torstai 27. lokakuuta 2016

Alan Bradley: Filminauha kohtalon käsissä

"Minulla on kuitenkin sellainen elämänkatsomus, että villan lämpö peittoaa 
muotirytkyissä hytisemisen missä tahansa olosuhteissa."
   
   
Tällaista se oli aaveiden kanssa: ne ilmestyivät mitä omituisimmissa paikoissa. (s. 133)
  
Filminauha kohtalon käsissä on neljäs teos Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjassa. Moni bloggaaja on kommentoinut, että lukiessaan tätä tai edellistä osaa (Hopeisen hummerihaarukan tapaus) 11-vuotiaan suloisen pikkuvanhan myrkynkeittäjän ja harrastelija salapoliisi Flavian käytös on ärsyttänyt ja lukeminen tökkii. etenkin hänen tapaansa salata todistusainistoa nähtiin negatiivisena. Minusta eniten teoksessa häiritsi sen nimi, joka antaa hieman väärän kuvan mistä tarinassa on kyse, itse ainakin luulin, että tässä tutkittaisiin kadonnutta filmikelaa. Kansikuvat oksineen ja pastellivärimaailmoineen ovat puolestaan tässä sarjassa olleet aivan ihastuttavia.
  
Minulle tämä, jo toinen tässä kuussa lukemani sarjan osa oli kuitenkin erittäin onnistunut: luin teoksen supernopeasti ja nautin siitä, kuinka teräväsanainen ja älykäs tyttö ratkoo murhaa (vaikka kyllä pistää ihmetyttämään, kuinka paljon murhia pienessä englantilaisessa maalaiskylässä voikaan tapahtua näin lyhyellä aikavälillä, näiden neljän kirjan tapahtumat kun sijoittuvat käsittääkseni ajallisesti samalle vuodelle). Pidin erityisesti siitä, että opin tuntemaan lisää de Lucejen kartanosta ja sen asukkaiden erikoisista suhteista. Murhan tutkimisen lisäksi Flavialla on tavoitteena napata Joulupukki. 
    
Ulkona hämärä oli laskeutunut ja lunta satoi edelleen niin sankasti, että olisi voinut luulla maailmanlopun olevan koittamassa. (s. 242)

On joulukuu ja Flavian äidiltään perimä polkupyörä Gladys on talviunilla. Filminauha kohtalon käsissä on Agatha Christiemäinen suljetun huoneen dekkari (ja mainitaanpa tuo salapoliisiromaanien kuningattareksikin tituleerattu kirjailijatar myös teoksessa). Yksipuolisen miljöön vuoksi osa aiempien teosten viehätyksestä kuitenkin jää puuttumaan. Buckshawin kartanolle saapuu hieman ennen jouluaattoa kuvausryhmä näyttelijöineen tarkoituksenaan filmatisoida Korpin huuto kirja. Kun Flavia löytää yhden vieraista murhattuna, on syyllistä etsittävä niin kuvausporukan kuin lumimyrskyn takia kartanoon vangiksi jääneiden Bishop's Laceyn kyläläisten joukosta. 
  
Hänen kaulansa ympärillä oli pätkä filminauhaa sidottuna tiukaksi mutta siistiksi mustaksi rusetiksi kuin kuoleman kaulakoru. (s. 153)
    
Aivan ensimmäisillä sivuilla Flavia kertoo, kuinka on muuttanut muotokuvagallerian luistiradaksi. Minulle kohtauksessa on jotain hyvin Pikku Myyn tyylistä ja kohtauksen sanavalinnoista tulee mieleen myös hieman Frozenin Elsa. "Kylmyys ei ollut tähän saakka juurikaan häirinnyt minua, mutta nyt se hyökkäsi päälleni kuin Atlantilla raivoava talvimyrsky laivasaattueen kimppuun: se oli kipakkaa, purevaa, halvaannuttavaa - haudan kylmyyttä." (s. 11)
  
Ihastelin jälleen kaunista miljöönkuvausta ja kielikuvia, kuinka Bradley kuvaa lukutoukkia ja viljelee hienovaraisia kirjallisia viittauksia pitkin teosta. Esimerkiksi A.A. Milnen Nalle Puh nousee esille näissä kahdessa lainauksessa: "Olin istunut niin paljon rappusten puolivälissä, että oloni oli kuin Risto Reippaalla." (s. 71) ja "Dieterin traktori seisoi siellä lumen peittämänä kuin Ihaa: harmaa kyyristelevä hahmo valkoisen huovan alla." (s. 177) Sain myös sanavarastooni uuden söpön sanan, kirjastohiiri. 
  
