun Syysmaani

Anu Holopainen julisti kuvakilpailun aiheella "syysmaa". Tarkoitus ei ollut löytää mahdollisimman sarja-uskollista ilmaisua, vaan mitä tuo sana merkitsee minulle. Tässä minun tulkintani omasta syysmaastani. Kuva puhukoon puolestaan. 
 

lauantai 13. lokakuuta 2012

Tunnustus


Tunnustuksen säännöt: 

  1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
  2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
  3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
  4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Sain tämän tunnustuksen Sweet Nails-blogin Nymphadoralta, jonka postauksen myötä innostuin itsekin kaivelemaan kuvia täältä
   

Annan tunnustuksen seuraaville blogeille:
  1. Magdalena Hai
  2. Kirjailijan kävelyretkiä
  3. Kirja käsilaukussa
  4. Olipa kerran kirjablogi
  5. Rasvapaja
  6. Perspektiivivirhe
  7. Lukupäiväkirja
  8. Sky´s the limit

perjantai 12. lokakuuta 2012

Lukudiplomi-haaste

Flashmobin jälkipuinti synnytti idean haastaa itsemme ja toisemme lukemaan jonkin kouluasteen lukudiplomin. Haasteessa voi lukea kirjat "normaalisti" eli postata tavallinen blogiartikkeli tai vastata diplomin kysymyksiin - parhaassa tapauksessa molemmat. Aikaa suorittamiseen on 25.5.2013 asti. Hyönteisdokumentti-blogissa lisää tietoa asiasta. Valitsin itselleni Sinuhen yhdeksäsluokkalaisille. Harmi kun omana kouluaikanani ei tällaisia ollut, nyt on kuitenkin aika ottaa "vahinko" takaisin.

Kuvassa miehekkeeni.
Listani:

- Dan Brown: Kadonnut symboli
- L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
- Connie Willis: Tuomiopäivän kirja Luettu 21.12.2012
- Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi Luettu 10.11.2012
- Jane Austen: Emma
- David Almod: Naakkakesä
- Richard Bach: Lokki Joonatan Luettu 23.6.2013
- Italo Calvino: Paroni puussa
- István Örkény: Minuuttinovelleja
- Tuomas Anhava: Oikukas tuuli Luettu 20.6.2013