"Kuolema ei ensinnäkään ole henkilö. Ja jos olisi, se olisi
pitkä munkkia muistuttava luurankomies, jolla on valkea ratsu, viikate
sekä tiimalasi. Ja palava halu pelata shakkia skandinaavien kanssa."
Halloween -lukuhaaste
Olen tutustunut Neil Gaimanin tuotantoon aikaisemmin teosten Coraline varjojen talossa (luettu lukiossa 2003) ja Tähtisumua (luettu englanniksi lukupiiriin 11/2015) kautta, joten tiesin odottaa jotain vallan erikoista tältä sarjakuvateokselta, jonka nimi nousi esiin #5vaikuttavintasarjakuvaa tägillä Twitterissä.
Teos alkaa Tori Amoksen esipuheella. Albumi sisältää kaksi pidempää sarjakuvaa, jotka on jaettu kolmeen lukuun, Kuolema: elämisen kallis hinta ja Kuolema: Elämä on parasta aikaa. Lisäksi kokoelmassa on kolme lyhyempää sarjakuvaa (Talvinen kertomus, Kehrä ja Kuoleman puheenvuoro elämän puolesta) ja viimeinen on itsensä Kuoleman tarjoamaa seksivalistusta AIDSista.
Eniten pidin lyhyestä tarinasta Talvinen kertomus (piirtänyt Jeff Jones) ja sen vesivärimäisestä tyylistä. (Ks. kuva alla). Se on julkaistu aikaisemminkin Suomeksi Tähtivaeltaja-lehdessä vuonna 2000, mutta eri käännöksellä ja kokonaan mustavalkoisena.
Kuolema - Elämisen kallis hinta esittelee Gaimanin Sandman -sarjakuvissa alunperin esiintyneen hahmon, Kuoleman (joka on Sandmanin eli Nukkumatin sisko ja vierailee lyhyttarinassa Kehrä). Kuolema tulee sadan vuoden välein Auringottomasta maasta ja elää yhden päivän ihmisten keskuudessa. Tällä kertaa se ottaa nuoren naisen, Didin, ruumiin. Didi menee samaan katgoriaan Nemin kanssa. Sexton kuvailee häntä seuraavasti:
Didi on hänen nimensä. Sanoo olevansa Kuoleman lihallinen olomuoto. Suunnilleen minun ikäiseni, menetti vanhempansa auto-onnettomuudessa. Päässään typerä hattu ja huulillaan pirteä, pysyvä hymy. (s. 39)
Ensimmäisen juonikaaren aikana tapahtumia katsotaan siis 16-vuotiaaan Sexton Furnivalin näkökulmasta. Hän on päättänyt tehdä itsemurhan, sillä päätelmänsä mukaan, jos millään ei ole väliä, voi yhtä hyvin kuolla, eikä se kiinnostaisi ketään. Ehkäpä juuri siksi Sexton ja Didi/Kuolema kohtaavatkin kaatopaikalla. Kaksikko hengailee yhdessä yhden päivän ajan, kunnes Kuoleman on tullut aika palata takaisin omaan valtakuntaansa.
Toinen pidempi tarina keskittyy jo ensimmäisessä esiteltyyn muusikkoon, Foxgloveen. Koska teoksen piirtäjä vaihtuu tarinoiden välillä, oli minun aluksi hankalaa yhdistää kaksi erinäköistä hahmoa saman nimen alle (pidin enemmän jälkimmäisen trilogian piirtäjän Chris Bachalon tyylistä, josta yllä ja alla muutama esimerkki). Foxglove on androgyynin näköinen nainen, joka elää suhteessa toisen naisen ja tämän pojan kanssa. Manageri ei halua kuitenkaan Foxgloven tulevan ulos kaapista, vaikka tämä olisi valmis olemaan kokonaan itsensä fanien edessä.
Lopussa on vielä monien nimekkäiden taiteilijoiden tulkintoja Kuolemasta. Yksi kuvista (joita on lähes 50) on Clive Barkerin käsialaa, ja tunnistin sen ennen kuin edes luin kuvan alta taiteilijan nimen. Miehellä on nimittäin hyvin omintakeinen tyyli, joka on tullut tutuksi hänen Abarat-sarjastaan. Valitsin elle myös kaksi muuta kuvaa galleriasta. Toinen on Moebiuksen (mm. Incal) kynästä ja toinen aikaisemmin minulle tuntemattoman Rebecca Guayn taidonnäyte.
Gaimanilla on (paremman sanan puutteessa) hieman trippaileva tyyli. Kuolema oli ihan kevollinen väipala, eli mitään suurempaa tai pitkäkestoista en tästä teoksesta löytänyt. Pitäisi kuitenkin jossain vaiheessa tutustua tuohon Sandmaniin, sillä olen kuullut sitä kehuttavan minulle jo yli kymmenen vuoden ajan. Halloween-lukupinossani odottelee kuitenkin jo kaksi Gaimanin teosta (eli tässä kuussa en varmaankaan Sandmaneihin vielä tartu). Toinen on uusintakierrokselle tuleva Coraline ja toinen vähän tuoreempi teos, Hautausmaan poika.
Tämä saattaa nyt soundata tyhmältä, mutta minun kirjoissani Kuolema ei ole mikään söpö goottipimu. Eikä mikään muukaan hahmo. Kuolema on tyhjyys. Ei mitään. Kuolema on C-mollisointu Stratocasterista, jonka läpi epäonneksi kulkee verkkovirta. Kuolema on nokkaan imaistua puhdasta kolumbialaista, joka osoittautuu rotanmyrkyksi. Kuolema on seuraus siitä, kun panee väärää tyyppiä väärässä paikassa väärään paikkaan. Sitä kuolema on. (s. 159)
Arvosana:
Palkitun Neil Gaimanin kenties suosituin luomus, itse Kuolema, esiintyi ensi kerran massiivisen Sandman-sarjan sivuilla, mutta pirteä ja omintakeinen hahmo päätyi pian päähenkilöksi omiin tarinoihinsa. Tämä kirja kokoaa yksiin kansiin kaksi Gaimanin kirjoittamaa pidempää Kuolema-sarjakuvaa sekä lyhyempiä sarjakuvia. Suurin osa tarinoista ilmestyy nyt suomeksi ensimmäistä kertaa.
Ensimmäinen tarina “Elämisen kallis hinta” kertoo, kuinka kerran sadassa vuodessa Kuolema kulkee Maan päällä kuin kuka tahansa kuolevainen oppiakseen paremmin ymmärtämään ihmisiä, joiden viimeinen vieras hän tulee lopulta olemaan. Nuorena DIdi-nimisenä tyttönä Kuolema ystävystyy teinipojan kanssa ja auttaa 250-vuotiasta koditonta naista löytämään sydämensä.
Toisessa tarinassa “Elämä on parasta aikaa” suosion aallon harjalla ratsastava rock-tähti joutuu pohtimaan vaarantaako hän uransa tulemalla ulos kaapista, ja samaan aikaan hänen tyttöystävänsä ajautuu Kuoleman valtakuntaan.
Sarjakuvien kuvituksesta vastaavat Chris Bachalo, Mark Buckingham, Mark Pennington, Jeff Jones ja Dave McKean. Lisäksi kirjasta löytyy eri taiteilijoiden tulkintoja Kuoleman hahmosta.
Suomentanut: Petri Silas, 240 sivua. Egmont 2013
Alkuperäinen nimi: Death (2012)
Kuolema on luettu myös täällä: Risingshadow, Kirjavinkit, Dome.fi, Kvaak.fi, Nenä kirjassa, Kirjavaras Rere
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti