Kabi Nagata: My Lesbian Experience with Loneliness & Joakim Juvelén: Ugly Monsters

"By the way -- "being lazy" and "being unable to try" might look the same, but they're not."

    

   

Tämän vuoden Pride-lukuhaasteeni päättää kaksi sarjakuvateosta, joista ensimmäisenä esittelyssä Kabi Nagatan omaelämäkerrallinen My Lesbian Experience with Loneliness. Sarjakuvan päähenkilö sairastuu masennukseen ja ahmimishäiriöön, hän viiltelee itseään, pohtii haluaako miellyttää vanhempiaan vai toteuttaa unelma-ammanttinsa piirtäjänä ja olla sellainen aikuinen kuin itse haluaa olla. Hän on pettynyt koulussa opetettuun ihmisen anatomiaan ja seksuaalikasvatuksen tasoon, sillä hän ei esimerkksi tiennyt ennen kuin aikuisena mikä on immenkalvo. Hän tuntee vetoa naisiin, mutta ei ole koskaan tehnyt aloitetta, ennen kuin päättää ottaa yhteysttä seuralaispalveluun, josta teoksen kansikuvakohtausksin kertoo. Vaikka teos onkin hyvin intiimi ja ahdistava kuvaus kirjailijan elämästä, on siinä myös valoisia hetkiä sekä samaistuttavia kohtauksia. Vaaleanpunainen korosteväri luo kiinnostavia kontrasteja mustavalkoiseen sarjakuvaan.

   

   

Takakannesta:

The heart-rending autobiographical manga that’s taken the internet by storm!

   

My Lesbian Experience with Loneliness is an honest and heartfelt look at one young woman’s exploration of her sexuality, mental well-being, and growing up in our modern age. Told using expressive artwork that invokes both laughter and tears, this moving and highly entertaining single volume depicts not only the artist’s burgeoning sexuality, but many other personal aspects of her life that will resonate with readers.

    

Englanniksi kääntänyt: Jocelyne Allen, 143 sivua. Seven Seas 2017

     

Kirja luettu myös täällä: Kirjahilla, Todella vaiheessa

 

   

"Does masturbation make you gay?
I mean... You are touching yourself...
Isn't it kind of same-sex thing?
Well... if masturbation makes me even gayer, then I'm just gonna do it more!"

 

   

Toisena sarjakuvana on vuorossa Joakim Juvelénin Ugly Monsters. Teos koostuu yhdestä neljään ruudun stripeistä, sekä vaaleanpunaisella pohjalla olevista laululyriikkainspiroituneista kuvista. Vaikka tekijä on suomalainen, teoksen kieli on englantia. Siinä missä edellinen sarjakuva oli ahdistava kuvaus masennuksesta, tämä sisältää paljon huumoria. Antropomorfiset olennot ovat homoja, joista esimerkiksi yksi hahmo nimeltään Jojo kamppailee kummpaninsa Morrisin huomiosta puhelinta vastaan. Tämä nopealukuinen sarjis vertautui mielessäni hieman Alison Bechdelin Lepakkoelämään. 

   

    
Takakannesta:

Ugly Monsters on nettihitiksi noussut englanniksi julkaistu pikkutuhma ja humoristinen sarjakuva, jossa mörkökaverukset painiskelevat jokapäiväisten homogenren ongelmien parissa deittailun, itsetutkiskelun ja bilettämisen sekä kalsarimerkkien kyllästämässä maailmassa.

   

Siinä missä yksi ihmettelee housujensa sisältöä, toinen on perso roskaruualle ja miehille. Kolmas kiukuttelee, jotta saisi huomiota kännykkäriippuvaiselta poikaystävältään. Parikymppisiksi möröillä on liikaa ikää (hys, salaisuus), mutta se ei näy käytöksessä - asioita tehdään ja möläytellään sen enempää ajattelematta. Ronskin ulkokuoren alla sykkii kuitenkin lämmin, hyväntahtoinen mörkösydän.

