Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

Ystävänpäivän lukumaraton on tämän vuoden osalta ohitse. Mukaan osallistui 17 blogia sekä Hanna Kauppinen Twitterissä. Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja isot aplodit tästä yhteisestä ponnistuksesta! Tässäpä linkkilista blogeihin ja niissä luettujen sivujen määrä:

Cats, books & me - 1018

Hurja hassu lukija - 804
Kirjamaailma - 350
Kirjaston kummitus - 463
Lukemattomat lukemattomat - 544
Musteella & Hopealla - 586
Mustien kansien metsä - 1037
Narseskan kirjanurkkaus - 672
Niin monta lukematonta - 545
Oksan hyllyltä - 495
Rinkka ja nojatuoli - 511
Taikakirjaimet - 547
Tarinoiden syvyydet - 468
Tuntematon lukija - 835
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja - 527
Ullan Luetut kirjat - 642
Yöpöydän kirjat - 449

Parissa blogissa luettiin yli 1000 sivua, joka on aikamoinen saavutus! Odottelen vielä tietoja kahdesta blogista, mutta ennen heidän vastauksiaan yhteensä maratonin aikana luettiin huikeat 9779 sivua. Nyt voikin sitä ennen pohtia, meneekö 10 000 raja rikki? | Kaikkien bloggaajien ilmoitettua lukemansa sivumäärän, lopputulokseksi tuli huikea 10 996 sivua. Onnittelut kaikille maratonille osallistuneille! 

Omassa maratonsuorituksessani luin kahta kirjaa. Aloittelin Takashi Hiraiden Kissavieraalla, jossa on ihana kansi. Ensimmäisen teoksen hidastempoisuuden takia luin kuitenkin välissä takuuvarmasti viihdyttävää J.K. Rowlingin Harry Potteria ja liekehtivää pikaria. En siis tullut ollenkaan tarttuneeksi etukäteen kasaamaani maratonpinoon, mutta ei se haittaa. 

Ystävänpäivän lukumaraton

   

Viime vuonna järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaraton. Emäntänä tuolloin oli Lukutoukan ruokalista (nyk. Villasukkamurmelin kirjablogi) -blogin Emmi. Minulta se meni aivan ohitse. Vuodenvaihteessa tempaus kuitenkin palautui mieleeni aloitettuani Haastavaa lukemista -blogin toisena ylläpitäjänä, Niinpä keskusteltuani haasteblogin toisen yp:n, MarikaOksan kanssa, tulimme siihen tulokseen, että kyllähän tämä täytyy myös vuodelle 2016 saada aikaiseksi. Ja mikäpä olisikaan parempi tapa saada asioita järjestymään kuin laittamalla ne itse tapahtumaan. Emännöinkin siis ilomielin kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratonia sunnuntaina 14.2.2016. Päivä on sattumalta myös julistettu lukurauhalle. 

Osallistuminen lienee monille konkarimaratoonaajille jo tuttua, mutta kerrataan vielä perusperiaatteet - mukaanhan on aina hauskaa saada ensikertalaisiakin. 

• Ilmoita osallistumisestasi tämän postauksen kommenttikenttään.
• Lukumaratonin pituus on 24 tuntia. Maratonin voi aloittaa mihin kellonaikaan vain, myös edeltävänä päivänä, kunhan osa suorituksesta osuu varsinaiselle maratonpäivälle. Voit esimerkiksi aloittaa jo lauantaina 13.2.2016 klo 12.00, jolloin maraton loppuu osaltasi 14.2.2016 klo 12.00. Maratonin tulee kuitenkin päättyä viimeistään ennen keskiyötä 15.2.2016.
• Jaloittelu-, ruoka- ja lepotaukoja saa pitää tarpeen mukaan, mutta niihin käytetty aika lasketaan mukaan kokonaissuoritusaikaan.
• Voit halutessasi kirjoittaa blogissasi päivittyvää postausta maratonkuulumisistasi, mutta riittää, jos kirjoitat maratonistasi koostepostauksen. Kirjaa ylös lukemasi sivumäärä ja teoslistasi ja ilmoita ne julkisesti blogissasi. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit ilmoittaa lukemasi sivumäärän ja halutessasi myös kirjat tämän postauksen kommenttikenttään. Haasteen emäntä tekee koosteen, johon kirjataan kaikki osallistuneet blogit ja yhteinen luettu sivumäärä. 
• Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten vain! Luetpa siis esimerkiksi sarjakuvaa bussissa lukulaitteelta tai kivikovaa klassikkoa kotisohvalla, ovat kaikki tyylit vapaita. 
• Lukumaratonin edistymisestä voi raportoida myös somessa. Maratonin hashtagina on käytössä perinteinen #lukumaraton 

Tässä kuva minun maratonpinostani. Lukuiloa!

  

Ystävänpäivän lukumaratonissa ovat mukana seuraavat blogit:

   

Cats, books & me
Hurja hassu lukija
Kirjamaailma
Kirjaston kummitus
Lukemattomat lukemattomat
Musteella & Hopealla
Mustien kansien metsä
Narseskan kirjanurkkaus
Niin monta lukematonta
Oksan hyllyltä
Rinkka ja nojatuoli
Taikakirjaimet
Tarinoiden syvyydet
Tuntematon lukija
Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja
Ullan Luetut kirjat
Yöpöydän kirjat

Kirjabloggaajien joululoman Rauhaa maailmaan -lukumaraton

  

Kirjabloggaajat tempaisevat taas. Pinon päällimmäinen -blogista lähteneestä ideasta lukumaratonia vietetään joululomaviikolla 26.12.2015-2.1.2016. Bloggaajat voivat suorittaa 42-tuntisen luku-urakkansa siis mihin vain aikaan tuolla välillä. Minun lukumaratonini alkaa tänään maanantaina 28. päivä, junassa matkalla äitini luokse Kuopioon. Matka kestää 4½ tuntia - mikä ihana mahdollisuus uppoutua hyvään kirjaan. 

      

Lukupinostani löytyvät L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet, Jonna Monosen Hiljaa pimeässä ja J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Vuoden 2016 tavoitteenani on nimittäin lukea koko Potter sarja uudelleen. Osat 1-3 olen lukenut vähintään kolmeen kertaan, nelosen useamminkin, osat 5-7 vain kerran. 

  

Elokuun lukumaraton 15.8.

 
Kesän toinen lukumaraton alkaa nyt. Edellinen maraton oli kesäkuussa. Tunnelmia siitä ennen ja jälkeen. Tällä kertaa tavoitteena on saada keskeneräisiä kirjoja loppuun. Lainasin maratonia varten pari suomalaista sarjakuvateosta ja löytyy pinosta niin runoja, lastenkirjoja kuin klassikkokin. Olisin hyvin tyytyväinen, jos saisin viisi kirjaa luettua näistä, tai sivumääräisesti 500. Saas nähdä kuinka käy. 

 

Kirjat odottavat lukupesässä

1. K.A. Applegate: Remnants - Viimeinen savaruussukkula (178 s.) - Nuoruusnostalgisointia!
2. Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä (52/169 s.)
3. Terhi Ekebom: Kummituslapsi (sarjakuva) (248 s.)
4. Tuomas Keskimäki: Sinä, taivaani - Kustaa II Aadolfin & Ebba Brahen lauluja (runokokoelma) (63 s.)
5. Kirsti Kuronen: Paha puuska (proosaruno) (22/75 s.)
6. Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet (sarjakuva) (129 s.)
7. Chrs Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu (224 s.)
8. David Walliams: Herra Lemu (120/256 s.)

Lukumaratonin kooste

   

Lukumaratonini alkoi 26.6. klo 12.30. Ensimmäisenä teoksena luin loppuun viimeiset 64 sivua jokin aika sitten aloittamastani Alan Bradleyn dekkarista Piiraan maku makea. Mikä ihana päähenkilö Flavia de Luce olikaan! Vaikka en yleensä innostukaan dekkareista, niin sellaiset genren teokset, joissa on jokin lisämauste upoavat kyllä. Tulen ehdottomasti lukemaan jatko-osatkin, joista kolmas julkaistaan tämän vuoden syksyllä. 

