Magdalena Hai: Kellopelikuningas

  "Aivan kuin maailma, johon kuuluin, olisi jatkanut kulkuaan ilman minua."

     

  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Magdalena Hain viime vuonna ilmestynyt Kerjäläisprinsessa aloitti ensimmäisen suomalaisen, vaihtoehtohistoriallisen steampunk-nuortenkirjasarjan. Nopealukuinen kirja väläytteli maistiaisia erilaisesta Grönlannista, Vihreästä Saaresta, joka uniikin ilmastohistoriansa aikana on sulanut ja pystyy nyt tarjoamaan mahdollisuuden kehittyneille kaupungeille.
 
Kerjäläisprinsessa ihastutti, mutta Gigi ja Henry -sarjan toinen osa, Kellopelikuningas, lumoaa ja saa vakuuttuneeksi Hain kirjallisista taidoista. Masuuneista ja suolta nousevat huurut voi suorastaan haistaa rivien väleistä. Jos lukija jäi aikaisemmassa osasta kaipaamaan lisää Gigin perheen kotimaan Umbrovian ja ihmissusien historiaa, vastaa Kellopelikuningas tähän toiveeseen herkullisin ja koukuttavin juonenkääntein. Luultavasti kirjailija säästelee vielä osan paukuista sarjan päätösosaan, joka varmasti kääntää aivan uuden lehden Gigin elämässä.
 
Kirjojen tapahtumien välissä on kulunut noin puoli vuotta. Tuona aikana Gigin perhe on - paljastuttuaan Umbrovian kuninkaalliseksi perheeksi - muuttanut Alhaistosta Rahasto-nimiseen porvarilliseen kaupunginosaan.
 
Edellisen teoksen lopussa petturi Andros Luopio ampui Gigiä silmään. Tämä tapahtuma on kasvattanut tyttöä vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Hän etsii omaa paikkaansa, jota ei tunnu löytyvän. Huolimatta uusista vaatteista ja kampauksista tai Umbrovian kuninkaallisen perheen tyttären tittelistä ihmiset näkevät Gigistä vain sen, minkä Andros Luopio on häneltä vienyt: vasemman silmän. Tai pikemminkin tyhjää kuoppaa suojelevan silmälapun.
 

Unessa olin jälleen salakuljettajien saarella. Andros Luopio osoitti aseensa piipun kohti minua ja minä toivoin, että tällä kertaa ehtisin väistää väistämättömän. Toivoin, että olisin tällä kertaa vähän nopeampi, että ymmärtäisin aiemmin, mitä Luopio aikoi tehdä. Mutta koskaan en ollut. Aseen piipusta sinkosi jälleen tulta jasavua ja kipu repi päätäni. Se viilsi ja vinkui, muuttui ihmissuden ulvonnaksi. Pedon huuto peitti alleen kaiken muun. (s. 7)

    

Bloggaaja itse kesällä 2008.

Kellopelikuninkaan kannessa Sára Kötelekin taiteilema seikkailijaprinsessa Gigi näyttää kovalta ja surulliselta silmälappunsa kanssa. Harvoin pääsee lukemaan kirjaa, jonka naispäähenkilön ulkonäkö muuttuu näin radikaalisti: Gigi saa suorastaan antisankarimaisia piirteitä.
 
Kovinkaan usein ei kirjasarjojen, etenkään trilogioiden, toinen osa ole parempi kuin ensimmäinen. Tällä kertaa näin on kuitenkin hyvällä syyllä todettava. Kellopelikuninkaassa on enemmän tietoa, toimintaa, romantiikkaa, tarkkuutta hahmojen ja heidän olemuksensa sekä ajatusmaailmansa kuvailussa, uusia mielenkiintoisia hahmoja, kasvutarina, aallon harjoja ja pohjia – ja piilossa vaihdettuja suudelmia.
 
Hain kieli on taidokasta ja viimeisteltyä. Oli ilo lukea kirjaa, jossa ei takerru kielellisiin virheisiin. Kirjailijalla on silmää yksityiskohdille, esimerkiksi Gigin tunteiden kuvaamiselle ulkonäöllisten ja hallinnollisten paineiden alla. Teoksen lopussa on jälleen katsaus historiallisiin faktoihin Grönlannista. Teos antaa varmasti paljon niin nuorelle kuin varttuneemmallekin lukijalle.
 