Daffylle raha tarkoitti kirjoja, ja vaikka Buckshawissa oli enemmän kirjoja kuin Bishop's Laceyn yleisessä kirjastossa, siskoni mielestä niitä ei silti ollut tarpeeksi. (s. 224)
Hän liu'uti etusormea kirjanselillä samaan tapaan kuin kaikki kirjoja rakastavat tekevät. (s. 229) 
      
Lisäksi teoksessa on pari kohtaa, jotka tuovat väistämättä mieleen juuri loppuun lukemani Harry Potter -sarjan. etenkin: "Komero rappusten alla oli oikeastaan pelkkä suorakulmainen kolmio, jonka katosta riippui hehkulamppu." (s. 244), vaikka tällainen komero olisikin vain klassisen englantilaisen arkkitehtuurin ilmentymä.   
   
Kaksikymmentäneljä tuntia tuntuu ikuisuudelta, jos joutuu olemaan sisätiloissa ja on se aika vuodesta, kun päivä on lyhimmillään. (s. 248-249)
     
Tämä osa sarjasta sai miettimään Flavian äidin kuolemaa kaukaisella vuorella. Mitä jos äiti ei olekaan kuollut, vaan mielisairaalassa ja Flavia on perinyt äidiltään tämän sairauden? Mitään varsinaisia perusteita ei ajatukselleni ole (tosin jossain aiemmassa osassa siskot sanoivat Flavialle, että heidän äitinsä masentui hänen syntymänsä jälkeen), mutta jäin kummastelemaan Flavian sisaren Feelyn (Ophelia) kommenttia: "Luuletko tosiaan, että minä vihaan sinua? Voi kunpa vihaisinkin! Silloin asiat olisivat paljon yksikertaisempia!" (s. 257) sekä "Annetaan hänen olla rauhassa", Daffy [Daphne] sanoi. "Tuossa milentilassa hän ei ole kelvollista seuraa." (s. 313) Toki sisarten käytös voi johtua aikaisemminkin esille tulleesta eripurasta, ja siitä, kuinka Flavia on niin äitinsä näköinen.
   
Harriet oli esimerkiksi ollut nimeltään de Luce ennen avioitumistaan isän kanssa, joten hänen ei ollut tarvinnut luopua tyttönimestään. (s. 217)
 
Pohdin edellistä osaa lukiessani, mikseivät de Lucen sisaret ole koulussa ja tässä teoksessa mainittiin entinen kotiopettaja. Ilmeisesti Flavian epäonnistunut kemiallinen koe pelotti opettajan irtisanoutumaan. (Vrt. Ada Gootti, jolla myös on ollut epäonnea kotiopettajien kanssa). Uutta opettajaa ei varmaankaan palkattu Havilandin huonon rahatilanteen vuoksi (ja siinä myös syy, miksi kartanolla pyörii tässä kirjassa elokuvalan ihmisiä). Harriet ei jättänyt testamenttia ja ilmeisesti 1950-luvun englantilaisten perimyslakien mukaan aviomies ei peri vaimoaan - vai onko asiassa lisäksi joitakin muita, vielä kertomattomia salaisuuksia?
  