   

Toisena teoksena luin lukumaratonin aamuna postiluukusta kolahtaneen Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen kirjoittaman Kummajaisten kelän kuuman kesän (134 s.), joka on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Kummajaisten kylälle, josta olen blogannut täällä. Tutut lapsipäähenkilöt ovat nyt vuotta vanhempia ja sitä myötä myös kiinnostuneempia vastakkaisesta sukupuolesta. Romanssinpoikasten lisäksi mukana on myös tuttua kummallisuutta, joka tuntuu tuossa pienessä maalaiskylässä olevan edelleen arkipäivistä. Tehdään taikoja ja uidaan salaisella lammella, jossa asuu näkki. Ihastuttavasta kuvituksesta vastaa Miranda Koskinen. Aika kului aivan huomaamatta tämän teoksen kanssa.

  

Kolmantena teoksena luin John Gaslworthyn Omenapuun (112 s.), jota jatkoin vielä 27.6. puolella. Ihastuin Galsworthyn luontokuvaukseen, vaikka vanhahtavat sanat, pitkät lauserakenteet ja ajankuvaan kuuluvat, vähemmän mairittelevat henkilökuvaukset välillä saivatkin lukemisen tökkimään. Lyhyen, rakkauden kestävydestä kertovan teoksen selättäminen olikin hieman haastavaa lukujumin vaivaamalle lukijalle, mutta sen myötä sain kasaan asettamani tavoitteen. Yhteensä maratoonin aikana luin siis 310 sivua. 

Kirjabloggaajien viides lukumaraton 26.6.

     

Se on täällä taas! Kirjabloggaaien yhteinen lukumaraton alkaa siis huomenna, jo viidettä kertaa. Lisätietoja osallistumisesta ja muista ohjeista löytyy Hyllytontun höpinöistä. 

  

Tässä minun maraton-pinooni kasaamiani teoksia, joista osa on tuttuja jo edellisen maratonin pinosta: 

      

• Paulo Coelho: Piedrajoen rannalla istuin ja itkin (200 s.)
• Siiri Enoranta: Gisellen kuolema (151 s.)
• F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (220 s.)
• John Galsworthy: Omenapuu (112 s.)
• toim. Marko Hautala: Valkoiset varpaat (novellikokoelma) (175 s.)
• toim. Saara Henrikson & Erkka Leppänen: Huomenna tuulet voimistuvat (novellikokoelma) (207 s.)
• Kerstin Johansson I backe: Näkymätön Elina (124 s.)
• Alexis Kouros: Gondwanan lapset (114 s.)
• Leena Krohn: Erehdys (155 s.)
• Leena Krohn: Viimeinen kesävieras (86 s.)
• Kirsi Kuronen: Paha puuska (75 s.)
• Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (novellikokoelma) (187 s.)
• Leena Lander: Syyspastoraali (224 s.)
• Anne Leinonen: Pienen rasian jumala (novellikokoelma) (228 s.)
• Astrid Lindgren: Veljeni leijonamieli (231 s.)
• Ian McEwan: Sementtipuutarha (134 s.)
• J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat (156 s.)
• Johazn Csitoph von Schmidt: Genoveeva - Brabantin kreivitär (135 s.)
• William Shakespeare: Erehdysten komedia (115 s.)

     

Jonathan Swift: Gulliverin matkat

 "Vaimoni kielsi minua enää lähtemästä merille, 

mutta kohtaloni oli valitettavasti määrännyt siten, 

ettei ollut hänen vallassaan estää minua lähtemästä."

  

Kansilehti

   

Noloa postata lokakuussa kirjasta, jonka olen lukenut jo heinäkuussa. Mutta tässä se viimein tulee! Luin tämän Jonathan Swiftin klassisen satiirisen utopian kirjabloggareiden yhteislukuhaasteessa (24h marathon). Katsoin kirjan luettuani myös yhden tuoreimmista kirjasta tehdyistä filmatisoinneista, Jack Blackin tähdittäessä Gulliverina. Monet asiat olivat nykyaikaistettuja, mutta pääosin elokuva seuraa kirjan tapahtumia.

 

Kyseessä on siis jo vuonna 1726 kirjoitettu utopistinen teos, josta on ilmestynyt useita eri suomennoksia. Kieli tässä vuoden 1957 suomennoksessa oli aivan ihastuttava ja loi mennen ajan tunnelmaa. Minun versioni kirjasta on tosiaan elämää nähnyt: kansi on vähän nuhruinen, mutta teos on muutoin siistissä kunnossa ja sen sidos on vahva. Gulliverin seurassa tehtiin kaksi ensimmäistä (kuuluisinta) matkaa kääpiöiden ja jättiläisten luo. 

   

Kuulin itse asiassa vasta viikko sitten Utopiat ja dystopiat luennolla, että Gulliver tekee näitä retkiä yhteensä neljä. Kahdessa seuraavassa tarinassa Gulliverin matkaa Levantiin ja kohtaa merirosvoja ja näkee leijuvan saaren Laputan (ahaa elämys: tästä siis Hayao Miyazakin Laputa elokuva on inspiroitunut!). Neljännessä osassa Gulliver on Barbadoksella, missä hän kohtaa jalojen ja ylevien kansan, jotka pitävät ihmisiä (yahoos) kotieläiminään. Pitää nämäkin jossain vaiheessa lukea, nythän on tulossa uusi painoskin.

  

Joutoaikoinani lueskelin vanhoja ja uusia kirjailijoita. Minulla kun oli runsaanlainen kirjasto mukanani (s. 6)

 

Gulliver aloittaa matkansa toukokuussa 1699. Kääpiöiden tai kuten myöhemmissä painoksissa kutsutaan lilliputtien tai peukaloisten kansa on jakaantunut kahtia: niihin, jotka avaavat munan levästä ja niihin, jotka avaavat munan kapeasta päästä ja maat ovat sodassa keskenään. Gulliver tutustuu alun hankaluuksien jälkeen lilliputteihin ja opettelee heidän kieltään. Lopulta hänelle rakennetaan laiva, jolla hän matkustaa jättiläisten maahan Brobdignagiin. Jättiläisten kuningas luulee aluksi Gulliveria edistykselliseksi leluksi.

Kuningas, valtakunnan oppineimpia miehiä, oli harrastanut etenkin filosofiaa ja matematiikkaa. Tutkiessaan ja tarkastellessaan minua, ennenkuin rupesin puhumaan, ja nähdessään, miten kuljin suorana, hän luuli minua automaatiksi (sellaistne kojeiten valmistamisessa on Brobdignagin kansa erittäin taitava), ja jonka suuri tatitoniekka oli keksinyt. Mutta kuullessaan ääneni ja huomatessaan minun puhuvan selviä, järjellisiä lauseita, hän ei voinut peittää hämmästystään. (s. 114-115)

   

Toisinaan Swift onnistuu viihdyttämään lukijaa hyvin, mutta toisinaan... No, lukekaa nämä lainaukset: "En halua ikävystyttää lukijaa kuvaamalla matkaamme yksityiskohtaisesti" (s. 7) ja "Uteliasta lukijaa huvittaisi kenties kuulla kotiaskareistani ja siitä, miten kulutin aikani niinä yhdeksänä kuukautena ja kolmenatoista päivänä, jotka oleskelin tässä maassa" (s. 65). Ja kuinkas sitten kävikään. Swift kuvaa esimerkiksi jopa lilliputtien maan kuninkaan linnan muurin leveyden, pituuden, paksuuden ja linnan pihan pinta-alan. Tässä versiossa suomennosta käytettiin lisäksi tuumia ja senttejä sekaisin, enkä lopulta ollut ollenkaan varma mitoista. 

   

Swiftillä on myös erikoinen tapa puhua Gulliverin suulla suoraan lukijalle, ikään kuin tapahtumat olisivat tapahtuneet hänelle (eivätkä olisi vain hänen mielikuvitustaan), mutta oletan sen olleen jossain vaiheessa yleisempääkin. Jos en pahasti ole väärässä, H.G. Wellsillä on paljonkin samankaltaisia tyylikeinoja. Suosittelen teosta kuitenkin kaikille klassikoista nauttiville lukijoille.  Teoksen kieli on kaikesta huolimatta hyvin helppoa ja nopealukuista, vaikka lastenkirjaksi tätä en laskisikaan.