Tahdon omakseni lemmikkiautomatonin, mistä niitä saa ostaa? Mies aloitti pelaamaan uutta PC-peliä Scrolls, jossa olevat kupariset automatonit ovat juurikin sellaisia, kuin kuvittelin Hain Kellopelikuninkaassa esiintyvien minimatonien olevan. (Ensimmäisessä kirjasssa automatonit olivat hiirimäisempiä.) Hurjan suloisia, koneen ja hyönteisen (verratkaapa vaikka siiraan) sekoituksia.

Arvosana:

  
Takakannesta:
Pakolaisprinsessa  Gigin perhe on jättänyt rähjäisen Alhaiston taakseen ja solahtanut osaksi Keloburgin yläluokkaa. Gigin isästä on tullut arvostettu keksijä, joka rakentaa jättiläismäistä ilmalaivaa Keloburgin mahtimiehelle. Mutta kun salaperäinen uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta alkaa saarnata, että muukalaiset ja ilmalaivat pitäisi hävittää, on Gigin ja hänen parhaan ystävänsä katupoika Henryn sukellettava jälleen seikkailuun...
    
Asiasanat: nuoret, steampunk, vaihtoehtohistoria, ihmissusia

    

Samantyylisiä kirjoja: 

  
330 sivua, Karisto 2013

 

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa,
   

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Kerjäläisprinsessa (2012)

  

Kirjailijan kotisivut

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (novellikokoelma)

"Ne saavat hänet näkemään unia kaukaisista maista, 

tunneleista, salakäytävistä, lumotuista paikoista ja kätketyistä aarteista."

    

 
Ensikosketukseni Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon. Löysin tämän kappaleen Emmauksesta kahdella eurolla. Ostopäätöstä ei tarvinnut edes harkita, sillä mikä olisikaan parempi tapa tutustua kirjailijan tyyliin kuin lukea tämän kirjoittamia novelleja. 

Päätit sitten avata tämän kirjan. Luotimmekin siihen, että tekisit ennemmin tai myöhemmin niin. Työnnä kirja takkisi alle, etsi rauhallinen paikka, varmista ettei kukaan näe. Ja sitten lue. (s. 7)

   

Yllä oleva lainaus on kokoelman ensimmäisesta novellista, nimeltään Esipuhe. Se avaa niin kirjailijan kuin hänen käyttämänsä reaalifantasia-käsitteen taustoja. Jääskeläinen kun ei tahdo profiloitua yhteen tiettyyn genreen esim. HC scifiin vaan tahtoo selvästi kokeilla omia ja lukijan rajoja. Niinpä Esipuhekaan ei ole 100% arkipäiväinen vaan saa mitä eriskummallisempia piirteitä.

 

Monet Jääskeläisen novelleista ovat ilmestyttyään Portti-, Tähtivaeltaja- ja Kosmoskynä-lehdissä voittaneet palkintoja. Novellit on kirjoitettu vuosien 1996-2001 välillä, osa novelleista on ilmestynyt myös aikaisemmin kokoelmassa Missä junat kääntyvät (2000). Novellit on toimitettu uudelleen tätä painosta varten (mutta löysinpäs vielä pari kirjoitusvirhettä). Olisi kiinnostavaa vertailla vanhoja versioita näihin joiltakin osin uudelleenkirjoitettuihin novelleihin ja nähdä kirjailijan matka siin välissä kielellisenä kehittymisenä. Novellit Esipuhe ja Viimeinen luku on kirjoitettu tätä kokoelmaa varten. Niissä on piirteitä omaelämäkerallisesta kirjoittamisesta, joskin Viimeinen luku onkin tulevaisuuteen sijoittuva, aivonystytöitä elähdyttävä pätkä.

 

Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan osa novelleista on toisia parempia, lukijastakin riippuen. Suosikkinovellikseni nousi kokoelman ensimmäinen varsinainen novelli Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 joka vei myös Portti-kilpailun voiton vuonna 1996. Muita suosikkejani ovat On Murmaa kaatunut! ja Alla pinnan Toiseus piilee. Näistä alla vähän enemmänkin.

 

Maininnan arvoisia novelleja ovat myös futuristinen  Olisimmepa mekin täällä sekä Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa, joka avaa päätä sekoittavat  kerroksensa pikkuhiljaa. Vähiten minua puolestaan miellyttivät novellit Missä junat kääntyivät, Laurelia etsimässä ja Taivaalta pudonnut eläintarha, jotka ovat kyllä muualla saaneet  myös kannattajiakin. Ne olivat minulle liian surullisia, ahdistavia tai täynnä eufemismeja

  

Kummitustalo on nimensä mukainen, talossa ei kummittele, vaan se on itse kummitus, joka toisinaan ilmestyy tyhjälle tontille. Tämän novellin loppu käänne oli aivan loistava. Kirjoitin pieneen ruutuvihkoon, joka minulla oli lomalla mukana tästä mm. näin: Puhdasta, vaivatonta, viimeistetyä, tyylikästä ja tarkoin muotoiltua kieltä, jota voi verrata Leena Krohniin.

 

Murmaa-novelli puolestaan esittäytyi minulle lähes Taru sormusten herrasta-fanficina (siinä oli myös paljon samaa kuin Aku Ankan taskukirjassa 129: Joron jäljillä ilmestyneessä Taikamiekassa).  Esimerkiksi novellin hahmojen, paremman sanan puutteessa, roduista hipsulit muistuttivat mielestäni hobitteja ja vaeltavat männyt enttejä.

 

Toiseus piileskelee mekaanisten puitten ja myyttien joukossa. Se on pelottava, erilainen ja löytyy jokaisen katsojan tai tässä tapauksessa lukijan silmästä. Runonkaltainen novelli vieraannuttaa lukijansa, minut kertoakseen tälle jotakin itsestäni - omista asenteistani ja uhkakuvistani. Se on koneiden ja humanismin liiton synnyttäma oxymoron. Novelli edustaa hyvin koko kokoelmaa, surullisena ulkopuolisuutena ja melankolisena esityksenä.

  

Kokoelman 12 novellia on jaettu kahteen osaan. Suluissa yksittäisten novellien arvosana.

 

I Morfeus:

1. Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 (4½) – Portti-kilpailun voitto 1996
2. On Murmaa kaatunut! (4)
3. Missä junat kääntyivät (2) – Portti-kilpailun voitto 1997, Atorox-palkinto 1998
4. Morfeuksen kolikot (1)
5. Armandin ratsu (3)
6. Laurelia etsimässä (2) – Portti-kilpailun voitto 1995

II Katakombit:

1. Katakombeista (1)
2. Viimeinen luku (3)
3. Alla pinnan Toiseus piilee (3½) – Atorox-palkinto 2000
4. Olisimmepa mekin täällä (3)
5. Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa (3) – Portti-kilpailun voitto 1999, Atorox-palkinto 2000
6. Taivaalta pudonnut eläintarha (2)

  

Kokonaisarvosana:

   

Takakannesta: 

Oswald Morrow näkee unia, joissa hän elää yhdessä itseään vanhemman kirjastonhoitajattaren kanssa. Eräänä päivänä hän kertoo tälle kaiken ja saa vastauksen, joka muuttaa hänen elämänsä – ja sitten koko maailman. Emma Satakieli löytää poikansa Ferroequinologistisen päiväkirjan, joka puolestaan johdattaa hänet paikkaan, missä junat "karkaavat aikataulusta ja ryömivät pois kiskoilta".
  
Taivaalta pudonnut eläintarha on kokoelma Pasi Ilmari Jääskeläisen palkittuja novelleja. Tarinat sekoittavat ihmeellisiä ihmiskohtaloita, arkisia tilanteita ja sitä salaista ainetta, josta unet on kehrätty. Pudonneesta lentokoneesta ryntää Jäniksenselän metsiin kokonainen eläintarha ja junat nousevat raiteiltaan. Novellien maaginen maailma kuljettaa todellisuuteen, joka on yhtä aikaa tuttu ja outo.
  
