En ole kadonnut minnekään, vaikka blogissa hiljaista on yli viikon ollutkin. Kävin "lomailemassa" Kuopiossa äitini luona ja siinä sivussa sitten päädyin aivojen magneettikuvaukseen. Tai siis... Matkan tarkoitus oli tosiaankin käänteinen: Keväällä sain puhelun haluanko osallistua tutkimukseen, jossa aivoni kuvataan ja minulle tehdään muutamia muitakin testejä. Minut valittiin lukiossa aloittamani "Nuori valintojen edessä"-kyselytutkimuksen ja sen jo vuosia kestäneen jatkotutkimuksen kautta. Nyt tutkimuskohteena oli nuoret ja alkoholin käyttö ja kuinka tämä näkyy aivoista. Voisin kai kutsua itseäni eräänlaiseksi vertailuryhmäksi, sillä en juo alkoholia ollenkaan.
Kävin ensimmäistä kertaa verikokeessa (ei edes pyörryttänyt - lupasin jopa mennä luovuttamaan verta, sillä olen O positiivinen, kaipa sillekin on käyttöä vaikken negatiivinen olekaan), päivä jatkui psykiatrin haastattelulla (ainoa huomiotava asia oli, että minun ei tule vaatia itseltäni ja läheisiltäni liikaa) ja neuropsykologin testeillä (piti mm. muistaa eräs tarina ahdollisimman tarkaan, jonka kuulin luettuna - tällainen muistaminen oli vahvuuteni). Lopuksi päädyin putkeen, josta olin kuullut kaikkea kauheaa, mutta peiton alla, viileän ilmavirran suhistessa pääni ohitse en voinut näillä +30asteen helteillä muuta kuin toivoa, että saan mukahtaa sinne (katuporamaisesta jyskeestä huolimatta silmät meinasivat koko ajan painua kiinni).
Toisena päivänä sain vielä sähköimpulsseja päähäni magneettikuvausen perusteella luodattuihin paikkoihin. Kokemusta voisi verrata siihen, että vetäisin päähäni suihkumyssyn, raapisin päätäni puutikuilla, sotkisin hiukseni hunaja- ja suolalouksilla, käärisin koko komeuden elmukelmuun, painasin päätäni välillä imurin suulakkeella ja puristaisin paimenpoikalangasta. Kokeessa testattiin mm. oikeankäden peukalon ja pikkusomern refleksejä - alkoholi ilmeiseti vaikuttaa refleksinopeuteen. Aivoni olivat normaalinopeat (ja magneettikuvauksen jälkeen sain kuulla että minulla on aivokurkiainen, joka äidiltäni puuttuu).
Jottei tämä postaus menisi aivan sairaalareissuni selvittämiseen, listaan lopuksi vielä kirpparikirjaostokseni:
Clive Barker: Kadotuksen peli (1992) 0,50e
- Barkerilta olen lukenut vain Abarat-sarjaa (joista uusimman palautin kirjastoon ja annan sen odottaa parempaa hetkeä, en nimittäin muistanut mitään edellisistä teoksista, sen verran pitkä ilmestymiväli niillä oli). Tämä oli siis eräänlainen sika säkissä ostos, kirjailijan ensimmäinen teos, jota ei kuitenkaan ensimmäisenä julkaistu.
Bernard Cornwell: Miekkojen laulu (2011) 3e
- Vieläkään en ole saanut ensimmäistä osaa käsiini, saati lukenut sitä (jos sarja on jollekulle lukijalleni tuttu, kertokaa minulle tästä jotain!)
P.C. Cast: Elphamen valinta (2012) 3e
- Tästä sarjasta minulla on kaikki(?) ilmestyneet osat, ainakin tähän neljänteen osaan asti. Myös tämä sarja kuuluu joukkoon lukemattomat, joten en voi sanoa teinkö hyvät kaupat...
Charles Dickens: David Copperfield (1986) 3e
- Sokerina pohjalla klassikkoteos. Toisin kuin teokset yllä, tämä oli kovakantisena ja aivan erinomaisessa kunnossa, voisin väittää, että kirjan kansia oli tuskin edes avattu. Tämä oli jopa must have listallani, ei isiis Barkerin teoksen kaltainen heräteostos.
Loppukevennykseksi kuopiolaisen puistolehmuksen uljaus lehvästö.




















