William Shakespeare: Kesäyön unelma

"Kesäyön unelma on varmaankin Shakespearen lyyrillisin näytelmä.
Runoilija johdattaa meidät omituiseen unenomaiseen, lumottuun satumaailmaan.
Siinä haltijat, keijukaiset ja nuoret rakastavaiset ovat vapaan mielikuvituksen
leikittelyllä kiedottu vellovien tunnelmien taikapiiriin, jossa ylimpänä hallitsee lempi."
- Eino Krohn

     

    

Lukumaratooni kirja 4/7. Satuinpa huomamaan, että tämä teos on myös  Risingshadow kesälukuhaasteeessa.

  

Suna Vuori (Helsingin Sanomat, Lauantaiessee 21.6.2013 Juhannusyön rakastavaisille ja hulluille) kirjoittaa: "Muuan Juhannusyön unen suosion salaisuuksista lieneekin se, että jokainen lukija ja katsoja voi nähdä lemmentouhuissa mitä mielii, oman mielikuvituksensa ja viettielämänsä tarpeita ja rakkaudennälkäänsä mukaillen."

          

Minulla on yleensä keskivaikea klassikkokammo. Pelkään, että petyn arvostettuun teokseen ja että sen kieli on vaikeaa tai vanhahtavaa. Kesäyön unelma (uusimmassa, 2005 ilmestyneessä suomennoksessa nimeksi on vaihtunut Juhannusyön uni) oli kuitenkin hulvaton rakkaustarina, jonka kieli näytelmämuodostaan ja runollisesta tyylistään huolimatta ei ollut ollenkaan raskas ymmärtää saati vaikea lukea. Nautin pikkuisen, alle satasivuisen kirjan lukemisesta.
  
Suosikkihahmoni oli ehdottomasti Puck, kujeileva haltija, joka aiheutti romaanin herkullisimmat sekaannukset. Kuten Puck itsekin toteaa:

   

Kaksi yhtä kosii siis: 

oiva kuje, muusta viis! 

Hauskinta on mulla näin,

kun kaikki käy nurinpäin. (s. 56)

    

Monet varmaan tietävätkin, mistä näytelmä kertoo. Keskiössä seurataan neljän nuoren, kahden naiset ja kahden miehen lemmenseikkailua ja sitä, kuinka rakkaus saa ihmiset sekaisin. Hermia on rakastunut Lysanderin ja niin on Lysander Hermiaankin. Hermian isä on kuitenkin luvannut tyttärensä Demetiukselle. Hermian hyvä ystävä Helena on puolestaan rakastunut Demetriukseen, muttei saa vastarakkautta.  Kun Hermia ja Lysander suunnittelevat karkaavansa ja menevänsä naimisiin, Helena kavaltaa ystävänsä Demetriukselle. Ja niinpä lopulta kaikki neljä ovat metsässä lähellä Ateenaa ja joutuvat kujeilevan Puckin ja keijukuningas Oberonin ansioista kaikenlaisiin kommelluksiin.

   

Säälin Helenaa, sillä hänellä vaikutti olevan sangen heikko itsetunto: hän on omasta mielestään ruma ja vertaa usein itseään Hermiaan, jota pitää kauniinpana. Onneksi kaikki kuitenkin päättyy onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta.

   

Olen nähnyt näytelmästä tehdyn elokuvaversion joskus vuosia sitten, eikä mielikuvissani ollut enää muuta kuin jonkinlainen eteerinen tunnelma. Eteerisyys sopikin tähän antiikkiin aikaan sijoittuvaan tarinaan. Olisin mieluusti lukenut lisääkin Oberonin ja Titanian keijumaailmasta (joka kuitenkin jossain vaiheessa todetaan vain kuvitelmaksi).

 

Kelpo klassikko siis, josta jää hyvä maku. Jos et ole vielä tutustunut tähän näytelmään, nyt on siihen oiva ajankohta vuodesta.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Maailman suurimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen (1564-1616) Kesäyön unelma on vuosisatoja mieltä kiehtonut komedia rakkauden oikuttelevista poluista taianomaisen metsän siimeksessä.

 

Asiasanat: näytelmät, klassikot, komedia, rakkaus, keijut

      

Samantyylisiä kirjoja:

     

Suomentanut:  Yrjö Jylhä, 95 sivua, Otava 1999, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1975
    
Alkuperäinen nimi: A Midsummer Night's Dream (1623)

       

Kirja on luettu mm. täällä: Risingshadow, Sanoista sivuja, sivuista kirjoja, Satun Luetut, Maailmankirjat, Kirjasampo, Aakkosellinen hakemisto,

   

Wikipedia, Katkelmia hieman muunnellusta, suomalaisesta näytelmäversiosta Elävässä arkistossa