maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun luetut

   
Lukujumi vaivasi syyskuussa, mutta sain luetuksi kaksi lastenkirjaa, kaksi romaania, yhden pörröisen kissakirjan sekä yhdeksän sarjakuvaa. Bloggauksia on muutama rästijonossa, mutta jossain vaiheessa nekin valmistuvat ja ilmestyvät tänne. Kuukauden parhaat lukuhetket vietin Sämpyn ja Viimeisen tähden parissa. Suurimmat pettymykset olivat Jali ja lasihissi sekä kuukauden lukupiiriteos Kultahattu. 
  
Muita kuulumisia: olen käynyt ulkoiluttamassa kaverini kissaa muutaman kerran parin viikon aikana. Miehelläni on paha kissa-allergia, mutta ulkona se ei haittaa, etenkään jos hän ei silitä kissaa. Ihanaa auttaa lähipiiriä näin mukavalla tavalla. ♥ Tilasin itselleni uudet talvikengät Zalandon tarjouksesta! Vaelluskengät, joita olen käyttänyt lähes vuoden ympäri alkavat olla viiden-kuuden vuoden käytön jälkeen aika nuhjuisen näköiset, niin olikin jo aika päivittää lookia. Nyt on vielä odotettava pakettia lähikauppaan. Alkukuusta olisi tarkoitus mennä kirpparikierrokselle, jos löytäisin vaikka kivan tunikan, hameen tai neuleen syksyksi. Muutama kirjakin saattaa mukaan tarttua. :D
   
   
Lokakuussa onkin Halloween-lukuhaasteen aika ja sitä silmällä pitäen olen kasannut pinon kiinnostavia teoksia. Spotifyssä olevan Halloween-soittolistani avulla haen sopivaa fiilistä alkaneeseen kuukauteen. (Vinkatkaapa omia Halloweeniin sopivia suosikki kappaleitanne! Olisi kivaa löytää uusia korvamato-biisejä.) Olen myös askarrellut kuukauden teeman mukaisesti. Harry Potter-sauvapaja on ollut muutaman päivän pystyssä (laitan mahdollisesti kuvaa, sitten kun ovat valmiita) ja vielä olisi tarkoitus tehdä ainakin sarvet hiuspantaan ja luurangon käsi.
  
      
Lokakuussa on myös Kirjamessut! Olen siellä toista kertaa kirjabloggarina, eli nykäiskää hihasta, jos tunnistatte. Siihen liittyen, ilmoittelen lähiaikoina blogissani yhdestä kivasta bloggaaja-asiasta, jonka jokainen halukas voi pian saada pientä kustannusta vastaan. :) 
      

  
Tässä vielä loppuun kaikki kuukauden aikana luetut:

4 kommenttia:

  1. Lukujumi on ihan hitsin ikävä asia, itsellänikin vähän aikaa sitten pyrki pintaan mutta ehkä se olisi jo selätetty. Ihanaa, kohta kirjamessut, ihanaa päästä juttelemaan sun kanssa kunnolla ihan livenä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukujumi on tosiaan yksi kamalimmista asioista, jotka himolukija voi kohdata. :/ Tuntui, että löysin monesta kirjasta kaunista miljöönkuvausta, mutta hahmot ja juonet olivat ihan kökköjä. Onneksi Sämpy piristi ja Viimeinen tähti oli todella kaunis ja pelottavan uskottava, niin sain takaisin kiinni lukutymistä. Lokakuun puolella olenkin ahminut kirjoja (lastenkirjoja pääosin, mutta kuitenkin).

      Kirjamessut! ♥ Toivottavasti ehditään tänä vuonna juttelemaan paremmin, kun viime vuonna oli niin kiire ollessani ensimmäistä kertaa messuilemassa. :)

      Poista
  2. Minulla ei ole lukujumia, mutta muuten vaan niin paljon kiireitä koulun kanssa, ettei vain kerkeä lukemaan vaikka haluaisi. Ja onpa muuten aivan ihana kissa! Todella suloisen pörröinen, ah :D En ole aivan varma vielä tulenko kirjamessuille vaiko en, riippuu miten aikataulu antaa periksi. Toivottavasti pääsen tulemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kasvava kissakuume*. Omistin siis kissan 2004-2009, mutta tapasin sitten mieheni ja hänen allergiansa takia etsin Rontille uuden kodin. Onneksi lähipiirissäni on paljon karvakavereita, mitä voin pahimpaan hätään kaydä rapsuttelemassa ja ulkoiluttamassa. Kuvassa on Piisku-tyttö, ja pariskunta, jota autan käyttämällä kisua ulkona omistaa myös sen veljen, jonka turkki on paljon lyhyempi ja karheampi. Ne ovat niin erinäköisiä (mustavalkeita kuitenkin molemmat), ettei heti arvaisi sisaruksiksi. *Olemme harkinneet, että kunhan muutamme pois opskelupaikkakunnaltamme valmistuessamme, hankkisimme hypoallergeenisen kissan, siperiankissan tai norjalaisen metsäkissan, joiden syljestä puuttuu kissaallergiaa aiheuttava proteiini.

      Olisi kiva tavata messuilla. :) Kovin montaa kirjabloggaajaa en nimittäin ole kasvotusten nähnyt. Viime vuonna Bonnierin bloggaajabrunssilla tosin tapasin yllättävän monta ihanaa kollegaa.

      Poista