  

Arvosana:

 

Asiasanat: 1700-luku, utopia, satiiri
   

Samantyylisiä kirjoja:  H.G. Wells: Aikakone, Maailmojen sota
      
Suomentanut: Annikki Setälä (Viides laitos: Gulliverin matka kääpiöitten luo. Otava, 1923 ja Gulliverin matka jättiläisten maahan. Otava, 1924.), 163 sivua, Neljäs painos, Otava 1957
  
Kuvitus: C.E. Brockin (1894)
    
Alkuperäinen nimi: Gulliver's Travels (1726)
  
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Wikipedia, Kirjavinkit, Jokken kirjanurkka, Matiaksen kirjallisuusblogi,

Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas

 "Minusta se on maailman ihmeellisin paikka"

    

Luin teoksen  Sulo ja suklaatehdas jo heinäkuussa, kirjablogaajien yhteisessä lukumaratonissa, mutta lukukokemuksesta postaaminen on vähän viivästynyt. Dahl oli minulle ihan uusi tuttavuus, en lukenut hänen teoksiaan lapsena. Tosin olen useita vuosia sitten kuullut tämän äänikirjana eräällä automatkareissulla siskoni perheen kanssa.
   
Sulo asuu ränsistyneessä talossa yhdessä vanhempiensa ja kaikkien isovanhempiensa kanssa. Saman katon alla asuu siis kuusi aikuista, joista vain Sulon isä käy töissä. Näin ollen ruokaa on vähän ja se on todella yksipuolista. Sulon suurin toive on jokavuotinen syntymäpäivälahja, yksi Villi Vonkan suklaalevy, jota hän nauttii pienen murusen kerrallaan ja saa lahjan kestämään viikoiksi. (Minulla ei itsehillintä riittäisi moiseen!)
  
Vonkan tehdas on aivan perheen talon vieressä ja joka päivä sen suklaantuoksuiset tuulahdukset piinaavat nälkäistä poikaa. Onneksi Vonka järjestää kilpailun, joka saa kaikki ihmiset ympäri maailmaa aivan sekaisin: Vonkan suklaalevyihin on piilotettu yhteensä viisi kultaista pääsylippua ja lipun voittaneet pääsevät vierailulle tehtaaseen. Lastenkirjamaiseen kaavaan kuuluu toki, että Sulo saa yhden lipukkeen. Mutta se onkin vasta alkua.
  
Muut lapset ovat kaikki hyvin hemmoteltuja tai kasvatettu jollain tavalla äärimmäisyyksiin: yksi on ahmatti, toinen television orja, kolmas kultalusikka suussa syntynyt jne. Vain Sulo vaikuttaa olevan ns. kunnollinen lapsi: siis kunnioittaa vanhempiaan ja on kohtelias sekä kiitollinen siitä vähästäkin, jota saa. Tehtaassa työskentelevät umppalumpat yhdessä Vonkan mielikuvituksellisten herkkujen kanssa paljastavat jokaisesta lapsesta jotakin, mille vanhemmat ovat ummistaneet silmänsä.
  
Dahlin oivaltava ja edelleen ajankohtainen teos tuo hyvin esille mm. sen huolen, joka aikuisilla on ollut jo vuosikymmenien ajan: mitä jos lapsemme katsovat liikaa televisiota? Nykyään uudet mediat ja laitteet voidaan laskea tähän samaan kategoriaan. Teoksen rivien välissä tuntuu muutenkin olevan kommentteja erilaisiin lastenkasvatustapoihin.
  

Me pyydämme nyt kauniisti:
heitä jo pois tuo telkkari.
Ja kirjahylly kirjoineen
vie TV:n paikkaan entiseen. (s. 110)

  
Alkuperäisessä Aila Nissisen vuoden 1971 suomennoksessa Chralie on käännetty Jaliksi, myöhemmässä, vuoden 1998 juhlapainoksessa, jonka Nina Pitkänen on suomentanut aiempaa versiota mukaillen, nimeksi on muuttunut Sulo (mutta huomasin, että sivulla 21 oli sattunut lipsahdus ja päähenkilö poika seikkaili hetken aikaa Jalina).
  
Teoksesta on tehty myös kaksi elokuvasovitusta, varhaisempi vuonna 1971 ja uudempi 2005 (jossa Vonkaa esittää johnny Depp). Uudemman olen nähnyt pariinkin otteeseen, mutta voisi olla mielenkiintoista nähdä tuo toinenkin, sillä ohjaaja Tim Burton lisäili omaan versioonsa kaikenlaista kirjan ulkopuolelta. Sulon/Jalin seikkailu jatkuu vielä teoksella Jali ja lasihissi (kirjoitettu 1972, suomennettu 2000).
  
Kirjan kanssa oli ilo viettää tunti tai parikin, vaikka tähän painokseen muutama kirjoitusvirhe olikin vielä jäänyt. Jos joku ei vielä ole tutustunut tähän teokseen, suosittelen hampaiden pesua sen luettuaan - välillä esiteltiin nimittäin niin makeita herkkuja, että hammaspeikot innostuvat jo ajatuksestakin. Suklaa on hyvää, itsekin nautin siitä toisinaan, mutta oli huvittavaa kuin teoksessa suklaata kuvattiin ainakin kahteen otteeseen ravitsevaksi ruoaksi. Mutta se anteeksi annettakoon tälle ihastuttavalle seikkailulle suklaatehtaan uumeniin.
     

Arvosanana:

  
Takalieppeestä:
 "Sulo ja suklaatehdas" ("Charlie and the Chocolate Factory", 1964) on yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja rakastetuimmista lastenkirjoista.
  
Kädessäsi oleva kirja on ainutlaatuinen juhlapainos. Sen ihastuttava nelivärikuvitus on Roald Dahlin oman suosikkikuvittajan, Quentin Blaken käsialaa.
  
Mukaansatempaava tarina saa alkunsa, kun Sulo löytää suklaalevyn käärepaperista yhden suklaathetailija Villi Vonkan kallisarvoisista pääsylipuista.

Kultainen pääsylippu toteuttaa Sulon suurimman haaveen: hän pääsee vierailemaan herra Vonkan ihmeellisessä suklaatehtaassa. Ja kukapa ei haluaisi pistäytyä siellä missä valmistetaan kurkkivia karkkeja, sokeri päällysteisiä kyniä ja jäätelöluistinratoja? Mutta tehdas voi olla myös vaarallinen paikka - etenkin sellaisille ilkimyksille kuin Aukusti Lihavisto, Marina Hillo, Orvokki Jauhiainen ja Ari telkkari. Sen, mitä heille loppujen lopuksi tapahtuu, voit lukea tästä riemastuttavasta ja valloittavasta kirjasta.

     

Suomentanut: Nina Pitkänen (Aila Nissisen suomennosta 1971 muokaten), 122 sivua, Otava 1998
 
Kuvittanut: Quentin Blake

    

Alkuperäinen nimi: Charlie and the Chocolate Factory (1964)

     

Kirjaa on luettu mm. täällä: Kaleidoscope, Kirjavinkit, Kirjojen keskellä

Maratoni pohdintaa & blogaamisesta muutenkin

Keskiviikkona oli blogistanian yhteinen lukumaraton, joka minun osaltani ei mennyt niin hyvin kuin edellinen 12 tuntiseni. Luin aamulla Roald Dahlin Sulo ja suklaatehdasta (jonka puolessa välissä nukahdin pariksi tunniksi, mokoma sänky) ja toisena kirjana nautiskelin vähän vanhempaa klassikkoa, Jonathan Swiftin Gulliverin matkoja - näistä lisää lähipäivinä. 

Jostakin syystä homma ei käynnistynyt ollenkaan. Kirjat ja ruokakin oli hyvin mietitty, niissäkään ei siis liene vikaa ollut. Mikä jäi sitten puuttumaan? Aloitinko valmistautumisen liian aikaisin ja sitten jäädyin h-hetkellä? En osaa sanoa, nyt kuitenkin lukemiseen tuli pakkosuorittamisen tuntua, joten en sitten tahtonut verenmaku suussa painattaa sivuja eteenpäin, sillä lukemisen tulee olla harrastua, josta nauttii.

 

 

Lukumaratonille tulen kuitenkin jatkossakin osallistumaan, saatan pitää sellaisin vielä tässä kesän aikana, säälihän olisi heittää "hukkaan" valikoimaani kasaa. Toinen asia, josta tässä postauksessa ajattelin mainita, liittyy blogaamiseen jatkossa omalla nimelläni. Osa on saattanut huomatakin tämän muutoksen. Eli nykyisin kommentin ja kirjoistan koko nimelläni, nimimerkkiäni Nafisan en silti tahdo hyljätä ja sitä tulen käyttämään jatkossa muissa paikoissa.