Aivan teoksen viimeisillä sivuilla avautuu mahdollisuus pelastaa sukukartano ja maksaa velat pois. ja onkin mielenkiintoista lukea seuraava osa Loppusoinnun kaiku kalmistossa (jonka varasinkin heti kirjastosta, olen nyt sijalla 18), jotta selviää tarttuiko Haviland tähän pelastusnuoraan ja aikooko hän mennä uudelleen naimisiin niin kuin sisarensa ehdotti. Loppuun vielä lainaus, johon suurelta osin samaistun: "Kaikki tiesivät, että oikeasti hyvät lahjat ovat kovia" (s. 309). En malta odottaa, että Flavia de Luce -sarjasta suunniteilla oleva tv-sarja toteutuu. Tulee olemaan todella kiinnostavaa nähdä millaiset näyttelijät sarjaan valitaan. 
    
Arvosana:
 
Takakannesta:
Joulu lähestyy ja mestarimyrkyttäjä Flavia de Luce valmistautuu juhlaan omalla tavallaan, keittämällä laboratoriassaan linetä, jonka avulla hän aikoo pyydystää itsensä joulupukin. Joulun alla Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern.

Flavia de Lucen kotikartanossa valmistaudutaan joulunviettoon. 11-vuotias harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä Flavia valmistautuu omalla tavallaan, keittelemällä laboratoriossaan lientä, jonka avulla hän aikoo pyydystää itsensä joulupukin. Mutta pian Flavia saa muuta ajateltavaa, kun kartanoon saapuu elokuvan kuvausryhmä, jolle Flavian isä on perheen rahavaikeuksien takia antanut luvan kuvata heidän kotonaan. Filmiryhmän mukana saapuu myös kuuluisa näyttelijätär Phyllis Wyvern.

Samalla kun sankka lumituisku yllättää Bishop’s Laceyn kylän, kaikki kyläläiset kokoontuvat kartanoon katsomaan suuren filmitähden esiintymistä. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole valmistautunut illan dramaattiseen päätösnumeroon: yön pimeydessä yksi paikalla olleista löytyy murhattuna. Miten filminauha liittyy kuolemaan? Ja kuka on voinut lavastaa niin kylmäävän kohtauksen?

Kun lumimyrsky yltyy ja epäiltyjen määrä kasvaa, Flavian on löydettävä kartanon varjoissa piileskelevä tappaja.
    
Suomentanut: Maija Heikinheimo, 317 sivua, Bazar 2016
    
Alkuperäinen nimiI Am Half-Sick of Shadows (2011)
  
Flavia de Luce on tuttu myös täällä: NousuOksan hyllyltä, Hyllytontun höpinöitä, Cats, books & me, Hemulin kirjahylly
     
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
  2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
  3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
  4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
  5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2012) 
  6. The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
  7. As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
  8. Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (ilmestyi syyskuussa 2016)

4 kommenttia:

  1. Tästä sarjasta on tullut minulle lempparikirjasarja. Flavia on mahtava persoona. Tulet saamaan moneen kysymykseen vastauksia seuraavassa kirjassa ja eihän nämä siihen lopu, onneksi.
    Meillä on vanha talo kesäasuntona ja siellä on portaiden alla komero, johon lapset mahtuvat ja minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun en paljoa dekkareita lue, niin olen ihmetellyt ja ihastellut sitä, kuinka Flavia on koukuttanut. Arvelinkin, että seuraavat osat varmasti valottavat de Lucejen menneisyyden harsoja, mutta en ole halunnut googlailla olettamuksiani, sillä haluan oppia tietämään asiat omakohtaisesti. Mahtavaa kuulla, että lukijalle paljastetaan lisää tästä persoonallisesta perheestä. :)

      Poista
  2. Minäkin aloin pohtia Flavian äidin kohtaloa tätä lukiessani! Itse epäilin hänen lavastaneen kuolemansa ja/tai karanneen. Seuraava osa odottaakin tuossa, pääseekö mukaan messumatkalle. (Jos saan Tiranan sydämen luettua tänään loppuun, vastaus on myönteinen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuoleman lavastaminen voisi sekin olla aivan mahdollista, koska jotain erikoista Harrietissa on. Lainausjono oli messuviikonlopun aikana nytkähtänyt hienosti eteenpäin ja nyt sijanumeroni on enää 10. Eli ihan pian saan sen tassuihini, en malta odottaa. ♥

      Poista