lauantai 23. kesäkuuta 2018

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

"Minä haluan nähdä elämää", Eikku sanoi. 
"Haluan pidellä sitä käsissäni. 
Haluan jättää jalanjälkeni aution saaren hiekkaan"
  
     
Tunnelmamusiikkia: The Danny Elfman Tim Burton 25th Anniversary Music Box Suite, Simon & Garfunkel: The Sound of Silence, Gary Jules: Mad World, Woodkid: Run Boy Run, Jeremy Messersmith: A Girl, A Boy, and a Graveyard, Delta Rae: Dance In The Graveyards
  
Minulla on ristiriitaisia kokemuksia Neil Gaimanin teoksista. Coraline on hieno teos, jonka olen lukenut useampaan otteeseen, kun Tähtisumua on puolestaan elokuvana alkuteosta onnistuneempi. Hautausmaan poika menee johonkin puoliväliin. Kiinnostava idea, mutta jäin kaipaamaan sitä kuuluisaa "jotain". Lukukokemus jäi siis vain ihan ok-tasolle, vaikka ideassa olisi ollut potentiaalia enempäänkin. Vähän siis sama ongelma kuin Gaimanin yhdessä Terry Pratchettin kanssa kirjoittamassa Hyvä enteitä -teoksessa. 
     
Krakovassa, Wawelin kukkulalla, on luolia, joita kutsutaan Lohikäärmeen pesäksi ammoin kuolleen lohikäärmeen mukaan. Nämä ovat ne luolat, jotka turistit tuntevat. Luolien alla on toisia luolia, joita turistit eivät tunne ja joihin he eivät kuunaan pääse tutustumaankaan. Ne ulottuvat syvälle maan sisään, ja niissä on asukkaita. (s. 231)
  
Hautausmaan poika alkaa murhasta. Jack-niminen murhaaja tappaa päähenkilön vanhemmat ja isosiskon, mutta vaippaikäinen sankarimme pääsee taapertamaan karkuun. Hän päätyy vanhalle, luonnonsuojelualueeksi muutetulle hautausmaalle, jonne vuosisatojen aikana haudattujen ihmisten haamut ottavat pojan suojaansa. Hautausmaa on ihastuttava, mielikuvitusta ruokkiva ja seikkailuihin houkutteleva miljöö!
   
Lapseton Owensin pariskunta ottaa pojan kasvatettavaksensa ja he antavat hänelle uuden nimen, Ei-Kukaan Owens, lyhyemmin Eikku. Hänet nimetään kunniakuolleeksi ja häntä koulutetaan vuosien ajan heidän kaltaisekseen. Niinpä hän saa mm. kyvyn olla näkymätön. Vanhempien lisäksi Eikulla on holhooja, salaperäinen Silas, joka pystyy poistumaan hautausmaalta ja hankkimaan pojalle ruokaa ja vaatteita, joita tämä elävänä lapsena tarvitsee.
    
"Toivoin, että olisi täällä. Että voisin hyvästellä." 
"Minä olen aina täällä." 
"Mutta ethän sinä ole kuollut, ethän, Ei-Kukaan Owens?" 
"En tietenkään." 
"Et sinä voi pysytellä täällä loppuikääsi, vai voitko? Jonain päivänä sinä kasvat isoksi, ja sinun on pakko mennä asumaan ulkomaailmaan." (s. 62)
  
Perusjuonessa on vähän samaa kuin Harry Pottereissa: on olemassa ennustus lapsesta, joka tulee muuttamaan maailman. Jokamiesten ryhmä ei pidä muutoksesta, vaan lapsi yritetään tappaa, mikä väistämättä johtaa siihen, että ennustus toteutuu. Eikku on turvassa ainoastaan ollessaan hautausmaalla, sillä hänen epäonnistunut murhansa odottaa edelleen tekijäänsä, mutta poika haluaa kaikesta huolimatta mennä kouluun, mihin vainajat suostuvat pitkin hampain, sillä ulkomaailma on siihen tottumattomalle haastava. Eikku joutuukin useampaan seikkailuun, joista kiinnostavin tapahtuu toisessa maailmassa. 
  
Jokaisella hautausmaalla on yksi hauta, joka kuuluu guuleille. Jos vaellatte riittävän kauan millä hyvänsä hautausmaalla, löydätte sen - se on vedensyömä ja se pullottaa, sen kivi on säröillyt tai lohjennut, sen ympärillä rehottaa ruokkoamatonta ruohoa tai pistävänhajuisia rikkaruohoja, ja kun sen luo tulee, aistii siitä huokuvan hylkäämisen tunteen. Se saattaa olla muita hautakiviä vanhempi, ja kiveen kaiverrettua nimeä on usein mahdoton lukea. -- Mikäli hautausmaalla on hauta, joka näyttää siltä kuin se olisi joutunut vähäpätöisten vandaalien tuhon kohteeksi, se on guuliportti. Jos hauta saa teidät tuntemaan, että olisitte mieluiten jossain muualla, se on guuliportti. (s. 64)
  
Kirjassa on kuvitusta ja vain kahdeksan pitkää lukua, joiden väleissä aika kuluu vuosien harppauksissa, kunnes Eikku on viisitoistavuotias. Teoksen saa englanninkielisenä myös Chris Riddellin kuvittamana, joka on varmasti kiinnostavampi kuin tämä suomennetussa versiossa oleva Dave McKeanin. Haamujen ja guulien lisäksi kirjassa esitellään koko joukko muitakin kiinnostavia olentoja, kuten druidien ajoilta peräisin oleva Hurmeleikki, Jumalan koira ja pimeänkaidat. 
    
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
”Tämän lapsen kasvattamiseen tarvitaan enemmän kuin pari hyväsydämistä sielua. Siihen tarvitaan”, Silas sanoi, ”koko hautuumaa.”
  
Ei-Kukaan ”Eikku” on ihan tavallinen poika. Paitsi, että hän asuu vanhassa haudassa ja hänelle on myönnetty kunniakuolleen arvo. Aaveet suojelevat orvoksi jäänyttä poikaa kaikkialla vaanivilta jokamiehiltä.
  
Hautausmaalla kasvaneelle Eikulle aaveet ovat tutumpia kuin pitsa tai koulunkäynti. Hän ei aina muista, että kalmisto kätkee sisäänsä myös karmivia asioita.
  
Elävien pitää kuitenkin elää eikä viettää koko elämäänsä hautausmaalla. Onnistuuko Eikku aaveilta oppimillaan taidoilla kukistamaan julmat Jack-jokamiehet? Ja miten hän pärjää hautausmaan muurien ulkopuolella – ilman aaveiden apua?
  
Suomentanut: Inka Parpola, 299 sivua, Otava 2009
 
Kuvittanut: Dave McKean
 
Alkuperäinen nimi: The Graveyard book (2008)
  
Samankaltaista luettavaa: Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between, Patrick Ness: Hirviön kutsu, Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa

26 kommenttia:

  1. Jostain syystä minua alkoi kovasti kiinnostaa tämä teos, vaikka olen lukenut Gaimanilta enimmäkseen niitä aikuisten novelleja. Puola, Krakova, monikerroksellinen historia ja hautausmaat - ainakin alkuasetelma kutsuu. Hyvä myös, että noilta hoodeilta tulee muutakin kuin Aushwitz-kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautausmaa itse taisi sijaita Englannissa, mutta Krakovalla on silti tärkeä rooli tarinan kannalta. Olen itseasiassa käynyt Puolassa 2011. Kävin Auschwitzissa, mutta myös Krakovassa ja Varsovassa. Historia on niin vahvasti läsnä noissa Euroopan vanhoissa kaupungeissa. Hautausmaillakin on oma tunnelmansa ja tarinansa kerrottavanaan.

      Poista
  2. Minä pidin tästä kovasti, samoin kuin muuten tuosta Hyviä enteitä-kirjastakin. Molemmissa on on sellainen vänkä, hitusen virne naamalla tunnelma. Muutenkin olen pääasiallisesti pitänyt Gaimanin kirjoista, paitsi että joissakin novellikokoelmissa on menty osassa metsään oikein komeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole tuota Coralinea siis lukenut vielä? Minusta se on juuri tuollainen kuvailemasi virne naamalla kirjoitettu. Hyvin Burtonin maailmojen tyylinen. Englannin kielessä on sille hyvä sanakin, mille en ole vielä keksinyt sopivaa suomalaista vastinetta, nimittäin whimsical. Suosittelen siihen tututumista. :)

      Poista
  3. Olen lukenut Gaimanilta toistaiseksi vain Tähtisumua sekä Batman - What Happened to the Caped Crusader?-sarjakuvan. Kumpikin jätti minut hiukan ristiriitaisiin tunnelmiin, mutta haluaisin lukea lisää Gaimanin teoksia. Coraline ja American Gods kiinnostavat, mutta voisihan sitä joskus tähänkin tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaimanilla on hyviä ideoita, mutta tuntuu, ettei ihan koko potentiaalia ole hyädynnetty. Coralinea suosittelen kyllä lukemaan. American Gods löytyy kirjahyllystä, mutta nähtyäni pari ekaa jaksoa sen pohjalta tehdystä tv-sarjasta, en ollut ihan vakuuttunut onko minun juttuni. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että se on suomennettukin nimellä Unohdetut jumalat. Kuvittelin pitkään, ettei ole käännetty vielä. Sarjakuvista Sandmaniin pitäisi tutustua, kun kaikki aina suosittelevat.

      Poista
  4. Olipas kiva lukea esittelysi tästä kirjasta. Minä en ole lukenut lainkaan Gaimania, vaikka nimi on kyllä tuttu. Ehkäkä otan jonkun hänen kirjoistaan luettavaksi. Olenkin ensi kertaa blogissasi, tosi kiva blogi sinulla. Itse olen aika tuore bloggaaja, aloitin bloggaamisen vasta viime vuoden lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaiman on personallinen kirjoittaja. Hänen aikuislukijoille suunnattuihin teoksiin en ole vielä tutustunut, ainoastaan lasten- ja nuortenkirjoihin.

      Kiitos! ♥

      Poista
  5. Hauska idea laittaa alkuun ehdotuksia tunnelmamusiikista! Minulla on tapana kuunnella kirjaan sopivaa instrumentaalista musiikkia lukiessa. Olen myös miettinyt linkkien laittoa postaukseen (joku kerta olenkin laittanut), mutta arkailen sitä, sillä maailma on niin muuttuvainen ja linkit lakkaavat aika pian toimimasta.

    Kirjalla on erittäin mielenkiintoinen ja hivenen karmiva idea! Täytyy laittaa muistiin. Olen muutenkin bongannut paljon syksyyn sopivia kirjoja. En malta odottaa syksyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kirjat ovat sellaisia, jotka inspiroivat musiikillisestikin. Etenkin nuortenkirjat ja dystopia, mutta joskus jotkut muutkin, kuten nyt tämä Gaimanin teos. Osan musiikista tiedän jo lukemisen aikana sopivan tunnelmaan, osaan törmään vasta kun etsin sopivia kappaleita kirjan soundtrackille. Niitä voi sitten kuunnellaa lukiessaan postausta tai jos tarttuu kirjaan. :)

      Olen linkittänyt muiden lukukokemuksiin ja kritiikkeihin ihan ekasta postauksesta alkaen ja välillä tosiaan linkit saattavat lakata toimimasta, kun esim. jokin blogi lakkaa olemasta, mutta en ole antanut sen haitata.

      Kirjan idea on tosiaan hieno ja vaikkapa Halloween-lukuhaasteeseen sopiva. Syksy on minun lempivuodenaikani ja katselin tänään viime syksynä ottamiani kuvia, fiilistellen.

      Poista
  6. Minä puolestaan tykkäsin tästä joskus, vaikka kirja olikin vähän pelottava ja kummallinen. Lempparihenkilöni oli ehdottomasti yksi hautausmaan asukkaista, Liza.

    P.S. Sound of Silence on kiva kappale :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta oli kiinnostavaa, ettei koko kirjaa kerrottu Eikun näkökulmasta, vaan välillä vaihdettiin Silasin näkökulmaan. Tästä olisi saanut kirjoitettua vaikka trilogia, niin että Eikku olisi vanhennut vähän hitaammin. Nyt mentiin melkoisella pikakelauksella. Tällainen kerronta ei taida ihan täysin olla minun makuuni, sillä maailmalla paljon kehuttu Boyhood-elokuva oli minusta aivan kammottava ja ajanhukkaa. Olikos Liza se noidan haamu? Luin kirjan jo jokin aika sitten ja en muista enää ihan tarkkaan.

      Poista
    2. Totta, välillä on ärsyttävää kuinka nopeasti kirjat välillä etenevät. Kyllä, Liza oli noidan haamu.

      Poista
  7. Minä en ole lukenut Gaimania lainkaan, tunnustan. Varmaan pitäisi, vaikka ainakin tämä kuulostaa aika pelottavalta. En pidä ylluonnollisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaiman kirjoittaa käsittääkseni ainoastaan spefiä, siis fantasiaa, scifiä ja kauhua. Vaikka yleensä pidänkin spefistä, Gaimanin tyylissä on jotain sellaista, josta en voi sanoa aivan täysin tykkääväni. Ehkä se on teosten sisältämä huumori, tyylilaji, joka harvoin uppoaa minulle, ei edes Gaimanin hieman eriskummallinen huumori.

      Poista
    2. Luen jonkin verran fantasiaa ja scifiä, mutta en lainkaan kauhua.

      Poista
  8. No tämähän kuulostaa erikoiselta ja erikoisella tavalla hyvältä. Saatanpa ottaa lukuun jos kirja osuu käsiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, jos kirja vaikka sopisi sinulle paremmin kuin minulle. Minulla tämä ehti olla monta vuotta lukulistalla, ennen kuin tartuin.

      Poista
  9. Idea tässä vaikuttaa kiinnostavalta. Kirjailijan nimi tulee usein vastaan. Kirjoittaako hän siis lähinnä YA:ta? En ole lukenut häneltä mitään. Ainakaan vielä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaa aikuistenkin, ainakin American Gods/Unohdetut jumalat on käsittääkseni aikuisille. Käännetään ehkä vähemmän sen puolen kirjallisuutta häneltä, siksi lasten- ja nuortenkirjat tuntuvat korostetusti olevan esillä.

      Poista
  10. Minun pitäisi varmaan tämä tai joku muu Gaiman kokeeksi lukea, kun nimi kuulostaa niin moneen kertaan kuullulta. Genre ei tunnu yhtään omalta, liikaa liikkuvia osia jotka yhdistyvät enemmän klassisiin kummitusjuttuihin kuin niihin "oikean elämän" kauhutarinoihin, jotka saavat minun harmaat aivonystyräni pohtimaan asioiden eri puolia.
    Mut jooo-o, sitten kun kaipaan Jotain Ihan Muuta, niin miksei se voisi olla tällaista.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei Gaimanin teosta The Ocean at the End of the Lane ole käännetty (ainakaan tietääkseni). Se voisi nimittäin sopia spefiä vähemmänkin lukevalle. En siis itse ole lukenut, tiedän vain kuvauksen teoksesta. Coeraline on lasten/varhaisnuorten kirja, joka pelottaa kyllä aikuistakin. Siinä on vähemmän yliluonnollisia elementtejä ja ne pystyy tulkitsemaan vertauskuvallisemmin, ei välttämättä varsinaisina fantasian ja kauhun olentoina.

      Poista
  11. Minulla on outo tunne että olisin lukenut tämän, mutta todennäköisesti olen lukenut jonkin tähän liittyvän novellin jostain Gaimanin kokoelmasta. Lukulistalla on kyllä, ollut jo pitkään.

    Minä olen kuunnellut Hyviä enteitä BBC:n kuunnelmana, se oli oikein hyvä! Myös American Gods odottelee hyllyssä. Coralinesta pidin (se oli minusta pelottava), Tähtisumua oli vaikuttava ainakin kun luin sen teininä ja Neverwhere oli muistaakseni myös oikein mainio (siitä viimeisin kokemus näytelty äänikirja, erinomaiset näyttelijät). Kiitos muistutuksesta, pitää ottaa työn alle taas Gaimania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvistä enteistä on nyt tulossa leffakin (vai olikohan se tv-sarja, nyt en muista tarkkaan), jossa on mm. David Tennant toisena päähenkilönä (ne enkeli ja demoni nimeltään Crowley). American Godsia katsoin tv-sarjana yhden jakson ja en ihastunut.

      Coraline on pelottava, samoin se animaatio, vaikka eroavatkin hiukan. Tähtisumua oli minulle iso pettymys, näin ensin leffana (yksillä treffeillä, joka ei kyllä johtanut mihinkään), minkä olen katsonut useita kertoja. Kirja oli leffaa paljon sekavampi ja harmittelin, ettei kirjan lentolaivan kapteeni ollut samanlainen (esim. tanssi can cania tutussa).

      Newerwherestä taisin nähdä jonkin lyhyen tv-sarjan ja se oli aika haasteellinen ymmärtää. Ehkä kirjan lukenut sai enemmän kiinni. Muistan, että oli vähän samoja tunnelmia kuin Abarat-kirjassa. Pitäisi kyllä lukea joskus.

      Poista
  12. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta. En ole koskaan lukenut Gaimanilta mitään, vaikka American Gods onkin ollut lukulistalla jo todella pitkään. -Minna/bibobook.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaimanilla on mielenkiintoinen tyyli. Kannattaa tutustua joskus. :)

      Poista