Tuomas Anhavan kääntämä japanilainen runous on minulle hyvin tuttua. Jo ala-asteella rakastuin vanhoihin japanilaisiin tanka- ja haikurunoihin ja kirjoittelin niitä itsekin. Kuva (jonka ottaminen ilman silmälaseja oli muuten aika mielenkiintoista) ja sen alla oleva haiku ovat minun käsialaani. Tuon kyseisen runon kirjoitin joskus yläasteella, kun sain silmälasit vuonna 1999. Kuvausmateriaalina kirja: Sosialidemokratia ja maatalouskysymys (1906), ostettu aikoinaan askartelumateriaaliksi ihanan fonttinsa takia - haisee vahvasti tupakalle tai sikarille.
Molemmat maratoonin aikana lukemani kokoelmat esittelevät vain tanka-runoutta (eli tavutus riveillä menee 5-7-5-7-7). Vaikka käytössä on vain rajallinen määrä tavuja ja näin ollen sanoja, ovat ilmeisesti niin alkuperäinen runoilija kuin kääntäjäkin saaneet taidokkaasti kerrottua tarinan, joka on paljon suurempi kuin sananmääränsä. Runot ovat pieniä tuokiokuvia yleensä minäkertojan näkökulmasta. Ne esittävät usein nähtyä maisemaa, mutta kertovat samalla paljon kirjoittajasta, hänen ajatuksistaan ja salaisistankin tunteistaan.
Monissa lähes tuhat vuotta vanhoissa runoissa toistuvat samat luontoelementit: yö, kuu, syksy, talvi, lumi, vuoret, tuuli, linnut ja kirsinkankukat. Ne ovat ajattomia ja paikkaan sitomattomia. Osassa runoista on myös olemassa olevien paikkojen nimiä. Japanilainen muoto sopii suomalaisellekin lukijalle - jokin yhdistävä tekijä, kenties melankolisuus, saa runot tuntumaan omilta. Jos et siis ole vielä tutustunut japanilaiseen runouteen, vielä ehdit!
Oikukas tuuli-kokoelmassa oli myös yksi mielenkiintoa herättävä tekijä: yksi runoista oli Sugawara Takasuen tyttären kirjoittama ja poimittu lukumaratoonikasassani olleesta Keisarinnan hovineidon päiväkirjasta, Surashina nikkistä.
Alle poimin molemmista kokoelmista pari runoa, jotka puhuttelivat minua.
Lukumaratooni kirja 2/7.
Molemmat maratoonin aikana lukemani kokoelmat esittelevät vain tanka-runoutta (eli tavutus riveillä menee 5-7-5-7-7). Vaikka käytössä on vain rajallinen määrä tavuja ja näin ollen sanoja, ovat ilmeisesti niin alkuperäinen runoilija kuin kääntäjäkin saaneet taidokkaasti kerrottua tarinan, joka on paljon suurempi kuin sananmääränsä. Runot ovat pieniä tuokiokuvia yleensä minäkertojan näkökulmasta. Ne esittävät usein nähtyä maisemaa, mutta kertovat samalla paljon kirjoittajasta, hänen ajatuksistaan ja salaisistankin tunteistaan.
Monissa lähes tuhat vuotta vanhoissa runoissa toistuvat samat luontoelementit: yö, kuu, syksy, talvi, lumi, vuoret, tuuli, linnut ja kirsinkankukat. Ne ovat ajattomia ja paikkaan sitomattomia. Osassa runoista on myös olemassa olevien paikkojen nimiä. Japanilainen muoto sopii suomalaisellekin lukijalle - jokin yhdistävä tekijä, kenties melankolisuus, saa runot tuntumaan omilta. Jos et siis ole vielä tutustunut japanilaiseen runouteen, vielä ehdit!
Oikukas tuuli-kokoelmassa oli myös yksi mielenkiintoa herättävä tekijä: yksi runoista oli Sugawara Takasuen tyttären kirjoittama ja poimittu lukumaratoonikasassani olleesta Keisarinnan hovineidon päiväkirjasta, Surashina nikkistä.
 | ||||
| Silmälasini olivat huuruiset niin. En nähnyt mitään. - Nafisan |
Alle poimin molemmista kokoelmista pari runoa, jotka puhuttelivat minua.
Lukumaratooni kirja 2/7.
Monta tuntia
kirjani ikkunalla,
unohtuneena,
auki. Oikukas tuuli
jos luki jonkin sivun.
- Kotomichi (s. 67)
Minä ilahdun
kun lehteilen kirjaa ja
löydän henkilön
tarkalleen samanlaisen
kuin minä itse olen.
- Akemi (s. 69)
Nyt olen tullut
ihmisten mailta aina
maailman loppuun.
Valkea tysky täällä
erottaa taivaan ja maa.
- Sachio (s. 71)
72 sivua, Delfiinikirjat/Otava 1981, 2 painos, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1980
Takakannesta:
Toinen kokoelma japanilaisia tanka-runoja.
"Vaikka Japanin klassinen runous on ulkonaisesti staattista, se on sisäisesti vapaata, vaihtuvaa ja avaraa, tanka-runouden viuhka on laaja ja monikuvioinen, sen muodollisesti niukka skaala mahduttaa kaikki elämän, kuoleman, rakkauden, yksinäisyyden vaiheet; yhtenäisenä piirteenä on tunteen keskitys ja kuvan taipuisuus. Runoilijan kirje luonnolle voi olla rakkaudentunnustus, kaipaus, kevään ilo, katoavaisuuden huoli; luonnon kirje runoilijalle sateen tai tuulen ääni, joka ilmoittaa vuodenaikojen vaihtumisen, aukeava kukka tai putoava lehti, ehkä satakielen laulu, joka herättää jähmettyneessä sydämessä huimauksen," - Eeva-Liisa Manner, Suomalainen Suomi
Arvosana:
Lukumaratooni kirja 7/7.
Tämä maailma,
joko untai tai totta.
Mikä on unta?
Kun on totta mikä on
niin minä en ole, en.
Ono no Komachi (s. 27)
Kirjoittaa jotain.
Jättää jälkensä. Unta!
Ja herätyään
siitä tajuan ettei
edes lukijaa ole.
- Ikkyu (s. 85)
100 sivua, Delfiinikirjat/Otava 1980, 2 painos, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1975
Takakannesta:
Täällä kaukana on kolmas Tuomas Anhavan suomentama valikoima japanilaisia tankoja. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Kuuntelen, vieras ja Oikukas tuuli.
Takakannesta:
Täällä kaukana on kolmas Tuomas Anhavan suomentama valikoima japanilaisia tankoja. Aikaisemmin ovat ilmestyneet Kuuntelen, vieras ja Oikukas tuuli.
Arvosana:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti