Kari Hotakainen: Bronks

"Joutomaa on Keskustan liepeille unohtunut alue."

         

  

Scifi-haaste: 7. Robotit/Kyborgit/Androidit
 

Praktikum kirjat osa 2/5. Puna-pinkki kansi johtaa harhaan. Kyseessä ei siis ole ihmissuhderomaani, tai kuten aluksi pelkän nimen perusteella luulin, slummisota kertomus, vaan (hallelujaa) scifiä. Ensimmäinen ajatukseni tämän havinnon jälkeen oli: "tästä voisin jopa pitää". Alkuperäinen kansi onkin enemmän viitteitä antava kuin tämä maistream esitys, joka on yhtenevä muiden Hotakaisen teoskansien kanssa.

 

Ensimmäiset sivut maalailivat Stanislaw Lemin tyylistä monimerkityksellistä kepeyttä, jossa on kuitenkin hyvä määrä yhteiskuntakritiikkiä. Enpäs olisi uskonut olevani aivan näin eksyksissä kirjan genren suhteen ennen kuin edes avasin kantta. Ilman praktikumia en olisi tähän teokseen varmaankaan tarttunut. Ja koska päähenkilö on tulkittavissa kyborgiksi, saan tässä samalla kätevästi myös kirjan Scifi-haasteeseen.

 

Joutomaan halki kävelee vanttera, matala poika. Hän liikkuu hankalasti kuin robotti, koska polven ja nilkkojen ja hartioden nivelet on valmistettu metallista. Muu ruumis on tavallista lihaa ja luuta, vaikka sitä on vaikea huomata parkkiintuneen, mustuneen ihon takaa. (s.10)

   

Bronksin päähenkilö on Raimo Kallio, isänsä jalanjälissä jatkava maansiirtokoneen kuljettaja. Hän ei kuitenkaan ole aivan tavallinen ihminen, vaan hän on korvannut polvi- ja lonkkanivelensä metallisilla ja pultannut olkapäänsä kiinni. Raimo on yhtä työkoneensa Pertin kanssa. Toisinaan miestä ja hänen työvälinettään on hankalaa erottaa toisistaan. Häntä inhottaa ajatus, että hän erottuisi joukosta ja olisi poikkeava. Niinpä hän yrittää unohtaa teräksen ruumiissaan. Nuoressa Raimossa on jotain samaa, sympatiota herättävää kuin Wall-E:ssa.

 

Elin maan päällä ja ihmettelin asioita ja tavaroita. Aina kun löysin jotain outoa ja kiinnostavaa, painoin sen rintaani vasten ja vein sen syrjään. Sitten panin sen paikkaan, josta varmasti löytäisin sen uudelleen. Parin päivän kuluttua tarkistin, vieläkö se oli outoa, oliko se jaksanut pitää salaisuutensa. (s.25)

    

Hotakaisen kirja sijoittuu nimeltämäärittämättömään aikaan ja paikkaan. Raimon koti on Joutomaalla, työttömien ja kodittomien asuttamalla alueella Rajaseutujen ja Keskustan välimaastossa. Teoksella on dystopisia ominaisuuksia, jotka heijastelevat kirjoitus ajankohdan suurta lamaa. Keskusta on Mielensivelijöiden aluetta. "Mielensivelijä on ajattelun ammattilainen, se miettii ja selittää ja kirjoitta niistä papereita ja myy ajatuksiaan hyvästä hinnasta."
  

...vahvasta muovista tehty jättikangas oli pingotettu Keskustan päälle. Se säästi yhdyskunnan saasteilta, sateelta ja muulta rähmältä. Keskusta näytti jättimäiseltä sirkusteltalta... (s.198)

 

Hotakaisen yhteiskuntakritiikki kohdistuu mm. työttömyyteen, mielenterveysongelmiin, yksinhuoltajuuteen ja lunnonsuojeluun. Teosta on vaikea lukea vain scifinä, sillä itse aloitin ala-asteen suurina lamavuosina ja kerronnan realistisuus nostaa paljon muistoja menneisyydestä. Yhteiskunta potee henkistä ummetusta. Korostetaan henkisen työn paremmuutta ja tärkeyttä ruumiillisen työn yläpuolelle. Hotakainen tarttuu myös kulutushysteriaan: "käännettiin vaikka viimeinen kivi, että löytyi tavaran tarvitsija, maksaja". Tällainen tarpeiden keksiminen on hyvin iso osa nykyistä yhteiskuntaamme (vanhan tuotteen myyminen uutena vain väriä vaihtamalla, "Vuoden turhake" jne.).

Kaikkialla oli erilaista liiketoimintaa. isojen kauppakeskusten lisäksi katutasossa oli pikkuputiikkeja, jotka olivat erikoituneer yksilöllisiin tuotteisiin... -- Kauppojen omistajat olivat varmoja siitä, että ohikulkijalla oli jokin tarve tai halu, johon juuri hänen tuottensa sopi. (s.199)

   

Joidenkin tulkintojen mukaan Bronks sijouttuu Vantaalle (koska Hotakaisen edeltävä teos Buster Keatonista alkoi viittauksella paikkaan nimeltään Vantaa-Bronx). Paikka voisi olla myös Pohjois-Helsingin lähiö. Rajamaiden  asukkaat on siirretty Joutomaalle, joka on  sivistyksen ja villin luonnon välitilaa. Useinhan todetaan maaseudun alkavan heti kehä kolmosen ulkopuolella. Minulle Joutomaa voisi olla mikä vain laman kourissa pyristelevä suomalainen kylä isomman kaupungin kyljessä.

  

Hotakaisen tyylistä ei tämän yksittäisen kirjan perusteella voi paljoa päätellä, etenkin kun tätä on sanottu kokeellisemmaksi. Minä kuitenkin pidin tästä, vaikka välillä en pystynyt erottamaan eri puhujia heidän ääntensä muistuttaessa toisiaan. Hotakaisen runoilijatausta näkyy tekstissä. Hänen ajatuksensa ovat kantaa ottavia, aikalaiskuvauksen kärjistymiä. Hotakainen tiedostaa oman asemansa kirjallisuuden ja kulttuurin kentällä, sillä viittaa edeltäjiinsä, mm. Platoniin, koska "ei ole enää olemassa konkreettisia ja paikkaansa pitäviä asioita -- ne on korvattu ajatuksilla. ideoilla".

 
Hotakainen käyttää välillä värikästä kieltä, kirosanoja ja kuvailee ihmisruumiin luonnollisia toimintoja hyvinkin yksityiskohtaisesti, joten en voi suositella kirjaa kaikkein nuorimmille tai herkimmille lukijoille. Jos kuitenkin nautit yhteiskuntakritiikistä, kaipaat suomalaista dystopiaa tai  Tämä Hotakaisen kalssikoksi nimetty teos on jäänyt välistä - vielä ei ole liian myöhäistä.
 

Arvosana:

   

Takakannesta:

ROMAANI HILJAISUUDESTA KOLINAN KESKELLÄ
 
Kari Hotakaisen toinen romaani vuodelta 1993 on jo käsite. Siinä satu kohtaa yhteiskuntakritiikin, scifi runollisuuden ja metalli ihon.
 
Bronks on tarina karusta pienoismaailmasta, joka on jakautunut toimistotyöläisten hallitsemaan Keskustaan ja harvasanaisten ruumiillisen työn tekijöiden asuttamaan Joutomaahan. Siellä maansiirtoon erikoistunut Raimo Kallio on pultannut raajansa kiinni ruumiiseensa.
 
Bronks on toimintatragedia yhteiskunnallisesta rakennemuutoksesta, kertomus kahden kulttuurin eloonjäämistaistelusta sekä puheenvuoro maansiirron ja kerrospukeutumisen puolesta. Realismin ja fantasian välimaastossa toikkaroivassa koetusromaanissa moni asia murtuu – myös särkymättömäksi luultu Raimo.

 

217 sivua, WSOY 1993/2011

  

Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjavinkit, Helsingin sanomat, Illuusioita, Kirjahylly, Kirjojen takana