"Oliko kaikki unta vai ei?"
Charles Dickensin klassikoteoksesta on Suomessa otettu seitsemän painosta (ensimmäinen jo 1878, viimeisin 2010) ja se on suomennettu myös nimillä
Joulun-aatto, Joulu-ilta, .
Jouluaatto,
Saiturin jouluyö ja
Saiturin joulu. Luin neljännen painoksen eli vuonna 1984 julkaistun
Joululaulu - Aavetarina joulusta. Sain teoksen siskoltani ja sen kansipaperi on aikojen saatossa kadonnut (kansikuvan näkee esimerkiksi
täältä). Klassikosta on tehty myös useampia filmatisointeja, yksi varhaisia (Thomas Edisonin vuoden 1908 mustavalkoisen mustavalkolyhytelokuvan jälkeen ilmestyneistä versioista) on vuodelta 1935, tästä tehdyn
väriversion sain siskoltani juuri joululahjaksi. Viimeisin taitaa olla vuoden
2009 animoitu versio, jossa Scroogen äänenä on
Jim Carrey. Suosikkiversioni saattaa kuitenkin olla Doctor Whon vuoden 2010
jouluspesiaalin mukaelma.
JOHDANTO: Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen
hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä,
toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. Kummitelkoon se lempeästi heidän
kotonaan, älköönkä kukaan sitä karkottako.
Heidän uskollinen ystävänsä ja palvelijansa, joulukuussa 1843 C. D.
 |
| via Bitstrips |
Joululaulun tarina lienee kaikille tuttu: saita Ebenezer Scrooge (Roope Ankan esikuva) tapaa kuolleen liikekumppaninsa Marleyn haamun, joka kertoo että mies tulee kohtaamaan kolme henkeä, jotka edustavat menneitä, nykyistä ja tulevia jouluja. He näyttävät miehelle kohtauksia hänen elämänpiirissään toimivien ihmisten kohtaloista herätelläkseen tämän huomaamaan kuinka hänen tekonsa vaikuttavat näihin. Mennyt henki näyttää Scroogelle takaumia lapsuudesta ja nuoruudesta - tämä oli kirjan kiinnostavin osuus, sillä paljastuu, että Scroogella ei aina ole ollut niin negatiivinen suhde jouluun kuin hän vanhana antaa olettaa.
Tarinan opetuksena voisi olla esimerkiksi, että ystävällisyys on rahaa arvokkaampaa tai että koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua (paremmaksi). Ja tokihan teos antaa ohjeet oikeaan tapaan viettää joulua: läheisten ihmisten ja hyvän ruoan kanssa. Teoksen kieli on miellyttävää ja tasokasta. Dickens kuvaa likaisuutta niin kaupunkimiljöössä kuin ihmisissä itsessään, välillä hyvinkin terävästi, mutta näyttää, että kaikkein tukalimmassakin tilanteessa voivat hyvät sydämet kasvaa ja hehkua, tästä hyvänä esimerkkinä Pikku-Tim. Lyhykäisen teoksen lukee nopeasti ja voin suositella tätä klassikkokammoisillekin. Miinusta kirja kuitenkin saa ajankuvan tyypillisestä uskonnollisuudesta.
Arvosana:
Samantyylisiä kirjoja:
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola, 136 sivua, WSOY 1984
Alkuperäinen nimi: A Christmas Carol (1843)
Kuvittanut: Michael Foreman
