tiistai 10. toukokuuta 2016

Yöpöydän kirjat viisi vuotta + Arvonta!

10.5.2011 on päivä, jolloin Yöpöydän kirjat näki ensimmäistä kertaa päivänvalon. Olin lukenut jo jonkin aikaa kirjablogeja ennen kuin uskalsin laittaa pystyyn oman. Alla ensimmäiset blogiin kirjoittamani sanat:
   
Aloitin viimein pitkäaikaisen haaveen totetuttamisen: blogin, jossa voisin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Käsityöblogiini olisi ollut liian sekavaa lisätä vielä tätä ominaisuutta. Samalla pääsen harjoittelemaan kirja-arviointien kirjoittamista. Kirjoitan nämä muistiinpanoiksi itselleni mutta myös teille, jotka tahdotte lukea erilaisia näkökulmia kirjoihin.
  
Joitain vanhoja postauksia on noloa lukea, mutta tyyli, jolla bloggaan edelleen on tunnistettavissa niistäkin, vaikka toivon, että uudemmissa bloggauksissa on huomattavissa kehittymistä. Blogi ei juurikaan ole muuttunut noista ajoista, vaikka toki pientä ulkonäön hiontaa on tapahtunut (mm. taustan väri oli ihan aluksi ruskea). Tuohon aikaan uusia kirjablogeja tuntui nousevan kuin sieniä sateella. Näitä neljä-viisi vuotta sitten perustettuja blogeja on edelleenkin paljon pystyssä, sen huomasin kevään monien blogisynttäreiden myötä. On uskomatonta, kuinka nopeasti aika on kulunut. Viime vuonna tosin unohdin juhlia blogisynttäreitä (vaikka minulla oli lappu seinällä!), mutta tänä vuonna ajattelin ilahduttaa lukijoitani kirja-arvonnalla.

Sitä ennen kuitenkin vähän tilastoja. Olen julkaissut blogissa viiden vuoden aikana 581 postausta. Kirjoja olen lukenut blogin aikana ainakin 309, kaikista tosin en ole blogannut. Olen myös kirjoittanut muutamista lasten kuvakirjoista, joita en ollut tuolle listalle ottanut mukaan. Luetuimmat kolme bloggausta ovat Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut (27.9.2012, 3701 katselua), Albert Camus: Sivullinen (27.1.2013, 2484 katselua) ja Molière: Saituri (2.6.2014, 2208 katselua). Klikkausten määrä näissä selittynee kouluissa luettujen klassikoiden kautta.

Tässä vielä aakkosjärjestyksessä Top 10 parhaat blogatut kirjat koko ajalta, vaikka lista painottuikin hieman vuoden sisällä luetuihin teoksiiin:

  1. Ann Aguirre: Enclave
  2. Claudia Gray: A Thousand Pieces of You
  3. Hugh Howey: Siilo
  4. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
  5. L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
  6. Jaakko Markus Seppälä: Lemen
  7. Johanna Sinisalo: Auringon ydin
  8. Andy Weir: Yksin Marsissa
  9. Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!
  10. Markus Zuzak: Kirjavaras
   
Arvon kolme voittajaa. Kommentoimalla saa yhden arvan ja kaikki blogini lukijaksi itsensä klikanneet saavat lisäarvan. Voit osallistua kummankin palkinnon arvontaan. Laitan postauksen kommentteihin eri vaihtoehdot, joihin vastaamalla ilmoittautuu arvontaan. Jätäthän sähköpostisi, jos sitä ei blogistasi löydy. Anonyymit eivät tällä kertaa voi osallistua arvontaan. Arvonta on avoinna viikon, eli osallistua ehtii 16.5. asti. Voittajat arvotaan ja ilmoitetaan blogissa 17.5. ja lähetän heille myös henkilökohtaisen viestin. 
   
Pohjolan myyteistä värittämäni Lautturi
1. palkinto: Meri Mortin värityskirja Pohjolan myytit (värittämätön)
   
Värityskirjan tarkempi esittely löytyy blogistani täältä. Teoksessa on 30 isoa kuvaa, joiden kuva-aiheet vaihtelevat mytologisista hahmoista eläinmaailmaan ja abstrakteihin mandaloihin.
  
  
2. ja 3. palkinto: Vapaavalintainen teos 
(kommentissa voi mainita kiinnostavimman teoksen)

  • Juha-Pekka Koskinen & Miranda Mort: Gabriel Hullo ja hirveä Hekla (Haamu-kustannus 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Maria Kuutti: Anna ja Elvis ja verraton vaari (Karisto 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale, bloggaus tulossa)
  • Alice Pantermüller & Daniela Kohl: Lotta levoton ja suuri kanikaaos (Lasten Keskus 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Siri Kolu: Tervemenoa Taika Taksinen (Otava 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu (Gummerus 2015, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Mila Teräs: Noitapeili (Otava 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Dan Smith: Big Game (WSOY 2015, lukematon kappale, nimmaroitu)
  • John Green: Looking for Alaska (2013, kirpparilta, siisti pokkari)
  • Anu Holopainen: Varjoja (Karisto 2011, lukematon kappale, bloggaus teoksesta täällä)
  • Takashi Hiraide: Kissavieras (Kustantamo S&S 2016, kertaalleen luettu arvostelukappale)
  • Erik Axl Sund: Varistyttö (Otava 2014, lukematon ennakkokappale)
  • Hanna-Riikka Kuisma: Valkoinen valo (Like 2013, bloggarivaihdossa saatu)
  • Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa (Gummerus 2014, lukematon ennakkokappale)

Arvonta on päättynyt. Värityskirjan voitti Cats, books & me -blogin Kirsi. Vapaavalintaiset kirjat menevät Hurja hassu lukija -blogin Jassulle ja Vinopino kirjoja -blogin Lotalle. Onnea voittajille ja suuri kiitos kaikille onnittelijoille ja arvontaan osallistuneille. ♥ 

40 kommenttia:

  1. 1. palkinto: Meri Mortin värityskirja Pohjolan myytit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti onnea 5-vuotiaalle blogille! :)


      Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

      Poista
    2. Paljon onnea blogille, hyvään ikään jo ehtinyt ja paljon mielenkiintoista luettavaa tarjonnut vuosien aikana! Osallistun kahdella arvalla tähän hirmu kivaan arvontaa.

      Poista
    3. Paljon onnea blogillesi! :) Osallistun kahdella arvalla.

      Poista
    4. Isot onnittelut viisivuotiaalle! :) Osallistun tähän kahdella arvalla.

      Poista
    5. Myöhästyneet onnittelut blogillesi, toivottavasti vuosia kertyy vielä paljon lisää! :)
      Osallistun kahdella arvalla.

      Poista
  2. 2. ja 3. palkinto: Vapaavalintainen teos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onnea pitkäikäiselle blogillesi!! Viisi vuotta on hurjan pitkä aika ja mukavaa, että vieläkin ahkerasti bloggaat:) Osallistun arvontaan ja kiinnostavimpia ovat Kissavieras ja Ada Gootti.

      Poista
    2. Onnea! Blogiasi on kyllä ollut kiva seurata sen parin vuoden ajan, mitä olen itse Bloggerissa viihtynyt. Kiinnostavimmalta teokselta vaikuttaa Takashi Hiraiden Kissavieras :)

      Poista
    3. Onnea vielä kerran! Toivottavasti blogillesi tulee täyteen ainakin vielä toiset 5 vuotta :)

      Kiinnostavimmat tästä pinosta ovat Ada Gootti ja hiiren haamu sekä Noitapeili.

      Poista
    4. Onneksi olkoon viidestä blogatusta vuodesta. Osallistun arvontaan. Minua kiinnostaisi Ada Gootti sekä Deon Meyer Kuolema päivänkoitteessa.

      Poista
    5. Onnittelut! Näistä kirjoista kiinnostaisivat eniten Kissavieras ja Valkoinen valo.

      Poista
    6. Onnea viiden blogatun vuoden kunniaksi! Sulla on aika paljon kerinnyt blogattuja kirjoja kertyä jo. Osallistun arvontaa- Eniten kiinnostaisivat Kissavieras ja Noitapeili.

      Poista
    7. Onnittelut nuorekkaalle blogillesi! Täällä on aina kiva poiketa.

      Haluan ilman muuta osallistua arvontaan. Anna ja Elvis olisi ykkössuosikkini, koska en ole heihin vielä tutustunutkaan.

      Poista
    8. Paljon onnea ihanalle blogillesi! ♥ Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Eniten kiinnostaisi Greenin Looking for Alaska, sillä se on kirjailijan tuotannosta ainoa omasta hyllystäni uupuva teos.

      Poista
    9. Paljon onnea blogillesi! :) Viisi vuotta on aika huima määrä! :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Noitapeili ja kissavieras kiinnostaisi eniten.

      Poista
    10. Onnea hurjasti! Ja totta, että 4-5 vuotta sitten pystyyn laitettiin monet blogit. Omanikin on reilu 5 vuotias :)

      Arvonnassa mukana! Kissavieras kiinnostaa, vaikka olen sen lukenut, mutta mielelläni kotiuttaisin omaan hyllyyn sen <3

      Poista
    11. Noitapeili kiinnostaa sen verran, että pakkohan se on tähänkin arvontaan ilmoittauduttava - kahdella arvalla siis mukana. :D

      Poista
    12. Kissavierasta en ole vieläkään lukenut, ja se noista ehdottomasti eniten kiinnostaakin :) Ada Goottikin olisi hauska lukea. Osallistun siis tähänkin kahdella arvalla. :)

      Poista
    13. Hirmuisesti onnea viisi vuotiaalle blogille! Toivottavasti vuosia kertyy vielä monta perään :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla ja minua eniten kiinnostaisivat Noitapeili sekä Looking for Alaska.

      Poista
    14. Onneksi olkoon! Mukaan kivaan arvontaan!

      Poista
    15. Hurjasti onnea viisivuotiaalle :) Osallistun vapaavalintaisen teoksen arvontaan, palkintolistalta löytyisi kiinnostavaa luettavaa.

      Toplistaltasi olen lukenut kaksi teosta (Auringon ydin, Kirjavaras), molemmat hurjan hyviä!

      Poista
    16. Paljon onnea! Blogisi oli niitä ensimmäisiä kirjablogeja joihin koskaan tutustuin ja tykkään kovasti tyylistäsi puhella kirjoista :)

      Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Eniten kiinnostaa Varistyttö.

      Poista
    17. Osallistun kahdella arvalla tähänkin arvontaan.
      Eniten kiinnostavat Looking for Alaska ja Varjoja.

      Poista
  3. Hei hurjasti paljon onnea vielä tälläkin puolella! <3 Olipa kiva huomata tuolla siun top 10 -listalla ainakin kolme tosi tuttua kirjaa! ~.n <3 Varsinkin tuo Claudia Grayn teos, oijjoi. Pitäisi uskaltaa jossain vaiheessa tarttua jatko-osaan, mutta mitä jos se ei olekaan yhtä hyvä?! D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, jospa paha Blogger ei tule syö sanojani tällä kertaa. :D Siis yritin jo aamulla kirjoittaa kiitokseni niin onnitteluista kuin hyvistä vinkeistä, mitä olen blogistasi saanut. Kuten aikaisemmin on tullut todettua, olisi Grayn teos mennyt aivan ohitse ilman sinua. :) Tein hankintapyynnön jatko-osasta kirjastooni, mutta hyväksymisilmoituksen lisäksi mitään muuta ei ole tapahtunut sen suhteen puoleen vuoteen. Taidan ehtiä muuttamaan toiselle paikkakunnalle ennen kuin sen hankkivat.

      Poista
  4. Paljon onnea viisivuotiaalle blogille ja sinulle tietysti! :) Top 10 -listallasi on muutama tuttu teos. Hakekaa kätilöstä tykkään itsekin kovasti ja Kirjavaras on nyt kesken. Oletko muuten lukenut jo kirjan Kätilön sisar? Se on minulla hankintalistalla. Osallistun arvontaan, ja minua kiinnostavat erityisesti Anna ja Elvis sekä Noitapeili -kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Olin tuon Kätilön sisaren ehtinyt jo unohtamaan. Nyt lainassa Hakekaa kätilön jatko-osa. Kirjavaras oli juurikin niin ihana kuin sitä oli minulle suositeltu.

      Poista
  5. Hyvää syntymäpäivää blogillesi! En osallistu arvontaa, mutta toivotan paljon tulevia bloggausvuosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raija! Minusta olisi ihanaa jatkaa bloggaamista vielä vuosia. vastahan tässä on päästy alkuun. :)

      Poista
  6. Onnea blogille! Osallistun tähän arvontaan. Varistyttö kiinnostaisi eniten.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Onnittelut blogillesi, 5 vuotta on hieno saavutus ;) En osallistu arvontaan, sillä hirvittää jo nuo omat kirjakasat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ymmärrän erittäin hyvin. ;) Olen yrittänyt viime aikoina tiivistää kirjastoani.

      Poista
  8. Onnittelut hienosta etapista. :) Ihanaa, että Pieni runotyttö on suosikkilistalla - se on minun lemppareitani tyttökirjoista. Pitäisikin lukea jatko-osat tänä kesänä taas kerran uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Löysin viime kesänä pääkaupunkiseudun kirpparikierroksella koko Pienen runotytön sarjan isokokoisena painoksena. Olisi tarkoitus jossain vaiheessa lukea loputkin. :)

      Poista
  9. Onnea, oikein kunnioitettava blogin ikä! (minua nolottaa myös omat eka postaukseni, eikä pitäis mennä lukemaan niitä...) Jatka samaan malliin, olet minun bloggaaja-idolini! Toivottavasti minunkin blogini eläisi vielä kolmen vuoden päästä, heh. Niin ja kumpikin palkinto kiinnostaa, ja jos saa valita, Looking for Alaska, Varjoja tai Noitapeili kiinnostaa eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hih, aloittaessani en kuvitellut, että blogini olisi pystyssä vielä näin monen vuoden jälkeen. Saati, että olisin jonkun bloggaaja-idoli. :) Uskon, että sinunkin blogillasi on vielä monta vuotta edessään. Sinulla on siellä niin paljon kivoja bloggauksia tutuista ja uusista kirjoista.

      Poista
  10. Paljon paljon onnea ja iloisia tulevia blogivuosia! Sinulla on ihanan aktiivinen ja napakka tyyli, jatka samaan tapaan. :)

    En tällä kertaa osallistu arvontaan, mutta sitäkin lämpimämmin onnittelen vielä ekstrakerran!

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista