Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

  "Ei pidä herättää nukkuvaa koiraa"

    

    

Siintää Sargassomeri on niitä teoksia, joihin en olisi tarttunut, ellei siitä olisi pitänyt kirjoittaa esseetä yhdelle rotua ja etnisyyttä käsittelevälle kurssille. Olikin siis täysi yllätys, että teos syventää erään Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista tutun rouvan tarinaa. KR on minulla vielä lukematta, vaikka teos löytyy omastakin hyllystä (voi kun päivässä olisi enemmän tunteja!), joten en pystynyt luomaan yhteyttä teosten välille. Päähenkilönä on siis Rochesterin ensimmäinen vaimo Antoinette, joka päätyy suljetuksi ullakolle mielenterveysongelmiensa takia. Rhys avaa omanlaisensa version Antoinetten menneisyydestä. 
   
Teosta oli hieman hankalaa saada, painoksen ikä tekee siitä melko harvinaisen. Vanha kirja on kuitenkin sympaattinen: sen paperi on pehmeää ja huokoista, siinä näkyy monien käsien kautta kulkeminen nurkkien taitoksina ja lähes näkymättäminä lyijykynällä tehdyillä alleviivauksina. Joissakin kirjastoissa tätä on vielä varastossa ja yhdyn muiden teoksesta bloganneiden kuoroon: tämä klassikko kaipaisi uutta painosta!
    
Kirjan esipuheessa Paavo Lehtonen kysyy monelle kirjaholistille tutun kysymyksen: "mitä henkilöille tapahtuu sen jälkeen kun kirjan takakansi on katkaissut kertomuksen?" Jean Rhys ei vastaa tähän kysymykseen vaan on lähtenyt omalle linjalleen, hän tahtoi tietää mitä tapahtui ennen Kotiopettajattaren romaania. Tämän fan fictioniksikin kategorisoidun tarinan inspiraationa toimineen teoksen lukijat varmaan hyvin tuntevatkin pieneen rooliin jääneen Antoinetten Thornfield Hallin ullakolle teljettynä "kammottavana hirviönä". Siintää Sargassomeri kartoittaa Antoinetten polkua ja taustoittaa mahdollisia syitä hänen surulliselle kohtalolleen.

 

Teos on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy Antoinetten karibialaiseen lapsuuteen Jamaikalla, Länsi-Intiassa. Välähdyksi lapsuudesta ja nuoruudesta, tulipalosta, heiveröisen pikkuveljen kuolemasta, luostarikoulusta. Kertoja on Antoinetten minä-ääni. Toisessa osassa lukija pääsee osaksi Antoinetten avioliittoa, kuherruskuukaudesta alkaen, nyt myös herra Rochesterin näkökulmasta. Tämä on kirjan keskeinen osio. Kolmannessa osassa ollaan jo Englannissa, Thornfield Hallissa ja Antoinette pääsee jälleen kertojaksi muutamien viimeisten sivujen ajaksi.

 

Antoinetten isällä, plantaasin omistajalla, oli useita suhteita työntekijöihinsä, suhteita, joista syntyi monia "äpärälapsia".  Keitä Antoinetten isän aviottomat lapset ovat, onko heidät mainittu teoksessa, ja jos on, onko heidät ripoteltu kertomuksen keskeisille paikoille? Isäpuoli, herra Mason sai Antoinetten häpeämään "värillisiä" sukulaisiaan. Masonia voikin lunnehtia rasistiksi, kuten alla oleva esimerkkikin näyttää. Sivulla 30 annettaan kuitenkin yksi erittäin loistava neuvo: ”On suuri erehdys antaa ulkokuoren johtaa harhaan.” Tämä toimii molempiin suuntiin. Toisen ulkokuoren alle piiloituu hyvyyttä ja valoa, toisen pahuutta ja pimeyttä, on vain osattava nähdä se.

  

Etkö syöksynyt kimppuuni kuin villikissa, kun puhuin nekruista. Nekru ei kelpaa, ei edes neekeri. Täytyy puhua mustista. (s. 30)  

 

Aviolitto herra Rochesterin kanssa ei ole solmittu rakkaudesta, se on enemminkin bisnessuhde, jonka herra Rochesterin isä on solminut herra Masonin kanssa. Nuoret ovat vain pelinappuloita. Herra Rochester ei ole ehtinyt edes tutustua tuoreeseen vaimoonsa. Hän vietti Jamaikalla vain kuukauden ennen häitä, siitäkin kolme viikkoa kuumeen sänkyyn sitomana.

  

Ja tuo nainen on vieras. Hänen mielistelevä ilmeensä harmittaa minua. Minä en ole ostanut häntä, hän on ostanut minut, tai ainakin hän luulee ostaneensa.

--

Olen myynyt sieluni, tai sinä [isä] olet myynyt sen, ja onko se loppujen lopuksi kovinkaan huono kauppa? Tyttöä pidetään kauniina, hän on kaunis. Ja kuitenkin... (s. 72)

  

Pian, jo aivan kuherruskuukauden alussa, herra Rochester alkaa huomaamaan Antoinetten kreolipiirteitä. Kreolit eivät ole mustia tai valkoisia, vaan jotakin siitä välistä. Heidän verensä on sekoittunutta ja kuten arvata saattaa, heitä halveksivat niin mustat kuin valkoisetkin - he eivät kuuluu kumpienkaan joukkoon. Etenkin Antoinetten silmät ovat herra Rochesterin mielestä todella erikoiset. Ne ovat tummat, surulliset, liian suuret, hämmentävät, ei-eurooppalaiset silmät. Ulkopuolisuuden tunne ei ole tuntematon Antoinettelle, mutta hänellä on aurinko ruumiissaan.

   

Kuten jo kannesta voi päätellä, on Antoinetten maailma värikäs. Huomasin värikkyyden toistuvana teemana, pieninä kuvailuina siellä täällä. Taivaan ja maan, kasvillisuuden, valon ja varjon kautta. Antoinette rakastama maa on liian värikäs herra Rochesterille. Hän ei ymmärrä vahvan vihreää, sinipunaista ja keltaista kasvillisuutta, korkeita vuoria ja värikylläitä auringonlaskuja.

  

Antoinette ei ole vain yksi ihminen, hän on monta. Syntyjään hän on Antoinette Cosway, äitinsä mentyään uudelleen naimisiin hänestä tulee Antoinette Mason. Hänet tunnetaan myös nimellä Bertha Mason. Naimisiin mentyään herra Rochester antoi hänelle tuon nimen, Bertha. Se ei ole osa Antoinettea, hän ei tunne sitä omakseen, vaan pitää sitä noitakeinona, jolla häntä yritetään muutta joksikin toiseksi.

  

Teos on kirjoitettu tavalla, joka saa lukijan epäilemään kaikkia ja kaikkea. Välillä vaikeaa ymmärtää kaikkia hienovaraisia linjauksia. Rhys pääsee lukijan pään sisään, muokkaamaan hänen näkemystään ja tuntemaan Antoinetten pelon, epävarmuuden ja lopulta hulluuden. Jokainen lukija varmaan kokoaa päätelmänsä erilaisiin lopputuloksiin.

 

Minusta Antoinette oli jo lapsena erikoinen, eikä välttämättä huonolla tavalla. Hänen elämänsä ei ole ollut onnellinen, vastoinkäymiset jättivät häneen merkkinsä ja toisenlaisessa ympäristössä tai toisenlaisessa ajassa, hän olisi todennäköisesti kasvanut terveeksi aikuiseksi. Viimeiset naulat arkkuun napauttaa herra Rochester, joka systemaattisesti tuhoaa Antoinetten persoonan. Ehkä se, joka on tässä teoksessa hullu ei olekaan Antoinette vaan herra Rochester.

 

Kirja on lyhyt, mutta lähes ahdistavan täyteläinen. Tätä ei kertaistumalta lueta vaan sen on annettava hengittää.

 

Arvosana:

   
Tyylilaji: klassikot, 

  

Samantyylisiä kirjoja: -

  

Suomentanut: Eva Siikarla, 203 sivua, WSOY 1968

  

Alkuperäinen nimi: Wide Sargasso Sea (1966)

  

Kirjasta muualla: Kirjamielellä, Kirsin kirjanurkka, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more, Jokken kirjanurkka, Saran kirjat, Nulla dies sine legendo,

Jean Rhys Wikipediassa