    

96 sivua. Sammakko 2018

Runohaasteen kooste

  

Reader why did I marry him? -blogin Omppu on vetänyt runohaasteita aikaisemminkin, mutta lähdin itse mukaan vasta tämän vuoden haasteeseen. Runojen lukemisen lisäksi teosten nimistä tuli muodostaa oma runo. Kiitos haasteesta!

  

Luin yhteensä 18 runokokoelmaa, joista vain neljä oli käännöksiä. Max Porterin Surulla on sulkapeite ei täytä välttämättä kaikkein tiukinta määritelmää runokirjasta, vaikka runot ovat vahvasti osa teosta. Minulle teos tuntui kokonaisuutena proosarunolta, millä perustelen sen läsnäolon tässä haasteessa.

    

• Max Porter: Surulla on sulkapeite
• Anna Wickham: Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn
• Maiju "Mansikkka" Voutilainen: Itke minulla taivas
• Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa
• Tiina Lehikoinen: Multa
• Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
• Caj Westerberg: Yönmusta, sileä
• Eila Kivikk'aho: Ruusukvartsi
• Arto Lappi: Kärpäshäiriö
• Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku Sheba
• Paperi T: post-alfa
• Heli Slunga: Orjan kirja 
• Saima Harmaja: Sateen jälkeen 
• Arto Lappi: Lumiputous 
• Kaisa Happonen & Karri "Paleface" Miettinen: Revi se 
• Elina Salminen: Koska tuuli kuiskii
• Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä 
• Elina Salminen: Jos minä jostain alkaisin

  

  

Kollaasista huomaa hienosti, kuinka runoteosten kannet ovat värikkäiä, kauniita ja moninaisia. Omia suosikkikansiani ovat Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa, Amanda Lovelacen Tässä prinsessa pelastaa itsensä, Elina Salmisen Koska tuuli kuiskii ja Jos minä jostain alkaisin, Heli Slungan Orjan kirja sekä Arto Lapin Kärpäshäiriö. 

  

Tässä teosten nimistä (merkitty kursiivilla) koostamani runo:

Lumiputous


Jos minä jostain alkaisin sanoisin: "Revi se Orjan kirja,
sillä Tässä prinsessa pelastaa itsensä."

Tule takaisin, pikku Sheba, et ole vain
Avaruuskissojen leikkikalu.

Itke minulle taivas, Koska tuuli kuiskii jo.

Surulla on sulkapeite, Yönmusta, sileä,
kuin Multaa ja Ruusukvartsia.

Sateen jälkeen,
Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn. 

Diagnoosina väliaikainen Kärpäshäiriö,
hoidoksi Maitoa ja hunajaa, post-alfa.

  

Käyn tässä vielä läpi aiemmin postaamattomat runokokoelmat. Ensimmäisenä on kokoelma, joka nousi esille monissa blogeissa. Runot Paperi T:n post-alfassa (Kosmos 2016, 91 sivua) on hauskasti kirjoitettu valkoisella tekstillä mustalle pohjalle. Monien runojen miljöönä on Helsinki. Tekstien tyylissä on paljon samaa kuin Maiju "mansikkka" Voutilaisen Itke minulle taivaassa. Kokoelmaa voisi kuvailla runojen sanoilla "mitä jos olenkin voidellut voileipäni aina väärältä puolelta" ja "näiden sivujen väliin on liiskattu ötököitä". Hieman vaikeasti samaistuttavia ja tartuttavia ajatelmia. Annoin tälle Goodreadsissa vain kaksi tähteä. 

  

montakohan kertaa mun on vielä juostava päin peiliä
ennen kuin se muuttuu portiksi toiseen maailmaa (s. 12)

  

    

Heli Slungan Orjan kirja (WSOY 2012, 81 sivua) on rujon kaunis teos, jonka löysin selailemalla lähikirjaston runohyllyä. Luin sen osana toukokuun lukumaratonia. Pidin kokoelmasta, vaikka siitä lukemisesta onkin jo niin kauan aikaa, etten muista mitään tarkkoja ajatuksia. Goodreadsissa annoin sille kolme tähteä.

  

Kuinka toimia maailmanlopun varalta, aurinkomyrskyn, hyökyaallon, kotirauhanhäirinnän, pandemian, rottien, masennuksen ja lasten uhmaiän (s. 75)

  

  

Saima Harmaja on yksi suosikkirunoilijoistani. Niinpä ei ole yllättävää, että valitsin häneltä (niin ikään toukokuun lukumaratoniin) kokoelman, jota en ole lukenut aikaisemmin. Sateen jälkeen (WSOY 1935 / ntamo 2012, 117 sivua) on näköispainos alkuperäisestä teoksesta. Se ei noussut suosikikseni Harmajan kokoelmista, mutta löysin runovihkooni muutaman uuden luontoteemaisen tekstikatkelman. Monet runot kertoivat kivusta. Muistiinpanoissani olen kirjoittanut huomion: rakkaudesta, sairaudesta vai nuoruudesta? Goodreads arvosana kolme tähteä. 

  

Syystuulen syliin lehdet varisevat
--
Nyt juurellansa huntu kultainen (s. 25-26)

       

  

Heinäkuun lukumaratonissa luin toisen Arto Lapin kokoelman, Lumiputous (Sammakko 2009, 90 sivua). Kuten ensikosketuksessani tähän kirjailijaan, löysin paljon kauniita tunnelmakuvia ja arjen havaintoja tälläkin kertaa, kuten: "Sisustuslehdet / vierailevat nukkekodeissa, / kuvaavat kulisseja." (s. 42) Täytyy jatkossakin lukea lisää Lapin kokoelmia, ne kolahtavat. Goodreadsiin teos sai minulta kuitenkin vain kolme tähteä, sillä muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyt Kärpäshäiriö tuntui hiotummalta kokonaisuudelta. 

  

Puu kypsyttää lehdet, viskaa tuuleen
eikä ole enää puun asia
mitkä niistä pieni kriitikko keräilee askareluun.
Kauneimmat, tietysti.  (s. 9)

    

  

Kaisa Happosen ja Karri "Paleface" Miettisen Revi se (WSOY 2018, 120 sivua) on mielenkiintoisilla tekniikoilla toteutettu runokokoelma, jota voi vinkata post-alfan tavoin yläaste- ja lukioikäisille nuorille, pojat mukaan lukien. Teoksen tekstit ovat vahvasti kantaaottavia ja samaistumispintaa tarjoavia. Happonen ja Miettinen olivat mukana Hel-YA:ssa, jonka aikana pystyi tekemään itsekin revittyä sanataidetta. Goodreasin mukaan annoin tälle kokoelmalle arvosanaksi kolme tähteä.

  

   

Tätä runokokoelmaa odotin kirjaston varausjonossa alkuvuodesta saakka (kirja ei tainnut olla vielä ilmestynyt siinä vaiheessa). Amanda Lovelacen Tässä prinsessa pelastaa itsensä (Sammakko 2018, suom. Einari Aaltonen, 203 sivua) herätti kiinnostukseni ennakkoon, mutta jätti lopulta vähän kylmäksi. Teoksen sisältö on hieman kuin sekoitus Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa ja post-alfaa. Feminismiä, surullisia (omakohtaisia?) kokemuksia ja milleniaalikipuilua. Pidin alusta todella paljon, mutta sitten kirjan kertoman tarinallisen runouden ylle vedettiin synkkiä harsoja väkivaltaisesta, alkoholisoituneesta äidistä, syövästä, siskon kuolemasta, anoreksiasta, masennuksesta... Not my cup of tea, huolimatta Harry Potter -viittauksista ja parista voimaannuttavasta feministisestä runosta. Goodreads tuomio tällekin kolme tähteä.

      

  

Viimeisenä käsittelen kaksi saman runoilijan omakustannekokoelmaa. Elina Salminen ei sanonut minulle nimenä mitään, kun tapasin Helsingin kirjamessuilla hänen ständillään päivystävän bloggaajakollegan, Pasasen Tiinan. Hetken juteltuamme tajusin, että olin peräti nähnyt runoilijan teoksia Facebookissa, missä hän on jakanut runojaan neliönmuotoisten luontokuvien päälle kirjoitettuna. Varasinkin kirjastosta kaksi hänen kolmesta teoksestaan (uusinta kokoelmaa ei ollut hankittu). Nämä eivät nousseet suosikeikseni, vaikka muutamia kiinnostavia runoja sisälsivätkin. Goodreads tähtiä Koska tuuli kuiskii (95 sivua) sai kolme ja Jos minä jostain alkaisin (96 sivua) kaksi. 

Arto Lappi: Kärpäshäiriö

"Selattu korville, sivut teipattu,

selkämys liimaltu,

tekstiä yritetty pitää kasassa

vielä yhden talven yli."

    

   

Lukuhaasteissa: Runohaaste, Helmet 2018: 2. Kotimainen runokirja

  

Kävin perjantaina kirjastossa hakemassa varaukseni ja katselin samalla runohyllystä kiinnostavia teoksia. Tartuin tähän Arto Lapin mieleenpainuvalla nimellä (Kärpäshäiriö) ja ihastuttavalla kannella varustettuun, suloisesti taskuun mahtuvan kokoiseen teokseen (ostaisin tällaisen muistikirjakseni, jos tulisi vastaan) vailla mitään ennakkomielikuvaa. 

    

   

Ja voi miten hienoon teokseen tulinkaan tarttuneeksi. Tamperelainen Lappi runoilee seitsemännessä kokoelmassaan luonnosta japanilaiseen tyyliin ja vaapammallakin mitalla. Toistuvana teemana on myös lapsuus. Lopussa on lisäksi muutamia mietteitä kirjoittajan antikvariaattikokemuksista. Tämä menee kokonaisuutena suosikkieni joukkoon. 

  

   

Jokin näissä runoissa kolahtaa. Luontorunot ovat aina olleet suosikkejani ja omassakin runoudessani havainnon luontoa, vuodenaikoja, tuokiokuvia ja yritän tallentaa (en vangita) luonnon näkemäni ja kokemani kaltaisena paperille. Täytyy todellakin lukea lisää Lapin runoja ja onkin hyvä, että poimin samalla kertaa myös toisenkin kokoelman häneltä, nimeltään Lumiputous.

    

Arvosana:

   

Takakannesta:

Runoissa sykkivät luonto, vaeltaminen, zeniläinen tapa tarkastella maailmaa ja lapsuus iloineen ja suruineen. Mukana on myös mitallisista runoistaan tunnetun runoilijan upeita tankarunoja sekä osio tekijän antikvariaattitaustaan pohjaavia mietelmiä. Kärpäshäiriö on tamperelaisen Arto Lapin (s. 1966) seitsemäs runokokoelma. Runotuotantonsa lisäksi Lappi on suomentanut Jack Kerouacin, Jaan Kaplinskin ja Raymond Carverin runoja.

  
93 sivua, Sammakko 2014

   

Muualla sanottua: Balladi, Kirjoja ja kakkuja

Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu

"yksi pääsky ei tee kesää

mutta yksi ydinkärki talven"

  

  

Lukuhaasteissa: Runohaaste

  

Taitelijanimellä Susinukke Kosola kirjoittava Daniil Kozlov kirjoittaa samalla tapaa kuin Maiju Voutilainen ja Rupi Kaur: ilman isoja alkukirjaimia ja pisteitä. Kokoelma Aavaruuskissojen leikkikalu on jaettu neljään osaan, Löin varpaani yöpöytään ja olin kuin muut, Yritin olla hyvä mutta olinkin ihminen, Paha on kaikki koska sen on oltava jossain ja Kun maailma loppui hän lukitsi itsensä vessaan. Viimeinen osio on proosarunoa, joka kertoo tarinaa maailmasta tuhon jälkeen ja se on kirjoitettu isoja alkukirjaimia ja kaikkia välimerkkejä käyttäen. Kansikuva muistuttaa hieman Sylvain Neuvelin Uinuvien jättiläisten kantta.

   

millaiset tulevaisuudet on runoiltu jääkaappiemme oviin (s. 20)

  

Blogini lukijoissa on tuskin kovinkaan montaa yllättynyttä siitä, että pidin eniten kokoelman viimeisestä osasta, jonka runoissa kuvataan mm. autioitunutta kaupunkia, jonne eläimet paluumuuttavat. Erityisesti pidin kahdesta runosta, joissa oli maailmanpyörä, joka jatkoi paikoillaan töröttämistä ihmisten jälkeen ♥. 

  

Tuhkaa kasvien päättä - maailmasta pommiin nukkunut villiruusu nappina vainajan takissa. (s. 72)

    

Kirjoitin kokoelmasta kaksi ja puoli sivua muistiinpanoja pieniruutuiseen A4-vihkoon. Tämä kertonee siitä, että löysin kokoelmasta paljon lauseita, kielikuvia ja pidempiäkin katkelmia, joista pidin. Tosin yksikään runo ei alusta loppuun kolahtanut niin, että jokainen rivi olisi ihastuttanut (mutta se ei haittaa).

    

Kun kellot seisovat on sekunnit laskettava käsin. Mutta te ette kuunnelleet ennen kuin ei enää ollut vaihtoehtoja. (s. 73)

    

Voin suositella tätä kokoelmaa sellaiselle lukijalle, joka ei yleensä innostu runoista, sillä näiden tekstien tyyli on varsin tuore ja tarttuu yhteiskunnalisiinkin teemoihin rivien väleissä. Hyvä runokirjavinkki myös lukion äidinkielenopettajille! 

  

-- kaduilla ihmisten ääriviivat kuin haamut. Kuin murhien ympärille piirretyt liituääret olisivat nousseet ja jatkaneet kuolleiden elämää. (s. 76)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Sinä olet ihminen. Kuvittele ympärillesi kotoisa huone. Kuvittele syliisi pehmeä kissanpentu, tämän nappisilmät puoliksi kiinni taidokkaasta rapsutuksestasi. Kuvittele kahvi sopivan lähelle, kätesi ulottuville. Kuvittele herätyskellosi ja huominen viikonpäivä. Naurahda jääkaappimagneettirunojasi. Sinä olet ihminen. Se on ihan okei. Nyt minä jatkan puolestasi: Kuvittelen ikkunasi taakse tulenpunaisen taivaan, kahvia havittelevat trombit ja avaruuskissan leipomassa pilvipeitettä. Sinä näet tämän ja lukitset itsesi vessaan. Se on ihan okei. Olethan ihminen. Olen tehnyt sinulle kirjan.

  

Susinukke Kosola, oikealta nimeltään Daniil Kozlov (s.1991), on turkulainen kirjoittaja, kustantaja ja sanataideohjaaja. Hänen esiintymisiään on nähty niin Turun hylättyjen talojen halkeilevilla betonilattioilla kuin Lontoon kirjallisuusfestivaaleillakin. Avaruuskissojen leikkikalu on Kosolan toinen runoteos. Hänen edellinen teoksensa .tik. sai Silja Hiidenheimon muistostipendin.

 
80 sivua, Sammakko 2016

   

Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Turun Sanomat, Savon Sanomat, Mitä luimme kerran, Bookishteaparty, Reader why did I marry him?,  Kirja vieköön!, Kaikkea kirjasta

Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa

"Sinun on luotava suhde
itseesi
ennen kuin kehenkään toiseen"

  

   

Lukuhaasteissa: Runohaaste

   

Rupi Kaurin maitoa ja hunajaa on jo pidemmän aikaa kiinnittänyt huomioni Instagramissa. Kun päätin ottaa osaa Reader why did I marry him? -blogin runohaasteeseen, ajattelin viimein tarttua tähän feministiseen teokseen. 

