maanantai 25. kesäkuuta 2018

Riina Mattila: Järistyksiä

"Miltä tuntui olla neljätoista ja tajuta,
että haaveilemasi rakkaus oli kielletty neljällä mantereella?"
   
   
Lukuhaasteissa: Pride-viikon lukuhaaste, YA-lukuhaaste: Lyhyt kirja, Helmet 2018: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
    
Pride-viikon lukuhaasteen tarkoituksena on nostaa esille kirjallisuutta, jossa esiintyy sukupuoleltaan ja/tai seksuaalisuudeltaan sateenkaarevia hahmoja.
 
Korkkaan Pride-viikon lukuhaasteen Riina Mattilan lyhyellä, young adult -teoksella Järistyksiä, jota minulle suositeltiin Twitterissä. Teos tuli toiseksi WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa ja se julkaistiin aluksi vain e-kirjana. Onkin kiva, että siitä tuli myös paperiversio kaltaisilleni lukijoille, joilla ei ole käytettävissä lukulaitetta.
 
Harmillisesti Järistyksiä ei ollut lukukokemuksena minulle nimensä veroinen. Yhtenä syynä se, etten oppinut tuntemaan teoksen hahmoja riittävästi, jotta olisin solminut heihin kovin syviä tunnesiteitä. Kirja on paitsi sateenkaareva kertomus oman itsen löytämisestä, myös teos rakkaudesta ja sen voimasta. Minulle asti tämä voima ei ikävä kyllä kuitenkaan ylettynyt täydellä teholla.
 
Tyttö, poika, ooksä transu vai tahallas ruma, keinuessa se kaikki unohtuu ja pikkukiviä ahmineet tennarinpohjat uskaltavat kurottaa niin korkealle, että niiden rikkinäisyys katoaa näkyvistä. (s. 13)
  
Kirjan päähenkilönä tavataan muunsukupuolinen Eelia, joka esittelee itsensä näin: "Moi mä olen Eelia, sukupuoleton ja kotoisin pesäpallokaupungista". Ymmärrän hyvin, mitä Eelia tarkoittaa "pesäpallokaupungilla". Asuin itse 13 vuotta maalla, ja koulussamme oli erittäin tärkeää osata pelata pesistä ja minä en osannut, mikä teki minusta joukosta erottuvan ja viimeisenä joukkueeseen valittavan. Pesäpallokaupungeissa - tai pikkukylissä - ei saa olla millään tavalla erilainen.

Seitsemäntoista vuotta valeasun sisällä sai riittää. (s. 135)

Eelia pääsee taidepainotteiseen lukioon, tuttavallisesti Vällyyn, joka tarjoaa myös majoituksen lukukausien aikana. Eelia tapaa koulun vapauttavassa ilmapiirissä Isla-nimisen tytön, joka on lesbo. Pohjoisesta tullut Isla tuntuu minusta Eeliaa kiinnostavammalta hahmolta, tyttö esimerkiksi julisti vuotta aikaisemmin terveystiedon opettajalleen ettei voisi vastata tämän antamaan tehtävään, jossa tytöille oli jaettu siniset ja pojille punaiset laput, joihin olisi pitänyt kirjoittaa, mitä toivoi seurustelukumppaniltaan kysymättä, minkä värisen lapun kukin haluaa, vaan tehnyt heteronormatiivisen olettamuksen.

Neljänsadan kilometrin päässä kotoa kaappini ovi uskalsi tipahtaa saranoiltaan. -- Ensimmäistä kertaa uskalsin katsoa peiliin ja tuijottaa silmiin ihmistä, joka näytti minulta. Ei tytöltä pojan vaatteissa, ei hämmentävän neitimäiseltä pojalta, ainoastaan Eelialta vaan(s. 28)

Mattila kuvaa uskottavasti sitä tunnetta, millaista on olla erilainen, etenkin tuntea olevansa erilainen kuin biologinen keho antaisi olettaa. Kuinka oikea sana saa aikaa järistyksiä, kun saa tietää, ettei ole yksin erilaisuutensa kanssa, vaan monet muutkin kokevat samaa, "Kun vaatteiden alla oli koko ajan jotenkin väärä olo, ei sitä osannut muille selittää". Eelian vanhemmat ovat hyvin konservatiivisia, eivätkä he ymmärrä tai edes halua ymmärtää Eeliaa ja tämän kamppailua, vaan varoittavat, ettei tämä sekoittaisi pikkuveljensä päätä "ristiinpukeutumisellaan", sillä heidän mielestään ei ole normaalia erottua joukosta ja että yksikin "epänormaali" lapsi taloudessa riittää.
 
"Sun mutsi on kasvanut jossain pensaassa, missä elää sen luulojen mukaan pelkkiä kivoja heterolapsia. Joku päivä se pensas kaadetaan ja se jää yksin se ajatustensa kanssa." (s. 65)
    
Toivoin teoksen olevan yhtä koukuttava kuin Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens, mutta en saanut aivan sitä mitä odotin. Se kertoo kuitenkin tärkeän sanoman ihmisyyden moninaisuudesta ja suosittelenkin teosta esimerkiksi edellä mainitun Simonin, Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin ja Meredith Russon Tyttösi sun kanssa lukupakettina avartamaan näkökulmia yläasteen sekä lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tunneille.
 
Ihan sama ootko sä lintu vai kala vai dinosaurus, kunhan sä vaan oot sä. (s. 59)
  
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto
  
WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.
  
Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.
  
"Kilpailun toiselle sijalle sijoitimme tekstin, joka kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka." - Salla Simukka, kilpailuraadin jäsen
  
151 sivua, WSOY 2018

4 kommenttia:

  1. Aina ei kirja aihuta järistyksiä, vaikka aihe on tärkeä. Tärkeää silti on, että kirjoissa on erilaisia samastuttavia henkilöitä. Kiitos haasteestasi, Niina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Tuija, että pelkkä tärkeä teema ei aina riitä tekemään kirjasta hyvää. Otetaan esimerkiksi Angie Thomasin Viha jonka kylvät, joka voitti kirjabloggaajien viime vuodeen parhaan lanukirjan palkinnon ei ole kaikkien mielestä niin hyvä (itse tosin pidin suuresti). On kuitenkin aina hienoa, että näitä kirjoja julkaistaan, sillä mistään asiasta ei tule normaalia tai hyväksyttävää, ilman että se pystyy olemaan osana mitä vain olemassa olevaa, siispä kirjallisuus, joka esittelee mahdollisimman monipuolisesti ihmisyyttä on aina peukkujen noston arvoinen.

      Poista
  2. Kirjan kieli ei kuulosta kovinkaan kutsuvalta (vähän liian teinimäiseltä), mutta muuten tämä vaikuttaa kiinnostavalta aiheelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pidä nuortenkirjoista, joissa puhutaan ns. nuoriskieltä, sillä se ei juuri koskaan ole uskottavaa ja kirjakieltä on miellyttävämpää lukea, vaikka harva puhuukaan siilä tavoin. Kirjoittaja kun on vielä usein ohittanut teinivuotensa jo niin monta vuotta aiemmin ja kieli elää. Etenkin iäkkäämmät lanukirjailijat kirjoittavat hyvinkin vanhahtavaa teinikieltä, jota nykyiset nelikymppiset ymmärtäisivät paremmin kuin teini-ikäiset lapsensa.

      Aihe on tosiaan kiinnostava ja olisin halunnut ehkä enemmän sen käsittelyä. Plussaa kuitenkin siitä, että teoksen muut hahmot Eelian vanhempia lukuunottamatta on ihan ok sen kanssa, olipa kenenkään suuntautuminen ja sukupuoli mitä tahansa.

      Poista