Kokoelman novelleja on aiemmin julkaistu teoksessa Missä junat kääntyvät. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia novelleja, ja kaikki tekstit on toimitettu uudestaan tätä teosta varten.

   

413 sivua, Atena 2008

 

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Morren maailma, Taikakirjaimet, Aamuvirkku yksisarvinen, Savon Sanomat

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

 "Niin moni asia olisi voinut mennä toisin."

    

 

Ensimmäinen ajatus: Kirjan pitkä nimi tuo mieleen enemmin tietokirjan kuin nuorten kirjan rakastumisesta ensisilmäyksellä. Löysin kirjan Helsingin lomallani antikvariaatista kahdella eurolla - ostopäätös syntyi, kun muistin nähneeni tämän jossakin seuraamassani kirjablogissa. En muistanut mitä tästä sanottiin, mutta kansikuva ja nimi olivat jääneet mieleeni. 

   

Tarina alkaa siitä, kun teoksen 17-vuotias päähenkilö Hadley myöhästyy lennoltaan neljä minuuttia. Hän on matkalla Connecticutista isänsä häihin Lontooseen, vaikka ei sinne oikeastaan haluaisi mennä. Lentokentällä, odottaessaan seuraavaa lentoa, hän tapaa pari vuotta itseään vanhemman pojan, Oliverin. Tämä on kotoisin Lontoosta, mutta on muuttanut Amerikkaan opiskelemaan. Sattumalta heidän istumapaikkansa ovat vierekkäin ja muutaman tunnin lennon aikana he tutustuvat toisiinsa ja huomaamattaan Hadley on rakastunut lähes tuntemattomaan.

  

"Minä en ole edes varma, uskonko avioliittoon", Hadley sanoo, ja Oliver näyttää yllättyneeltä. 

"Sinähän olet  matkalla häihin, etkö olekin?" 

"Niin", Hadley sanoo ja nyökkää. "Mutta sitä juuri tarkoitankin." 

Oliver katsoo häntä kysyvästi. 

"Niiden ei pitäisi olla hirveää hössötystä ja vieraiden raahaamista toiselle puolelle maailmaa todistamaan avioparin rakkautta. En väitä, että siinä on mitään pahaa, jos kaksi ihmistä haluaa jakaa elämän keskenään. Mutta kyse on heistä kahdesta, ja sen pitäisi riittää. Miksi järjestää valtava show Miksi toitottaa rakkauttaan koko maailmalle?" (s. 48)

 

Kun etsin teoksesta kirjoitettuja kommentteja muista blogeista yllätyin kuinka monet olivat pettyneet tähän kirjaan. Se oli monille liian klisee, eikä ikäisekseen toisinaan varsin lapselliseksi koetun Hadleyn tunteita Oliveria kohtaan ymmärretty (mikä sai hänet rakastumaan juuri tähän poikaan). Minulle tämä kirja oli kuitenkin koukuttava ja vatsanpohjaa kihelmöivä. Pystyin samaistumaan Hadleyn ajatuksiin hyvin. Mielikuvissani Oliver näytti paljolti Warm Bodies-elokuvan R-zombiellta (näyttelijä Nicolas Hoult).

Teos saa itkemään ja nauramaan. Kun sivut alkoivat loppua, kaikesta ennalta-arvattavuudestaankin huolimatta sai jännittää, saavatko nuoret toisensa ja se oli pakko lukea kerralla loppuun. Suosittelen siis rakkaudennälkäisille ihmisille. Teos ei ehkä keksi pyörää uudelleen, mutta oli minusta raikas, tuore ja ihanan kirpeä kertomus siitä, kuinka rakkaus saattaa yllättää juuri silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Plussaa teos saa  myös siitä, kuinka luontevasti klassikkokirjailija Charles Dickensin sitaatteja on saatu osaksi kokonaisuutta.

Arvosana: 

Takakannesta:

"Mitä sinä oikeasti tutkit?" 

Oliver nojautuu taaksepäin ja katsoo Hadleya.
"Ensi silmäyksellä rakastumisen tilastollista todennäköisyyttä."

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei ole hänestä vastenmielisempää.

Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.

Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.

     

Suomentanut: Joel Kontro, 203 sivua, Otava 2012

    

Alkuperäinen nimi: The Statistical Probability of Love at First Sight (2012)

   

Kirja on luettu mm. täällä: Kirjavinkit, Olipa kerran kirjablogi, Kaleidoscope, Lukukeskus, Mustemaailmani, Kirjojen keskellä

Maratoni pohdintaa & blogaamisesta muutenkin

Keskiviikkona oli blogistanian yhteinen lukumaraton, joka minun osaltani ei mennyt niin hyvin kuin edellinen 12 tuntiseni. Luin aamulla Roald Dahlin Sulo ja suklaatehdasta (jonka puolessa välissä nukahdin pariksi tunniksi, mokoma sänky) ja toisena kirjana nautiskelin vähän vanhempaa klassikkoa, Jonathan Swiftin Gulliverin matkoja - näistä lisää lähipäivinä. 

Jostakin syystä homma ei käynnistynyt ollenkaan. Kirjat ja ruokakin oli hyvin mietitty, niissäkään ei siis liene vikaa ollut. Mikä jäi sitten puuttumaan? Aloitinko valmistautumisen liian aikaisin ja sitten jäädyin h-hetkellä? En osaa sanoa, nyt kuitenkin lukemiseen tuli pakkosuorittamisen tuntua, joten en sitten tahtonut verenmaku suussa painattaa sivuja eteenpäin, sillä lukemisen tulee olla harrastua, josta nauttii.

 

 

Lukumaratonille tulen kuitenkin jatkossakin osallistumaan, saatan pitää sellaisin vielä tässä kesän aikana, säälihän olisi heittää "hukkaan" valikoimaani kasaa. Toinen asia, josta tässä postauksessa ajattelin mainita, liittyy blogaamiseen jatkossa omalla nimelläni. Osa on saattanut huomatakin tämän muutoksen. Eli nykyisin kommentin ja kirjoistan koko nimelläni, nimimerkkiäni Nafisan en silti tahdo hyljätä ja sitä tulen käyttämään jatkossa muissa paikoissa.

Kirjablogistanian yhteinen 24h lukumaraton II

  

Kirjalistani: 

      
Satuja ja lastenkirjoja

• Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
• Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas
• John Masefield: Keskiyön kansaa

     
Novelleja

• Ambroce Bierce: Pyhä kauhu
• Yousif Abu al Fawz: Taikalintu
• toim. Saara Henriksson & Erkka Leppänen: Huomenna tuulet voimistuvat
• István Örkény: Minuuttinovelleja

       
Näytelmiä

• Henrik Ibsen: Nukkekoti
• Moliére: Saituri

     
Klassikoita

• John Galsworthy: Omenapuu
• Christoph von Schmid: Genoveeva - Brabantin kreivitär
• Jonathan Swift: Gulliverin matkat
• Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

        
Lisäksi:

• Ian McEwan: Sementtipuutarha
• Kahlil Gibran: Vaeltaja
• Sugawara Takasuen tytär: Keisarinnan hovineidon päiväkirja

  
Maraton alkaa klo 7:00

7:00-13:00 Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas

- Pieni, parin tunnin torkahtaminen tapahtui teoksen keskivaiheilla, mutta se ei johtunut tästä ihastuttavasta teoksesta, vaan enemminkin sängyn valitsemisesta lukupaikaksi. Mokoma vietteli illan virkun unten maille. Suklaatehdas viihdytti ja osoitti Dahlin tarkkanäköisyyttä. Hyvin tuore ja edelleen ajankohtainen aihe lasten kasvattamisesta ja kasvattamattomuudesta.

   

 
Klo 13:20-23:30  Jonathan Swift: Gulliverin matkat

- Gulliverin kanssa ollaan matkattu puoleen väliin. Jotenkin tämä päivä ei ole oikein käynnistynyt. Luen tämän kuitenkin loppuun määräajan loppuun mennessä. Ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä lukumaraton: lukeminen tuntui jotenkin pakkosuoritukselta, eikä samanlaista draivia kuin ekalla kerralla löytynyt. Joskus näinkin.