Kirjablogistanian yhteinen 24h lukumaraton II

  

Kirjalistani: 

      
Satuja ja lastenkirjoja

• Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
• Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas
• John Masefield: Keskiyön kansaa

     
Novelleja

• Ambroce Bierce: Pyhä kauhu
• Yousif Abu al Fawz: Taikalintu
• toim. Saara Henriksson & Erkka Leppänen: Huomenna tuulet voimistuvat
• István Örkény: Minuuttinovelleja

       
Näytelmiä

• Henrik Ibsen: Nukkekoti
• Moliére: Saituri

     
Klassikoita

• John Galsworthy: Omenapuu
• Christoph von Schmid: Genoveeva - Brabantin kreivitär
• Jonathan Swift: Gulliverin matkat
• Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

        
Lisäksi:

• Ian McEwan: Sementtipuutarha
• Kahlil Gibran: Vaeltaja
• Sugawara Takasuen tytär: Keisarinnan hovineidon päiväkirja

  
Maraton alkaa klo 7:00

7:00-13:00 Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas

- Pieni, parin tunnin torkahtaminen tapahtui teoksen keskivaiheilla, mutta se ei johtunut tästä ihastuttavasta teoksesta, vaan enemminkin sängyn valitsemisesta lukupaikaksi. Mokoma vietteli illan virkun unten maille. Suklaatehdas viihdytti ja osoitti Dahlin tarkkanäköisyyttä. Hyvin tuore ja edelleen ajankohtainen aihe lasten kasvattamisesta ja kasvattamattomuudesta.

   

 
Klo 13:20-23:30  Jonathan Swift: Gulliverin matkat

- Gulliverin kanssa ollaan matkattu puoleen väliin. Jotenkin tämä päivä ei ole oikein käynnistynyt. Luen tämän kuitenkin loppuun määräajan loppuun mennessä. Ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä lukumaraton: lukeminen tuntui jotenkin pakkosuoritukselta, eikä samanlaista draivia kuin ekalla kerralla löytynyt. Joskus näinkin.

Hyllymetrillinen uusia kirjoja

Sunnuntaina käytiin konttikirppareilla. Minä olen kamalan huono kysymään hintoja, onneksi osa ihmisistä tajuaa väsätä lappuja, joissa hinnat käyvät ilmi.

Sylvia Loch: Dressage: The Art of Classical Riding (0,50 e)

- Kaunis kirja Wienissä sijatsevasta Espanjalaisesta ratsastuskoulusta, taidekuvia ja historian siipien havinaa.

Susan Cooper: Pimeä nousee (1e)

- Vanhalla painoksella. Eka osa oli pitkään lainassa siskon pojalta (en kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea sitä). Tämä oli kaunis löytö.

  

Gavin Baddeley: Goth Chic (0,50e)

- Pokkarina. Käytin kerran kirjastosta lainaamanani tietokirjana mm. yhdessä makaaberissa esseessä. Hyvä olla omassakin hyllyssä, varsin mielenkiintoinen teos. 

  

Deborah Rodriguez: Kabulin kauneuskoulu (1e)

- Vaikka itse en meikkaakaan, tämän kirjan naisten asemaan puuttuva näkökulma kiinnosti kovasti.

Tänään käytiin vielä ennen paluuta ouluun Aleksanterin kadun antikvariaatissa ja Akateemisessa. 

Cecelia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen (ilmainen) 

- Oli 0,20 euron korissa, mutta sain kaupanpäällisenä - kyseessä vieläpä hyväkuntoinen kovakantinen painos. Alkaa olla aika hyvin Ahernin tuotantoa hyllyssä. Vain muutama teos taitaa puuttua (esim. jokin aika sitten lukemani Tyttö peilissä).

  

Jeff Long: Seinämä (2e)

- Longinkin kirjoja lähes kaikki jo hallussani. Taitaa puuttua ainoastaan tuo Vuosi nolla, josta alunperin miehen teoksista kiinnostuin (huomasin joskus lukiossa ollessani ko. kirjan jonkin kirjakaupan mainoksessa, mutten vieläkään ole lukenut tätä).

  

Johanne Hildebrandt: Freija (1e)

- En muista oliko minulla tämä jo. Tämä versio on Atschi!-pokkari, eri kansikuvalla kuin vanhempi painos. No, voin antaa lahjaksi, jos löytyy jo.

  

Christoph von Schmid: Genoveeva - Brabantin kreivitär (2e)

- Tänä vuonna 1934 painettu koululaiskirjastoon kuuluva klassikko teos hurmasi hyllyssä. Luen vaikkapa lukumaratonissa!

  

Ambrose Bierce: Pyhä kauhu (1e) 

- Klassikko novellikokoelma, kauhua sadan vuoden takaa. Tämäkin lukumartooni pinon jatkoksi. Saa puhdistella palettia.

  

Hj. Nortamo: Raumlaissi jaarituksi (1e)

- Ostin raumalaiselle kaverilleni joululahjaksi.

  

Eino Leino: Kalevala-näytelmät-kokoelma (1e)

- Tuonelan joutsen, Sota valosta, Väinämöisen kosinta, Karjalan kuningas. Olen tutustunut aikaisemmin vain Leinon runoihin, tarjouksesta mukaan tarttunut näytelmäkokoelma houkutteli Kalevala-aihepiirillään.

  

Sami Parkkinen: Punainen pyörre (1e)

- Suomalaista scifiä. Tullut aikaisemmin vastaan kirppareilla paljon kalliimmalla, mutta uutena tällainen hinta suorastaan pakotti ostamaan. Saas nähdä sitten millainen teos tuo on...

  

Nämä olivat näillä näkymin viimeiset kirjaostokset tällä reissulla. Hyllymetrillisen verran uusia hankintoja. Onneksi siivosin kirjahyllyä vähän aikaa sitten, sain järjesteltyä lisää tilaa, joka tulee tarpeeseen. Osan kirjoista pakkaan mukaan matkalaukkuun, loput anoppini tuo loppukuusta, kun tulee kälyni tyttären nimenantojuhlaan autollaan.

Ps. 17.7. Vielä pari vähän edullisempaa kirjahankintaa. Piti herätä jo seitsemältä tänään, enkä tosiaankaan ole aamuihminen - mitä en tekisi kirjojen vuoksi? Ihanainen Taika (Kirjasfääri-blogista) toi minulle tänään David Mitchellin Pilvikartaston. Siskoni tuli perheineen Jyväskylästä Helsinkiin junalla ja täältä edelleen Tallinaan lomalle. Vein viiden minuutin kuulumisten vaihtamisen (taksijonossa) aikana siskontytölleni lainaan juuri lukemani kirjan Tilastollinen todennäköisyys löytää se ainoa oikea. Löysin myös kierrätyskeskuksen ilmaishuoneelta J. Pekka Mäkelän Alshainin, joka minulla kerran oli ainassakin (viime vuoden scifi-haasteeseen liittyen), mutta valitsin silloin lopulta jonkin toisen kirjan.

Pps. 19.7. Käytiin Tikkurilassa (Kontti) ja Riihimäellä (Femmatori) kirpparikierroksella. Mukaan tarttui vielä (aiemmista luuloistani huolimatta) pari teosta:

Margaret Atwood: Oryx ja Crake (1e)
- Pokkari. Oli kerran lainassakin, ollut kauan lukulistallani. Atwoodilta olen lukenut vasta novellikokoelman Siniparran muna.

Jane Green: Anoppiahdistus ja Vieraissa vuoteissa (yht. 3e)
- Sain vuonna 2008, kun muutin opiskelemaan Ouluun kauhean lukublokin. Yli puoleen vuoteen en lukenut yhtään mitään (en kirjoja, lehtiä tai edes sarjakuvia). Löysin sitten soluasuntotaloni pesutuvan saa ottaa hyllystä Jane Greenin Avioliittoallergian. Otin ja luin sen - lukublokki helpotti, löysin lähikirjaston ja kirjallinen maailmanvalloitukeni on jatkunut lähes katkeamattomana siitä lähtien. Muita Greenin teoksia en ole vielä lukenut, vaikka hyllystä löytyy myös Netti@deitti.

Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia (2e)
- Dumasin Monte Kriston kreivi löytyy jo valmiiksi hyllystäni. Tämä kovakantinen on kaunis lisä sen viereen.

J.R. Ackerley: Koirani Tulip (0,60e)
- Isosiskollani oli tämä kirja, kun olin nuorempi. Ei ilmeisesti ihan yhtä surullinen kuin Bim Mustakorva, mutta varmastikin koskettava kertomus eläinystävästä... ja vähän muustakin.

Kirjamaniaa

Ensimmäinen lomapäivä Helsingissä ja nyt jo takana innokasta kirppareilla nuohoamista. Emmaus tarjoili näm herkut:

  

Yousif Abu al Fawz: Taikalintu (1e)

- Suomeen muuttaneen pakolaisen novelleja, Vaikutti todella mielenkiintoiselta.

  

John Galsworthy: Omenapuu (0,50e)
- Ilmeisesti jokin klassikko, josta minulla ei ollut mitään ennakkotietoa. Takakannen perusteella ihan mielenkiintoinen teos esim. lukumaratonille. 

  

Mark Twain: Tom Sawyerin viimeiset seikkailut (0,50e)
- Käsitin, että tämä on jatko osa Tom Sawyerin aikaisemmille seikkailuille (niitä minulla ei kuitenkaan vielä ole), jotka pitäisi kyllä lukea jossain vaiheessa.

  

Ian McEwan: Sementtipuutarha (0,70e)

- Lukumaratonia varten hankin tämän aluksi kirjastosta, mutta kun kirpparilla nyt noinkin kohtuulliseen hintaan kun tuli vastaan, ajattelin poimia sen tarpeeseeni.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (2e)

- PIJ:ltä en vielä ole ensimmäistäkään teosta lukenut, lainakasastani tosin löytyy jo Lumikko ja yhdeksän muuta, mutta jos en koe kirjailijan tyyliä omakseni, voin tämän aina myydä eteenpäinkin.

Lisäys: 12.7. Tänään oli vedenkäyttökielto (putkistoa tutkittiin kameralla, vessan vetäminen kielletty 8-15). "Evakossa" ollessamme pyörähdettiin koko porukalla kirppareilla. Sorruin taas kirjojen heräteosteluun. Tässäpä mitä nyt tarttui hihaan:

  

Douglas Adams: Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki (1e)

- Omana aikaisemmin kaksi viimeista osaa eli Terve ja kiitos kaloista ja Enimmäkseen harmiton. Tätä kolmatta Linnunradan liftareden kirjaa olen joskus (vähän ennen blogini perustamista) lukenutkin, mutta en oikein päässyt tähän sisälle aikaisempien osien tapaan.

  

Maggie Shayne: Hämärän reunalla (1,50e)

- Vähintään kahdesti luettu (ja edellisenkin omistajan kirpparilta ostama). Tästä sarjastahan minulla on vain ensimmäinen osa (ja nyt tämä seitsemäs), enkä siäkään vielä lukenut...

  

Katja Kaukonen: Vihkivedet (1,50e)

- Täysin heräteostos. Nimi etäisesti joistakin kirjablogeista tuttu, kirjilijan aikaisempi teos Odelma ollut joskus kirjastosta lainassa. Mitään käsitystä ei ole siitä, voisinko pitää kirjasta, mutta takakansi teksti vakuutti ostamaan.

  

Sara Hylton: Diana Barbara, Michaels: Neitsytvaimo ja Constance Heaven: Villilintu (1e/kpl)

- Nämä kolme samasta pöydästä, jossa oli monta laatikollista vähän vanhempaa kirjallisuutta. Nämä valitsin mututuntumalla. Päätelmieni mukaan hyvin tyypillistä parin vuosikymmenen takaista naisten romantiikkaa: pulassa oleva, mystiseen mieheen rakastunut neito 1800-luvulla oli monessa taustatarinana. Toivottavasti ihan mielenkiintoisia! 

Tänään kirjastosta 3/2013

Hain kirjastosta muutaman varauksen ja korillisen teoksia, jotka olivat hyllyssä (osan huomasin jo viime viikolla, eikä niitä ollut kukaan kerennyt tässä välissä nappaamaan) Minulla menee varmaan ikuisuus näiden kaikkien lukemiseen. :D  Kirjat siinä järjestyksessä kuin ne kirjastokassista nousivat:

    

Suomalaista metsää (oma kuva)

Minna Canth: Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna, Lain mukaan, Lehtori Hellmanin vaimo

- Tästä kokoelmateoksesta tarkoituksenani on lukea ainakin Hanna. Ja minulle saa myös kaupata noita muitakin. Triviaalina tietona: olen käynyt Minna Canthin lukiota ja olen erittäin iloinen että a) Minna sai oman juhlapäivänsä ja b) että hän oli kuopiolainen ja edelleenkin arvostettu Kuopiossa. Luin yläasteella äidinkielen esitelmää varten Canthia, joskin varsin hajanaisesti vailla mitään mielenkiintoa lukemaani kohtaan. Nyt on viimein aika luopua noista muistoista ja luoda tilalle uusia, parempia Canth-kokemuksia.

 

Haruki Murakami: Norwegian Wood

- Vaikka minulle onkin suositeltu kirjailijan spefimpejä teoksia (etenkin Kafka rannalla ja Suuri lammasseikkailu), päätin ottaa tämän kirjablogeissakin kovasti kehutun teoksen. Yksi syy oli sen helppo saatavuus ja toisekseen, jos lukisin ensin spefimpää, voisi olla, että tämä maistuisi huonosti niiden jälkeen. Minulla ei ole miään ennakkotietoa tai oletuksia tästä (olen pysytellyt kaukana kaikista vähänkään Murakamin teoksilta haiskahtavilta sivuilta ja blogipostauksista, jotta en saisi tietää liikaa näistä).

   

Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas

- Tästä olen yleensä kuullut käytettävän nimeä Jali ja suklaatehdas (jonka olen myös elokuvana ja äänikirjana nauttinut). Tämä varsin iskokoinen (20 x 27cm) versio on myös kauniisti kuvitettu (kiitos Quentin Blake). Toisin kuin esimerkiksi Dr. Seussin tuotanto, Roald Dahlin kirjat ovat minua alkaneet viimeaikoina kiinnostaa ja tästä tutusta tarinasta on helppoa aloittaa.

 

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa

- Kiinnostusta Liisan seikkauluun ei tarvinne kenellekään selittää (tästähän on tehty elokuvia, sarjoja ja vaikka vallan mitä). Monet ovat hyvinkin innostuneita kaikesta Liisaan liittyvästä. Kirjastossa oli valittavana kaksi eri versiota. Toinen oli tämä isohko Tove Jansonin kuvittama, toinen pokkariversio alkuperäisin kuvituksin. Pitkään mietin kumman valitsen, kun en kehdannut pelkän kuvituksen takia ottaa molempia vertaillakseni. Pitäisipä muuten joskus (edes silmäillä) Toven kuvittamaa Hobittia.

  

  

Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma

- Kiitos Titanian (blogista Käännä jo sivua) huomasin tämän ilmestyneen. Olen lukenut kaikki aikaisemmin ilmestyneet Simonin kissa kirjat (Simonin kissa [2009], Simonin kissa - Aidan tuolla puolen [2011], Simonin kissan pentu - Simonin kissa 3 [2012]). Tämä kirja on toisiin verrattuna erilainen, sillä nyt kissa seikkailee väritettynä. Tofiled on onnistunut Youtubesta tutuissa videoissaan onnistunut tuomaan esille  kissojen hurmaavimpia ja raivostuttavimpia (mutta kaikesta huolimatta rakastettavia) puolia. kaikkien kissanomistajien ja kissafanien kannattaa tutustua näihin, jos ne eivät ole jo tuttuja entuudestaan.

  

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

- Tästä oli kirjastossa kaksi versiota, kansipaperiton, violetti ja kaunis selkämyksellinen sekä kansipaperillinen ruskeasävyinen (mutta huonokuntoisempi) painos. Tämä jo vuonna 1972 painettu kirja näyttää siltä, kuin kukaan ei olisi avannut sitä ennen minua. Kiinnostuin kirjasta katsottuani tästä tehdyn filmatisoinnin, vaikka tämä ei todellakaan TBR-listalleni kuulunut ennen sitä.

 

Franz Kafka: Mies joka katosi

- Eilen oli Kafkan syntymästä 130 vuotta. Ajattelin sen kunniaksi etsiä kirjaston hyllystä Kafkaa. Minulla ei ole oikeastaan mitään käsitystä millaisia hänen kirjansa ovat tai mistä aloittaa. Otin sitten sokkona tämän. Jos jollakulla on kokemusta Kafkasta, minulle saa antaa vinkkejä!

Auringonlasku, 2006 (oma kuva)

Tuo aina mieleeni Griegin teoksen alkusoiton.

Moliére: Saituri

- Olen tämän ranskalaisen vuonna 1668 ilmestyneen näytelmän lukenut lukion ensimmäisellä, mutta mielikuvani ovat niin heikkoja, että ajattelin lukea tämän uudelleen.

 

Henrik Ibsen: Peer Gynt ja Nukkekoti

- Lisää näytelmiä, nyt pulahdus Norjaan! Nämä klassikot ovat varmaan hyvin tunnettuja. Nukkekodin ajattelin lukea seuraavan kerran kun osallistun lukumaratoniin. Peer Gynt alkoi myöskin kiinnostaa, aikaisemmin yhdistin tuon nimen vain Griegin tästä tekemään musiikkiin. Ja jos musiikki on niin lumovoimaista, on minun saatava tietää mitä alkuteos pitää sisällään.

 

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

- Tästä klassikosta on olemassa useita versiota, joista yhdessä tiedän olevan valokuvia, kenties kirjailijan itsensä ottamia  (siskollani oli tällainen) ja sitten on myös lastenkirjakuvituksellinen versio, josta 2012 otettu näköispainos minulla on nyt lainassa. On usein pohdittu, onko kyseessä lasten vaiko aikuisten kirja, hyvin mielenkiintoista päästä viimein tutustumaan tähänkin (ja kertomaan oma näkemykseni tuohon jakoon)!

  

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

- Pitihän minun, kun muutkin. Kuka olisi voinut välttyä kirjablogeissa useaan esillä olleen kirjailijan teoksiin. Tämä sattui olemaan paikalla hyllyssä, joten päätin napata mukaani. Olen aika taidokkaasti onnistunut välttämään spoilerit, joten en itseasiassa tiedä kirjasta mitään - mikä on ihan hyvä juttu. Pääsenpähän tutustumaan tähän puhtaalta pöydältä. Saas nähdä tuleeko minustakin PIJ-fani!

 

Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

- Tästä luin Dracula teoksen esipuheessa. Siinä mainittiin tämä Austenin kirja ja se, kuinka kirjailijatar pyrki pardioimaan 1800-luvun goottilaista kauhukirjallisuutta. Tämä on siis täydellinen Austen, josta aloittaa, ajattelin.varasin teoksen ja tämä vuonna 1953 painettu teos saapui haukiputaalta. Välissä oli lainauskuitti vuodelta 2003. Ilmeisesti ei ole kovin luettu kirja. Ihastuttava kansikuva löysyi sisälehdeltä.
 

Jonathan Carroll: Naurujen maa

- TBR-listaltani. Poimin tämänkin mukaan, kun sattui paikalla olemaan. Maaginen realismi houkuttaa. Myöskin hyvin monessa blogissa luettu teos.

Richard Bach: Lokki Joonatan

"Tuhat vuotta me olemme haalineet kalanpäitä, 

mutta nyt meillä on syytä olemassaoloomme:

voimme oppia, saada selville, tulla vapaiksi!"

  

   
Lukumaratooni kirja 6/7. (Mies tuli kotiin, kun olin noin puolivälissä ja lukeminen keskeytyi tunniksi, johon sisältyi mm. ruokatauko.)

  

Lainasin tämän kirjan siskoltani arviolta viisi vuotta sitten. En tiedä mikä on estänyt minua tarttumasta tähän jo aikaisemmin. Sisälehdellä on jo kauan sitten edesmenneen mummoni omistuskirjoitus siskolleni:
  

Kuin lokki, mi vapaana liitää... 
niin myös Sinun ajatuksesi liitäköön... 
ylös korkeuksiin... 
Rakkauden puhtain siivin.

      
Huomasin lukiessaani useaan otteeseen, että kirjan on kirjoittanut ilmavoimissa ollut mies: Joonatan nimittäin käyttää nopeudestaan aina lyhennettä km/h, joka oli pidemmän päälle varsin ärsyttävää. Tekstissä mainitaan myös taitolentäminen, konekiväärin luodit, reikäkortit ja virtaviivaiset tietokoneet (oliko sellaisia jo 70-luvulla?) ja jäin ihmettelemään kuinka lokki (edes ihmisen niminen) voisi nuo asiat tietää. Ensimmäinen tunnelma kirjan lukemisen jälkeen: Mitä ihmettä  minä juuri luin!
    

Lokkeja Helsingin Seurasaaressa, kesäkuussa 2010 (Oma kuva)

   
"Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla." Näillä sanoilla alkaa klassikoksi kohonnut kirja, jonka takakannessa lukee mm. näin: "Kirja lokista ja lentämisestä? Kyllä. Ja samalla paljosta muusta -- herkkä ja viisas kirja". Paljosta muusta on osuvasti sanottu, herkästä ja viisaasta en niinkään tiedä. Kirja oli jotain muuta kuin olin sen kuvitellut olevan - omat ennakkoluuloni sitä kohtaan vastasivat muiden lokkien ajatuksia Joonatanista. Ehkä siinä piileekin kirjan viisaus ja opetus.
  

Useimmat lokit eivät viitsi opetella lennosta muuta kuin sen alkeet: kuinka rannalta pääsee hakemaan ruokaa ja palaamaan takaisin. Useimmille lokeille lentäminen ei ole pääasia, vaan syöminen. Mutta tälle lokille syöminen ei ollut pääasia, vaan lentäminen. Joonatan Livingston rakasti lentämistä enemmän kuin mitään muuta. (s. 14) 

   
Siis. Joonatan on lokki, joka tekee asiat eri tavalla kuin muut lokit, se harrastaa lentämistä, toisin kuin lajitoverinsa, joille syöminen on elämän tarkoitus. Joonatanilla on tavoite olla maailman nopein lokki, joka osaa lentää taitavasti kuin haukka, muut lokit vain räpyttävät siipiään sen verran kuin on pakko kodin ja ruokapaikan välillä. Ok, tämä menee vielä järkeen. No, Joonatan karkotetaan yhteisöstään tämän erikoislaatuisuutensa takia. "Elämä on käsittämätöntä ja sen ainoa tarkoitus on syöminen", toteaa lokkivanhin. Joonatan elää loppuelämänsä lennellen kaukana uloimpien luotojen tuolla puolen.  
   

- Veljeni, puuttuuko minulta vastuuntuntoa? se huusi. - Kuka tuntee suurempaa vastuuta kuin lokki, joka löytää tarkoituksen ja seuraa sitä, joka asettaa elämälle korkeamman tavoitteen? (s. 35)

     
Ja sitten homma meni todella oudoksi.  

[Spoileri varoitus]

Joonatan on jo vanha, kenties vanhempi kuin mitä se olisi normaalina lokkina laumassaan pystynyt elämään. Eräänä päivänä kaksi hohtavan valkoista lokkia liittyy sen lentoon ja nämä kaksi erikoislaatuista lokkia ovat nekin taitavia lentäjiä. Ne kutsuvat Joonatanin mukaansa uuteen laumaan. Ok, mennään siis taivaaseen, ajattelin. Siellä (paikassa, joka ei kuitenkaan ole Taivas), eräs Zeninpi lokki, joka pystyy matkustamaan ajassa ja paikassa (kuin lokkien Doctor Who) ottaa sen vastaan. Niin, ja tässähän vieraillaan jopa toisella planeetalla, jolla on kaksi aurinkoa ja jonka ilmakehä on vihreä. Ajatuspuhuvat lokit olivat myäs mielenkiintoisia.

[Spoileri varoitus päättyy]

   
Ei ikinä olisi tullut mieleeni tällainen juonenkäänne. Täysin puun takaa iski tämä. Loppujen lopuksi ei tämä huono kirja ollut, mutta kuvittelin enemminkin jotain maanläheisempää kasvutarinaa, jossa muut lokit olisivat lopulta hyväksyneet Joonatanin erikoislaatuisuuden. Tarinan luki itseasiassa todella nopeasti, vaikka tässä painoksessa olikin runsaasti valokuvia, jotka keskeyttivät lukemisen tuon tuostakin (todennäköisesti vanhasta painotekniikasta johtuen kuvia oli kasattu enemmänkin yhteen nippuun).
  
Hämäräksi jäi vielä, kuka oli korkein lokki, jokin lokkien jumalako? Oliko Joonatan todellakin korkeimman lokin poika, lokkien Jeesus: "se, joka oli kuollut elää"? Olihan Joonatanilla jopa opetuslapsia. Ja mitä Bach tahtoi vertauskuvillaan sanoa? Selvää kirjassa oli ainoastaan se, että lokit olivat jonkinlainen allegoria ihmisistä. Lokkien historiasta puhuttiin teoksessa pariin otteeseen noin 10 000 vuotta vanhana - liekö sattumalta sama kuin kreationisteilla on Maapallon ikä.
    
Suosittelen Lokki Joonatania ennakkoluulottamalle seikkailijalle, joka tahtoo oppia vapaaksi, tietäen sen hinnan tai avartaa maailmankatsomustaan, eikä hämmästy erikoisaatuisista tapahtumistakaan. Heitä siis syrjään kaikki, joka on vapautesi tiellä, rajoja ei ole!
 

Arvosana:

   

Takakannesta:

Kirja lokista ja lentämisestä? Kyllä. Ja samalla paljosta muusta: elämisen riemusta, vapaudesta, itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista. Seikkailuretki poikkeuksellisiin elämyksiin; herkkä ja viisas kirja, joka on saanut jo miljoonia ystäviä ympäri maailmaa.

  

Asiasanat: spekulatiivinen fiktio, vapaus, klassikot

     

Samantyylisiä kirjoja:

   

Suomentanut: Kaija Kauppi, 93 sivua, Gummerus 1991, 12 painos,
   
Valokuvat: Russel Munson

      

Alkuperäinen nimi: Jonathan Livingston Seagull (1970),

      

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Luettua, Aamunkajon lukukokemukset, Ajatuksia kirjamaasta,Tahaton lueskelija,

J.K. Rowling: Siuntio Silosäkeen tarinat

"Olipa kerran ystävällinen vanha velho"

      

  

Lukumaratooni kirja 5/7.
    
Maratonin ehdottomasti viehättävin teos. Pikkuinen satukirja noidille ja velhoille. Teoksessa on viisi satua Albus Dumbledoren kommentoimina. Kuten jästien (eli ei taikovien) saduissakin, näissäkin on opettavainen tarina. Satukuvitukset ovat Rowlingin itsensä tekemiä.
   
Sadut:

1. Velho ja pomppiva pata
2. Oivan onnen alkulähde
3. Tietäjän karvainen sydän
4. Tanili Kanilin käkättävä kanto
5. Tarina kolmesta veljestä

     
Ensimmäinen satu kertoo padasta, joka kuuluu velholle, joka on ystävällinen ja auttaa jästinaapureitaan heidän isommissa ja pienemmissä murheissaan. Kun velho kuolee, pata siirtyy hänen poikansa omistukseen. Ongelmat alkavat pojan itsekkyydestä, josta hän saakin äänekkään muistutuksen.
     
Suosikkisadukseni nousi kirjan toinen ssatu, Oivan onnen alkulähde. Satu kertoo lähteestä, jonka vedellä uskottiin olevan voimia, jotka paransivat sairaita, auttoivat sydänsuruissa ja muissakin vaivoissa. Keskeisinä henkilöinä seurataan niitä onnekkaita, jotka lähteelle pääsevät, mutta kohtaavat kaikenlaisia vastoinkäymisiä matkan aikana.
   
Kolmannessa sadussa kerrotaan tietäjästä (eli mahtavasta velhosta), joka niin Once Upon a Time tv-sarjaa seuranneille kuin Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu leffan nähneille tuttuun tapaan on poistanut sydämen rinnastaan ja piilottanut sen rasiaan. Hän ei pysty rakastamaan ilmaan sydäntää ja tästähän syntyykin sitten paljon kaikenlaisia ikäviä seuraamuksia.
 
Tanili Kanilin käkättävä kanto oli hyvin erikoinen satu. (Nimesstä muuten tulee kanin lisäksi mieleen eräs lapsuustuttuni, naapurin poika Taneli, jota kutsuin aina jostain syystä kaneliksi.) Valtakunnassa, jossa Tanili Kanili asui, oli annettu määräys tappaa kaikki velhot ja noidat. Kuningas toivoi kuitenkin voivansa oppia taikomaan ja kuuluttaa etsivänsä taikuuden opettajaa. Eräs huijari tarttuu syötiin, mutta jää kiinni. Dumbledoren mukaan tämä tarina on yksi varhaisimpia mainintoja animaageista, eli valhoista ja noidista, jotka pystyivät muuttumaan joksikin eläimeksi.
    
Viides satu eli Tarina kolmesta veljestä on tuttu Harry Potter ja kuoleman varjelukset kirjan lukeneille (ja saatettiin tästä mainita elokuvassakin jotain), sillä tässä sadussa esitellään Kuoleman sillalla kohdanneet veljekset, jotka saivat Kuolemasta palkinnon päihitettyään hänet. Vanhin veli toivoo voimakkainta taikasauvaa joka on tehty, toinen keinoa herättää kuolleet henkiin ja kolmas, nuorin ja ovelin veli toivoo jotakin, jonka avulla hän on turvassa eikä kuolema voi seurata häntä. Kuolema antaa pojalle oman näkymättömyysviittansa. Kaikilla veljistä ei kuitenkaan kovin onnellinen loppu ollut.
    
Lainaus blogista Maailman ääreen: Olin oikeastaan aika pettynyt tähän kirjaan Harry Potter -kirjojen jälkeen. Siuntio Silosäkeen tarinat on ihan mukava lisä, mutta saduissa oli kuitenkin jotain väkisinväännettyä. Saduista paras on ehdottomasti Tarina kolmesta veljeksestä, jossa on enemmän ajatusta kuin neljässä muusta. Muut sadut kun vaikuttavat siltä, että ne on kirjoitettu vain täytteeksi.
    
Minulle tuli juuri päinvastainen olo. Muut sadut olivat luontevia ja uskottavia (siis esimerkiksi verrattua muihin länsimaalaisiin satuihin), mutta viides satu tuntuu olevan kirjoitettu vain ja ainoastaan Kuoleman varjeluksia varten.Muissa saduissa oli enemmän kertova ja selittävä ääni, kun puolestaan viimeisessä sadussa tapahtumat olivat suorastaan kylmästi listattuna. Tapahtui A, joka C:n kautta johti B:hen.
 

Arvosana:

 
Takakannesta:
Siuntio Silosäkeen tarinat on kokoelma satuja nuorille valhoille ja noidille. Sadut ovat olleet suosittua iltalukemista jo vuosisatojen ajan, joten Pomppiva pata ja Oivan onnen alkulähde ovat monelle Tylypahkalaiselle yhtä tuttuja kuin Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen jästeille.
   
Satukirjassa on viisi kiehtovaa satua sekä professori Albus Dumbledoren satuja koskevat huomautukset. Professori Dubledoren ajatuksista on iloa niin velhoille kuin jästeillekin, sillä hän pohtii kirjoituksissaan satujen opetuksia ja paljastaa yksityiskohtia Tylypahkan elämästä.
    
Tämän ainutlaatuisen satuaarteen on kuvittanut J.K. Rowling.
   

Asiasanat: spekulatiivinen fiktio, vapaus

    

Samantyylisiä kirjoja:

    

Suomentanut: Suom. Jaana Kapari-Jatta, 93 sivua, Tammi 2009

       

Alkuperäinen nimi: The Tales of Beedle the Bard (2007)

  

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Turun Sanomat, Expelliarmus, Kivuliainta on parantuminen, Maailman ääreen,

William Shakespeare: Kesäyön unelma

"Kesäyön unelma on varmaankin Shakespearen lyyrillisin näytelmä.
Runoilija johdattaa meidät omituiseen unenomaiseen, lumottuun satumaailmaan.
Siinä haltijat, keijukaiset ja nuoret rakastavaiset ovat vapaan mielikuvituksen
leikittelyllä kiedottu vellovien tunnelmien taikapiiriin, jossa ylimpänä hallitsee lempi."
- Eino Krohn

     

    

Lukumaratooni kirja 4/7. Satuinpa huomamaan, että tämä teos on myös  Risingshadow kesälukuhaasteeessa.

  

Suna Vuori (Helsingin Sanomat, Lauantaiessee 21.6.2013 Juhannusyön rakastavaisille ja hulluille) kirjoittaa: "Muuan Juhannusyön unen suosion salaisuuksista lieneekin se, että jokainen lukija ja katsoja voi nähdä lemmentouhuissa mitä mielii, oman mielikuvituksensa ja viettielämänsä tarpeita ja rakkaudennälkäänsä mukaillen."

          

Minulla on yleensä keskivaikea klassikkokammo. Pelkään, että petyn arvostettuun teokseen ja että sen kieli on vaikeaa tai vanhahtavaa. Kesäyön unelma (uusimmassa, 2005 ilmestyneessä suomennoksessa nimeksi on vaihtunut Juhannusyön uni) oli kuitenkin hulvaton rakkaustarina, jonka kieli näytelmämuodostaan ja runollisesta tyylistään huolimatta ei ollut ollenkaan raskas ymmärtää saati vaikea lukea. Nautin pikkuisen, alle satasivuisen kirjan lukemisesta.
  
Suosikkihahmoni oli ehdottomasti Puck, kujeileva haltija, joka aiheutti romaanin herkullisimmat sekaannukset. Kuten Puck itsekin toteaa:

   

Kaksi yhtä kosii siis: 

oiva kuje, muusta viis! 

Hauskinta on mulla näin,

kun kaikki käy nurinpäin. (s. 56)

    

Monet varmaan tietävätkin, mistä näytelmä kertoo. Keskiössä seurataan neljän nuoren, kahden naiset ja kahden miehen lemmenseikkailua ja sitä, kuinka rakkaus saa ihmiset sekaisin. Hermia on rakastunut Lysanderin ja niin on Lysander Hermiaankin. Hermian isä on kuitenkin luvannut tyttärensä Demetiukselle. Hermian hyvä ystävä Helena on puolestaan rakastunut Demetriukseen, muttei saa vastarakkautta.  Kun Hermia ja Lysander suunnittelevat karkaavansa ja menevänsä naimisiin, Helena kavaltaa ystävänsä Demetriukselle. Ja niinpä lopulta kaikki neljä ovat metsässä lähellä Ateenaa ja joutuvat kujeilevan Puckin ja keijukuningas Oberonin ansioista kaikenlaisiin kommelluksiin.

   

Säälin Helenaa, sillä hänellä vaikutti olevan sangen heikko itsetunto: hän on omasta mielestään ruma ja vertaa usein itseään Hermiaan, jota pitää kauniinpana. Onneksi kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta.

   

Olen nähnyt näytelmästä tehdyn elokuvaversion joskus vuosia sitten, eikä mielikuvissani ollut enää muuta kuin jonkinlainen eteerinen tunnelma. Eteerisyys sopikin tähän antiikkiin aikaan sijoittuvaan tarinaan. Olisin mieluusti lukenut lisääkin Oberonin ja Titanian keijumaailmasta (joka kuitenkin jossain vaiheessa todetaan vain kuvitelmaksi).

 

Kelpo klassikko siis, josta jää hyvä maku. Jos et ole vielä tutustunut tähän näytelmään, nyt on siihen oiva ajankohta vuodesta.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Maailman suurimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen (1564-1616) Kesäyön unelma on vuosisatoja mieltä kiehtonut komedia rakkauden oikuttelevista poluista taianomaisen metsän siimeksessä.

 

Asiasanat: näytelmät, klassikot, komedia, rakkaus, keijut

      

Samantyylisiä kirjoja:

     

Suomentanut:  Yrjö Jylhä, 95 sivua, Otava 1999, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1975
    
Alkuperäinen nimi: A Midsummer Night's Dream (1623)

       

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Sanoista sivuja, sivuista kirjoja, Satun Luetut, Maailmankirjat, Kirjasampo, Aakkosellinen hakemisto,

   

Wikipedia, Katkelmia hieman muunnellusta, suomalaisesta näytelmäversiosta Elävässä arkistossa

Kahlil Gibran: Maan jumalat

"Antaa hänelle elämän jano ja tehdä kuolemasta hänen juomanlaskijansa" 

  

      

Lukumaratooni kirja 3/7.

  

Maan jumalat, minun veljeni,

korkealla vuoristossa me olemme yhä

ihmisen kautta maahan sidotut

toivoen ihmisen antavan meille

kohtalonsa kullanarvoisia hetkiä. (s. 55-56)

    

1883 syntynyt ja 1931 kuollut libanonilainen runoilija Gibran Khalil Gibran tunnetaan paremmin nimellä Kahlil Gibran. Hänen tunnetuin teoksensa on Profeetta (1923). Wikipediasta luin, että mies oli myös kuvataiteellisesti lahjakas (Yhdysvaltojen taiteilijapiireissä jo 13-vuotiaana, sai nimen Profeetta) ja Maan jumalat teoksessa onkin viisi hänen piirtämäänsä kokosivun kuvaa. Tämän blogipostauksen myöhemmästä kuvituksesta vastaan minä.

     

Kirjailijana Gibran mainitsee tärkeimmiksi inspiraation lähteikseen William Blaken ja Nietzschen, joita molempia hän pitää itsensä kaltaisina hulluina. Hän kirjoittaa: ”Hulluus jumalan kaipauksessa on korkein ylistyksen muoto.” (Wikipedia)

    

Luettuani Maan jumalat en voinut olla ajattelematta antiikin Kreikkaa. Voisinkin siis väittää tämän runoromaanin saaneen vaikutteita vanhoista eepoksista. Teoksessa kolme jumalveljestä keskustelee. Kaksi ensimmäistä veljeä ovat kolmatta vanhempia, eikä ihminen ole heille muuta kuin pala muotoiltua savea, jumalten leipää ja hänen sieluna viiniä. Nuorin on kuitenkin viehättynyt ihmisestä, hänen kyvystään rakastaa. Hän yrittää selittää havaintoansa vanhemmille veljille, mutta nämä kerskailevat keskenään voimillaan, eivätkä kuole nuorimpansa ääntä.

   

"The Earth Gods is, perhaps, a book for the mystic, a poet's book for poets, for the initiate and the dreamer of vast dreams. -- And as a child of seven to whom I read portions of the poem on request, says unvaryingly, 'Read it again!'" -Barbara Young: This Man From Lebanon: A Study of Kahlil Gibran (Goodreads)

Ihminen on syntynyt orjuuteen.

Ja orjuus on hänen kunniansa ja palkkionsa. (s. 28)

   

Arvosana:     

 

Takakannesta:

Maan jumalat on Kahlil Gibranin mystinen runoelma, jossa hän kuvaa miten inhimillisen rakkauden syntyminen saa jumalatkin tietoisesti jatkamaan kehitystään. Kolmesta jumalasta kaksi ensimmäistä oli tottunut hallitsemaan maata tahdolla ja voimalla ja piti ihmistä mitättömänä, turhanpäiväisenä oliona mitättömine intohimoineen. Jumalista nuorin taas näki, että kokemuksien kautta ihminen hiljalleen kehittyi rakkauteen ja tuossa rakkaudessa ilon ja kauneuden vapauteen. Hän osoittaa, että inhimillisen rakkauden kipinä kohottaa maan ja avaa myös jumalille oven entistä täydellisempään maailmaan ja he uhrautuvat ilolla ihmiselle ja ottavat inhimillisen rakkauden tiennäyttäjänä.

 

Asiasanat: runot, runoromaanit, eepokset

      

Samantyylisiä kirjoja:

      

Suomentanut: Kaarina Turja, 68 sivua, Karisto 1980, (suomennettu englanninkielisestä laitoksesta)

       

Alkuperäinen nimi: The Earth Gods (1931)

        

Kirja on luettu mm. täällä: Kirjasampo,
  
Kahlil Gibranista Wikipediassa