  

karvat
jos niitä ei kuuluisi olla
ne eivät kasvaisi kehoissamme ollenkaan 

- sodimme sitä vastaan, joka on luonnollista meissä (s. 193)

  

Pidin suuresti teoksen naisten karvoitukseen liittyvistä runoista, sillä minulle on sanottu monta kertaa, että naisen tulee ajella säärensä ja kainalonsa, koska karvat ovat epähygieenisiä, epäsiistejä, epänaisellisia ja vieläpä rumia. Minä puolestani pidän itsestäni karvoineni päivineni ja haluan tehdä niille mitä ikinä itse haluan - en mitä yhteiskunta pitää sopivana. Niinpä minulla on karvaiset sääret ja kainalot, eivätkä ne miestänikään haittaa ollenkaan. Onneksi Suomessa on aika kesyä tämä karvatabu maailman vastaavaan verrattuna. Tubettaja Mansikkka (jonka runokokoelmasta Itke minulle taivas kirjoitin eilen) on tehnyt ainakin kaksi videota karvoista täällä ja täällä.

    

Aivan kaikki runot eivät koskettaneet, herättäneet ajatuksia tai olleet samaistuttavissa. Etenkin alussa tuntui, mahtaako tämä kokoelma tarjota minulle mitään, mutta onneksi olin väärässä ja löysin useita hienoja kannanottoja. Etenkin nämä kolme kuvitettua runoa alla olivat minulle teoksen vahvinta antia. Niistä tulee mieleen Liv Strömquistin Kielletty hedelmä.
  

   

mielestäni karvoitus on kaunista silloin
kun nainen kantaa sitä
kuin puutarhaa ihollaan (s. 170)

  

Kaur käsittelee todella rajujakin teemoja. Esimerkiksi alla oleva runo on polttavan ajankohtainen juuri nyt, kun mediassa vilisee klikkejä kerjääviä otsikoita siitä, kuinka miehet eivät enää uskalla ottaa mitään kontaktia naisiin, jottei heitä syytettäisi seksuaalisesta ahdistelusta tai raiskauksesta ja että avioparienkin pitää jatkossa allekirjoittaa sopimus ennen petipuuhia, jotta toinen ei voi myöhemmin kiistää tilanteen yhteisymmärrystä. Tekee mieleni välillä huutaa ääneen sen kaltaisia ylilyöntejä. 

    

 

maitoa ja hunajaa on oikein suositeltava runokokoelma, josta luulen, että jokaiselle lukijalle löytynee ainakin muutama runo tai katkelma, joka kolahtaa tavalla tai toisella. Kokoelma on jaettu neljään osaan, satuttaminen, rakastaminen, hajoaminen ja paraneminen. Yksi ehdoton suosikkini on alla oleva kohta, josta tulee mieleen oma parisuhteeni. 

tarvitsen jonkun
--
sellaisen joka antaa
juuri sen mitä tarvitsen
ennen kuin edes tiedän tarvitsevani
sellaisen rakastajan joka kuulee minut
jopa silloin kun en puhu (s. 74)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Rupi Kaurin esikoisteos Maitoa ja hunajaa on piirroksin kuvitettu runo- ja proosakokoelma selviytymisestä. Se kertoo väkivallan, hyväksikäytön, rakkauden, menetyksen ja naiseuden kokemuksista. Kirja jakaantuu neljään lukuun, joista jokaisella on oma tarkoituksensa, ne käsittelevät eri kipuja ja parantavat eri murheita. Maitoa ja hunajaa kuljettaa lukijan läpi elämän karvaimpien hetkien ja löytää niistä hyvyyttä, koska sitä on kaikkialla jos vain haluamme nähdä. New York Timesin myyntilistalla pitkään pysynyt ja toista miljoonaa kappaletta myynyt Maitoa ja hunajaa ilmestyi ensin omakustanteena loppuvuodesta 2014. Teos on käännetty kymmenille kielille ja Kaur on esittänyt runojaan ympäri maailmaa.

  

Rupi Kaur syntyi Punjabissa, Intiassa vuonna 1992. Hänen perheensä muutti Torontoon, Kanadaan hänen ollessaan neljävuotias. Lapsena, joka ei vielä taitanut englannin kieltä, hän löysi äitinsä innoittamana piirtämisestä ja maalaamisesta keinon ilmaista tunteitaan. Kun kieli alkoi sujua, tuli kirjoista hänen intohimonsa. Kaur opiskeli retoriikkaa ja kirjoittamista Waterloon yliopistossa Ontariossa. Hän on sanonut kirjoittamisen olevan hänelle vain yksi itseilmaisun muoto. Vuonna 2014 Kaur alkoi julkaista runojaan ja piirroksiaan kuvapalvelu Instagramissa, ja sai nopeasti suuren yleisön. Muun muassa hänen kuukautisaiheinen kuvaesseensä herätti huomiota haastamalla ihmiset huomaamaan kuukautisiin liittyviä yhteiskunnallisia tabuja.

  

Suomentanut: Riikka Marjanen, 204 sivua, Sammakko kustannus 2017

Alkuperäinen nimi: milk and honey (2015)

    

Muita lukukokemuksia: Sivutiellä, Lukuisa, Mitä luimme kerran, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Kirjojen keskellä 

Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

"Ceterum censeo vulvam sanctissimae Majestatis ante coitum essetilliandum."

  

   

Lukuhaasteissa: Sarjakuvahaaste, Helmet 2018: 45. Palkittu tietokirja (Sarjainfo valitsi suomentaman Kielletyn hedelmän vuoden parhaaksi käännöskirjaksi 2016.) 

  

Kiinnostuin Liv Strömquistin sarjakuvateoksesta Kielletty hedelmä luettuani siitä Bibbidi Bobbidi Book -blogista. Etenkin tämä kohta Lauran tekstissä houkutteli laittamaan teoksen kirjaston varaukseen: "Esimerkiksi vuonna 1972 laukaistuun Pioneer 10 -avaruusluotaimeen laitettiin mukaan laatta, johon oli piirretty alaston mies ja nainen. Miehen sukukalleudet roikkuvat kuvassa aivan estoitta, kun taas naisen haaroväli on tasainen kuin Barbie-nukella."

  

  

Kielletty hedelmä oli minulle lukukokemuksena samalla tapaa vaikuttava kuin Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet. Ja naiseus tässäkin on keskeistä, ja etenkin miesten halu tutkia, määritellä, luokitella, rajoittaa ja häivyttää naisen sukuelimiä.

  

    

Vaikka osan teoksen esittämistä historiallisista ja nykyajan esimerkeistä tiesinkin (mm. tv-sarjan Masters of Sex pohjalta. Sarja kertoi 1950-60-luvuilla ihmisen seksuaalisuutta tutkineista William Mastersista ja Virginia Johnsonista), sain huomata monta kertaa lukiessani, kuinka uskomattoman paljon miehet ovat vuosisatojen aikana viettäneet aikaa naisten sukuelimiä pohtien. Ja sellainen seikka kuin esimerkiksi klitoriksen todellinen koko tajuttiin vasta vuonna 1998!

  

   

Klitoriksen koko olemassa olo oli itseasiassa pitkään mysteeri miehille. Naiset tosin hyvin suurella todennäköisyydellä olivat jo ratkaisseet tuon osasensa salaisuudet paljon aiemmin. Noitaoikeudenkäynneissä klitorista pidettiin paholaisen merkkinä ja kolmantena nänninä. Kaikkea sitä ovat naiset saaneetkin kärsiä biologiansa - tai enemminkin miesten omituisten aivoitusten vuoksi. 

  

   

Muita kiinnostavia huomioita olivat kuukautissuojiin liitetyt ilmaisut "varma" ja "raikas" (vastakohtana epävarmalle ja likaiselle) ja että suojan on oltava huomaamaton kuljettaa ja paikalleen asetettuna. Kuukautisethan ovat käytännössä puolta maailman väestöstä koskettava asia ja silti se on mahdottoman tabuoitu. Mestruoiva nainen on likainen ja monissa kulttuureissa hän saastuttaa olemassa olollaan talon, jossa on sekä tavarat joihin koskee, tai huonekalut joiden päällä istuu. 

  

  

Olen kuullut aiemmin vastaavaa, että miesten metsästysaseet saastuvat, eivätkä he osu saaliiseen, jos nainen (menstuoiva tai ei) koskee niihin. Samoin kerran eräs pohjoisen kansoista kertova dokkari valisti, ettei nainen saa kävellä rekikoirien liekojen ylitse, koska se jollakin tapaa tuhoaa valjaat tai aiheuttaa onnettomuuden. Ei moni länsimaalainen varmaan tiedäkään, että meillä naisilla on näinkin paljon valtaa miesten hauraasta maailmasta pelkällä verellämme...

   

  

Yksi hämmentävin osa teosta käsittelee lapsen sukupuolen määrittämistä syntymässä, ja kuinka kirjailijan kotimaassa Ruotsissa (ja käsittääkseni yhä myös Suomessakin, korjatkaa, jos olen vääräsä) ne lapset, joiden ulkoiset sukupuolielämiet eivät täydellisesti näytä naisen tai miehen elimiltä leikataan hyvin pian syntymän jälkeen ja yleensä aina naisellisiksi, koska ne on helpompi muotoilla. Ja olen jopa kuullut sellaistakin, että tätä tehdään/on tehty vanhemmiltakin salaa. Esimerkiksi liian iso klitoris saatetaan leikata pienemmäksi, ettei se näyttäisi niin penismäiseltä. Tässä samalla tuhotaan paljon tuntoherkkää kudosta, eli saatetaan pahimmillaan estää kyseisen lapsen kyky myöhemmässä iässä nauttia seksistä ja kosketuksesta sukuelinten alueella. 

  

  

Teos on pääosin mustavalkoinen, ja väreistä etenkin punainen pääsee välillä esille loppupuolella. Pääpaino ei ole kuvallisessa ilmaisussa, vaan siinä, mitä halutaan sanoa. Tietomäärästään huolimatta teosta ei ole raskasta lukea, sillä Strömquist viljelee vahvaa ironiaa ja vaatii kyseenalaistamaan kaikki nykyaikaan asti kannetut pöhköydet siitä, mitä naisen tulee olla. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän. Olen nyt vähälle aikaa lukenut kaksi tietopitoista sarjakuvaa, ja olen sitä mieltä, että minulle tällainen muoto on erittäin hyvä uuden tiedon sisäistämisessä. Olisipa minulla ollut tämä kirja jo lukiossa ollessani. 

  
Arvosana:

     

Takakannesta:

Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Kielletty hedelmä käsittelee sitä, jota tavataan kutsua "naisen sukuelimeksi". Mikä se oikeastaan on? Ja miksi ihmiskunnalla on ollut niin äärimmäisen vaikea viha-rakkaus-suhde juuri tähän tiettyyn kehonosaan?

  

Strömquist kokoaa kirjassaan muinaiskreikkalaisista myyteistä, Pioneer-sukkulasta, Prinsessa Ruususesta, hindujumalattarista, Sigmund Freudista, biologian oppikirjoista ja aamiaismuroyrittäjistä värikkään mosaiikin, joka tempaa lukijan mukaan tarkastelemaan tämän elimen kulttuurihistoriaa, jota taidemaalari Gustave Coubert nimitti vuonna 1866 "Maailman alkuperäksi".

  

Kielletty hedelmä on Strömquistin ensimmäinen suomennettu albumi. Ruotsissa hänen albuminsa ovat olleet myynti- ja arvostelumenestyksiä. Kielletty hedelmä on opettavainen ja hausjka historiallinen analyysi eräästä huonosti ymmärretystä elimestä.teos tuo virkistävän puheenvuoreon suomalaiseen keskusteluun sukupuolesta ja feminismistä.

   

Suomentanut: Helena Kulmala, 143 sivua, Sammakko 2016

Alkuperäinen nimi: Kunskapens frukt (2014)

    

Muita lukukokemuksia: Sylvi, Eniten minua kiinnostaa tie, Mitä luimme kerran, bookishteaparty, Todella vaiheessa, Kirjojen keskellä

  

Samankaltaista luettavaa: Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet