Lukupiirissä | Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

"Sairas mielikuvitus ei ole hurjimmissakaan kuumehoureissa voinut synnyttää 

kauheampaa ja helvetillisempää hirviötä kuin tämä eläin oli."

   

   

Huhtikuun lukupiirikirja

   

En ole lukenut aikaisemmin mitään Arthur Conan Doylelta. Lukupiiri onkin siitä mahtava keksintö, että siellä törmää kirjoihin, joita ei muuten tulisi lukeneeksi. Luettavaksi valitkoitunut teos on kuuluisa ensimmäinen kosketus miehen tuotantoon. Sen verran tiesin Baskervillen koirasta etukäteen, että se on osa Sherlock Holmes-sarjaa, ehkä jopa tunnetuin niistä ja että teoksen pohjalta on tehty jakso Benedict Cumberbatchin ja Martin Freemanin tähdittämään Sherlock -tv-sarjaankin. Tosin se on muistikuvieni perusteella hieman erilainen kuin tämä alkuperäisteos. En kuitenkaan voinut alitajunnalleni mitään, sillä herrakaksikko tähditti mielikuviani hahmoina Holmes ja Watson koko lukuprosessin ajan. 

  

Minun kappaleeni teoksesta on vuoden 1981 WSOY:n Koulun peruskirjasto -sarjassa ilmestynyt painos, jonka sain muutama vuosi sitten Siivouspäivänä ilmaiseksi. Suomennoksen tietoja olikin sitten kiinnostavaa metsästää, sillä häntä ei minun pelastamassani painoksessani mainittu. Wikipedian mukaan kirjan on suomentanut ensimmäisen kerran A.A. Fabritius vuonna 1904. Käännös tehtiin teoksen ruotsinnoksesta Hund. Tätä käännöstä onkin sitten käytetty osittain paranneltuna aina vuoteen 2001 asti. Vasta vuonna 2008 ilmestyi uusi käännös, jonka pohjana on alkuperäinen englanninkielinen teos. 

  

Minusta melkein tuntuu kuin olisin joutunut suoraan keskelle kaikkein hurjinta seikkailuromaania. (s. 36)

Tarina saa alkunsa, kun joku unohtaa kävelykeppinsä Holmesin luokse. Kun kepin omistaja palaa, on hänellä tehtävä mestarietsivälle, joka kuitenkin lähettää tohtori Watsonin puolestaan tutkimaan mystistä kuolemantapausta. Baskervillen suvun ylle on legendan mukaan langetettu kirous: jos menee nummille keskiyöllä voi nähdä suuren mustan demonikoiran, joka tulee ja tappaa. 

  

Sir Charles Baskevillen on kuollut, mutta vaikka kuolinsyyn ajateltiin olevan luonnollinen, on noussut epäillys jonkun auttaneen kohtaloa ja johtaneen heikkosydämisen lordin ennenaikaiseen kuolemaan. Devonshiressa sijaitsevan Baskerville Hallin omistajuus siirtyy suvun viimeiselle vesalle, lordin veljenpojalle Henrylle, joka on nyt vaarassa. Sherlock ei tietenkään usko myytteihin, mutta monimutkaisesti ajattelevassa mielenkoneistossaan hän päättelee, että epäilty murhaaja on elävä, ei taruolento. Mutta kuka on murhan takana ja miksi. 

    

- Minä olen sanomattoman utelias näkemään nummen. 

- Uteliaisuutenne tulee pian tyydytetyksi, sillä tuolta se jo häämöttää, virkkoi tohtori Mortimer viitaten ulos ikkunasta.  

Viheriäisten ketojen ja radan vierellä kasvavan matalan metsän yli kohosi harmaa, surullisen näköinen kumpu, jonka omituiset terävät huiput häämöttivät utuisina etäisyydessä. Se oli kuin unessa nähty sadun maisema. (s. 55)

 
Parasta teoksessa on ihana luontokuvaus Englannin jylhästä nummiseudusta, joilla jo kivikaudella asuttiin. Merkit edeltävistä ajoista on edelleen nähtävissä, kaillioihin on kaivettu asumuksia ja kivikauden liukuessa kohti metallikausia on seudulla ollut myös louhoksia joista on saatu malmia.
  

Vaikka Doyle ei kuvaakkaan tarkkaan millaisia vaatteita hänen hahmonsa käyttävät, minkä näköistä Lontoossa on 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tai millaisilla hevosvaunuilla he matkaavat, pystyin maalaamaan mielessäni kuvan miljööstä. Yllätyin (monien muiden ensikertalaisten tavoin), kun huomasin tarinaa kerrottavan lempeän Watsonin näkökulmasta. Lisäksi pääsin yllättymään, kuinka vähän jopa hieman ylimieliseksi kuvattu Sherlock Holmes oli tässä tarinassa läsnä.
  

En voinut olla pohtimatta, oliko J.K. Rowling inspiroitunut tästä klassikosta luodessaan Sirius Mustan (Harry Potter ja Azkabanin vanki) Devonshiren nummilla kuljeskelevan suuren mustan koiran ja vankikarkurin pohjalta? 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Englantilainen nummimaisema ja sen laidoilla vanhoja aateliskartanoita: siinä näyttämö, jolla Sherlock Holmes ystävänsä tohtori Watsonin kanssa selvittää vanhan suvun kirouksen arvoitusta. 

  

Jo alkusivuilla ilmestyy näköpiiriin salaperäinen Baskervillen koira, jonka selkäpiitä karmivat huudot ja isokokoiset jalanjäljet ovat pelästyttäneet ympäristön asukkaat. Baskervillen suvun päämies kuolee ja kartanoon muuttaa uusi perijä, jota Sherlock Holmes ja tohtori Watson ryhtyvät suojelemaan. 

  

Sir Arthur Conan Doyle (1859 - 1930) loi englantilaiset salapoliisihahmonsa 1800-luvun lopulla, mutta yhä edelleen tunnetaan kaikkialla mailmassa kuuluisa Sherlock Holmes, joka pelkällä järkevällä päättelytaidollaan pystyy selvittämään ongelmallisimmatkin rikokset, sekä hänen uskollinen ystävänsä tohtori Watson, joka omilla yksinkertaisilla ajatuksillaan ryydittää taitavan salapoliisin työtä. Conan Doyle oli salapoliisiromaanien luojana mestari ja hänen Sherlock Holmesinsa pysyy maailmankirjallisuudessa salapoliisien klassikkona, nerokkaana ja ainutlaatuisena rikosten selvittäjänä.

  

Suomentanut:  A.A. Fabritius, 160  sivua, WSOY 1981, ilmestynyt 1. kerran suomeksi 1904 (suomennosta paranneltu myöhemmissä painoksissa)

      
Alkuperäinen nimi: The Hound of the Baskervilles (1902)

       

Sherlock Holmesin päättelykyvystä on luettu mm. täällä: Kirjaneidon tornihuone, Cat, books & me, Morren maailma, Kirjakaapin kummitus, Villasukka kirjahyllyssä, Amman lukuhetki, Kasoittain kirjoja, Jokken kirjanurkka